Moottoriajoneuvoliikenne ei ole luonnonvoima

Moottoriajoneuvoliikenne seurauksineen ei ole vuoroveden tapainen itsestäänselvyys vaan suunnitteluvalinta. Yhtä hyvin voidaan rakentaa kaupunkia jalankulkijan ehdoilla.

Kielenkäyttö jossa ajoneuvot ovat itsestään liikkuvia ja välttämättömiä johtaa kuvittelemaan ettei tämä ole mahdollista. Kysymyksessä on perinteinen konservatiivinen retoriikka, se mitä joku tekee tai haluaa esitetään luonnollisena asiantilana jolle ei voi mitään. Esimerkiksi otsikoissa autoilija häviää johonkin:

Pieni lapsi törmäsi rekkaan Torniossa (YLE)

Miehet tappelivat – 14-vuotias tyttö jäi auton alle | Metro.fi

Keski-ikäinen mies kuoli liikenneonnettomuudessa lauantaina iltapäivällä Jyväskylässä... kun polkupyöräilijä joutui auton alle. (Iltalehti)

Näyttää siltä että on olemassa luonnonvoimaisesti liikkuvia kulkuneuvoja, ikään kuin virtaavia jokia, joihin lapset törmäilevät. joiden alle tytöt jäävät ja keski-ikäiset miehet joutuvat. Vertailun vuoksi otsikkotasolla uhkaavilla luonnonvaraisilla eläimillä on jopa kyky erehtyä: Susi hyökkäsi koiran kaulaan pyörätiellä (Maaseudun tulevaisuus),  ”Tappajahauki” ei iskenyt tarkoituksella (MTV3)

Onnittelut Helsingin Uutisille, klikkaa suuremmaksi.

Sinänsä tämä on aika harmitonta höpötystä, mutta se kertoo vinksahtaneesta suhteesta autoliikenteeseen. Jos autoliikenne on luonnonvoima on täysin luontevaa että se nyt vaan vaatii tilaa. Siinä kuin tulvavesialtaan tulee olla niin iso että se riittää kaikissa kuviteltavissa tilanteissa, vaikka sen alta purettaisiin jokunen kylä. Tai että kaupunkirakentamisessa jalankulku on turvallisuusongelma niin kuin rotko ja kaide, eikä jotain josta tulisi tehdä mukavaa ja sujuvaa.

Dosentti Seppinen kirjoittaa:

Lii­ken­ne on yh­teis­kun­nan ve­ren­kier­toa. Lii­ken­teen ra­joit­ta­mi­nen on koh­ta­lo­kas­ta. Lii­ken­net­tä ja väy­liä on ke­hi­tet­tä­vä.

Täten joka ikinen mahdollinen väylähanke on toteutettava hetimiten, koska muuten tulee sydänpysähdys. Ilmeisesti ihan sama mitä se maksaa ja mitä sitä seuraa. Eikä se tähän jää:

Tar­peet ei­vät lak­kaa, vaan nii­tä tu­lee li­sää. Nyt tar­vi­taan tun­ne­lei­ta, ra­ta­sil­mu­koi­ta, sil­to­ja, met­roa ja vaik­ka mi­tä. Su­maa pi­tää ru­ve­ta pur­ka­maan. Pi­tää ru­ve­ta fik­suk­si. Yh­den­nel­lä­tois­ta het­kel­lä tääl­lä osa­taan. 

Liikenneviraston kaupungissa  ei ole kaupunkia, ja siellä kävellään
vain tarkoin eristetyissä kuiluissa.

Vastaan väittö alkaa siitä että ollaan tarkkoja sanojen kanssa. Miamin liikennesuunnittelupäällikö opasti alaisiaan esimerkiksi, ettei liikennettä paranneta vaan katuja levennetään, jotta niihin voidaan rakentaa lisää autokaistoja. Tämä on yhden ryhmän etu ja toisen haitta, eli poliittinen päätös, ei insinööritieteellinen itsestäänselvyys.

Liikenne tarkoittaa ainakin kävelyä, joukkoliikennettä, henkilöautoliikennettä, pelastusajoneuvoja, rekkaliikennettä, pyöräilyä ja soutuveneilyä. Jos taas viitataan vain johonkin näistä, niin tulee käyttää sitä kuvaavaa sanaa, kuten pyöräily tai autoilu.

Performanssin keinoin, asian voisi esittää vaikka niin että ajaisi Itäkeskuksen kauppakäytävää autolla ja huutaisi mennessään että tämä on liikenneväylä, pitäähän tästä nyt päästä rehellisen veronmaksajan ajamaan. Tai polkemalla porukalla autokaistalla.

Tänään Lava-klubilla mainio Human Scale -dokumentti siitä kuinka kaupunkeja on rakennettu vain autojen ehdoilla, ja miten tehdään kaupunkia ihmisen mittakaavassa.