Ruuhkamaksuista, eli tuleeko liikennettä suunnitella?

Kysymys ruuhkamaksujen takana on vahvasti periaatteellinen ja ideologinen, mutta siinä ei ole oikeastaan kyse siitä mitä itse kukin on mieltä henkilöautosta kulkuneuvona. Olennainen valinta on että vaadimmeko yhteiskunnan takaavan sujuvan autoliikenteen kaupungissa, vai onko parempi että jokainen saa vapaasti autoilla ja tie- ja katuverkko toimii miten se nyt sattuu toimimaan? Jos liikennesuunnittelulla ei ole keinoja säätää liikenteessä olevien autojen määrää, ei se myöskään pysty estämään ruuhkautumista.

Käydään asia perusteellisesti läpi kolmesta eri näkökulmasta: suunnittelijan, kehyskuntalaisen autoilijan, ja lopulta tuomarin näkökulmasta.

Suunnittelijan ruuhkamaksut

Vaikkapa raideliikenne kulkee kohtuullisen täsmällisesti, koska suunnitelija voi päättää paljonko junia liikkuu missä ja mihin aikaan, ja täten varmistaa väyläkapasiteetin riittämisen. Autoliikenteen osalta suunnittelijalla ei taas ole oikein mitään työkaluja vaikuttaa liikennemääriin. 

Kun kaupungin kasvaessa autoliikenteen määrät ylittävät tieverkon välityskyvyn autoliikenne hidastuu ja ajoaikojen ennustettavuus romahtaa. Millään edes etäisesti realistisella liikenneinvestointibudjetilla ei pystytä rahoittamaan tieinvestointeja jotka nostaisivat välityskykyä vastaavasti. Asiaa voi ajatella vaikkapa niin että pelkästään Kehä I kapasiteetin olennaiseksi nostamiseksi tarvittaisiin toinen Kehä I ja se maksaisi maan alla rakentaa sata tai parisataa miljoonaa euroa, kilometriä kohden.

Autoilu lisääntyy kaupungin kasvaessa koska väkiluku nousee ja koska uudisasukkaat asuvat yhä kauempana. HSL:n seurannan mukaan "maanteiden liikennemäärät ovat nousseet vuodesta 2009 vuoteen 2018 noin 26 %. Samaan aikaan Helsingin seudun asukasmäärä on kasvanut noin 12 %." 

Ruuhkautumisennuste 2030 ilman ruuhkamaksuja

MAL 2019 sopimuksen yhteydessä tehtyjen selvitysten mukaan koko seudun tieverkosto ruuhkautuu pahoin väkiluvun kasvaessa. Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, kyse ei ole siitä että Helsingin keskustassa on ruuhkaa, mihin on totuttu ja minkä kanssa eletään. Vaan siitä että koko tieverkko ruuhkautuu, esimerkiksi Hämeenlinnanväylä Klaukkalaan saakka.

Ennuste ruuhkamaksujen kera

Selvityksen mukaan: "Tiemaksut nopeuttavat pääkaupunkiseudun aamuliikennettä yli 10 % vertailuvaihtoehtoon nähden. Kriittisesti kuormittuvan verkon (kapasiteetin käyttöaste yli 90 %) pituus pienenee noin kolmanneksella. Tieliikenteen ruuhkaviiveiden kokonaismäärä laskee lähes 30 %. Ruuhkien aiheuttamat kokonaisviivytykset jäävät nykyistä pienemmiksi. Matka-ajat henkilöautolla Helsingin keskustaan lyhenevät aamuisin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta paikoin noin 7 minuuttia, pääkaupunkiseudun sisältä paikoin noin 4 minuuttia. Tiemaksut vähentävät henkilöautomatkojen määrää noin 6 %, vastaavasti kestävien liikkumismuotojen matkamäärät kasvavat noin 5 %."


Joka ikinen asiallisesti tehty selvitys kertoo olennaisesti samaa tarinaa. Esimerkiksi Vantaan yleiskaavan osalta todetaan Helsingin Sanomien artikkelissa että "ruuhkautuminen kasvaa, vaikka yleiskaavassa nimenomaan asunto- ja työpaikkarakentamista on soviteltu hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle, nykyisiä keskuksia tiivistäen." Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola "muistuttaa, että suomalaisen liikenteen ruuhkat eivät ole verrattavissa keskieurooppalaisiin ruuhkiin. On valinnan paikka, siedetäänkö matka-ajan piteneminen 10 minuutilla."

Suunnittelijan näkökulmasta valinta on selvä, maksuilla saadaan ruuhkaantumineen kuriin. Lisäksi päästöt ja ilmansaasteet vähenevät, ihmisten terveys kohenee kun suurempi osa matkoista tehdään lihasvoimaisesti, ja kertyneillä tuloilla voitaisiin rahoitaa joukkoliikennettä. Eikö tämä ole tällä selvä?

Tuusulalaisen autoilijan ruuhkamaksut

Jotta ruuhkamaksut toimivat, maksujen pitää olla niin suuret että ne saavat pienen osan autoilijoista muuttamaan liikkumistaan. Helsingin Sanomat haastatteli tuusulalaista, joka ajaa päivittäin töihin Lahelanpellosta SOK:n pääkonttoriin Aleksis Kiven kadulle. Autolla matka kestää puolisen tuntia. Joukkoliikenne vaihtoineen kestää yli tunnin, pyörällä matkaan kuluisi lähes kaksi tuntia. Vaikka ruuhkien pahentuessa automatka kestäisikin 40 minuuttia, se on siltikin paljon vaihtoehtoja nopeampi.

Haastateltu itse arvelee että hänen kohdallaan vaihtoehto voisi olla etätyö, mutta yleisempää vaikutusta ruuhkautumiskehitykseen sillä ei juuri näytä olevan. HSL:n mukaan viime syksynä "arkipäivien keskimääräinen autoliikenteen määrä pääväylillä on kesän jälkeen jo palautunut lähes samalle tasolle viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna", vaikka etätöitä tehtiin pandemian takia edelleen poikkeuksellisen vilkkaasti.  

Autoliikenteen vähentäminen vaikuttaa olevan vaikeaa. Autoliitto, yllättävää kyllä, avaa lausunnossaan MAL 2019 suunnitelmaaan erinomaisesti miksi Helsingin seudulla muuten kuin autolla liikkuminen on monille niin hankalaa:

"Liikenne syntyy rakennetun ympäristön ehdoilla. Mitä hajanaisempi yhteiskuntarakenne on, sitä enemmän on liikennettä.

"Helsingin seudun yhdyskuntarakenne on hajanaista myös kaupunkialueilla. Seudun suurimman keskustan - Helsingin kantakaupungin - rakentamisen jälkeen tiivis korttelimainen rakentaminen käytännössä päättyi jo kauan sitten. Aivan viime vuosina on tosin herätty uudestaan rakentamisen tiivistämiseen, mutta muutos on hidas ja vaatii aikaa.

"Liikenne syntyy rakentaminen seurauksena, ja se on yhteiskunnan kaavoitusmonopolin alaista toimintaa. Yhteiskunta päättää, mitä saa rakentaa ja minne, eli se päättää samalla paljonko ja minkälaista liikennettä minnekin syntyy.

"Harvaan asutuilla alueilla joukkoliikenteen kilpailukyky on väistämättä heikko. Vähäisillä matkustajamäärillä joukkoliikenteen palvelutaso jää väkisinkin alhaiseksi. Joukkoliikenne voi toimia kunnolla vain tiiviiksi rakennetussa ympäristössä. Hyvin laajoilla alueilla Helsingin seudulla on riittämättömät edellytykset joukkoliikenteen tyydyttävään palvelutasoon."

 Nimenomaan asuinpaikka määrittää väestön liikkumista, esimerkiksi tuusulalainen ajaa keskimäärin noin kolme kertaa useammin ja enemmän kilometrejä kuin Helsingin kantakaupungissa asuva.

Todellinen ratkaisu olisi tarjota uusilla asukkaille asuntoja paikassa jossa on erinomainen joukkoliikenteen palvelutaso, jotta ihmiset pääsevät liikkumaan. Kuten vaikkapa Käpylän aseman vieressä bulevardisoidun Tuusulanväylän alun kohdalla. Näin saataisiin tieverkon ruuhkautuminen minimoitua, ja kaikkien liikkuminen sujuisi paremmin, niin taka-tuusulalaisen autoilijan kuin uuskäpyläläisen ratikkamatkustajan.

Tuomarin ruuhkamaksut

Malliesimerkki siitä miten kaupunkia pitäisi rakentaa jotta liikenne toimii on Hernesaari. Raitiovaunu, sijainti ja omakustanteinen pysäköinti yhdessä tuottaisivat asuinalueen jossa autoilu muodostaa vain pienen siivun liikenteestä. Hernesaaren liikenteestä pidemmin aiemmmassa kirjotuksessa.

Helsingin hallinto-oikeus kumosi Hernesaaren asemakaavan. Perustelu oli että liikennemallinuksessa oli käytetty oletuksena ruuhkamaksuja, ja asemakaavassa ei voida päättää ruuhkamaksuista. Helsingin kaupunki on valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden tuomari siis vastaa alun kysymykseen niin että Maankäyttö- ja rakennuslaista seuraa että liikennettä pitää suunnitella. Tieverkko ei saa ruuhkautua. Jos tulkinta pysyy ja yleistyy, niin ihan samasta syystä liipasimella on esimerkiksi Vantaan yleiskaava, Espoon Pohjois- ja Keskiosien yleiskaava, ja käytännössä jokainen kaava jossa on merkittävä määrä asukkaita. Koska asukasmäärän kasvu ruuhkauttaa tiet, varsinkin jos se tapahtuu syrjemmällä.

Hernesaaren osalta tämä voidaan kyllä ratkoa muutenkin, esimerkiksi ihan vaan niin että kirjataan pysäköintipaikkojen määräksi viereisen Punavuoren vastaavaksi mitä se on markkinaehtoisena muutenkin. Mutta Vantaalla, Espoossa, Tuusulassa?

Jos HaOn tulkinta pysyy, saatamme siis saada ruuhkamaksut ihan vain siksi että vaihtoehto on ettei saa rakentaa asuntoja. Tai sitten pitää muuttaa MRL:a.

Suunnittelu on valintoja

Liikennesuunnittelu, kuin myös kaupunkisuunnittelu, on loppujen lopuksi suht yksinkertaista puuhaa. Pitää vaan päättää mitä haluaan ja mitä ei. Ja koska nämä ovat poliittiisia päätöksiä, niin se se vasta vaikeaa onkin.

Ruuhkamaksut olisivat järkevä ratkaisu, niillä säästyisi ihmisten aikaa ja sivuvaikutuskset ovat voittopuolisesti positiivisia, Mutta jos ei niitä halua he jotka niistä eniten hyötyvät, eli eri toten kehyskuntien autoilijat, niin tuntuu hassulta heitä niihin pakottaa. Olennaista olisi että yhteiskunta mahdollistaa kasvavallle väestölle asunnot erinomaisen sijainnille jossa ei tarvita autoa, ruuhkamaksut ovat vain hätäpaikko autoilun ongelmiin. Ratkaisu ei voi olla yleinen rakennuskielto, vaikka se juristista olisi ihan luontevaa.

Hernesaaren liikenne

Hernesaaren liikenne on herättänyt kovasti huolta. Kaija Santaholma kuvasi ruuhkia "massiiviksi" ja moitti sitä että Hernesaari rakennetaan tiiviisti. Helsingin kokoomus taas haluaa, todennäköisesti muutaman sata miljonaa maksavan, tunnelin "sumppuun", joka yhdistyy vielä isompaan ja kalliimpaan Keskustatunneliin.

Liikenne, varsinkin autoliikenne, on hyvinkin luotettavasti ennustettavaa ja ennen kaikkea mitattava asia. Viiveet on mahdollista ilmoittaa minuutteina. Eli sen sijaan että puhuisimme "ruuhkista" jotka toisille ovat sitä että on useampi auto jonossa, ja toisille sitä että ajoneuvoliikenne liikkuu kävelynopeudella, voimme ihan vain katsoa kauanko ajaminen kestää.

Alan johtava suomalainen yritys WSP on iloksemme tehnyt mallikelpoisen selvityksen Hernesaaren liikenteestä. Normaalisti poiketen jopa yksittäisten risteysten välityskykyä on mallinnettu, samoin on tehty eri skenaarioita esimerkiksi pysäköintipolitiikan vaikutuksesta.

Tulos on lyhyesti sanottuna että tulevat hernesaarelaiset liikkuvat noin 80% matkoistaan joukkoliikenteellä tai omin lihaksin, ja sikäli kun kaupunki ei tee liikennepolitiikkaa, niin mitään isompia ongelmia ei ole edes autoliikenteessä. Mutta käydään tämä nyt ihan käppyröiden kanssa perusteellisesti läpi.

Skenaarioita on kolme, kaikki vuodelle 2030:

1) Perus-skenaariossa on tehty raitioliikenteen parannuksia, moottoritieliittymiä, jne. kuten seudulla on suunniteltu, ja tämän kirjoituksen kannalta olennaisimmin se sisältää myös ruuhkamaksut sekä pysäköintimaksujen korotuksia. (Kiinnostuneet voivat lukea Mal ve3 suunnitelmat, jotka ovat mallin pohjana, tästä linkistä)

2) Minimi-skenaario on muuten sama, mutta ruuhkamaksuja ei ole, pysäköintimaksuja ei ole korotettu, ja hernesaarelaisilla oletetaan olevan autoja samoissa määrin kuin punavuorelaisilla naapurissa.

3) Maksimi-skenaario on muuten sama kuin Minimi, mutta hernesaarelaisilla oletaan olevan autoja saman verran kuin helsinkiläisillä keskimäärin. 

Vaikutus automatkojen määrään on dramaattinen, Maksimi skenaariossa noin kaksinkertainen sekä Perus että Minimi-skenaarioon nähden. Kuvat suurenevat napsauttamalla.

Tätä on havainnollisesti mallinnettu alla olevalla reitillä:

Ajoajat ruuhkaisimman iltahuipputunnin aikaan ovat seuraavat:

Raitiovaunu kulkee valoetuuksien ansiosta sangen hyvin kaikiessa vaihtoehdoissa. Minimi-skenaariossa matkaan menee autolla ruuhkasuuntaan noin 2,5 minuuttia enemmän, mutta Maksimi-skenaariossa peräti kaksinkertainen aika, eli noin 6 minuuttia enemmän. Ja näin ihan siksi että Maksimi-skenaariossa asukkailla on paljon enemmän autoja.

Katsotaanpa hieman tarkemmin kuinka paljon ja miksi.

Hernesaarelaisille on siis punavuorelaisella autonomistuksen tasolla 1400 autoa ja keskimääräisellä helsinkiläisellä tasolla 2500. Kumpi on sitten realistisempi luku? Raportissa lukee:

Nykyisen autopaikkanormin mukaisesti Hernesaareen tulisi yhteensä noin 2400 autopaikkaa ja ensimmäisten arvioiden mukaan markkinaehtoisesti näistä toteutuisi noin puolet.

Eli jos kaupunki ei erikseen vaadi grynderiä rakentamaan parkkipaikkoja yli maksukykyisen kysynnän, automäärä jää jopa Minimi-skenaariota pienemmäksi. Ja mitään pahempaa ruuhkaongelmaa ei synny. Hernesaaressa onkin tarkoitus toteuttaa markkinaehtoinen pysäköinti.

Jos haluttaisiin hioa vielä muutama minuutti pois ajoajasta pahimmassa ruuhkassa, niin sekä ruuhkamaksuilla että tunneleilla päästäisiin suurin piirtein samaan lopputulokseen, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. On makuasia kannattaako näin pienten viiveiden takia rakentaa kokonaista ruuhkamaksujärjestelmää, ja loppujen lopuksi se on asia josta oikeastaan pitäisi päättää niissä ruuhkissa istuvien. Satojen miljoonien tunnelit ovat taasen täysin ylimitoitettu ratkaisu suhteessa viiveisiin.

Olennaista on se että raitiovaunuväylästä ja jalankulkuyhteyksistä saadaan sujuvat, niillä kun kulkee suurin osa tulevista asukkaista.

Jonkinlainen kävelysilta Jätkäsaareen olisi toivottava, ja ehkä voisi miettiä jopa lauttayhteyttä Lauttasaaren ja Ruoholahden suuntaan. Raitiovaunuliikenteen kannalta keskeistä olisi saada Fredrikinkadulle ja Bulevardilla laadukas ja nopea rata, nykyinen muun liikenteen kanssa jaettu ei sitä ole.

Joka tapauksessa, korttelikaupunki on koeteltu ja toimiva ratkaisu, myös liikenteelle. Nyt ja tulevaisuudessa.

Kaupunki kerää mielipiteitä koskien Hernesaaren asemakaavaa 23.10. saakka.

Missä on hyvät joukkoliikenneyhteydet?

Joukkoliikenteessäkin kolme tärkeintä asiaa ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Hyvällä sijainnilla on viisi ominaisuutta: siellä on joukkoja, se on lähellä, väylällä, pysäkin vieressä ja sinne menee raiteet.

Jokseenkin kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tulisi rakentaa sinne missä on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Mutta siitä mitä tämä oikeastaan tarkoittaa ei vallitse edes erimielisyyttä, koska kysymystä ei ole juurikaan käsitelty.

Hyvä joukkoliikenne on houkuttelevin vaihtoehto suurimmalla osalla alueelle asuvista ja kulkevista, eikä vain niille joilla ei ole muita vaihtoehtoja, tai jotka esimerkiksi haluavat parantaa maailmaa olemalla autoilematta, vaikka se onkin hankalaa ja hidasta. Pitkälti tässä on kyse sijainnista kaupunkirakenteessa, eli paikan ominaisuuksista. Jos paikka ei tue hyvän joukkoliikenteen järjestämistä, parhaimmaillakaan toteutuksella on vaikea saavuttaa hyvä palvelutaso.

Alla on viiden kriteerin lista sille missä on hyvät joukkoliikenneyhtedet. Tätä muistilistaa voi käyttää vaikkapa siihen jos mietii missä jatkossa asuisi, sikäli kun ei aio hankkia autoa, tai äänestäjän kuluttajansuojan kriteerinä sille tekeekö poliitikko sellaisia päätöksiä maankäytöstä, jotka edistävät joukkoliikennettä. Kriteerit ovat etupäässä ilmeisiä, ja ne on pyritty selittämään yksinkertaisesti niin ettei niiden ymmärtäminen edellytä esimerkiksi liikenneteknillistä erikoisosaamista, mahdollinen setäily on tämän tahaton seuraus.

Jos kaikki viisi kriteeriä toteutuvat, vaaditaan jo melkein aktiivista sabotointia huonon joukkoliikenteen tuottamiseksi. Jos neljä viidestä toteutuu, palvelutason on mahdollista olla hyvä. Jos vain kolme totetuu, tarvitaan joko sankarisuunnittelua tai valtavia rahallisia panostuksia, jotta palvelutaso on mitään muuta kuin välttävä, eli yleensä se on korkeintaan sitä. Lopuksi arvioidaan esimerkin omaisesti muutamia nykyisiä ja tulevia kaupunginosia.

1. Joukkoliikenne tykkää joukoista

Mitä enemmän matkustajia, sen parempi. Jos bussiin ei mahdu, voidaan liikennöidä tiheämmin tai useampia linjoja eri suuntiin. Riittävän suurella väestöpohjalla on mahdollista tehdä rata. Kustannustaso, ja siten lipunhinnat tai tarvittava subventio, on sitä pienempi matkustajaa kohti mitä enemmän heitä on.

Enemmän matkustajia tuottaa parempaa joukkoliikennettä, joka houkuttelee enemmän matkustajia. Autoliikenteessä taas suurempi määrä autoja pahentaa ruuhkia, eli tuottaa huonompaa autoliikennettä. Tämän takia kaupungissa on joukkoliikennettä ja autoilu hidasta, harvemmin asutuilla alueilla taas auto on useimmiten ainoa houkutteleva liikennemuoto.

Joukkuasutusta Töölössä

Enemmän asukkaita ja työpaikkoja on aina parempi, turvallinen nyrkkisääntö on että paikan tunnistaa ihan paljaalla silmällä selittämättä kaupungiksi. Esimerkin omaisena väestötiheytenä yli sata, mielellään kaksisataa, asukasta tai työpaikkaa hehtaarilla kävelyetäisyydellä pysäkistä (mistä kohdassa neljä), on jo riittävä laadukkaalle joukkoliikenteelle. Väkilukuna pysäkin ympäristössä tämä tarkoittaa joitain tuhansia. Huomattavasti harvemminkin asutuille alueille toki liikennöidään, mutta tässä on nyt kyse siitä mikä on hyvä määrä, eikä mikä on ehdoton minini.

Munkkiemieä: Myös tiiviissä esikaupungeissa on joukkoja joita liikuttaa.

2. Lähempänä on parempi

Joukkoliikenne toimii parhaiten lyhyillä matkoilla, minkä näkee siitäkin että pidemmät matkat tehdään useammin autolla. Tiheään pysähtyvän linjan, esimerkiksi raitiovaunulinja, keskinopeus jää noin 20-30km/h pysähdyksistä johtuen, eli sillä tuskin tehdään yli 10 kilometrin matkoja. Pidemmillä etäisyyksillä tarvitaan täten erikseen pikalinjoja, esimerkiksi R-juna, mutta koska ne eivät pysähdy tiheään, matkustaja joutuu useammin vaihtamaan tai kävelemään pitkiä matkoja päästäkseen perille.

Keskimääräiset matkapituudet korreloivat etäisyyden kanssa keskustaan. Kaikki eivät tietenkään ole menossa joka aamu Rautatientorille, mutta ympyrägeometrisista syistä lähempänä Rautatientoria on myös keskimäärin lyhyempi matka muualle kaupunkiin, koska keskeltä on keskimäärin lyhyin matka. Joukkoliikenteen kannalta ihanteellinen sijainti on noin viiden, joka tapauksessa alle kymmenen kilometrin päässsä keskustasta.

10 kilometrin alue keskustasta mitattuna ulottuu suurin piirtein Kehä I saakka.

Vaikutusta on myös sillä että lähempänä pyöräillään ja kävellään suurempi osa matkoista, eli useampi elää ilman autoa. Käytännössä joukkoliikenneverkosto on myös tiheämpi keskempänä kaupunkia, mikä auttaa seuraavan kriteerin 3 toteutumisessa.

3. Väylällä, parhaimmillaan väylien risteyksessä

Jarret Walker avaa ongelmia joita syntyy siitä, kun matkakohde ei ole väylän varrella, mm. seuraavan esimerkin kautta: Oppilaitos, sairaala tai toimistokompleksi, joka on erillisen pääkadusta erkanevan tien päässä omassa ylhäisyydessä yksinäisyydessään, on huonosti saavutettavissa, koska sinne pääsee vain linjalla joka erikseen ajaa sinne. Kaupunginosista ongelmallisia ovat lähiöt, jotka ovat irrallaan pääväylistä, kuten esimerkiksi Munkkivuori, kun taas esimerkiksi Martinlaakson radan varren lähiöiden kuten Malminkartano läpi menee junarata.

Yksi keskeinen syy miksei Lahdenväylän suunnalla ole rataa on että asutus on mahdollisimman kaukana väylästä.

Parhaita paikkoja ovat tietenkin väylien risteyskohdat. Ruutukaavan ristikossa näitä on paljon, ja se on tässä suhteessa parempi malli linjastolle kuin yksi linja Rautatientorille joka paikasta. Pidemmin tästä Mikko Särelän blogissa.

Pääväyliä ovat radat ja pääkadut. Niitä voi toki rakentaa uusiakin, mutta tämä on sitä kalliimpaa ja vaikeampaa mitä pidempiä niistä tulee, eli lähempänä tämäkin on yleensä helpompaa (kohta 2).

4. Viidessä minuutissa pysäkille

Tässä pysäkillä tarkoitetaan sitä pysäkkiä mitä matkustajat etupäässä käyttävät, kuten juna-asema.

Viisi minuuttia on toki hieman mielivaltainen luku, kuten nyrkkisäännöissä yleensä. Ajatus takana on että jos matkan olisi tarkoitus taittua alle puolessa tunnissa, mahdollisine vaihtoineen ja odotuksineen, siihen kuuluviin kävelyosuuksiin kummassakin päässä ei useimmiten voi kulua yhteensä kovin paljoa yli kymmentä minuttia. Jos välineessä käytetty aika on lyhyt, eli käytännössä matkan pituus on lyhyt (kohta 2), se toki voi kompensoida tätä.

Ihminen kävelevät keskimäärin viidessä minuutissa noin 500 metriä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Todellinen kävelymatka on yleensä noin puolitoistakertainen suhteessa etäisyyteen linnuntietä, eli viiden minuutin säde kartalla on noin 350 metriä.

350 metrin säde Vallilan kirjaston pysäkiltä.

Usein käytetty kilometrin palvelualue asemalle tarkoittaa maksimissaan puolentoista kilometrin eli vartin kävelymatkoja. Noin pitkä matka tehdään useimmiten liityntäbussilla, mutta siihenkin kuluu kotiovelta laiturille helposti kymmenisen minuuttia.

5. Raiteet

Raidekerroin tarkoittaa sitä että raidekulkuväline, joka ei useimmiten käytetyillä mittareilla kuten nopeus tai vuoroväli, mitenkään eroa edukseen vastaavasta bussista, kerää kuitenkin 20% tai jopa 100% enemmän matkustajia. Insinöörille tässä on kiusallista se että raiteet saavat maagisia ominaisuuksia. Kerrointa onkin pyritty selittämään pois sillä että kyse on vain siitä, että joitain objektiivisia tekijöitä on jäänyt huomiotta.

Autoarvostelutermein Nizzan ratikka saa korkeat pisteet laatuvaikutelmasta.

Mahdollisia vaikeasti mitattavia tekijöitä on esimerkiksi että raiteilla matkustusmukavuus on parempi, osa ihmisistä tulee bussissa helposti jopa pahoinvoivaksi. Ratikat ja junat myös koetaan muutenkin miellyttävämmäksi. Käytännössä raideliikenne on tapana järjestää paremmin, kun nyt kerran on tehty kallis rata niin siitä pidetään myös huolta. Ihmiset myös sietävät paljon huonommin junaliikenteen häiriöitä, siitä että bussi on myöhässä ei tehdä uutista, mikä luo painetta kunnolliseen liikennöintiin.

Niin tain näin, raideliikenne nyt vaan on parempaa ja kerää enemmän matkustajia, syystä tai toisesta. Sikäli kun kaikki muut ylläolevat ehdot täyttävät paikassa jossa ei jo ole kiskoja, sinne kannattaa vetää kiskot.

Esimerkkejä

Viiden pisteen paikoista helppoja esimerkkejä on Kurvi tai Hakaniemi. Muista joukkoliikennehubeista esimerkiksi Itäkeskuksen haittapuolena on että aivan aseman ympäristö (4) on osin rakentamaton. Eli sinne kannattaisi rakentaa lisää.

Viiden minuutin (350m) vyöhyke Herttoniemen metroasemalta.

Metroasemien kohdalla heikkous on ylipäänsä kävelyajat asemalle (4), esimerkiksi viiden minuutin vyöhyke kattaa vain pienen osan Herttoniemeä. Samoin etäisyydet (2) metron hänniltä, kuten Meri-Rastila, ovat jo niin pitkiä että kokonaismatka-ajat venyvät, vaikka metro sinänsä on suhteellisen nopea.

Mielenkiintoinen poikkeus on Punavuori, se on edellytyksiltään täysi viiden pisteen sijainti, mutta valitettavasti sen joukkoliikenteen palvelutasoa ei voi sanoa hyväksi. Ongelma on raitiotie- ja bussiväylien surkea toteutus, eli siitä johtuva hitaus ja epätäsmällisyys. Parhaatkin mahdollisuudet voi sössiä.

Toiseen suuntaan taas kuriositeetti on esimerkiksi Pajamäki. Siellä toteutuu vaivoin kolme edellytystä, se on suhteellisen lähellä (2), käytetyt pysäkit ovat keskellä asutusta (4), ja joukkojen (1) kanssa on vähän niin ja näin. Siellä on kuitenkin hyvä tarjonta, Pitäjänmäentien (Jokeri) lisäksi suoraan alueelle ajaa tiheästi liikennöidyt 14 ja 59. Tässä on kyse siitä, että Pajamäki on vaan ollut kätevä paikka käydä kääntämässä Helsingin sisäiset bussit Espoon rajalla, eli se on oikestaan väylällä (3), vaikka on siitä sivussa.

Uudisalueiden arviointia

Kiistanalaista viheralueista, Kivinokassa on kaksi ongelmaa. Se on syrjässä metroväylästä (3) ja sinne ei olisi saanut oikein mitenkään pysäkkiä keskelle asutusta (4), koska metroa ei voi enää haaroittaa. Hyvä palvelutaso olisi edellyttänyt omaa pitkää raitiotielinjaa. Vartiosaari taas täyttää tiivisti rakennettuna ja ratikan kanssa kaikki edellytykset, tosin se on hieman kaukana (2).

Malmin lentokentän alue on kolmen tai neljän pisteen kohde, riippuen toteutuksesta. Se on kahden pääliikenneväylän, Pääradan ja Lahdentien, välissä, mutta jos alueelle tulee sekä Jokeri II että Lahdenväylään suuntaan jatkava pikaratikkalinja alue on sangen hyvin väylällä (3), vaikka se osin tukeutuu juna-asemaan puolentoista kilometrin päässä. Etäisyys keskustaan (2) on joukkoliikenteen kannalta turhan pitkä.

Yleiskaavan raideverkko.

Kantakaupungin täydennysrakentaminen on toki etupäässä täysiä viiden pisteen kohteita. Samoin kaupunkibulevardit, varsinkin kohdissa joissa ne risteävät junaratojen kanssa. Ainoastaan Vihdintien jatko Kehä I pohjoispuolella ja Itäväylän jatko Itäkeskuksesta itään ovat heikompia, johtuen etäisyydestä (2) ja rajallisesta potentiaalisesta rakennusmaasta (1). Ei ole lainkaan sattumaa, että bulevardeja piirrellään juuri ykköskehän sisäpuolelle, eikä sen ulkopuolelle. Jos haluaa rakentaa joukkoliikenteen varaan, Kehä I sisään kannattaa rakentaa mahdollisimman paljon.

Ratkooko uudistus Hämeentien ongelmat?

Jos joku ei vielä ole huomannut, Hämeentietä välille Kurvi - Hakaniemi suunnitellaan uusiksi. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää osaltaan asiasta tänään. Kuinka onnistunut suunnitelmaa on suhteessa siihen mitä Hämeentiellä tulisi tehdä?

Prioriteetit 

Hämeentie on joukkoliikenteelle kuin Kehä I yksityisautoille tai Baana polkupyörillä, se on aivan keskeinen pääväylä jota käyttää Kurvissa kolme ratikkalinjaa sekä yli 50 bussilinjaa. Joukkoliikenteen toimivuus on tässä paikassa ensisijainen asia, erillaisia henkilökulkuneuvoja kuten autoja ja polkupyöriä voi siellä pyöriä sen verran kuin sekaan mahtuu haittaamatta liikennettä.

Toisaalta Hämeentie on vilkas asuin- ja liikekatu. Jalkakäytävien tulee olla laadukkaat ja tilavat, kadunvarren liikekiinteistöjen huoltoliikenne pitää olla mahdollisimman sujuvaa.

Näiden prioriteettien valossa kadun nykytilan ongelmat ovat seuraavat, katsotaan miten suunnitelma näitä korjaa tai ei.

Ongelma #1, Hämeentie on kaupungin hitaimpia joukkoliikenneväyliä.

1,3 kilometrin matkaan Kurvin ja Hakaniemen välillä kuluu yleensä 4-8 minuuttia, riippuen ruuhkasta ja tuurista. Keskinopeutena siedettävän 20km/h ja naurettavan 10km/h välillä. Tämä johtuu etupäästä liikennevaloista, välillä on kymmenen valo-ohjattua risteystä ja niiden lisäksi neljä erillistä valo-ohjattua suojatietä.

Kapeaan katukuiluun Kurvista etelään on saatu mahtumaan kunnolliset joukkoliikennekaistat ja jopa lastauspaikka. Kuvat suurenevat napsauttamalla.

Ruuhkatunnin sadalle bussille tunnissa suuntaansa valoetuuksia ei saa toimimaan edes teoriassa, ratikoille (12 suuntaansa tunnissa) tämä ei ole onnistunut käytännössä. Vertailun vuoksi, ratikan keskinopeus Aleksanterinkadulla on noin 15km/h, siitä huolimatta että siellä on pysäkit 200 metrin välein ja 30 km/h nopeusrajoitus, paitsi kolmessa vaihteessa 15m/h, edit: eiku kuusi vaihdetta ja 10km/h. Aleksilla on vain yhdet valot joissa seistä.

Ratikoiden kannalta ongelmallista on aivan liian kapeat kaistat, esimerkiksi viereisellä kaistalla oleva rekka pysäyttää raitiovaunun koska sen peilit on raiteilla. Silloinkin kun vielä pääsee ohi, kuljettaja joutuu hivuttamaan kävelyvauhtia ohi ahtaasta paikasta,

Bussienkin kaistat ovat aivan liian kapeat, mutta niille isompi ongelma on kaistalla seisovat kääntyvät henkilöautot ja bussia hitaammat pyöräilijät. Sikäli kun pysäköivä jakeluauto noudattaa liikennesääntöjä, sitäkin joskus tapahtuu, se seisoo bussikaistalla.

Kurvin ja Hakaniemen välille jää vain kahdet valot, toinen Neljännen linjan risteykseen.
Niissä paikoin kun tilaa on, sitä kannattaa käyttää myös henkilöautojen kääntymiskaistaan.

Arvio: Huomattava parannus. "Koska Hämeentien liikennemäärä ja ylitettävien moottoriajoneuvokaistojen määrä vähenevät, voidaan Hämeentieltä poistaa liikennevalot neljästä risteyksestä ja kolmelta erilliseltä suojatieltä." Pyörät siivotaan pois bussin tieltä omille kaistoilleen, jakeluautoille tulee erilliset pysäköintipaikat, kääntyvä autoliikenne vähenee. Kaistat korjataan riittävän leveiksi.

Ongelma #2, Hämeentien jalkakäytävä on yhdistetty pyörätie ja parkkipaikka

Riesaa ja jopa suoranaisia vaaratilanteita Hämeentiellä aiheuttaa jalkakäytävälle pysäköidyt ajoneuvot ja jalkakäytävää ajavat pyöräilijät.

Huoltoajoa Hämeentiellä.
Kuva: Santtu Lindroos.

Arvio: Ongelma poistunee. Pyörille tulee omat väylät, jakeluautoille paikat. Jalkakäytäville pysäköinnin ehkäisy edellyttää lisäksi valvontaa, mutta siitä ei päätetä liikennesuunnitelmassa.

Ongelma #3: Kurvin ruuhkaisuus ja ahtaat pysäkit

Varsinkin raitovaunut etelään päin tuppaavat seisomaan Kurvissa. Ongelma on se että kutonen menee eri valovaiheella Hämeentietä eteenpäin kuin kasi Helsinginkadulle. Pysäkit ovat suhteessa suuriin matkustajamääriin turhan pieniä. Jalan risteyksen ylitys on turhan hankalaa.

Kurvin uudet liikennejärjestelyt suurenevat napsauttamalla.
Lähde pdf-muodossa.

Arvio: Paikka on hyvin hankala suunnitella, ja tässä olisi tuskin voitu onnistua paremmin. Kasin pysäkki on siirretty Helsinginkadun puolelle, kutosen ja seiskan taas Helsinginkadun eteläpuolella, ja samalla on saatu tilaa bussipysäkille nykyisen ratikkapysäkin kohdalle. Kaikki pysäkit ovat entistä pidempiä, osin myös leveämpiä. Kävelymatkat metroon lyhenevät, samoin ajoratojen ylitykset. Autoliikenteen ohjaaminen Helsinginkadulle vähentää risteävää liikennettä ja siten helpottaa valoviiveitä.

Ongelma #4 Hämeentiellä pyöräily on joko laitonta tai pelottavaa, ja häiritsee kaikkia muita

Hämeentiellä on nykyiselläänkin jonkun verran pyöräilijöitä, koska se on luonteva ja verrattaen vähämäkinen väylä polkea. Pyöräilijät ovat joko riesana ja jopa vaarana jalkakäytävillä, tai bussien tukkeena ja vaarassa bussikaistalla.

Arvio: Ongelma poistuu täysin. Pyöräkaistat ovat mallikelpoiset, erityisesti pysäkkien kohdalla on fiksusti ohjattu pyöräliikenne ohi bussiin nousevista ihmisistä.

Huomaa kaide pyöräkaistan ja pysäkin välissä.

Ongelma #5 Kaikukadun sutivat bussit

Pienetkin liikennepulmat tuottaa yllättävän isoja ongelmia. Liukkaalle kelillä koko koillisen suunnan bussiliikennettä sotkee yksinkertaisesti se, että pohjoiseen päin ennen Kaikukatua on bussipysäkki ylämäessä ennen valoja. Kun bussi yrittää lähteä siitä ja joutuu vielä seisahtumaan valoihin, niin se on jumissa tai jopa poikittain kadulla, tukkien myös ratikkakaistat:

HS: Liukas keli sai pellin rytisemään ja motitti busseja Helsingissä

Arvio: Ongelma on ratkaistu siirtämällä bussipysäkki etelämmäksi tasaiselle maalle ja poistamalla valot Kaikukadulta.

Ongelma #6 huoltoajo liiketiloihin Hämeentiellä ei toimi

Pulma on siinä että tilaa mihin huoltoajoneuvo pysähtyisi ei yksinkertaisesti ole, joten niitä tungetaan miten sattuu jalkakäytävälle.

Arvio: Hämeentielle tulee seitsämän lastauspaikkaa. Huoltoajo saa käyttää bussikaistoja.

Ongelma #7 Hämeentie on myös henkilöautoillekin naurettavan hidas

Pitkälti samoista syistä kuin joukkoliikenne, eli valoviiveistä johtuen, myös autolla ajaminen on Hämeentiellä hyvin hidasta.

Kuvassa on keskinopeudet (min/keskiarvo/max) Hämeentiellä ja Rantatiellä iltapäiväruuhkassa. Rantatie on melko tarkalleen kaksi kertaa nopeampi. Lähteenä perusteellinen Liikenteen sujuvuus

Helsingissä vuonna 2011, nopeudet on mitattu koeajoilla.

Arvio: Hämeentien läpiajo estetään, mutta toisaalta Rantatie on nopeampi. Tonteille ajavien autoilu nopeutunee, koska valot vähenevät.

Ongelma #8 Hallin kohdalla Hämeentietä pohjoiseen ei mahdu bussi ja auto kääntymään yhtä aikaa

Yksi käsittämättömpiä kohtía kadulla. Kurvi hallin kohdalla on niin kapea, että siinä on käytännössä yksi ajokaista, vaikka sinne kääntyy kaksi.

Arvio: Paikkaan jää pelkkä bussikaista.

Tuomio: Niin kiusallista kuin se tälle liikennesuunnittelua ankarasti kritisoivalla blogille on myöntääkin, suunnitelma on täydellinen. Merkityksessä ettei siihen keksi oikein mitään muutosta, joka ei tekisi siitä kokonaisuutena huonompaa. Kaikki oleelliset ongelmat on ratkottu niin hyvin kuin se tässä katukuilussa on mahdollista.

Sen sijaan että oltaisiin komiteasuunnittelun hengessä yritetty jotenkin tunkea kaikki mahdollinen kadulle, kuten yleensä, on tehty valintoja eli suunniteltu. Poistamalla kaksi ajokaistaa on saatu tilaa kunnolliselle joukkoliikennekaistoille, pyöräkaistoilla ja huoltoajoneuvojen pysäköinnillä, ilman että jalkakäytävistä olisi tehty kapeita ja epäviihtyisiä rännejä. Autoilun täyskiellon sijaan on rajoitettu sen määrää läpiajokiellolla, joka mahdollistaa valojen vähentämisen.

Ihan yleisen kitinän vuoksi todettakoon kuitenkin, että Toisen linjan liikennevalot joutaisi kanssa mennä ja että Kurvin eteläpuolella Hämeentien ylittävä suojatie voisi olla suora. Lisäksi liikennevalot.info on löytänyt huomautettavaa reunakivien linjauksista liittyen kääntyvään pyöräliikenteeseen.

Kokonaissuunniteltu liikennemuseo

Keskustan liikenne ei tule sujumaan kuin entistä huonommin millään kulkuvälineellä, jollei liikennevalojen haittoja saada vähennettyä. Tämä edellyttäisi muutoksia katuverkkoon, joita ei haluta tehdä.

Ydinkeskustassa liikkuminen on hidasta ja vaivalloista. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä keskustassa kulkee jalan, ja todelliset nopeudet ovat konttausvauhtia. Tämä johtuu siitä että aika kuluu liikennevaloissa seisoskeluun.

Esimerkiksi jalan Kiasmalta Foorumiin: matkaa on noin sata metriä, jonka kävellessään joutuu ylittämään ensin Postikadun (neljä kaistaa), Mannerheimintien (kuusi kaistaa) ja lopuksi Simonkadun (neljä kaistaa). Karkeasti yksinkertaistaen jokaisissa valoissa seistään keskimäärin sellaiset puolisen minuuttia (60 sekunnin valokierto), mikä pidentää matka-ajan noin kaksi ja puolikertaiseksi. Suhteellisesti sama kuin Kehätiellä olisi 30km/h nopeusrajoitus.

Samoissa valoissa jumittavat myös ratikat, jotka ovat keskustassa toiseksi käytetyin liikennemuoto. Esimerkiksi Kaivokadulta menee seitsemänsadan metrin matkaan Bulevardille aikataulun mukaan viisi minuuttia. Keskinopeus siis tragikoomiset 8,5km/h. Matkalla raitiovaunu seisoo pahimmillaan kuusissa eri liikennevaloissa, jolloin edes tuossa aikataulussa ei pysytä. Ajanhukan lisäksi tämä maksaa miljoonia HSL:lle liikennöintikuluina, sekä tekee koko ratikkaverkosta epäluotettavamman. Ankaran rationaalisesti ajatelleen Kaivokadulta etelään ei kannattaisi liikennöidä ratikoita lainkaan siinä kuin bussejakaan, koska ympäristö on liikennöintikelvoton.

Olennaisesti ottaen kaikki henkilöautoliikenteen, pyöräilynkin, viiveet ydinkeskustassa johtuvat nekin myös valoista. Eli siis käytettävissä oleva katupinnan määrä ei rajoita autoliikennettä. Jos näin olisi, niin esimerkiksi jono Mannerheimintiellä etelään Simonkadun risteyksen valoissa täyttäisi koko katutilan Lasipalatsin edessä. Siinä jonossa on todellisuudessa autoja kymmenkunta, ei sata, koska edellisistä valoista ei päässyt enempää läpi.

No miksi liikennevaloilla sitten kiusataan ihmisiä?

Liikennevalojen tarkoitus ei ole nopeuttaa liikennettä. Päinvastoin yleensä ne hidastavat liikennettä, paitsi poikkeustapauksissa joissain risteyksissä. Liikennevalojen tarkoitus on estää ajoneuvoja törmäämästä toisiinsa ja jalankulkijoihin. Valot, ja sivumennen myös töyssyt, ovat jotain jota tehdään siinä vaiheessa kun katuympäristön suunnittelu on jo mennyt pieleen.

Liikennevaloja ja niiden haittoja saa vähennettyä yksinkertaisilla, kustannustehokkailla ja yleisesti sivistysmaissa käytetyillä keinoilla esimerkiksi seuraavasti:

• Hidastetaan ajonopeuksia. Esimerkiksi korotetut suojatiet ja kapeammat kaistat saavat ajamaan hitaammin ja varovaisemmin, jolloin jalankulku ajoradan yli voidaan toteuttaa turvallisesti ilman valo-ohjausta. Idioottimaisinta ja valitettavan yleistä on kymmenen metriä leveä viivasuora tie, jonka 30km/h nopeusrajoitusta ei tietenkään noudateta.
• Suljetaan risteyksiä. Jos ei ole risteävää liikennevirtaa, ei ole myöskään tarvetta valo-ohjata sitä.
• Kavennetaan ajoratoja. Mitä lyhyempi matka kävelijällä on ajoradan yli, sitä lyhyempi aika hänelle tarvitsee varata liikennevaloissa, eli valokierto nopeutuu.
• Karsitaan kääntymissuuntia. Esimerkiksi Saksassa yleinen käytäntö on että pääkaduilta ei käännytä vasemmalle. Kun autoilijat tietävät tämän, he vaihtavat reittejään niin että pääsevät perille tästä huolimatta. Auto on siitä mukava kulkuneuvo että siinä on ratti ja sen takana ihan aikuinen ajatteleva ihminen.
• Raitiovaunukiskojen yli ei ydinkeskustan nopeuksilla ole mitään tarvetta jalankulkijavaloille, Helsingin paras ja toimivin suojatie on Aleksanterinkadulla Stockmannin pääoven edessä. Siinä ei ole suojatietä eikä valoja, eikä onnettomuuksia.
• Suositaan niitä suuntia ja kulkutapoja, joita käyttää eniten ihmisiä. Käytännössä annetaan ensisijaisesti jalankulkijoille ja toissijaisesti raitiovaunuille valoetuudet. Tämän käytännön toteutusmahdollisuudet ovat rajalliset, koska sivukaduiltakin pitää joskus päästä pääkadulle eikä autoille voi pelkkää punaista näyttää.

Kaikille keinoilla on toki haittansakin, mutta ne ovat yleensä pieniä verrattuna liikennevalojen haittoihin; kapeammalla kadulla joutuu ajamaan hitaammin, mutta punaisissa valoissa ei liikuta lainkaan.

Toki voitaisiin vain asentaa kaiteet ajoratojen viereen ja kieltää jalankulku niiden yli, Kaivokadulla tätä on aikanaan kokeiltukin. Mutta kun tavoite on nopeuttaa ja sujuvoittaa liikennettä, niin se ei nopeudu niin että suurin osa liikenteestä eli jalankulkijat laitetaan kiertämään tunneleiden kautta. 

Helsingissä yllä lueteltuja keinoja ei juuri käytetä, edes siellä missä niille on huutavin tarve eli ydinkeskustassa. Koska on epätodennäköistä ja mitä epäkohteliainta olettaa että ihan ammatikseen liikennettä suunnittelevat eivät osaa sitä suunnitella, jäljelle jää vain vaihtoehto ettei niin haluta tehdä, syystä tai toisesta. Ja se miten tämä taas perustellaan on kokonaissuunnittelu.

Keskustan liikenteen kokonaissuunnittelu, eli miten ei taaskaan tehdä yhtään mitään

Kokonaissuunnittelu on suunnittelufilosofia, jossa pitkällisten selvitysten ja pohdintojen avulla selvitetään kaikki mahdolliset tarpeet, oletetaan että nämä tarpeet eivät ole ristiriidassa keskenään tai ihan vaan muuten mahdottomia tyydyttää. Seuraavaksi kokonaissuunnitelma julkaistaan, hyväksytään ja sitten haudataan vähin ääniin, koska todellisuudessa tarpeet ovat ristiriidassa keskenään tai mahdottomia tyydyttää. Kokonaissuunnittelu on erinomaisen näppärä metodi, jos haluaa varmistaa suunnittelijoiden työllisyyyden lisäksi sen ettei mitään suunnitelmaa varsinaisesti koskaan toteuteta.

Helsingin liikennesuunnitteluperinteisiin kuuluu kokonaissuunnittelu sellaisessa muodossa, jossa oletetaan ääretön budjetti. Eli suunnitellaan jotain johon ei missään tapauksessa ole varaa, ja joka sopivan vaillinaisesti tarkastellen kuitenkin täyttää kaikki mahdolliset tarpeet. Yleensä tunneli(verkosto). Tämän jälkeen päättäjä voi vastata Hesarissa, että ongelmaan on kyllä suunniteltu ratkaisu, mutta sen toteuttamisen ei taida valitettavasti löytyä rahaa vielä tällä vuosikymmenellä. Ja vieläpä vuosikymmenestä toiseen, kestävää designia!

Tämän takia ei ole syytä olettaa yhtään mitään muuta kuin yhtä hyllyriviä selvityksiä lisää, kun kaupunki kertoo kantanaan että:

Onnistunut kävelykeskusta edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelua,,, Kaupunginhallitus katsoo, että Mannerheimintien kävelykatuosuuksia tulee suunnitella vuonna 2015 käynnistyvän kävelykeskustan kaupunkirakenteellisen ja liikenteellisen yleissuunnitelman yhteydessä.

On toki mahdollista että tästä syntyy jotain, aivan kuin on mahdollista että tiiliseinä kaatuu seuraavan kerran kun siihen kumauttaa otsallaan. Luottamusta ei varsinaisesti lisää se että Oskalan aloite ei käy nimenomaan siksi että siinä edes kokeiltaisiin kaventaa ajoratoja, vähentää liikenteen risteämisiä, ja muutenkin edistää liikennettä keinoilla, jotka jopa saattaisivat toimia.

Kaikkien aikaa säästyisi, jos nyt vaan odotettaisiin että sedät ja tädit pääsevät eläkkeelle viroistaan ja luottamustoimistaan. Dysfunktionaaliset liikennejärjestelyt ovat kuitenkin suhteellisen harmittomia ja niiden puoltajien puheenvuorot kelpo asiaviihdettä.

Puolentoista tunnin työmatka

Puolessatoista tunnissa ei kuljeta joukkoliikenteellä 80 kilometrin työmatkaa kuin aivan poikkeustapauksissa. Hallituksen esitys pikemminkin lyhentää etäisyyttä jolla tarjottu työ pitää työttömän ottaa vastaan, mikä onkin oikein ja kohtuullista.

Helsingin Sanomien mukaan on Työttömille tulossa pakko hyväksyä pitkä työmatka. Koska työtön väki ihan keljuuttaan syljeskelee kotonaan kattoon, erityisesti laskukausina, niin heitä pitää kepittää töihin.

Hallitus esitti elokuun lopulla hyväksymässään ohjelmassa, että työttömien velvollisuutta ottaa vastaan työtä laajennetaan siten, että "yhdensuuntainen matka-aika on joukkoliikennevälineellä keskimäärin enintään 1,5 tuntia kokopäiväisessä työssä". Päivittäinen työmatka voisi kestää siis yhteensä keskimäärin kolme tuntia.

Uudistuksessa ehkä luovuttaisiin tältä osin nykyisestä kilometrirajasta. "Käytännössähän uudistus tarkoittaisi pidempää työmatkaa kuin 80 kilometriä", tulkitsee neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM).

Tulkinta noudattaa maassamme työ- ja talousasioissa vallitsevaa pitkää perinnettä laskutaidottomuudesta ja todellisuudesta vieraantuneisuudesta. Puolessatoista tunnissa ei kuljeta joukkoliikenteellä 80 kilometrin työmatkaa kuin aivan poikkeustapauksissa, siis jos sattuu vaikkapa asumaan Tampereen rautatieasemalle ja käymään töissä Seinäjoen rautatieasemalla.

Summamutikassa esimerkiksi avoimesta työpaikoista valikoitui kalakauppiaan paikka. Vaatimukset ovat kalankäsittelytaito, hygieniapassi, kassajärjestelmien tuntemus sekä iloinen ja reipas mieli. Työpaikka sijaitsee K-Supermarket Mankkaassa, pääkaupunkiseutulaisittain keskivertojen, eli valtakunnallisesti erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien päässä.

Mustan ympyrän säde EIKU HALKAISIJA 50 km, värit purppurasta punaiseen päin yli 90 min,

Yllä oleva kuva on HSL:n matka-aikakarttapalvelusta. Siinä on laskettu matka-ajat reittioppaan datalla eri puolilta HSL-aluetta kahdeksalta aamulla Mankkaan K-kauppaan, sinisiltä alueilta matka kestää tunnista puoleentoista. [Muokkaus: Tahattomana lisädemona siitä kuinka kukaan yli 500 lukijasta ei huomaa tai ainakaan sano kun numerot on väärin, niin kuvassa on tietenkin 50 ja 80 kilometriä halkaisijaltaan eikä säteeltään olevat ympyrät. :) Teksti tästä eteenpäin korjattu.] Edes 25 kilometrin etäisyydeltä ei kaikkialta pääse perille puolessatoista tunnissa, iloisena ja reippaana. Punainen kaariviiva on se mitä 40 kilometrin säteellä olevasta ympyrästä saa HSL:n karttapohjaan mahtumaan ja juuri mistään sen reunoilta tuskin pääsee perille Mankkaalle puolessatoista tunnissa, puhumattakaan 80 kilometrin etäisyydestä.

On ylipäänsä epätodennäköistä, että juuri mistään oikeasta työttömän asunnosta mihinkään vapaaseen oikeaan työpaikkaan pääsisi joukkoliikenteelle yli 80 kilometrin matkan alle puolessatoista tunnissa. Paitsi tietenkin jos laskee matka-ajat väärin, esimerkiksi niin että Tampereelta pääsee Helsinkiin puolessatoista tunnissa, koska se on Pendoliinon ajoaika hyvällä kelillä. Mutta kun pitää myös päästä asemalle ja asemalta töihin.

Sikäli kun työmatka-aika lasketaan oikein, puolitoista tuntia työmatkaa on tarpeellinen enimmäisarvo mielivaltaisen kilometrirajan sijaan, tunti olisi kohtuullisempi. On sinänsä erinomaisen hyvä tavoite kasvattaa työssäkäyntialuetta, koska silloin useampi työpaikka kohtaa useamman hakijan ja useampi saa töitä. Ratkaisu tähänkin ongelmaan on kuitenkin asutuksen tiivistäminen, eli lisää kaupunkia.

Kolmonen, muutakin kuin kulkuneuvo?

Kolmosen parantaminen ei ole ihan helppoa, koska perinteet ovat tärkeitä.

Helsingin joukkoliikenteessä on kaikkea ajankohtaista, päin laituriovea menvä automaattimetro kiristää hermoja, Östersundomissa yritetään kaikin keinoin keksiä yhä huonompia vaihtoehtoja ilmeiselle ratkaisulle, samoin astetta epätoivoisemmin Kruunuvuoressa.

Mutta mennään nyt liikennepolitiikan kovaan ytimeen. Saako kolmosen tunnuksia muuttaa? HSL Liikenteessä blogi kirjoittaa:

HSL saa toistuvaa palautetta kolmosen ratikoista, joiden kirjaintunnukset ja reitit ovat asiakkaiden mielestä epäselviä. Eräässä tyypillisessä palautteessa Rautatieasemalta Kallioon matkalla ollut asiakas kertoi katsoneensa vain, että kolmosen ratikka saapuu, ja nousseensa kyytiin. Pian hän oli huomannut olevansa Aleksanterinkadulla, ja siten siinä väärässä kolmosessa.

Ratikkaliikenteen tulisi olla helppoa myös niille, joiden ratikkamatkat ovat satunnaisia tai jopa ainutkertaisia. Matkustamisen helpottamiseksi HSL pohtii kolmosratikan kirjaintunnuksista luopumista ja linjojen numerointia uudelleen. Linjasta 3B tulisi jatkossa linja 3 ja linjasta 3T linja 2.

Ajatus on hyvä ja ymmärrettävä, jopa ratikkanörtitkin eksyvät vastaavasti. Tätä yritettiin ensimmäisen kerran vuonna 1953 kun kolmonen perustettiin, silloin ajatus oli että toiseen suuntaan tunnus 2 ja toiseen 3. Taustalla lienee myös ajatus kolmosen katkaisemisesta jommassa kummassa tai jopa kummassakin päässä, hyvin pitkän ratikkalinjan liikennöinti on häiriöherkkä. Tämä avaisi muitakin kehitysmahdollisuuksia.

Mutta. Kun kyseessä on kolmonen, bee ja tee. Kun Töölön puolella viimeksi muutettiin kolmosen reittiä, niin Tolkun katastrofivastaava pohti ruoka-apua Töölön mummuille, joidenka elinlanka Stockan herkkuun katkesi. Kolmonen on raitiovaunu jolla kierretään myös huvikseen. Mielenterveyskontakti raportoi että kolmonen on liikkuva avohoitola, ahdistuneelle on turvallista kun ratikka palaa samaan paikkaan. Allekirjoittanut on nuorena ylioppilaana lukenut kolmosessa tenttiin. Ja monestako raitiolinjasta on kirjoitettu kirja?

Raitiovaunut herättävät tunteita, tämä on erinomaisen hyvä asia koska ne ovat myönteisiä ja näin saadaan lisää matkustajia. Kuuluisa raidekerroin, se että ratikka kerää aina enemmän matkustajia kuin vastaava bussi, on tätäkin. Kadussa olevat kiskot myös viestivät pysyvyyttä jonka perusteella esimerkiksi valitaan asunto.

Liiikenneparemmintietäjä ei poikkeuksellisesti osaa olla oikein mitään mieltä. Voisiko asiaa ajatella niin että kolmonen ja kakkonen on yksi lisäkerrostuma, eli lapsille kerrotaan että ennen tämä oli 3B niin kuin baari?


Kun tarpeeksi kauan odottaa, niin vanhat opasteet ovat taas uusia.

Laajasalon ratikka

Linkkejä aiheesta muistiin:

Vaihtoehtojen vertailu (KSV)

Antero Alun sivu aiheesta

Vanhempi vertailu jossa lauttaliikenne oli vielä mukana ja todettiin huonoksi

Keskustelua Joukkoliikennefoorumilla