maanantai 1. elokuuta 2011

Ihmiset aiheuttavat väkivaltaa?

Ilta-Lehti raportoi että suurten kaupunkien keskustoissa tapahtuu tilastojen mukaan eniten väkivaltarikoksia. Ja minä kun aina luulin että vaarallisimpia on hiljaiset esikaupunkien kujat.

Tutkimatta on jäänyt, mutta todennäköisesti per neliömetri keskustoissa myös on eniten liikennettä, tihein rakennuskanta, ja nallekarkkien kulutus suurin.

3 kommenttia:

Kalle Id kirjoitti...

Muistaakseni tutkitusti Suomen väkivaltaisin paikka on Rautatientorin reunalla olevan nakkikioskin jono. Lienet ihan oikeasssa siinä, että koska keskustoissa on eniten ihmisiä on myös väkivallantekojen absoluuttinen määrä suurempi.

Teemu kirjoitti...

Ei sulla olisi tuohon lähdettä?

Poliisit sanoo että jos pääsisi nakkikioski- ja taksijonoista niin rähinät tippuisi puoleen. Mistä tulee mieleen että tuokin on yksi argumentti lisää yöbussien lisäämisen puolesta.

Kalle Id kirjoitti...

Harmillisesti ei ole mitään sen kummempaa kähdettä, Hesari kirjoitti (muistaakseni) aiheesta joskus aikaa sitten. Mutta koska mun muistini "aikka sitten" saattaa 6 kuukautta tai 6 vuotta sitten, en yhtään osaa tarkemmin sanoa.