keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Klikkitutkimus popcornkeuhkoista

Helsingin Sanomat uutisoi: Sähkötupakan makuaineet voivat aiheuttaa popcornkeuhkon, varoittavat Harvardin tutkijat. Kyse on siis siitä että joistain sähösavukenesteistä löytyi tutkittaessa diasetyyliä, mikä saattaa aiheuttaa nk. popcornkeuhkon, eli kryptogeeninen organisoituva pneumonian. Diasetyyli haisee voilta, ja sitä käytetään esimerkiksi mikropopcorneissa.

Perusteellinen aiempi tutkimus, jossa löydettiin suurempia pitoisuuksia diasetyyliä sähkösavukenesteistä, ei kuitenkaan päätynyt otsikoihin. Ja miksipä päätyisi, kun mässäilevän spekuloinnin sijaan sen tutkijat totesivat vastuullisesti, että kyseessä on haitta-aine josta voi ja tulee päästä eroon, mutta toisaalta pitoisuudet ovat hyvin pieniä sekä 10-100 kertaa alhaisempia kuin savukkeissa, joita sähkösavukkeet korvaavat

Aiemman tutkimuksen tekijä tohtori Farsalinos kirjoittaa blogillaan:
The levels presented in Figure 2 are quite low, much lower that what we found in our study. In many cases, levels of these compounds are absolutely minimal, and it is NOT expected to raise any concerns about human health effects. Additionaly, the authors FAILED to mention the presence of these compounds in tobacco cigarette smoke. This omission creates the impression that e-cigarettes are exposing users to a new chemical hazard, while in reality their exposure will be much lower compared to smoking.

Lukekaa koko kirjoitus linkkkeineen jos aihepiiri kiinnostaa. Lisätään nyt vielä että Harvardin tutkijoiden metodi oli käyttää sähkösavukkeita kahdeksan sekunttia kerrallaan, joka on todelliseen käyttöön verrattuna niin kuin paahtaisi leipää vartin paahtimessa. On vaikea sanoa täsmälleen miten tämä vaikuttaa tuloksiin, mutta tuskin ainakaan vähentää havaittuja haitta-ainepitoisuuksia.

Tämän tiedon kaivamiseen meni noin viisi minuuttia. Se että esimerkiksi aihetta kommentoiva asiantuntija, keuhkosairauksien erikoislääkäri, kuinkas muuten, ei ole vaivautunut tutustumaan asiaan on kuvaavaa.

Yksinkertainen nyrkkisääntö tutkimusuutisia ja varsinkin tutkijoiden lehdistötiedotteita lukiessa on että tiede on yleensä tylsää. Mitään uutta ja mullistavaa, tai yllättävän vaarallista löytyy hyvin harvoin. Jos otsikossa lukee jotain vallan uutta ja huolestuttavaa, se todennäköisesti on ihan vaan klikkien kalastelua.

3 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Tyypillistä. Näissä jää askarruttamaan se, onko kysymys jonkin tahon (tässä tapauksessa kai tupakkifirman) ostamasta mainostekstistä vai puhtaasti ennakkoluuloihin perustuvasta fiktiosta.

No, samapa tuo loppujen lopuksi on, molempi pahempi.

Teemu kirjoitti...

Tuskin kummastakaan, tätä huttua keitetään käsittääkseni näin eikä koske valitettavasti todellakaan pelkkää sähkötupakkatutkimusta:

Tutkijaryhmä tekee sinänsä suhteellisen asiallisen tutkimuksen. Sen tulos on joku akateemisesti mielenkiintoinen havainto, tässä tapauksessa että diasetyyliä on löytynyt joka sinänsä on ihan merkittävä tieto ja viittaa puutteisiin nesteiden laadunvarmistuksessa. Sitten johtopäätökset osaan laitetaan pohdintaa tyyliin että tästä ehkä jonkun konditionaalirimpsun kautta joillekin ihmisille saattaa ehkä seurata haittoja. Tämäkin spekulointi on vielä sinänsä kosher, mutta jo irtaantunut tutkimuksen tuloksista. Sen pointti on että, sinänsä yleensä tosi, lisätutkimusta tarvitaan, eli raadollisemmin tänne rahaa kiitos.

Tämän jälkeen yliopiston tiedottaja kirjoittaa lehdistötiedotteen, johon on nostettu tuo spekulointi kärjeksi. Saattaa olla joillekin ihmisille joissain olosuhteissa jotenkin haitallista muuttuu muotoo epäillään haitalliseksi, tms. Lehdistö sitten nappaa tämän.

Nimi lehteen, lehdelle lukijoita, lisätutkimukselle rahoitusta. Kaikki osalliset voittaa. Tämä on ihan säännönmukainen kuvio tutkimusuutisissa.

Teemu kirjoitti...

Asiaa on toki tutkittukin, esim. http://www.bmj.com/content/349/bmj.g7015

Populaarimpi yhteenveto, vaikkei tuo alkuperäinenkään tutkimuskaan kovin vaikealukuinen ole:

"...One minute we’re told there’s good evidence that red wine will stave off all manner of ailments, while the next there is evidence that a glass or two a night is only slightly better than downing a bottle of rat poison.

"It’s journalists who tend to be blamed for this, accused of wilfully distorting and misrepresenting the science to generate the headlines. That is unfair. Instead, let’s look at the scientists as the British Medical Journal has done. It has reviewed all press releases relating to major health stories issued by the major universities in 2011 and tracked the subsequent news stories. They found that many of the exaggerations and inaccuracies that later made it into the news reports originated in the press release.

"Over a third of the press releases, for example, made claims for the impact of the research on humans, extrapolating enthusiastically, when in fact the study was carried out on animals. A third also made exaggerated claims of causation when in fact an ‘‘association only’’ had been identified. Particularly worrying was that many of the more excitable claims appear to have been written, or at least approved by, scientists. The press officers weren’t to blame. The BMJ also found that the most hyped press releases generated the least amount of coverage, suggesting that journalists are far more rigorous than many give them credit for."
http://www.telegraph.co.uk/news/health/news/11290053/Why-scientists-not-journalists-are-bad-for-your-health.html