Uhanalaista kaupunkiluontoa Ruoholahdessa Kuvat suurenevat napsauttamalla. |
Erikoista tässä on että "rakentamiseen osoitetuiksi viheralueiksi" (punaisella Helsyn kartassa) on merkitty alueita joita on vaikea mieltää viheralueiksi kuten...
Lahdenväylän ja Kehä I liittymä...
tai Munkkiniemen Neste.
Ja niin edelleen. Erityisen silminpistäävää on että Helsyn mukaan isoin yksittäinen uuden yleiskaavan rakennettavaksi merkitty viheralue on valtava lentokenttä, jonka asuinrakentamisesta päätettiin 23 vuotta sitten vuoden 1992 yleiskaavassa.
Lisäksi on merkitty rakennattaviksi viheralueita joita ei aivan varmasti olla rakentamassa kuten...
tai Ruttopuisto.
Helsyn kartassa joka ikinen puisto ja metsä alueella jossa on myös taloja on asvaltoitu, ja tämä on täydellinen väärinymmärrys. Se mitenkä tämä oikeasti menee selviää ihan vaan lukemalla Yleiskaavaa. Kaavan tarkkuus on hehtaarin kokoiset ruudut. Esimerkiksi Helsyn kauhistelema merkintä "Kantakaupunki C2" ei ota tarkalleen ottaen mitään kantaa siihen kuinka suuri osa sen alueesta on viheraluetta. "Asuntovaltainen alue A1" taas sanoo että vähintään 60% ruudun pinta-alasta on korttelimaata, mikä siis jättää edelleenkin 40% maapinnasta esimerkiksi puistokäyttöön.
Sen sijaan vihreä pikseli "Virkistys ja viheralue", joita Helsy ilmeisesti haluaisi koko kaupungin täyteen, estäisi edes pienen osan pikseliä rakentamisen. Jos esimerkiksi Torkkelinmäen puiston merkkaisi vihreillä pikseleillä, alle jäisi Torkkelinmäen talot.
Hassuinta tässä on se että luonnonsuojelujärjestöille oikein ja ilahduttavasti kuitenkin kelpasi mainio Pro Helsinki 2.0 suunnitelma, joka pääpiirteittäin ei itseasiassa niin kovin paljoa eroa Yleiskaava-ehdotuksesta. Esimerkiksi moottoriteitä on muutettu bulevardeiksi joita reunustavat talot. Erona on että joitain tärkeäksi koettuja viheralueita kuten Vartiosaari on jätetty rakentamatta, pikselikartan tasolla ero on kokonaisuudessaan muuten kuitenkin pieni. Olennainen ero on siis siinä että Pro Helsinki 2.0 (alla) on esitetty yksittäisten kortteleiden tarkkuudella.
Kaavoitus on sitä että sovitetaan yhteen erilaisia intressejä. Se millä tasolla tämä tehdään on tarkoituksenmukaisuuskysymys. Yleiskaava on nimensä mukaisesti korkean tason kuvaus maankäytöstä koko kaupungin tasolla, tarkat viheralueiden rajaukset suunnitellaan taas asemakaavassa ihan puu ja talo kerrallaan. Niistä ei nyt päätetä yhtään mitään ja tästä on turha hätäillä.
10 kommenttia:
Luonnonsuijelijat ovat hakoteillä. Sen lisäksi, ettei kaikkia kaupunkipikseleitä asfaltoida 100% varmuudella, ei suunnittelija katso yleiskaavaa pikseli pikseliltä. Otetaan esimerkiksi vaikka hypoteettine uusi kymmenen pikselin kokoinen asuinalue. Alueelle sijoitetaan varmastikin viheralue, joka jälkikäteen tarkasteltuna näyttäytyisi yleiskaavassa jopa kokonaan vihreänä pikselinä. Miksi tuon pikselin paikka pitäisi paaluttaa etukäteen?
Tämä tulkinta tuhoaa järkevän keskustelun viheralueista. Sen sijaan, että keskusteltaisiin arvokkaimmista säilyttämisen arvoisista viheralueista ja uusien alueiden vihermitoituksesta, haetaan skandaaleja etsimällä punaruskean pikselin alle jääviä pusikoita ja liito-oravapuita.
Miksei ymmärretä, että on mahdotonta suunnitella sen enempää asumista kuin puistoja valmiiksi 30 vuoden päähän? Yleiskaavassahan osoitetaan lähinnä tulevat suunnittelutarpeet.
Kiitos kommentista. Ja samaa minäkin ihmettelen, tai sanotaan niin päin että kaipaisin sellaista asiantuntevaa luonnonsuojelun ja kaupunkisuunnittelun käsittelyä kuin vaikkapa Joel Jalkasen blogi, http://jalkanen.blogspot.fi/2015/05/arvostelussa-helsingin-yleiskaava-2050.html Tosin sielläkin vilahtaa tuo kartta.
Yleiskaavaehdotuksen laajoihin luontokokonaisuuksiin kohdistuviin loukkauksiin (esim. Ramsinniemi, Vartiosaari, "Uutelan leirintäalue") pyritään puuttumaan juuri siksi, että niitä ei tarvitsisi enää asemakaavoituksessa seurata. En usko, että kukaan luontoaktiiveista seuraa kaavoitusta mielellään. Kannanotot ovat välttämätön paha, koska kaavoitus ei itseohjautuvasti huomioi luontoalueita. Jos yleiskaava mahdollistaa luontoalueille (siis niille laajoille ja aidoille) rakentamisen, on sitä asemakaavavaiheessa huomattavasti vaikeampi torjua.
Olen joskus ajatellut, että Helsingin osalta parempaan lopputulokseen päästäisiin, jos virkamiehet korvattaisiin kaavoitusrobotilla, jolle syötettäisiin tiedot maakuntakaavoista, luonto- ja kulttuuriarvoista sekä muista maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämistä riittävistä selvityksistä. Ja toisin kuin virkamies, robotti osaisi ottaa huomioon sille annetut tiedot eikä kuvittelisi, että "riittävillä selvityksillä" tarkoitetaan sitä, että kaavan liitteenä on nippu kalliita konsulttiraportteja, joita ei ole tarkoituskaan huomioida.
Tuo Helsyn kuva on kuitenkin paras saatavilla oleva kuva, jossa voi verrata laajojen viheralueiden nykyistä ja tulevaa reunaa. Ei kai Helsyssäkään kiinnitetä huomiota siihen, mitä jossain Kalasatamassa tapahtuu yhden pikselin alueella.
Se, mitä tapahtuu Kivikon, Mustavuoren ym. reunoilla on se kiinnostava asia, ja sen tuo kartta paljastaa hyvin.
Tuossa kartassa huomio kiinnittyy kyllä ihan kaikkeen muuhun kuin vaikkapa Kivikon reunaan. Sitäpaitsi, kyseistä huolta lieventänee se että sinne on kaavoitettu toimitila-aluetta, ei niille ole mitään kysyntää joten todennäköisesti työntää puskaa jatkossakin. Ainakaan ei pideä itkeä että siellä metsää kaatuu, koska asukkaat.
Lahdenväylän varsi Viikistä pohjoiseen on muuten se iso olennainen ero Yleiskaavan ja PH2.0 välillä. Yleiskaavassa siinä ei ole Viikistä pohjoiseen käytännössä lainkaan asutusta, vain pelkkää teollisuustonttia. En usko että sillä motarin varrella tehdään Viikistä pohjoiseen yhtään mitään, koska ei noille tonteille edelleenkään ole maksavaa ottajaa.
Hanna-Leena, mainitsemasi esimerkit (3 kpl) ovat Yleiskaavatason asioita. Ja marginaalinen osa punaisella merkitystä pinta-alasta tuossa kartassa.
Kivikon metsäsormen itäreunaan tulee asumista pikselin-parin verran. Ja kyllä mä olen tuota Helsyn karttaa käyttänyt nimenomaan tuollaisten asioiden tutkimiseen; hyvä että edes joku on sellaisen tehnyt.
Eikös tossa kartassa oo oikein nimettynä ongelmakohtia ja nuoletkin osoittaa kohdilleen? Se, että sä kritisoit lausuntoja sillä, että jengin vapaa-ajallaan tekemä yksinkertanen kartta on yksinkertanen, on aika... väsynyttä.
Tarkemmin katsoen. Mä tarkoitan niitä Lahdenväylän puolella olevia pikseleitä Kivikossa, sinä taidat tarkoitta asuinalueen puolella olevia.
Tuosta kartasta on seurannut esimerkiksi täysin perusteetonta huolta paikallisista viheralueista, koska siinä tarkalleen ottaen lukee että vaikkapa Pihlajamäessä jyrätään kaikki puistot. Suopein tulkinta jonka osaan tuosta tehdä on että kartan tekijät ei yksinkertaisesti osaa lukea yleiskaavaa, ja ihan näin julkisen palvelun blogina korjaamme asiaa. Tietenkin vaikka SLL voisi sanoa tuon ihan itsekin, koska tuo nyt pitäisi nähdä korvillakin jos on aiheeseen vähääkään perehynyt, mutta jostain kumman syystä ei, mikäköhän siihen mahtaa olla syynä?
"ihan näin julkisen palvelun blogina"
Miten olet blogisi sellaiseen asemaan saanut?
Ilmaisu oli lennokas ja sitä, ei tule ottaa kirjaimellisesti, mutta sinänsä kyllä tänne julkinen raha kelpaa. :) Asiallisesti tässä oiotaan taas (tahatonta?) propagandaa. Se on ikävää että sitä harjoitetaan, koska nämä asiat on ihan tarpeeksi kiinnostavia, ristiriitaisia ja monimutkaisia ihan itsessäänkin. Ei tämä eroa mitenkään siitä mitenkä vaikka Autoliiton julkituloja täällä käsitellään, kts. esim. http://tolkku.blogspot.fi/2013/10/helsingin-autoliitto-ottaa-kantaa.html
Lähetä kommentti