Tyhmyys poliittisena ideologina

Tietämättömyys, yksinkertaisuus, ihan vaan tyhmyys on yksi yleisimpiä inhimillisempiä ominaisuuksia. Ajatus että sen ympärille voi muodostaa poliittisen liikkeen on kuitenkin aika tuore, vaikka sillä lienee historiallisia esikuvia.

Krugman kirjoittaa, sinänsä tässä ei ole mitään uutta:

Jon Huntsman Jr., a former Utah governor and ambassador to China, isn’t a serious contender for the Republican presidential nomination. And that’s too bad, because Mr. Hunstman has been willing to say the unsayable about the G.O.P. — namely, that it is becoming the “anti-science party.” This is an enormously important development. And it should terrify us.

Krugman jatkaa että vahvoista republikaanien ehdokkaista Perry ei "usko" evoluutioon tai ilmastonmuutokseen, Romney taas tietää paremmin mutta joutuu väistelemään ja valehtelemaan jotain muuta ettei äänestäjäkunta hermostuisi. Arkkityyppinä Perry on huolestuttavampi tapaus, amerikkalainen oikeisto aikoinaan löysi uskon tavalla joka aika monen kohdalla vaikutti pikemminkin yhtä uskottavalta kuin ehdonalaiseen pyrkivän rikollisen äkillinen herätys. Mutta se upposi osaan kansaa. Ja nyttemmin johtokin on alkanut uskoa omaan progadaansa.

Se vanha vitsi, muistaakseni Galbraithin, on että kaikki konservatiiivit eivät ole tyhmiä, mutta useimmat tyhmät ihmiset ovat konservatiiveja. Päivitetty versio menisi niin että kaikki konservatiiivit eivät ole tyhmiä, mutta heidän täytyy silti sellaista näytellä.

Vastaavia merkkejä on suomessakin. Tietämättömyys on kansanomaisuutta, käytöstapojen puute avointa keskustelua, asiantuntijaviha kritiikkiä.

Minusta tämä on aidosti huolestuttavaa siksi että osa väestöstä on vanhoollisempaa, varovaisempaa, haluaa vaikka pienemmän sosiaaliturvan, jne. eikä tämän pitäisi olla demokratiassa ongelmia. Sitä paitsi joskus konservatiivit on oikeassa. Heillä pitäisi olla poliittinen vaikutuskanava joka ei aja tyhmyyttä.

Itseään ruokkiva mellakka

Ajankohtaiskommenttina tämä on mielenkiintoinen:

Accurate predictions of riots are few and far between, but everyone has an opinion on what causes them once they have got started. In fact, the proximate causes of disorder can rarely be determined with any degree of certainty. They emerge almost out of nowhere. But they can spread like wild fires once they have been triggered. Cyclically, an outbreak of aggression makes potential offenders realise they are unlikely, as individuals, to get caught while the police are swamped. So they join in the looting and vandalism – thus making yet more potential offenders confident enough to have a go. Frighteningly, given the right context, a riot can almost become its own cause.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö mellakoilla olisi taustatekijöitä, kirjoittaja listaa niitä pitkältäkin.

Ihmiset aiheuttavat väkivaltaa?

Ilta-Lehti raportoi että suurten kaupunkien keskustoissa tapahtuu tilastojen mukaan eniten väkivaltarikoksia. Ja minä kun aina luulin että vaarallisimpia on hiljaiset esikaupunkien kujat.

Tutkimatta on jäänyt, mutta todennäköisesti per neliömetri keskustoissa myös on eniten liikennettä, tihein rakennuskanta, ja nallekarkkien kulutus suurin.