Asumisväljyyden kasvussa on ensisijassa kyse siitä kuinka paljon on yksinasuvia. Ja se on heidän oma asiansa, eikä jotain jonka muut päättävät heidän puolestaan. Käydään asia totuttuun tyyliin läpi käppyröitä ja lukuja säästelemättä.
Ex-apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen leikittelee "testamentissaan" (2006) ajatuksella sitä kuinka väljästi ihmiset voivat lopulta haluta asua:
Korpisen arvio on masentava:
Kymmenen vuotta myöhemmin on helppo todeta että Korpinen oli väärässä. Asumisväljyyden kasvu on hidastunut, jopa pysähtynyt Helsingissä. Mikä on onni siinäkin mielessä, että joukkoliikenteen tehokas järjestäminen pidemmillä etäisyyksillä on perustavanlaatuisisa maantieteellisistä syistä hyvin vaikeaa, liki mahdotonta.
Osasyynä on tietenkin elintason kasvun hiipuminen vuosikymmenen talouskriisin myötä, ja se että kulutuksen rakenne on muuttunut niin että palveluiden käyttö on kasvanut, eikä niinkään tavaran määrä. Tämä osaltaan myös ruokkii kaupungistumista. Mutta se mikä Korpiselta jäi huomaamatta on että asumisväljyyden kasvua ei oikeastaan niinkään selitä talouskasvu ja ihmisten tilankaipuu. Eikä tätä huomaa kasvun kriitikotkaan. Väljyyden kasvussa on ensisijaisesti kyse siitä että yhdessä asunnossa asuu keskimäärin vähemmän ihmisiä.
Olli Hakanen argumentoi, että Helsingin yleiskaava on varauduttu ihan liian suureen rakentamiseen:
Tämän perusteella hän on tehnyt vaihtoehtoesityksen, jossa on esimerkiksi käytännössä poistettu Länsiväylän bulevardisointi. Ensimmäinen asia mikä tässä pistää silmää on että 8 kem2 860 000 helsinkiläiselle on 6 880 000 kem2, eikä 13 760 000 kem2. Toinen kysymysmerkki on että millä matematiikalla tästä saadaan tuhat ylimääräistä pikseliä, eli tuhat hehtaaria, eli vain vajaa 7000 neliötä hehtaarilla. Bulevardien varsien pikseleiden rakennusmäärä on noin 15 000 - 30 000 neliötä kappaleelta.
Mutta ei nyt takerruta tähän, hämmentävintä on nimenomaan tämä: Jos kerran asumisväljyys kasvaa 8 kerrosneliöllä, eli noin 7 huoneistoneliöllä, niin miksei tämä näy pitkälti samojen ennustajien alla olevassa taulukossa:
Tässähän on kasvua aina 2050 saakka vain muutamia neliötä. Korpisen kaavalla yksinasujalla olisi 2050 käytössään lähes sadan neliön asunto!
Selitys on yksinkertaisuudessaan tämä:
Historiallisesti Helsingin asumisväljyyden kasvu selittyykin pääosin sillä että lapsia ei enää ole perheessä puolta tusinaa, vanhatpojat asuvat omissa asunnoissaan eivätkä peräkammarissa, ja yksin jääneitä vanhuksia on enemmän. Alla olevassa kuvassa kirjoittajat ovat laskeneet rakenteellisen vaikutuksen, eli kuinka suuri osa asumisväljyyden kasvusta selittyy ihan vaan asukasrakenteen muutoksilla:
Lähde on Kaupungin Tietokeskuksen, joka siis tekee kaupungin väestöennusteet, julkaisu Helsingin Asumisväljyys Helsingissä 1950 - 2050. Selvitys on vuodelta 2005, mutta nykyisissäkin ennusteissa lähdetään siitä että asuntokuntien keskiko laskee, esimerkiksi vuonna 2010 sen ennustettiin olevan 2030 jopa vain 1,6. Syyn siihen että asumisväljyyden kasvu on pysähtynyt viime vuosina Helsingissä näkee allaolevasta kuvasta, asuntokuntien määrän muutos koon mukaan:
Lievä kasvu 3-4 hengen asuntokunnissa, käytännössä lapsiperheitä, sekä lievä 1-2 asuntokuntien määrän kasvun tasaantuminen selittänee asumisväljyyden kasvun pysähtymisen. Väestöennustaja, varsinkaan virkavastuulla toimiva, ei kuitenkaan luota siihen että tämä ilmiö olisi pysyvä. Syitä on kaksi, ensimmäinen on koko maan väestökehitys:
Helsinki tuskin voi loputtomiin poiketa tästä, koska keskeinen tekijä tässä on väestön ikääntyminen. Epäilys on että lapsiperheiden määrän kasvu Helsingissä tuskin riittää pitkässä juoksussa selättämään tätä, koska lapsiperheitä on asuntokunnista vain pieni osuus, ja Helsinginkin väestö vanhee:
Olisi hyvä jos mummu ja pappa astuisivat samoihin aikoihin viimeiselle matkalle, Helsingissä syntyisi enemmän vauvoja, ja rakkaus toisi yksinäiset yhteen. Nämä eivät ole kuitenkaan asioita josta tehdään päätöksiä viranomaisvalmistelun pohjalta. Eikä siten tästäkään päätetä yleiskaavassa. Sen sijaan siinä varataan riittävästi tilaa tuleville sukupolville, millaisia he nyt sitten ovatkaan, siinä kuin tuleville leskillekin.
Ex-apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen leikittelee "testamentissaan" (2006) ajatuksella sitä kuinka väljästi ihmiset voivat lopulta haluta asua:
Rikkaat osoittavat usein suuntaa tavallisen kansan myöhemmälle kulutukselle. Mitään erityistä kyllästymispistettä asumistason nousulle ei ole tälläkään rintamalla tullut esiin. Bill Gates on rakentanut lehtitietojen mukaan Seatlen seudulle omakotitalon, jossa on mm. koripallosali hänen pojalleen. Neliöitä on tuhansia.Hypoteettisessa maailmassa jossa esimerkiksi oma palloiluhalli on yhtä yleinen kuin oma sauna ei tosin ole kaupunkeja merkityksessä ihmistiivistymä. Arkisemmin kysymys on kaupunkien rakentumisen ja siihen varautumisen kannalta kuitenkin tavattoman tärkeä, pienikin muutos asumisväljyydessä on valtava määrä asuinneliöinä: Jos esimerkiksi helsinkiläisten keskimääräinen asumisväljyys kasvaa vain puolella neliöllä, se vastaa noin 5000 uudisasuntoa (330 000 neliötä).
Korpisen arvio on masentava:
Vaikka tuottavuuden noususta vain osa suuntautuisi asumistason nousuun pitänee jatkossakin vanha peukalo-sääntö paikkansa; asumisväljyys henkeä kohti kaksinkertaistuu aina 50 vuodessa...
Kaupungit, joiden kasvun ja rakentamisen rajat ovat tulleet vastaan, kuihtuvat ja taantuvat myös taloudellisesti. Väestöltään taantuvan kaupungin talouden tasapainottaminen johtaa helposti umpikujaan, johon ei soisi Suomen pääkaupungin koskaan joutuvanRatkaisuksi Korpinen tarjoaa käytännössä kaupungin leviämistä, alati kasvavaan kysyntään vastaamiseksi:
Asunto-olojen kohentaminen ja kohtuuhintaisen tarjonnan varmistaminen onkin mitä suurimmassa määrin seudullinen kysymys. Mitä tehokkaammin joukkoliikenne pystytään järjestämään, mitä enemmän tontteja tulee markkinoille hyviltä paikoilta ja mitä monipuolisempia aluekeskuksia onnistutaan luomaan, sitä pienemmäksi asuntojen hintoja nostava maankorko jää.
Kymmenen vuotta myöhemmin on helppo todeta että Korpinen oli väärässä. Asumisväljyyden kasvu on hidastunut, jopa pysähtynyt Helsingissä. Mikä on onni siinäkin mielessä, että joukkoliikenteen tehokas järjestäminen pidemmillä etäisyyksillä on perustavanlaatuisisa maantieteellisistä syistä hyvin vaikeaa, liki mahdotonta.
Osasyynä on tietenkin elintason kasvun hiipuminen vuosikymmenen talouskriisin myötä, ja se että kulutuksen rakenne on muuttunut niin että palveluiden käyttö on kasvanut, eikä niinkään tavaran määrä. Tämä osaltaan myös ruokkii kaupungistumista. Mutta se mikä Korpiselta jäi huomaamatta on että asumisväljyyden kasvua ei oikeastaan niinkään selitä talouskasvu ja ihmisten tilankaipuu. Eikä tätä huomaa kasvun kriitikotkaan. Väljyyden kasvussa on ensisijaisesti kyse siitä että yhdessä asunnossa asuu keskimäärin vähemmän ihmisiä.
Etenevä sinkkuuntuminen
Olli Hakanen argumentoi, että Helsingin yleiskaava on varauduttu ihan liian suureen rakentamiseen:
Helsingin yleiskaavavision oletus kaikkien 860 000 helsinkiläisen asumisväljyyden kasvusta 8 kerrosneliömetrillä vuoteen 2050 mennessä on johtanut yleiskaavaehdotuksen rakentamistarpeen tarpeettomaan ja haitalliseen kasvattamiseen 13 760 000 kerrosneliömetrillä.
Mutta ei nyt takerruta tähän, hämmentävintä on nimenomaan tämä: Jos kerran asumisväljyys kasvaa 8 kerrosneliöllä, eli noin 7 huoneistoneliöllä, niin miksei tämä näy pitkälti samojen ennustajien alla olevassa taulukossa:
Selitys on yksinkertaisuudessaan tämä:
Asuntokunnan keskikoko määräytyy hyvin selväpiirteisesti yksin asuvien osuuden perusteella. Vuoteen 2030 ulottuvan ennusteen mukaan asuntokunnan keskikoko alenisi Helsingissä vuoden 2003 lukemasta 1,88 vuoteen 2030 mennessä lukemaan 1.68. Asuntokunnan keskikoon alenemisvauhti hidastuisi olennaisesti vuodesta 2020 lähtien. Yksin asuvien osuus olisi tuolloin laskelman mukaan 53.8 prosenttia.Yksinasuvalla on paljon enemmän neliöitä käytössään kuin vaikkapa nelihenkisellä perheellä ihan siitä yksinkertaisesta syystä että perheellä on harvemmin neljää eteistä, keittiötä, vessaa ja olohuonetta. Mitä pienemmät asuntokunnat ovat, sitä väljempää asuminen keskimäärin on.
Historiallisesti Helsingin asumisväljyyden kasvu selittyykin pääosin sillä että lapsia ei enää ole perheessä puolta tusinaa, vanhatpojat asuvat omissa asunnoissaan eivätkä peräkammarissa, ja yksin jääneitä vanhuksia on enemmän. Alla olevassa kuvassa kirjoittajat ovat laskeneet rakenteellisen vaikutuksen, eli kuinka suuri osa asumisväljyyden kasvusta selittyy ihan vaan asukasrakenteen muutoksilla:
Lähde on Kaupungin Tietokeskuksen, joka siis tekee kaupungin väestöennusteet, julkaisu Helsingin Asumisväljyys Helsingissä 1950 - 2050. Selvitys on vuodelta 2005, mutta nykyisissäkin ennusteissa lähdetään siitä että asuntokuntien keskiko laskee, esimerkiksi vuonna 2010 sen ennustettiin olevan 2030 jopa vain 1,6. Syyn siihen että asumisväljyyden kasvu on pysähtynyt viime vuosina Helsingissä näkee allaolevasta kuvasta, asuntokuntien määrän muutos koon mukaan:
Lievä kasvu 3-4 hengen asuntokunnissa, käytännössä lapsiperheitä, sekä lievä 1-2 asuntokuntien määrän kasvun tasaantuminen selittänee asumisväljyyden kasvun pysähtymisen. Väestöennustaja, varsinkaan virkavastuulla toimiva, ei kuitenkaan luota siihen että tämä ilmiö olisi pysyvä. Syitä on kaksi, ensimmäinen on koko maan väestökehitys:
Helsinki tuskin voi loputtomiin poiketa tästä, koska keskeinen tekijä tässä on väestön ikääntyminen. Epäilys on että lapsiperheiden määrän kasvu Helsingissä tuskin riittää pitkässä juoksussa selättämään tätä, koska lapsiperheitä on asuntokunnista vain pieni osuus, ja Helsinginkin väestö vanhee:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti