Otso Kivekäs vai Hannu Oskala?

Täältä paremmintietäjyyden päämajasta tiedustellaan, toistuvasti ja toistuvasti, että kumpaa äänestää Helsingissä, Hannu Oskalaa vai Otso Kivekästä? No, vastataan kun pyydetään, kysymyshän on vallan helppo.

Otson, mutta myös Hannun, poliittiset juuret ovat osin helsinkiläisessä urbanismissa. Sen nyrkkisääntöjä on että tarkoitus on saada kiskoja katuun ja taloja kadun varteen, eikä kiskoja ja taloja paperille. Mentaliteetti on jotain valmista joskus.

Hannu on freelance-muusikko ja Otso koodari/konsultti. Kumpikin tuntee oman alansa kiemurat sekä  niiden kytkennät lainsäädäntöön, kunnan ja valtion rahankäyttöön sekä hallintorakenteisiin. Luultavasti niin hyvin tahoillaan kuin ylipäänsä kukaan. Olennaisempaa on nopeus ja taito millä he ottavat haltuun vähemmän tuttuja asioita, koska päättäjiltä ei kysytä että tunnetko asian ennen kuin se tuodaan päätettäväksi.

Otso kirjoittaa lähdeviitteiksi päätyviä selvityksiä esimerkiksi Helsingin Yliopiston metroaseman toisen sisäänkäynnin suunnitteluhistoriasta, arviointimenetelmistä, ja muista esteistä jotka pitää kaataa sen avaamiseksi. Hannu tiivistää joka viikko kaupunginhallituksen tiiliskiven paksuiselta listalta olennaisen vaikkapa maakuntakaavasta katujen valaistukseen yhteen ymmärrettävään kirjoitukseen.

Hannu puhuu tunteella järkeä, kädet mukana heiluen. Otso selittää rauhallisesti ja perusteellisesti asiat niin kuin ne ovat.  Tyylinsä kullakin, kummatkin ovat osoittautuneet päteviksi poliitikoiksi ja  politiikan tekeminen käytännössä on pitkälti puhumista.

Hannu sanoo ääneen jos päätös on huono vaikka oli päätöstä tekemässä. Otso harjoittaa myös avointa poliittisista realismia ja kertoo senkin, että vaikka ei ole asiasta varma ja vaihtoehdot ovat huonoja, niin päätti nyt näin.

Otson tyhmyyden sietokyky on rajallinen, varsinkin jos tyhmyys johtaa siihen että käytetään resusseja hömppään kun niitä ei riitä oikeiden ongelmienkaan hoitoon. Hannun oikeustajuun ei vaan kertakaikkiaan mahdu että jos joudutaan leikkaamaan, niin ei leikata siitä mikä vähiten osuu heikko-osaisiin. Vaikka tästä periaatteesta vedetyt johtopäätökset olisivat ikäviä.

Hannu on liberaali, Otso samoin. Jos tästä nyt jotain eroja väkisin hakee, niin Hannun vapaamielisyys näyttäytyy tyypillisesti turhan sääntelyn vastustamisena, Otson taas niin että esimerkiksi suvaitaan teinejä. Kummatkin katsovat terveyspolitiikkaakin tulosten kautta, eikä moraalikasvatuksena, esimerkiksi sähkötupakka on terveellisempää kuin tupakka ja huumeiden käyttäjiä ei kannata rangaista.

Tolkulla ei lyhyesti sanottuna ole mitään varauksia suositella Kivekästä tai Oskalaa ihan mihin vaan luottamustehtävään. Tai no on yksi, kummallakin palaa hermot kumileimasinlautakunnissa hyvin nopeasti, eli ei niihin.

Ai etteikö muka ole helppo valinta? No nii-in.

Kuva: Olli Sirén.

Miten valtio tukee Helsingin kasvua?

Lars-Erik Mattilan ehdotus "Tulevaisuuden kerrostalo" on yksinkertainen
puusta rakennettu perinteinen helsinkiläinen korttelikerrostalo. Sitä
ei voi tosin rakentaa, koska se ei täytä energiatehokkuusnormja.

Taannoin meiltä kysyttiin, mitä valtiovalta voi tehdä (asunto)rakentamiseen eteen Helsingissä? Yksinkertaistaen voidaan sanoa, kuten Otso Kivekäs sen tiivisti:

1. Valtio voi olla estämättä rakentamista Helsingissä lainsäädännöllä. Narulla ei voi työntää.
2. Valtio voi antaa rahaa kaupungille, jotta Helsinki voi rakentaa ratoja, kouluja, viemäreitä, katuja ja taloja.

Pitkälti kyse on ensimmäisestä.

Valtion osallistuminen suoraan rahallisesti Helsingin rakentamiseen on pienimuotoista. Esimerkiksi, tämän vaalikauden aikana on taas kerran puhuttu ties mistä liikennehankkeista, mutta varsinaisesti valtio on osaltaan rahoittanut Länsimetroa, sekä paria lisäkaistaa ja yhtä eritasoliittymää Kehä I. Kokonaisuutena valtion rahoituksen osuus Helsingin liikenneinvestoinneista on suuruusluokkaa kymmenen prosenttia vuodessa.

Sillä mitä lainsäätäjä määrää kaavoituksesta ja rakentamisesta voi taasen olla valtava vaikutus. Ihan yksittäisellä asetuksella voidaan niin halutessa asettaa käytännössä Helsinki rakennuskieltoon, pahimmillaan vahingossa jonkun muun sinänsä hyvän asian edistämiseksi. Esimerkiksi jos säädettäisiin että asuntoja ei saa rakentaa paikkoihin joissa on melua, eli käytännössä kaupunkiin.

Kun näissä vaaleissa puhutaan Helsingin kehittämisestä "maan veturina", asuntopulasta ja asumisten hinnasta, tai peräti "ideologisesta keskittämispoliitikasta", niin ehdokkaiden ja olennaisemmin puolueiden kantoja kannattaa tarkastella ensisijaisesti vastauksena siihen yhteen ainoaan olennaiseen kysymykseen: Saako Helsinkiin rakentaa taloja vai ei? On myös vaikea nähdä miten myönteinen vastaus ainakaan haittaisi muuta maata.


Toissijaista on sitten miten valtio voi rahallisesti tätä edistää, vaikka silläkin on toki merkitystä. Olennaisesti uudisrakentaminen kuitenkin rahoitaan yksityisin varoin tai kaupungin toimesta, ja sen maksaa asuntojen ostajat ja vuokralaiset.

(Merkittävä poikkeus alun jaotteluun on että valtio vapauttaa jonkun alueen rakentamiseen, tällä vaalikaudella Malmin kentän, mutta tällaisia isoja alueita ei Helsingissä enää juuri ole.)