Tolkku on erehtynyt seuraamaan vaalikeskusteluja jopa televisiosta, tai no toisen käden kuuloetäisyydellä sellaisesta. Mielenterveyspalveluna lyhyt summaus lukijoille, eli jottei teidän tarvitse.
Neljän vuoden välein Suomessa SDP ja Kokoomus keskustelevat julkisesti palveluista. Kokoomuksen mukaan palvelut voi tuottaa joka kunta tai joku muu kuten yritys, palveluita pitää kehittää, ja kaikki annetut esimerkit palveluiden kehittämisestä ovat sattumoisin yritysten tuottamia julkisia palveluita. Demarien mielestä palveluita ei ainakaan saa ostaa yrityksiltä. Keskusta haluaa että palvelut ovat kaukana keskuksista. Vihreät haluavat että palvelut ovat lähellä. RKP haluaa samaa kuin kokoomus kahdella kielellä ja vasemmisto samaa kuin Demarit tai Vihreät riippuen keneltä kysyy, mutta huutomerkkien kera. Perussuomalaiset ovat eri mieltä. Yhteinen näkemys on siitä että palveluita tarvitaan, palveluita pitää saada, ja että palvelut maksavat kovin paljon.
Tehdään sesonginmukainen halpamainen retorinen liike, mitä jos puolueet olisivat palveluyrityksistä?
Klassinen liikeidea on yritys joka vaan laskuttaa, mutta Pakilan Audihuolto sen sijaan kertoo ostavansa kaiken ulkoa, koska heidän oma tekemisensä on niin huonoa. Vartioharjun Terästyöstöpalvelu taas esittelee ylpeänä omaa osuuskuntakaivostaan. Landbon Terassilaudoitushuoltamo on huitsan tuunassa, ja ylpeä siitä. Kalliolainen Lähiruokala myy lähiruokaa lähirahalla ja haluaa laajentua lähiöihinkin. Ostaisitko?
Ns. normaalimaailmassa palveluyrityksissä, ainakin paremmissa sellaisissa, on tapana että asiakasta pyritään palvelemaan vaikkei se onnistuisi normaalin palveluprosessin puitteissa. Jos kaupan valikoimassa ei ole seesamiöljyä, niin hyvä kauppias kertoo että hän tilaa huomiseksi tai soittaa toiseen kauppaan että olisikohan teillä? Eli keksitään jotain. Samoin asiakkaalle pyritään järjestämään yksi kontakti, eikä niin että hän asioi erikseen öljyasiantuntijan, maahantuojan ja kauppiaan kanssa.
Tämä tosin kaikki sitten saattaa vähän maksaa, mutta asiakastyytyväisyydellä on arvonsa. Yritys voi toki tietenkin myös valita ettei se edes yritä palvella kaikkia asiakkaitaan.
Tulotason muutos eri puolilla Helsingin seutua
6 päivää sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti