Asian historia ulkomuistista menee hyvin lyhyesti suurin piirtein näin: Ensin oli Pietari Kalmin kadun jatke. Jonka kaupunginhallitus hylkäsi pari kertaa. Sitten keksittiin että vedetään katu ratalinjaa pitkin. Uudenmaan ELY valitti Helsingille että tämä on Helsingin oman yleiskaavan vastainen, mikä on totta, ja valtuusto päätti että niinpä on. Asiaan palattaneen seuraavassa yleiskaavassa. Aikaa kuului kuutisen vuotta.
Valmistelu, sisältäen mm. liikenne-ennusteen joka hukkasi laaksoa kulkevan ratikan matkustajat koska malli sijoittaa Kumpulan yhteen pisteeseen pari sataa metriä pohjoiseen kampuksesta ja maantieteen laitoksen poikkeuksellisen laadukkaan tutkimuksen ohittamisen olankohautuksella, oli tasoltaan kirjavaa. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Tarjolla oli kompromissi, jossa laaksoon olisi vedetty vain ratikka nurmiradalla. Tämä olisi mennyt valtuustossa lähes yksimielisesti läpi.
Ruohorataa Karlsruhen malliin. |
Murheellista on sekin, että Vallilanlaaksossa menetettiin mahdollisuus tehdä esimerkillisen kaunista ratikkalinjaa – sen sijaan että Vallilanlaaksoa tultaisiin tulevaisuudessa esittelemään positiivisena esimerkkinä hyvin maisemaan istuvasta raideliikentestä, se tullaan nostamaan esiin kun halutaan vastustaa hyviäkin liikennehankkeitaOn nyt vaan yksinkertaisesti tyhmää asettaa puistot ja joukkoliikenne vastakkain. Joukkoliikenne tarvitsee omia väyliä, ihan vastaava tarve ja paljon suuremmin hyödyin kuin Vallilanlaaksossa olisi esimerkiksi Lääkärinkadun tasolla Pasilasta Meilahteen. Ei ole ainoa. Sen sijaan että oltaisin tehty mallikelpoinen esimerkki siitä kuinka puisto ja joukkoliikenne yhdistetään, niin piti väkisin ajaa bussikatua, jopa niin paljon että ihmiset jotka sekä ymmärtävät joukkoliikenteestä että kannattavat sitä intohimoisesti kääntyivät vastustamaan koko hanketta.
Tällä yhdellä episodilla, jonka jälkeen ei edellenkään ole saatu mitenkään parannettua Kumpulan yhteyksiä, tehtiin suurta vahinkoa Helsingin joukkoliikenteen kehittämiselle. Se tässä harmittaa, vaikka puiston säästyminen toki on hyvä asia eikä katua voinut vaan kannattaa. Ja jos se Lääkärinkadun rata halutaan tehdä niin sitten pitänee kaivaa jostain sata miljoonaa ratatunneliin, eli tuskin tehdään.
11 kommenttia:
Sitä rataa olisi pitänyt mainostaa enemmän Kalasataman ja Pasilan välisenä yhteytenä, kuten esmes siinä pisara-suunnitelmassa. Sääli että kaatui.
Oliko toi sata milliä vaan heitto, vai onko tuolla etelässä rakentaminen kalliimpaa kuin Jokeri kakkosen tapauksessa (40 milliäkö se oli, ja pituutta kolminkertasesti)?
Heitto mutta voi olla alakanttiin. Riippuu tietenkin kuinka pitkä tunneli, niin sitä ei voi käytännössä tehdä että se vaan sukeltaa sen puiston kohdalla Lääkärinkadulla Pasilaan, vaan tulee paljon pidempi. En mä usko että tota tehdään. Mutta on noita muitakin, potentiaalisesti esim. Munkkivuori - Pitäjänmäki väli.
Hyvä, että kaatui.
Oli jokseenkin irvokasta kuunneltavaa lähinnä Kokoomuksen edustajien syytökset vihreiden joukkoliikennevastaisuudesta, kun eivät bussikatua lähteneet kannattamaan. Myös SDP:n Bergholmin kykenemättömyys nähdä eroa bussin ja ratikan vaikutuksessa liikennöintiympäristöön särähti korvaan.
Onnistuin jotenkin missaamaan, missä vaiheessa ratikka vaihtui suunnitelmissa bussikaduksi. Ratikkana liikenneväylä olisi luultavasti saanut hyväksynnän valtuustossa. Ehkäpä tiedelinjan raiteistaminen saa nyt uutta tuulta alleen.
Siis mikä siihen on varsinaisesti syynä, ettei nurmirataa voi ehdottaa uudestaan, kun asfalttikatu kerran on hylätty? Kun joukkoliikenteen puolella lähtökohtaisesti ollaan, niin luulisi vähän ratikkakriittisemmällekin poliitikolle tai virkamiehelle sopivan se, että Vallilanlaaksoon saadaan edes jotain joukkoliikennettä (ratikat) vaikka busseja ei saatukaan.
Sitä paitsihan Kalasatamasta pohjoisen suuntaan menevän ja Pasilaan päättyvän ratikkalinjan (12) toteutus menee aika mahdottomaksi, jos Vallilanlaakson yhteyttä ei saada. (Mikä edelleen johtanee siihen, että nollajokeri on pakko siirtää kiskoille, kun mitään sen kuormitusta alentavaa linjaa ei ole.)
Mustakin hyvä että kaatui, sitä joukkoliikennettä tehdään siksi että saataisiin parempaa kaupunkia. Oli ne bussit siinä koko ajan. Tiedelinjassa, ja siten Tiederatikassa, on sellainen perusongelma että se kulkee pitkät pätkät keskellä lähes rakentamatonta aluetta. Ja kun ei ole rakennuksia niin ei ole oikein matkustajia. Rakennuksia voi toki rakentaa.
Tässä on muuten muutamia hyviä kuvia esiteltäviksi nurmirataskeptikoille: :)
http://www.tramway.at/stadtplanung/rasengleis.html
Minusta on jokseenkin tolkutonta, että tätä linjaa ei ole vieläkäään toteutettu.
http://raitio.org/news/uutis09/liite09/Rv5_esisuunnitelma.pdf
Vallilanlaakson raitiotien idea olisi nopeuttaa tuota ylläolevaa yhteyttä merkittävästi Pasilan ja Kumpulan välillä, ei sen ole tarkoituskaan pysähdellä laakson pohjalla. Vallilanlaaksossa on ollut vuosikymmeniä tavaraliikenteen satamarata, jos se korvataan kahdella nurmetetulla raitioraiteella, ei miljöö siitä huononnu. Sen sijaan bussikadusta huonontuisi, koska asfaltti pilaa aina viheralueen.
Paitsi, että Vallilanlaakso on esimerkki huonosta joukkoliikennesuunnittelusta, se on myös esimerkki huonosta kaupunkisuunnittelusta. Suunnitellaan uusi kaupunginosa ihmisille, jotka liikkuvat työpaikalleen joukkoliikenteellä. Mutta heille ei järjestetä joukkoliikennettä, vaan täydellisen surkeat liikenneolosuhteet.
Tässä linkki sivulle, jonka tein KS-lautakunnan jäsenenä tammikuussa 2006, kun olimme käyneet kuulemassa Kumpulan työntekijöiden ajatuksia heidän kohtelustaan. http://www.kaupunkiliikenne.net/Kumpula.html
Käytännössä tilanne on nyt, 6,5 vuotta myöhemmin, jotakuinkin sama. Ei ihme, että autoilu kukoistaa näillä asenteilla ihmisten liikkumistarpeisiin.
Mikä se virallinen vastaus oli tohon vitoslinjaan?
Vastaus oli, että ei kannata kun ei ole matkustajia. Esitetyssä mallinnuksessa aamuruuhkassa Pasilasta Kumpulan kampukselle meni ilmeisesti tasan 0 henkilöä. Usiemmat toki menevätkin sinne aamuruuhkan jälkeen, että sikäli aamuruuhkaan keskittyvä tarkastelu on väärä ratkaisu joka tapauksessa.
Haltian blogissa muistaakseni voisi olla linkit alkuperäisiin dokkeihin. Ja JLF:ssäkin jossain.
Joo, varmaan ne sieltä löytyy kun kaivaa. Voitaisiin tehdä empiirinen koe että ajetaan tota vaikka vuosi ja kalibroidaan mallin kertoimet sen perusteella. :)
Lähetä kommentti