Sörnäisten tunnelin yhteydessä on debatoitu siitä miten se vaikuttaa Jokeri 0, tai Nollajokeriin, mutta vähemmällä huomiolle on jäänyt mikä se hanke oikeastaan on.
Yleiskaavan pikaraitiotieverkosto. |
Jokeri 0 on idea raidelinjasta nykyisen runkobussin 500 korvaajaksi, joka itsessään on linjan 58 seuraaja. Kyseessä on Pasilan korkeudella kulkeva joukkoliikenneyhteys Meilahdesta Pasilan kautta Kalasataman ja edelleen itään, alustavasti Herttoniemeen ja sieltä Laajasloon. Erityisesti Pasilan asema - Meilahti väli on ollut erittäin kuormitettu johtuen mm. siitä että Meilahden sairaala-alue on erittäin merkittävä työpaikkakeskittymä.
Idea Kalasataman ja Pasilan välisestä radasta ei ole ihan uusi. Kuvassa Smith-Polvisen (1968) rataverkkoa |
Linjauksen kannalta ensimmäinen kysymysmerkki on miten toteuttaa Meilahden sairaalan ja Pasilan aseman väli. Yksinkertaisin ja edullisin vaihtoehto on nykyinen raitiovaunurata Nordenskiöldinkadun kautta. Toinen vaihtoehto on Keskuspuiston ali kulkeva tunneli, jota käyttäisi kaksi linjaa: Tiederatikkana tunnettu pikaraitiotie Lahdenväylän suunnasta ajaisi Vallilanlaakson läpi ja sujahtaisi tunneliin Mäkelänkadulla, Jokeri 0 taas Teollisuuskadulla. Nämä käyttäisivät Töölön metroa varten tehtyä asemavarausta Triplan pohjakerroksessa, ja siitä länteen Töölön metron varauksia joko Meilahteen tai peräti Hernesaareen saakka.
Eri toteustusvaihtoehdosta silta Keskuspuiston yli on sittemmin tippunut pois. |
Aiheesta tehtyjen mallinnusten mukaan katuverkossa kulkeva pikaraitiotie (ve1 kuvassa alla) keräisi matkustajia moninkertaisesti verrattuna korvattaviin bussilinjoihin (ve0), ja toisaalta maanalainen ratikkatunneli vielä enemmän (ve2 ja ve3, jälkimmäinen Hernesaareen saakka). (Kyytsönen 2019.)
Matkustajia ruuhkatunnissa eri linjoilla keskimäärin, maksimikuormat ovat paljon suurempia kuten alta näkee |
Pikaraitiotien kuormitus katuverkossa |
Pikaraitiotien kuormitus tunnelivaihtoehdossa |
Erityisesti ennustettu kuormitus tunnelivaihtoehdossa, yli 9000 matkustajaa ruuhkatunnissa, Pasilan ja Meilahden välillä on suuri ja vielä linjan hännille Itäväylälläkin olisi noin 2500 matkustajaa. Sörnäisten tunnelin muuten ennustetaan ruuhkatunnissa maksimissaan 1500 autoa, asettaaksamme liikennehankkeita mittakaavoihinsa.
Etenemispolku Pasilassa ja siitä länteen on aika selvä, ensin kannattaa tehdä joka tapauksessa pintaradat. Länsi-Pasilan oikaisun ja Meilahden kääntöpaikan valmistuttua raitiolinja 7 siirtynee liikennöimään Pasilan aseman ja Meilahden väille. Ratatunnelia kannattaa tutkia lisää, ja mikäli matkustajamäärät ja toteutuskustannukset vaikuttavat edelleen hyviltä, rakentaa tunneli.
Raitovaunulinjasto 2020-luvulla |
Pasilasta itään hanke taasen on monimutkaisempi ja Sörnäistentunnelin myötä edelleen mutkistumassa. Teollisuuskadulla on luontevasti tilaa kiskoille, ja Kulosaaren sillalla on alun alkaen ollut varaus raiteille keskellä siltaa. Ensimmäinen pulmakohta on Junatie. Kysymystä siitä miten radan voi vetää risteyksen läpi tunnelin kanssa tai ilman on käsitellyt perusteellisesti esimerkiksi Hege Miettinen, mutta huolestuttavammin tästä vaikuttaa tulleen arvovaltakysymys. Kun liikennesuunnittelupäällikkö ja häntä tukevat poliitikot ovat lukinneet kannakseen, ettei Jokeri 0 voi tehdä ilman Sörnäisten tunnelia, se käytännössä tarkoittaa että Jokeri 0 seisoo sitä odotellessa. Siis koko linja.
Sörnäisten tunnelilla on alustavasti varattu toteutusrahat 2028 alkaen. Tunneli voisi olla toiminnassa siis ehkä 2030-luvulla. Joka tapauksessa sitä ennen täytyy tehdä Kustaa Vaasan tien ja Hermannin rantatie risteys uusiksi, jotta se vetää tunnelin autoliikenteen. Tämä hanke on sinänsä kokonaisuudessaan ihan hyvä, risteys suunnitellaan uusiksi, silta puretaan, samalla tulee uudet raitiotiekiskot sekä taloja nyt liikennejättömaana toimivalle alueelle. Sen varsinainen suunnitellu ollaan kuitenkin ollaan kuitenkin vasta aloittamassa keväällä 2022, ja pelkkä asemakaavoitus kestää helposti 2020-luvun jälkipuolelle.
Eli siis joskus 2030-luvulla, ehkä, päästäisiin tekemään Jokeri 0 kiskoja. Paitsi että jos nyt johdonmukaisesti ratkotaan seuraavatkin pulmakohdat radalla tunneloimalla autoväyliä, niin niitä tunnelihankkeita riittää. Kulosaaren osalta Yleiskaavan raitioteiden toteutettavauusselvityksessä todetaan seuraavaa:
Itäväylällä Kalasataman ja Herttoniemen välillä raitiotie olisi hyvä sijoittaa kadun keskelle, mutta se edellyttäisi Itäväylän muuttamista katumaisemmaksi. Nykyisessä moottoritiemäisessä käytävässä raitiotielle on tilaa väylän keskellä, mutta pysäkkijärjestelyt ja niiden saavutettavuus ovat ongelmallisia. Raitiotielle voi löytyä tilaa myös Itäväylän reunalta, mutta haasteita syntyy pysäkkien ja ajoneuvoliikenteen liittymäramppien järjestelyjen kanssa .
Jos Itäväylä painetaan Kulosaaressa tunneliin, raitiotielle voidaan järjestää tilaa maanpinnalta maankäyttösuunnittelun yhteydessä.
Eli pari kilometriä tunnelia lisää, jos kerran tahtotila on ettei autoliikenne saa mitenkään häiriytyä ratikan myötä. Eikä tämä tähän jää:
Raitiotien liittyminen Itäväylältä Herttoniemeen Linnanrakentajantielle on vaikea ratkaista nykyisenkaltaisessa ympäristössä. Raitiotien johtaminen liittymäramppien kautta ei ole hyvä ratkaisu.
Linnanrakentajantiellä liikennettä on varsin paljon, joten riittävän tilan varaaminen raitiotielle on haastavaa.
Ja tähän haasteeseen ratkaisu on toki samalla logiikalla Linnanrakentajantien tunneli.
Helsingin Sanomat 23.11.2012 |
Eli tässä pelataan autopuolueelle, kulosaareisille nimbyille, jen. sellaista kättä jolla he voivat vaatia että Jokeri 0 toteutumisen ehtona on käytännössä Itäväylän ja Linnanrakentajantien tunnelointi, koska näin tehtiin Kalasatamassakin. Tämä tuskin menee läpi, koska Helsingillä ei ole miljardia ylimääräistä tunnelirahaa jatkossakaan, ja autopuolue voittaa silti koska he ovat saaneet torpattua bulevardisoinnin ja ratikan. Samoin kuin kävelykeskustaa vastustetaan asettamalla sen ehdoksi tunnelisuunnitelma jonka läpimenoon ei usko kukaan.
Kaupunginhallitus äänesti siitä voidaanko Jokeri 0 suunnittelua edistää erillään Sörnäisten tunnelista. Tämä kaatui äänin 7 - 6, Kokoomuksen, RKP:n ja Perussuomalaisten vastustaessa, ja kahden demarien äänestäessä tyhjää. Stadin demarien kanta asiaan on ilmeisesti siis avoin ja olisi kovin mukavaa jos siksi muodostuisi että raitiovaunuliikennettä saa kehittää ilman että tarvitsee odottaa autotunneleita. Ihan vaikka siksi että saataisiin joskus valmiita raitioteitä
Lähteitä:
Samuli Kyytösen diplomityö (2019), Saavutettavuus sosiaalisesta näkökulmasta Case: Helsingin poikittaisten pikaraitioteiden suunnittelu
Iiro Vainikaisen (2019) Maanalaisen pikaraitiotien suunnitteluperusteet Helsingissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti