On pelkästään Jätkäsaaressa noin 2 000 euroa per helsinkiläinen kotitalous.
Aamun Hesarissa kaupunkisuunnittelusta vastaa johtaja Hannu Penttilä erittelee että rakennusnormit nostavat asuinneliön rakennuskustannuksia pelkästään Jätkäsaaressa noin tuhat euroa neliö. Jätkäsaareen tulee asuinneliöitä noin 700 000, eli tämä kustannus on noin 700 miljoonaa euroa.
Ja ei, tätä ei maksa tulevat asukkaat, vaan sen maksaa maan omistaja joka saa vastaavasti vähemmän rahaa tonttimaasta. Sen maan omistaa Helsingin kaupunki eli helsinkiläiset. Helsingissä on kotitalouksia (ulkomuistista) noin 350 000, eli tämä on 2 000 euro per kotitalous. Minun kotitalouteni ei halua maksaa tätä.
Tuosta 1 000 eurosta 300 euroa on esteettömyyden lisäkustannukset. Rollaattoriväki lisääntyy, ja kaikki meistä jossain vaiheessa siihen kuuluu, mutta tuon summan saisi Penttilän mukaan pienemmäksi ihan vaan sillä että että tehtäisiin kolmen esteettömän sisäänkäynnin (takapiha, etupiha, parkkihalli) sijaan vaikka kaksi. Jos ei olisi sitä parkkihallia niin riittäisi muuten yksi.
Tämä on se hinta jota maksetaan siitä päähänpinttymästä että on ihmisoikeusloukkaus jos joutuu pyörätuolilla käyttämään eri ovea.
Toinen 300 euroa on väestönsuojia. Ydinsodan kestävä Jätkäsaari?
Tämä on se hinta jota maksetaan militantista vainoharhaisuudesta.
Loput 400 euroa on autopaikkojen hinta. Tämän saa nollaan sillä että pysäköintipaikat erotetaan asunto-osakeyhtiöstä, yksityiselle rahalla saa vastaavasti rakentaa niin paljon paikkoja kuin haluaa erilliseen parkkihalleihin. Kaupunki voisi ehkä subventoida näitä pienellä väestönsuojaosuudella, jos nämä toimivat myös väestönsuojina. Todellisuudessa nuo paikat muuten maksaa rutkasti enemmän, sitä kuinka tiheästi voidaan rakentaa rajoittaa nimenomaan se että mahtuvatko autot.
Tämä on se hinta jota maksetaan siitä että autopuolueen, käytännössä Helsingin kokoomus, mielestä pysäköinti tulee hoitaa kommunistisesti.
Vertailun vuoksi, ratikka Jätkäsaareen maksaa suuruusluokkaa 20 euroa asuinneliö. Metroihmisten mielestä tämä on hirveän kallista, pitäisi tehdä vaan liityntäbussi, mitä sitten jos keskustaan pääsee nopeammin kävellen kuin sillä? Ja aina voi ajaa autolla, tosin johonkin se pitäisi pysäköidä. Meillä ei ole varaa tällaiseen säästöihin.
Ja tämä siis koskee pelkästään Jätkäsaarta. Lisää laskua luvassa Kalasatamasta, Hernesaaresta, Laajasalosta...
Tulotason muutos eri puolilla Helsingin seutua
6 päivää sitten
3 kommenttia:
Vaikka suurelta osin olenkin samaa mieltä, (erityisesti noista autopaikoista), niin seuraavan:
Tämä on se hinta jota maksetaan siitä päähänpinttymästä että on ihmisoikeusloukkaus jos joutuu pyörätuolilla käyttämään eri ovea.
sävy on melkoisen ikävä.
Ei se ole vain "päähänpinttymä", vaan kyllä se on oikeasti ihmisoikeus, että pääsee pyörätuolilla sisään omaan kotiinsa. Eikä se aina maksa niin paljon kuin mitä virkamiehet väittävät. Kyllä matalat kynnykset helpottavat mm. lastenvaunujen ja rollaattoreidenkin kanssa liikkuvia.
Eräässä tuoreessa tapauksessa muuten "esteetön reitti" tarkoitti satojen metrien lisäkulkua nimenomaan liikuntavammaisille! (Sisäpihan kautta.) Järkyttävää sorsimista.
Pahoittelen kärkästä kieltäni, kirjoituksen kärki oli kuitenkin se että hyvätkin periaatteet maksaa, varsinkin jos niitä toteutetaan jäykästi.
Olen ymmärtänyt kyseen olevan siitä että jos taloon on kaksi sisäänkäyntiä saman käytävän päissä eri puolilla taloa niin voiko toisessa olla portaat? Voin hyvin olla täysin väärässä, olisin kiitollinen tiedosta, mutta ongelma on kai siinä että jos siihen ekaan kerrokseen halutaan asuntoja niin sen pitäisi olla katutason yläpuolelle. Tyypillisesti noin metrin korkeammalla jotta ikkunoista ei näe ohikulkijat suoraan sisään. Perinteisesti tämä on tehty niin että etuovi on kadun tasassa, ensimmäiseen kerrokseen on keskellä taloa portaat/hissi, ja takapihalla mennään samoja portaita alas.
Jos pitää tehdä ensimmäinen kerros kaduntasoon niin siitä tulee helposti varastotilaa, tuo tappio on ainoa tapa minkä keksin selittää Penttilän 300 euroa neliö esteettömyydestä. Penttilä muuten totesi myös että nuo esteettömät sisäänkäynnit maksaa kun ne pitää tehdä etu- että takapihalla, sekä parkkihalliin. Mitä jos ei tekisi parkkihallia joka taloon laisinkaan?
Jokainen meistä kulkee jossain vaiheessa elämäänsä pyörillä, en todellakaan vastusta esteettömyyttä. Mutta se pitäisi määritellä niin että "pääsee pyörätuolilla sisään omaan kotiinsa" ilman turhia mutkia joka jättää tilaa eri toteutuksille, ei niin että portaita ei kategorisesti saa tehdä.
Tässä Uuden Suomen jutussa kerrotaan että:
- Joka kämpässä menee 300 euroa (neliöltä) esteettömyyteen. Jokaisen uuden kämpän kylppäristähän on tehtävä nyt sellainen, että siellä mahtuu tanssimaan invatuolin kanssa, Inha kritisoi.
Hänen mielestään Helsingissä voitaisiin toimia kuten Ruotsissa, missä esteettömyysvaatimus on vain noin 30 prosentissa uusia asuntoja.
Tässä voisi olla järkeä. On jokseenkin älytöntä että 100% asunnoista ovat täydellisen esteettömiä. 30% varmasti riittäisi takaamaan riittävät markkinat.
Tietenkään tämä ei koske yleisiä kulkureittejä joissa, kuten jo totesin, on ihan kätsää kaikille, että esteettömyys otetaan huomioon.
Lähetä kommentti