Useat riippumattomat tutkimukset ovat osoittaneet, että netistä laittomasti lataavat henkilöt myös kuluttavat mediasisältöön enemmän rahaa kuin ne, jotka eivät lataamista harrasta – jopa kymmenkertaisen määrän. Myös käsitys nettilataajasta “kaikki mulle heti nyt ilmaiseksi” -teinipiraattina on mustavalkoinen yliyksinkertaistus, kätevä olkiukko ja mielikuvitushahmo, jota vastaan on helppo taistella. Tottakai jossain Gaussin käyrän hyvin terävässä päässä ovat nämä fanaatikot, jotka toitottavat, etteivät he halua koskaan maksaa mistään mitään. Suurin osa heistä kuitenkin kasvaa isoksi, hommaa työpaikan ja ryhtyy kuluttamaan rahojaan siihen mediasisältöön, johon nuorena tutustui.
Juuri näin.
Luovan alan työntekijöinä ja kulttuuriharrastajina me allekirjoittaneet vaadimme Stefan Wallinia kulttuuriministerin roolissaan siirtämään painopisteen pois kuluttajien vainoamisesta ja keskittymään kuluttajien ja artistien kannalta toimivan, reilun ja valikoimaltaan laajan digitaalisen nettikaupan kehittämiseen. Hallituksen tulisi tehdä tekijänoikeus- ja muun lainsäädännön kannalta kaikenlaisen materiaalin nettimyynnistä niin helppoa kuin mahdollista, sekä pyrkiä kaikin keinoin houkuttelemaan myös ulkomaiset suuret mediafirmat tarjoamaan verkkokauppojaan Suomen alueella, suomalaisille kuluttajille. Tekijänoikeusjärjestöihin tällä saralla ei voi luottaa, sillä niiden toimintatapa näyttää olevan laskuttaa lyhytnäköisesti kuoliaaksi jokainen uusi innovaatio, joka pitkällä tähtäimellä toisi heille merkittäviä tuloja.
Toimimalla näin edistetään kulttuuria, turvataan sekä tekijöiden että heidän tukijoidensa toimeentulo, ja lähdetään purkamaan etenkin nuorten kuluttajien ja mediabisneksen tulehtunutta suhdetta – ei vainoamalla ja haastamalla oikeuteen innokkaimpia median kuluttajia.
Tässä pelleillään nyt hyvin konkreettisella tavalla meidän nykyisen sekä tulevan elinkeinomme parissa.
Ja näinkin. Myös semmoinen henk.koht. tunnustus että minunkin meetvurstini leivän päälle tulee ainakin osittain ja välillisesti siitä että sisällöstä maksetaan tavalla tai toisella. Ja kyllä siitä rahaa jo saakin, kun vaan ei tee asiasta kuluttajille turhan vaikeaa. Ihmisten laiskuutta ja mukavuudenhaluisuutta ei voi yliarvioida, ihmiset kyllä maksavat jostain jonka pienellä vaivalla saisi ilmaiseksikin tai katselevat mainoksia jotka samoin voisi pienellä vaivalla ohittaa, jos se hinta eli vaiva mitä siitä joutuu maksamaan on tarpeeksi pieni. Tähän perustuu esimerkiksi pulloveden myynti joka on tietääkseni miljardibines. Sillä että joku Gausin käyrän häntä täyttää pullonsa hanasta ei ole mitään taloudellista merkitystä.
Mutta ihan oikeassa nettirahassa olisi myös puolensa, se tekisi asioista selkeämpää. Copyleft-hengessä tarjoan seuraavan luultavasti jo kuluneen idean ihan vapaasti käytettäväksi, naurettavaksi, ja muokattavaksi. Aloitetaan rahasta, ja tarkemmin siitä miten ihmiset on saatu käyttämään rahaa? Ihmisille annettiin rahaa vastineena jostain tavarasta tai palvelusta, ja tälle pystyi sitten ostamaan muita tavaroita tai palveluita.
Kuinka nettikäyttäjä saataisiin käyttämään bittirahaa? No annetaan sitä hänelle vastineeksi jostain. Se jokin voi olla esimerkiksi sen käyttäjämän luova video, sivusto, miksei suosittu kommenttikin. Tai rahaa voi antaa mainosten katsomisesta. Toisaalta muun sisällön katsomisesta sitä kuluisi vähän.
Sen lisäksi että ihmiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia he ovat myös ahneita. Jos on mahdollisuus julkaista jossain josta saa edes minimaalisen korvauksen niin keskimäärin mieluummin siellä kuin ilmaiseksi. Jonka jälkeen kiinnostava sisältö siirtyy sinne jonnekin. Good money drives out bad money.
Ongelma, hyvinkin mahdollisesti ratkaisematon, on se että jotta tuollainen markkina olisi olemassa sen pitäisi saavuttaa kriittinen massa. Tässä voisi valtioluokan toimijalla olla mahdollisuus, ihan niin kuin rahan luomisessa. Aloittaa voisi kaikilla avoimesta erittäin helppokäyttöisistä sisältöpalveluista, kuten kirjottajat ehdottavat. Valtion ei tarvitse tällaista itse pyörittää, mutta se voisi luoda pelisäännöt ja standardit joilla nämä toimisivat yhteen. Ei ole järkevää että jokaikiseen webbikauppaan tarvitsee esimerkiksi erikseen rekisteröityä.
2 kommenttia:
Tekijänoikeusjärjestöihin tällä saralla ei voi luottaa, sillä niiden toimintatapa näyttää olevan laskuttaa lyhytnäköisesti kuoliaaksi jokainen uusi innovaatio, joka pitkällä tähtäimellä toisi heille merkittäviä tuloja.
En varmaan ole tarpeeksi sisäpiiriläinen ymmärtääkseni tätä lausetta. Minusta on melko rohkeaa väittää Heidän olevan niin tyhmiä, että tuottavat itselleen taloudellista haittaa. Mikä on vakioesimerkkisi tällaisesta innovaatiosta?
sellonen, oikein hyvä kysymys johon minulla ei ole vastausta. Yksi suomalainen esimerkki tekijänoikeusjärjestelmän järjettömyyksistä, muistaakseni Jukka Relanderin ja muutenkin ulkomuistista, on että vanhoja Euroviisutaltiointeja ei voi näyttää TV:ssä koska niihin pitäisi saada lupa oikeudenhaltijoilta mukaan lukien kakkospasuunan soittaja josta on viimeinen havainto on norjalaisella kalasäilyketehtaalla vuonna -87. Tuolla pätkällä kuitenkin tarkoitettaneen yleistä nihkeyttä mukauttaa ansaintamalleja uuteen tekniikkaan, eli siis sitä että saman aineiston käytöstä pitäisi saada uudestaan korvaus joka ikinen kerta kun media vaihtuu, olen antanut itselleni kertoa että tämä esimerkiksi tappoi kännykkätelevision.
Lähetä kommentti