maanantai 22. lokakuuta 2012

Henkilökohtaisuuksia

On taas se aika neljän vuoden välein käydä suorittamassa kaupunkilaisvelvoitteensa. Tolkku tarjoaa näkemyksiä muutamista ehdokkaista ja kertoo ketkä valitaan.

Elina Moisio on nopeälyinen talousosajaa, kuuntelee, neuvottelee ja perehtyy. Elinassa parasta on se että hänelle voi ehdottaa esimerkiksi maglevia Tallinnaan, ilman pelkoa siitä että tuo vielä innostuu ihan mistä tahansa. Tolkku on syvästi huolestunut siitä että onko politiikankin teko ulkoistettu naisille, mutta miesvaltaisena ja patalaiskana blogina emme valita.

Jokunen on kysynyt että mitä eroa on Mikko Särelällä ja Otso Kivekkäällä. Kysymys on sekä erittäin hyvä että täysin hassu. Kysymys on hyvä, koska agenda ja näkemykset ovat hyvin samanlaiset, kumpaakin myös kiinnosta soininvaaralaisittain mikä rakenteissa on vikana kun ne tuottavat vaikkapa huonoa kaupunkia, ja mitä niille rakenteille voi tehdä.

Hassu kysymys taasen on jos on joskus tavannut kummatkin herrat. Mikko on puuhakas ja verkostoituva, jos ja kun Otaniemi - Munkkiniemi raitiolinja edellyttää kiskoja vieraan vallan alueella Kuusisaarentiellä, niin Indonesian presidentti Susilo Bambang Yudhoyono on todennäköisesti Mikon kanssa huomenna kahvilla. Kumpikin herroista perehtyy asioihin tavalla joka ylittää jopa Tolkun täysin kohtuuttomat vaatimukset luottamusmiesosaamiselle, mutta erityisesti Otso porautuu reunakiven pinnan alle tarmokkaasti, ja on käytännössä Helsingin pyöräteiden yhden luottamusmiehen laadunvalvonta. Otson kanssa keskustelu päättyy useimmiten siihen että kerrot omin sanoin miksi Otso on oikeassa, ja herrasmiehenä hän ei ole huomaavinaankaan sitä.

Lähtökohtaisesti taiteiijoiden kanssa ei keskustella rahasta, siis jos haluaa säilyttää mielenterveytensä. Hannu Oskala on kuitenkin osaava kulttuuripoliitikko joka ymmärtää myös euroja, ja on vielä säilyttänyt mielenterveytensä niistä taiteilijoiden kanssa puhuttuaan. Hämmentävää, ja osaa vielä kaupunkiasiatkin. Lisää pisteitä hänellekin tulee terveestä hajoamisesta kaupungin byrokratiaan, epäluottamusmies parhaimmasta päästä.

Enemmistöläisen Salaliiton minulle antamin valtuuksin ääniä Moisiolla 50 000 ja herroilla 30 000 ääntä kullekin. Terävällä Lilja Tammiselle ihan niin monta ääntä kuin hän haluaa, koska kakskytplus sukupolvella on asiat niin hienosti, että tulevan vallankumouksen johtajien kanssa on syytä pysyä väleissä.

Tarvittavalla äänimäärällä tarvitaan muiden ohella päättämään myös Martti Tulenheimo, koska Hämeentie tulee saada osaksi eurooppalaista ABC-vapaata pyöräkaistaverkostoa, ja Turkka Louekari, koska niin helsinkiläinen kuin eurooppalainenkin talouspolitiikkaa kaipaa oikaisua vasemmalle.

Demokratian kulissien ylläpitämiseksi Vihreään yksipuoluevaltuuston valitaan ainakin seuraavat: Kaupunkisuunnitteluasioissa Silvia Modig (vas.) on tietolähteiden mukaan ja täysin vastoin odotuksia osoittautunut hyvinkin osaavaksi. Militantilla puunhalaajalla Jarmo Niemisellä (kok.) on Tolkun täysi tuki Valli- ja Kuninkaansaaren diktaattoriksi, saarten sotilaallisia perinteitä kunnioittaen. Antero Alku (kesk.) on erinomainen joukkoliikenneasiantuntija ja ärhäkkää nettipresensiään vastoin hyvin leppoisa mies. Mirva "Hyvä" Haltia (SDP) ei ole ehdolla, mutta shangaihataan.

3 kommenttia:

Kalle Id kirjoitti...

Tolkun innokkaana seuraajana minua kiinnostaisi syvästi tietää, onko Tolkun politiikkakomitea onnistunut löytämään SDP:n riveistä ketään Hyvä Haltia Mirvan manttelinperijäksi? Erinäisistä vaalisalaisuuden piiriin kuuluvista syistä haluaisin antaa ääneni demareille, mutta Hyvän Haltian poistuessa politiikasta uuden ehdokkaan löytäminen hänen tilalleen on haastavaa...

Teemu kirjoitti...

No ei ole, ja asiaa on hieman pohdittukin, varahaltia olisi tarpeen. Samoin perushaltia.

Otso yrittää viestittää pinkillä paidallaan sulle jotain, me ollaan demareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan. :)

Joel Jalkanen kirjoitti...

Pajamäki?