perjantai 8. maaliskuuta 2013

800 000 € pysäköintipaikkoja

Tässä pitäisi olla raitiovaunupysäkki. Sen ohi ei mahdu ajamaan autolla  jollei pysäköintipaikkoja
poisteta.
Tolkussa kirjoitettiin taannoin siitä kuinka säästetään 550 000 € vuodessa, joka vastaa noin 17 miljoonan euron kertainvestointia. Ihan vaan rakentamalla ratikkapysäkki. Näin ei tehdä koska samalla poistuisi 21 pysäköintipaikkaa, eli jokainen noista paikoista käytännössä maksaa noin 800 000 €.

Joukkoliikenteen ongelma länsimaissa on että sekä metron rakentaminen että bussien liikennöiminen on kovin kallista. Bussien kustannuksista noin 70 % on kuljettajan palkkoja. Palkat ovat tunnetun taloushistorian ajan pääsääntöisesti nousseet, ja bussissa on vähän matkustajia kuljettajaa kohti. Tämä on muuten myös taustatekijä sille miksi bussiliikenteen työehdoista riidellään jatkuvasti.

Onneksi on keksitty moderni ratikka, rata maksaa noin kymmenosan siitä mitä metro rakentaa ja matkustajia mahtuu moninkertainen määrä isoimpaankin bussiin verrattuna.Helsingin ongelma on vaan se että ratikkaverkkoa ei ole modernisoitu, eli nopeutettu.

Nopeutukseen tartuttiin viimeksi kasin ratikan kohdalla kaksi vuotta sitten. Parannukset ovat vielä aika vaatimattomia, pienimmillään ihan sitä että maalataan katuun uusi sulkuviiva. Jostain pitää aloittaa.

Suunnitelmassa on myös esitys ratikkapysäkkien yhdistämisestä Helsinginkadulle, josta  tässä blogissa kirjoitettiin pidemmin vajaa vuosi sitten.Tämä nopeuttaisi ratikkaliikennettä neljälle eri linjalla, ja sillä saisi luultavasti liikennöityä jo yksin ysiä yhdellä vähemmällä ratikalla, mikä yksinään säästäisi tuon mainitun 550 000 € vuodessa. Ysin rataa toki pitäisi korjata muuallakin.

Helsinginkadun uudistus saatiinkiin kaupunkisuunnittelulautakuntaan tällä viikolla, mikä on verrattaen nopeaa toimintaa. Ei mennyt edes kahta vuotta. Hieno homma yleisestikin, voisiko sitä paremmin sanoa kuin Helsingin Sosiaalidemokraatit taannoisessa kunnallisvaaliohjelmassaan:
Hyvät joukkoliikennepalvelut turvaavat elinvoimaisen ja viihtyisän Helsingin. Toimiva joukkoliikenne mahdollistaa tasa-arvoisen liikkumisen ympäristöä säästäen. Liikenne on kaupunki-ilman merkittävä saastuttaja. Siksi yksityisautoilu on pidettävä seudun pääliikenneväylillä. Töihin tai vapaa-ajan rientoihin kaupungin keskustaan tullaan joukkoliikennevälineillä tai polkupyörillä. Pyöräilyn sujuvuutta ja turvallisuutta parannetaan koko kaupungissa.
Tämähän menee taputusten kera läpi. Paitsi ettei mennyt:
Helsinginkadun pyörätie palautettiin demarien ehdotuksesta, kokoomuksen tukiessa, koska pysäköintipaikat.
Eli nämä 21 pysäköintipaikkaa, tuon yhden pysäkin kohdalla, estävät tämänkin raitiovaunuliikenteen parannuksen. Tarkalleen ottaen palautuksessa lukee:
Muutosten johdosta poistuville asukas- ja asiakaspysäköintipaikoille on osoitettava korvaavaa pysäköinitilaa (Satamaradankatu ei ole vaihtoehto Helsinginkadun asukaspysäköinnille matkaa noin 500-1000m, koko suunnittelualueella, vrt. raideliikenteen 600m läheisyysvaatimus kaavoituksessa)
Lähikaduilla on pysäköintipaikka joka ikisessä nurkassa jonne vaan suinkin mahtuu. Käytännössä vaatimus tarkoittaneekin ettei kyseisiin pysäköintipaikkoihin saa koskea. Eli rakentaa pysäkkiä. Yleistettynä vaatimus että missään suunnitelmassa ei saa nettona poistaa pysäköintipaikkoja on jokseenkin yhtä järkevä, kuin vaatia että kaistamaalauksia ei saa muuttaa.

Helsingin sanomien mukaan Jape Lovén (SDP) kantoi myös huolta siitä, että "He­sa­ril­la oli­si Kur­vin ra­tik­ka­py­sä­kin jäl­keen seu­raa­va py­säk­ki Bra­hen ken­täl­lä." Ilmeisesti hän ei ollut vaan huomannut pysäkkiä Fleminginkadun kohdalla katusuunnitelmaa perusteellisesti tutkiessaan. Tällaisiin kysymyksiin saa nopean ja asiantuntevan joukkoistetun vastauksen esimerkiksi Joukkoliikennefoorumilla.

Ei kommentteja: