Arvostelussa Kaupunkirakentamisen aika, eli miten tehdään 40 000 asuntoa vaalikaudessa?

Tulevalla valtuustokaudella Helsinkiin tulisi rakentaa 40 000 asuntoa. Kaupunkirakentamisen aika kirjassaan Mikko Särelä ja Osmo Soininvaara kertovat mitä pitäisi päättää, jotta tähän päästään.

40 000 asuntoa vaalikaudessa seuraa kirjoittajien vaatimuksesta rakentaa 10 000 asuntoa vuodessa Helsinkiin. Virallinen tavoite on tällä hetkellä 6 000 vuodessa, ja 2019 alkaen 7 000. Sitä on laajasti toivottu nostettavaksi. Särelä ja Soininvaara summaavat:

Jos haluamme poistaa asuntopulaa, ainoa keino on rakentaa lisää asuntoja. Muilla asuntopolitiikan keinoilla voimme vaikuttaa vain siihen kuka jää ilman asuntoa Helsingissä.

Korttelikaupunkiin mahtuu

Kalliossa, Alppiharjussa ja Vallilassa on yhteensä noin 40 000 asuntoa kolmen ja puolen neliökilometrin alueella. Saman verran kuin Porissa. Vertailun vuoksi Kontulassa, Mellunmäessä ja Kivikossa on yhteensä noin 20 000 asuntoa kymmenen neliökilometrin alueella.  Lähiörakentamalla emme voi kaupunkiamme enää kasvattaa, siihen ei yksinkertaisesti ole tilaa.

Aiemmin kaupunki kasvoi ulospäin ja peitti alleen yhä vain uusia alueita. Helsingin seudun asukasluku on kasvanut vuodesta 1960 kaksinkertaiseksi, mutta rakentamisen peittämä maa-ala on kymmenkertaistunut. Sellainen lähentelee ympäristörikosta.

Uudessa Yleiskaavassa suunta on käännetty takaisin kohti korttelikaupunkia.

...vanhaan malliin kaavoittamalla (250 000) asukkaan lisäys olisi peittänyt kaikki viheralueet. Kaikki. 

Kirjoittajien painopiste onkin siirtymässä kaavoituksesta rakentamisen mahdollistamiseen ja laatuun.

Mitä ja kuka tämän sitten maksaa?

40 000 asuntoa hintaan 250 000 €/kpl on kymmenen miljardin euron investointi. Neljässä vuodessa. Helsingin kaupunki investointi kirjoittajien mukaan 60 000 - 80 000 € asuntoa (*) kohden, eli 40 000 asuntoa tarkoittaisi valtuustokaudessa noin kolmen miljardin investointia kaupungin taholta. Luku lienee yläkanttiin, koska uudella tiiviimmällä rakentamisella päästään pienempiin investointeihin (kuva alla), mutta joka tapauksessa kyse on miljardiluokan investoinneista.

Kaupungin arvioidut investoinnit kerrosneliötä kohti uuden Yleiskaavan isoimmilla alueilla, asuntoa kohti on niiden koosta riippuen noin 70-100 kerrosneliötä. Pidemmin.

Tämä ei sinänsä ole ongelma, koska nimenomaan helsinkiläiseen korttelikaupunkiin riittää maksuhaluista tulijaa, vuodesta 2005:

Helsingin kantakaupungissa (kerrostalo)asuntojen hinnat ovat todella nousseet yli 20% sen mitä ne ovat nousseet koko maassa keskimäärin (0%), Espoossa (1,7%) suunnilleen samaan tahtiin kuin maassa keskimäärin ja Vantaalla (-5,7%) ja kehyskunnissa (-10,6%) selvästi koko maata hitaammin.

Jotta Helsingin kaupunki voisi rahoittaa kasvunsa, sen tarvitsee vain myydä tai vuokrata omistamaansa tonttimaata markkinahintaan. Ainakin kantakaupungissa se kattaa kyllä investointien kustannukset, Soininvaara ja Särelä vaativatkin:

Rakennusmaasta otetaan korkein mahdollinen hinta, eli tontit huutokaupataan

Tätä ehätti jo vastustamaan Rakennusteollisuus RT, joka haluaisi että tontit hoidetaan rakennuskuntoon veronmaksajien rahoilla, minkä lisäksi kaupunki myy ne jotenkin alle markkinahinnan rakennuttajalle.

Kun julkinen keskustelu on tällä tasolla, niin ymmärtää miksi Särelä ja Soininvaara hukkaavast tiivisti pakattuja sivujaan aivan päivänselvien asioiden selittämiseen. Heidän suorastaan nöyrä yleisehdotuksensa on että jos nyt vaan annettaisiin markkinoiden hoitaa ne asiat, jotka se hoitaa joko hyvin, tai ainakin vähemmän huonosti kuin virkamiehet ja politiikot. Kuten pysäköintipaikkojen määrän määrittelyn, ja niin etteivät ne estä asuntojen rakentamista.

Pitää rakentaa hyvin, mutta miten?

Särelän kaupunkuvassa korostuu kävelijän mittakaava ja katukuva. Verrattaen pitkässä umpikorttelien puolustuspuheessa keskeistä on katu ja sen seinät, ei rakennukset sinänsä itsenäisinä teoksina.

Jos ote kaavoituksen ja talouden suhteen on suorastaan vallankumouksellinen, kaupunkikuvan suhteen se on konservatiivinen ja tutkiva. Kysymys joka jää kirjoittamatta auki on se että miten voimme tehdä niin hyvää kaupunkia kuin Helsingin perinteinen korttelikaupunki, mutta vastauksena sille annetaan kuvailua siitä minkälainen se korttelikaupunki on.

Poliittisesti se miten vaaditaan kaunista ja miellyttävää ympäristöä on hyvin vaikea kysymys. Valtuusto toki usein mitä voimakkaimmin tähdentää että tulee toteuttaa laadukkasti, mutta on epäselvää mihin tämä käytännössä ketään velvoittaa. Yksi mielenkiintoinen ratkaisu on Särelän ajama viherkerroin:

Tontin viherkertoimeen lasketaan pihalla, seinillä ja katolla olevan kasvillisuuden suhde koko tontin pinta-alaan. Eri kasveja painotetaan niin, että vaikkapa puusta saa eri kertoimen kuin nurmikosta... mutta samalla jätetään täsmällinen toteutus rakennuttajalle.

Voisiko joku kehittää katuympäristökertoimen?

Saisiko näitä kirjoja lisää, kiitos

Soininvaara ja Särelä ovat pakanneet 70 sivua täyteen asiaa, josta yllä on käsitelty vain osaa. Tuossa pituudessa ei kuitenkaan voi millään vastata tyhjentävästi otsikon kysymykseen, miten tehdään 40 000 asuntoa vaalikaudessa. Kattavuudessaan ja ajankohtaisuudessaan kirja nousee kuitenkin kirkkaasti yli vaalikirjan tason.

Olisi oikein mukavaa, jos näitä asioita käsittelisi useampi. Ei ole vaikeaa löytää poliitikkoa joka haluaa paljon lisää asuntoja, ja hyvä niin, mutta siitä miten tähän ihan käytännössä päästään keskustellaan hämmentävän vähän. Samoin relevanttia tutkimusta on yllättävän vähän, Soininvaara surkuttulee täysin aiheesta että valtakunnan ainoa kaupunkitaloustieteen professuuri juuri lakkautettiin.


Kirjan tekstit löytyvät myös herrojen blogeilta. Erillaisen ja monin tavoin ansioituneemman arvion kuin tämä löytää Nokkelasta kaupungista ja Asiattomasta lehdistökatsauksesta.



*) 30 000 - 40 000 asukasta kohde, ja yhdessä asunnossa on keskimäärin kaksi asukasta.