Jos joku ei vielä ole huomannut, Hämeentietä välille Kurvi - Hakaniemi suunnitellaan uusiksi. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää osaltaan asiasta tänään. Kuinka onnistunut suunnitelmaa on suhteessa siihen mitä Hämeentiellä tulisi tehdä?
Ratikoiden kannalta ongelmallista on aivan liian kapeat kaistat, esimerkiksi viereisellä kaistalla oleva rekka pysäyttää raitiovaunun koska sen peilit on raiteilla. Silloinkin kun vielä pääsee ohi, kuljettaja joutuu hivuttamaan kävelyvauhtia ohi ahtaasta paikasta,
Prioriteetit
Hämeentie on joukkoliikenteelle kuin Kehä I yksityisautoille tai Baana polkupyörillä, se on aivan keskeinen pääväylä jota käyttää Kurvissa kolme ratikkalinjaa sekä yli 50 bussilinjaa. Joukkoliikenteen toimivuus on tässä paikassa ensisijainen asia, erillaisia henkilökulkuneuvoja kuten autoja ja polkupyöriä voi siellä pyöriä sen verran kuin sekaan mahtuu haittaamatta liikennettä.
Toisaalta Hämeentie on vilkas asuin- ja liikekatu. Jalkakäytävien tulee olla laadukkaat ja tilavat, kadunvarren liikekiinteistöjen huoltoliikenne pitää olla mahdollisimman sujuvaa.
Näiden prioriteettien valossa kadun nykytilan ongelmat ovat seuraavat, katsotaan miten suunnitelma näitä korjaa tai ei.
Ongelma #1, Hämeentie on kaupungin hitaimpia joukkoliikenneväyliä.
1,3 kilometrin matkaan Kurvin ja Hakaniemen välillä kuluu yleensä 4-8 minuuttia, riippuen ruuhkasta ja tuurista. Keskinopeutena siedettävän 20km/h ja naurettavan 10km/h välillä. Tämä johtuu etupäästä liikennevaloista, välillä on kymmenen valo-ohjattua risteystä ja niiden lisäksi neljä erillistä valo-ohjattua suojatietä.
Kapeaan katukuiluun Kurvista etelään on saatu mahtumaan kunnolliset joukkoliikennekaistat ja jopa lastauspaikka. Kuvat suurenevat napsauttamalla. |
Ruuhkatunnin sadalle bussille tunnissa suuntaansa valoetuuksia ei saa toimimaan edes teoriassa, ratikoille (12 suuntaansa tunnissa) tämä ei ole onnistunut käytännössä. Vertailun vuoksi, ratikan keskinopeus Aleksanterinkadulla on noin 15km/h, siitä huolimatta että siellä on pysäkit 200 metrin välein ja 30 km/h nopeusrajoitus, paitsi kolmessa vaihteessa 15m/h, edit: eiku kuusi vaihdetta ja 10km/h. Aleksilla on vain yhdet valot joissa seistä.
Ratikoiden kannalta ongelmallista on aivan liian kapeat kaistat, esimerkiksi viereisellä kaistalla oleva rekka pysäyttää raitiovaunun koska sen peilit on raiteilla. Silloinkin kun vielä pääsee ohi, kuljettaja joutuu hivuttamaan kävelyvauhtia ohi ahtaasta paikasta,
Bussienkin kaistat ovat aivan liian kapeat, mutta niille isompi ongelma on kaistalla seisovat kääntyvät henkilöautot ja bussia hitaammat pyöräilijät. Sikäli kun pysäköivä jakeluauto noudattaa liikennesääntöjä, sitäkin joskus tapahtuu, se seisoo bussikaistalla.
Kurvin ja Hakaniemen välille jää vain kahdet valot, toinen Neljännen linjan risteykseen. Niissä paikoin kun tilaa on, sitä kannattaa käyttää myös henkilöautojen kääntymiskaistaan. |
Arvio: Huomattava parannus. "Koska Hämeentien liikennemäärä ja ylitettävien moottoriajoneuvokaistojen määrä vähenevät, voidaan Hämeentieltä poistaa liikennevalot neljästä risteyksestä ja kolmelta erilliseltä suojatieltä." Pyörät siivotaan pois bussin tieltä omille kaistoilleen, jakeluautoille tulee erilliset pysäköintipaikat, kääntyvä autoliikenne vähenee. Kaistat korjataan riittävän leveiksi.
Ongelma #2, Hämeentien jalkakäytävä on yhdistetty pyörätie ja parkkipaikka
Riesaa ja jopa suoranaisia vaaratilanteita Hämeentiellä aiheuttaa jalkakäytävälle pysäköidyt ajoneuvot ja jalkakäytävää ajavat pyöräilijät.
Arvio: Ongelma poistunee. Pyörille tulee omat väylät, jakeluautoille paikat. Jalkakäytäville pysäköinnin ehkäisy edellyttää lisäksi valvontaa, mutta siitä ei päätetä liikennesuunnitelmassa.
Ongelma #3: Kurvin ruuhkaisuus ja ahtaat pysäkit
Varsinkin raitovaunut etelään päin tuppaavat seisomaan Kurvissa. Ongelma on se että kutonen menee eri valovaiheella Hämeentietä eteenpäin kuin kasi Helsinginkadulle. Pysäkit ovat suhteessa suuriin matkustajamääriin turhan pieniä. Jalan risteyksen ylitys on turhan hankalaa.
Arvio: Paikka on hyvin hankala suunnitella, ja tässä olisi tuskin voitu onnistua paremmin. Kasin pysäkki on siirretty Helsinginkadun puolelle, kutosen ja seiskan taas Helsinginkadun eteläpuolella, ja samalla on saatu tilaa bussipysäkille nykyisen ratikkapysäkin kohdalle. Kaikki pysäkit ovat entistä pidempiä, osin myös leveämpiä. Kävelymatkat metroon lyhenevät, samoin ajoratojen ylitykset. Autoliikenteen ohjaaminen Helsinginkadulle vähentää risteävää liikennettä ja siten helpottaa valoviiveitä.
Kurvin uudet liikennejärjestelyt suurenevat napsauttamalla. Lähde pdf-muodossa. |
Arvio: Paikka on hyvin hankala suunnitella, ja tässä olisi tuskin voitu onnistua paremmin. Kasin pysäkki on siirretty Helsinginkadun puolelle, kutosen ja seiskan taas Helsinginkadun eteläpuolella, ja samalla on saatu tilaa bussipysäkille nykyisen ratikkapysäkin kohdalle. Kaikki pysäkit ovat entistä pidempiä, osin myös leveämpiä. Kävelymatkat metroon lyhenevät, samoin ajoratojen ylitykset. Autoliikenteen ohjaaminen Helsinginkadulle vähentää risteävää liikennettä ja siten helpottaa valoviiveitä.
Ongelma #4 Hämeentiellä pyöräily on joko laitonta tai pelottavaa, ja häiritsee kaikkia muita
Hämeentiellä on nykyiselläänkin jonkun verran pyöräilijöitä, koska se on luonteva ja verrattaen vähämäkinen väylä polkea. Pyöräilijät ovat joko riesana ja jopa vaarana jalkakäytävillä, tai bussien tukkeena ja vaarassa bussikaistalla.
Arvio: Ongelma poistuu täysin. Pyöräkaistat ovat mallikelpoiset, erityisesti pysäkkien kohdalla on fiksusti ohjattu pyöräliikenne ohi bussiin nousevista ihmisistä.
Huomaa kaide pyöräkaistan ja pysäkin välissä. |
Ongelma #5 Kaikukadun sutivat bussit
Pienetkin liikennepulmat tuottaa yllättävän isoja ongelmia. Liukkaalle kelillä koko koillisen suunnan bussiliikennettä sotkee yksinkertaisesti se, että pohjoiseen päin ennen Kaikukatua on bussipysäkki ylämäessä ennen valoja. Kun bussi yrittää lähteä siitä ja joutuu vielä seisahtumaan valoihin, niin se on jumissa tai jopa poikittain kadulla, tukkien myös ratikkakaistat:
HS: Liukas keli sai pellin rytisemään ja motitti busseja Helsingissä |
Arvio: Ongelma on ratkaistu siirtämällä bussipysäkki etelämmäksi tasaiselle maalle ja poistamalla valot Kaikukadulta.
Ongelma #6 huoltoajo liiketiloihin Hämeentiellä ei toimi
Pulma on siinä että tilaa mihin huoltoajoneuvo pysähtyisi ei yksinkertaisesti ole, joten niitä tungetaan miten sattuu jalkakäytävälle.
Arvio: Hämeentielle tulee seitsämän lastauspaikkaa. Huoltoajo saa käyttää bussikaistoja.
Ongelma #7 Hämeentie on myös henkilöautoillekin naurettavan hidas
Pitkälti samoista syistä kuin joukkoliikenne, eli valoviiveistä johtuen, myös autolla ajaminen on Hämeentiellä hyvin hidasta.
Kuvassa on keskinopeudet (min/keskiarvo/max) Hämeentiellä ja Rantatiellä iltapäiväruuhkassa. Rantatie on melko tarkalleen kaksi kertaa nopeampi. Lähteenä perusteellinen Liikenteen sujuvuus
Helsingissä vuonna 2011, nopeudet on mitattu koeajoilla.
Arvio: Hämeentien läpiajo estetään, mutta toisaalta Rantatie on nopeampi. Tonteille ajavien autoilu nopeutunee, koska valot vähenevät.
Ongelma #8 Hallin kohdalla Hämeentietä pohjoiseen ei mahdu bussi ja auto kääntymään yhtä aikaa
Yksi käsittämättömpiä kohtía kadulla. Kurvi hallin kohdalla on niin kapea, että siinä on käytännössä yksi ajokaista, vaikka sinne kääntyy kaksi.
Arvio: Paikkaan jää pelkkä bussikaista.
Tuomio: Niin kiusallista kuin se tälle liikennesuunnittelua ankarasti kritisoivalla blogille on myöntääkin, suunnitelma on täydellinen. Merkityksessä ettei siihen keksi oikein mitään muutosta, joka ei tekisi siitä kokonaisuutena huonompaa. Kaikki oleelliset ongelmat on ratkottu niin hyvin kuin se tässä katukuilussa on mahdollista.
Sen sijaan että oltaisiin komiteasuunnittelun hengessä yritetty jotenkin tunkea kaikki mahdollinen kadulle, kuten yleensä, on tehty valintoja eli suunniteltu. Poistamalla kaksi ajokaistaa on saatu tilaa kunnolliselle joukkoliikennekaistoille, pyöräkaistoilla ja huoltoajoneuvojen pysäköinnillä, ilman että jalkakäytävistä olisi tehty kapeita ja epäviihtyisiä rännejä. Autoilun täyskiellon sijaan on rajoitettu sen määrää läpiajokiellolla, joka mahdollistaa valojen vähentämisen.
Ihan yleisen kitinän vuoksi todettakoon kuitenkin, että Toisen linjan liikennevalot joutaisi kanssa mennä ja että Kurvin eteläpuolella Hämeentien ylittävä suojatie voisi olla suora. Lisäksi liikennevalot.info on löytänyt huomautettavaa reunakivien linjauksista liittyen kääntyvään pyöräliikenteeseen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti