Rakentamisen reunaehdot, eli miksi uusi Helsingin Yleiskaava on sellainen kuin se on?

Helsingin uusi Yleiskaava on hyvä, eikä sisällä isompia yllätyksiä. Kokonaisuutena tarkasteltuna se on kartta siitä mihin voi rakentaa, kun otetaan huomioon neljä reunaehtoa joidenka sisällä Helsingissä tehdään kaavoitusta.

1. Kokonaisia kaupunginosia ei pureta ja rakenneta uudelleen. Tämä nyt ei vaan ole nykyään tapana, vaikka historiallisesti juuri näin kaupungit ovat tiivistyneet. Esimerkiksi omakotitalojen korvaamisesta kivikortteleilla väännettiin peistä jo 80-luvulla, siis Kruununhaassa ja 1880-luvulla. Rakennussuojelu on laajentunut yksittäisistä taloista kokonaisiin kaupunginosiin, ja sillä on vahva tosiasiallinen lainsuoja, koska hallinto-oikeudet ovat antaneet museoviranomaiselle de facto veto-oikeuden. Tämä rajoittaa, hidastaa ja monimutkaistaa täydennysrakentamista, jonka kannattavuudesta yleisesti ottaen toki vallitsee yksimielisyys. Täydennysrakentamisen arki on sitä että saadaan yhden pienen pistetalon kaava, siitä valitetaan, ja se muuttuu viisikerroksisesta nelikerroksiseksi.

2. Helsingin maapinta-alasta on viheralueita noin 40% ja tästä ei haluta olennaisesti tinkiä. Isoista kohteista Kivinokka ja Vartiosaari päätettiin jo edellisessä Yleiskaavassa, Kivinokkaa ei rakenneta ja Vartiosaaren rakentamisen taas valtuusto mitä todennäköisimmin hyväksyy. Viheralueiden osuus rakentamattomasta maapinta-alasta on niin suuri että täysin niihin kajoamatta on hyvin vaikea rakentaa mitään, mutta kaavoittaja on selkeästi tehnyt paljon työtä sen eteen että haitat olisivat mahdollisimman pieniä ja erityisen arvokkaisiin luontokohteisiin ei kosketa.

3. Teollisuusalueet suojellaan. Tämä on keskeinen ero edelliseen yleiskaavaan, jonka kantava ajatus oli laajentaa kaupunkia satamakäytöstä vapautuneille alueille. Satama siirrettiin Vuosaareen, mutta jostain syystä nykyisen teollisen toiminnan siirtymistä vaikkapa juuri Vuosaareen esimerkiksi Pitäjänmäeltä ei nyt yritetä, eikä myöskään yhteensovittamista muun toiminnan kanssa.

4. Rahaa on rajallisesti, ja tämänkin takia rakentamisen painopiste on kantakaupungin laajentamisessa. Kaupungin talous edellyttää että kaupunki saa tonttituloina takaisin suurin piirtein sen mitä infran rakentamiseen kuluu rahaa. Tämä yhtälö kyllä toimii kantakaupungissa ja sen lähialueilla, sekä tietenkin täydennysrakentamisessa, mutta kun liikutaan kauemmaksi keskustasta samaan aikaan (liikenne)infran rakentamiskustannukset nousevat ja vastaavasti tonteista saatava tulo pienenee. Esimerkiksi Östersundomista viimeinen arvio on että menot olisivat noin kolme ja tulot kaksi miljardia, mikä on este koko alueen toteuttamiselle.

Sikäli kun on sitä mieltä että jostain pitäisi Yleiskaavassa poistaa rakentamista, ilman että samalla käytännössä tuhotaan tulevien helsinkiläisten koteja ja työpaikkoja, pitää kertoa mistä reunaehdoista tinkisi. Asiallinen keskustelu rakentamisen vaihtoehdoista Helsingissä on olennaisin osin puhetta siitä mistä sen rajoitteista on vastaavasti valmis luopumaan, ja miten tämä käytännössä toteutuisi, eli esimerkiksi saadaan kaupunginvaltuustossa läpi. On pelkkää hurskastelua sanoa että pitäisi vaihtoehtoisesti rakentaa jonnekin muualle, vaikkei se käytännössä onnistu.

Jotkut tosin haluisivat vielä lisää rajoitteita, kuten että kadun varteen ei saisi rakentaa ilmanlaadun ja liikennevalojen lisääntymisen vuoksi, tai että rakentamisen pitää olla tehotonta väljyyden vuoksi. Tähän ei kaupungin pinta-ala riitä.