Pekka Pakkala hs.fi otsikolla Tietokoneet tappoivat autoilun nautinnon:
Teknologia on tappanut kaiken huvin autoilusta, sekä ajamisesta että autoista. Ensin tulivat liikennevalot, jotka määräävät liikenteen rytmin kaupungissa. Sen jälkeen tienvarsikamerat, joilla on nollatoleranssi ylinopeudelle.
Lopputuloksena autoilla ajetaan kiltisti jonossa, tietokoneen ohjaamien liikennevalojen mukaan. Taajaman ulkopuolella laitetaan päälle vakionopeudensäädin, jotta ylinopeutta ei tule vahingossakaan.
Navigointilaite ohjaa perille ja kertoo tarvittaessa matkan varrella olevan ABC:n, Mäkkärin tai Alkon sijainnin. Kuskin tehtäväksi jää lähinnä ohjaaminen ja jarruttaminen. Tosin nämä viimeisetkin tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät ovat siirtymässä tietokoneen hallittaviksi kalliimman luokan autoissa.
Autoilija on villi ja vapaa vain tv-mainoksissa, joissa ei ikinä näy liikennekameroita tai ruuhkia.
Lester R. Brown samoin HS 4.8:
Yksityisautoilu lupaa liikkumisen helppoutta, ja maaseudulla se myös tarjoaa sitä. Urbaanistuvassa maailmassa jo yli puolet ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa. Niissä autoilusta tulee usein liikkumisen vastakohta. Kun autojen määrä kasvaa tiettyyn pisteeseen, ne alkavat haitata liikkumista ja ilmansaasteiden lisääntyessä myös terveyttä.
Kaikista maailman ihmistä, P.J. O'Rourke pakinoi romanssin lopusta jo pari vuotta sitten:
Over the years away got farther away. Eventually this meant that Americans had to spend all of their time driving. The play date was 40 miles from the Chuck E. Cheese. The swim meet was 40 miles from the cello lesson. The Montessori was 40 miles from the math coach. Mom’s job was 40 miles from Dad’s job and the three-car garage was 40 miles from both.
The car ceased to be object of desire and equipment for adventure and turned into office, rec room, communications hub, breakfast nook and recycling bin—a motorized cup holder. Americans, the richest people on Earth, were stuck in the confines of their crossover SUVs, squeezed into less space than tech-support call-center employees in a Mumbai cubicle farm...
The American automobile is — that is, was — never a product of Japanese-style industrialism. America’s steel, coal, beer, beaver pelts and PCs may have come from our business plutocracy, but American cars have been manufactured mostly by romantic fools. David Buick, Ransom E. Olds, Louis Chevrolet, Robert and Louis Hupp of the Hupmobile, the Dodge brothers, the Studebaker brothers, the Packard brothers, the Duesenberg brothers, Charles W. Nash, E. L. Cord, John North Willys, Preston Tucker and William H. Murphy, whose Cadillac cars were designed by the young Henry Ford, all went broke making cars. The man who founded General Motors in 1908, William Crapo (really) Durant, went broke twice. Henry Ford, of course, did not go broke, nor was he a romantic, but judging by his opinions he certainly was a fool.
Tuunattuja polkupyöriä taas näkee liikenteessä yhä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti