Arvostelussa Kaupunkirakentamisen aika, eli miten tehdään 40 000 asuntoa vaalikaudessa?

Tulevalla valtuustokaudella Helsinkiin tulisi rakentaa 40 000 asuntoa. Kaupunkirakentamisen aika kirjassaan Mikko Särelä ja Osmo Soininvaara kertovat mitä pitäisi päättää, jotta tähän päästään.

40 000 asuntoa vaalikaudessa seuraa kirjoittajien vaatimuksesta rakentaa 10 000 asuntoa vuodessa Helsinkiin. Virallinen tavoite on tällä hetkellä 6 000 vuodessa, ja 2019 alkaen 7 000. Sitä on laajasti toivottu nostettavaksi. Särelä ja Soininvaara summaavat:

Jos haluamme poistaa asuntopulaa, ainoa keino on rakentaa lisää asuntoja. Muilla asuntopolitiikan keinoilla voimme vaikuttaa vain siihen kuka jää ilman asuntoa Helsingissä.

Korttelikaupunkiin mahtuu

Kalliossa, Alppiharjussa ja Vallilassa on yhteensä noin 40 000 asuntoa kolmen ja puolen neliökilometrin alueella. Saman verran kuin Porissa. Vertailun vuoksi Kontulassa, Mellunmäessä ja Kivikossa on yhteensä noin 20 000 asuntoa kymmenen neliökilometrin alueella.  Lähiörakentamalla emme voi kaupunkiamme enää kasvattaa, siihen ei yksinkertaisesti ole tilaa.

Aiemmin kaupunki kasvoi ulospäin ja peitti alleen yhä vain uusia alueita. Helsingin seudun asukasluku on kasvanut vuodesta 1960 kaksinkertaiseksi, mutta rakentamisen peittämä maa-ala on kymmenkertaistunut. Sellainen lähentelee ympäristörikosta.

Uudessa Yleiskaavassa suunta on käännetty takaisin kohti korttelikaupunkia.

...vanhaan malliin kaavoittamalla (250 000) asukkaan lisäys olisi peittänyt kaikki viheralueet. Kaikki. 

Kirjoittajien painopiste onkin siirtymässä kaavoituksesta rakentamisen mahdollistamiseen ja laatuun.

Mitä ja kuka tämän sitten maksaa?

40 000 asuntoa hintaan 250 000 €/kpl on kymmenen miljardin euron investointi. Neljässä vuodessa. Helsingin kaupunki investointi kirjoittajien mukaan 60 000 - 80 000 € asuntoa (*) kohden, eli 40 000 asuntoa tarkoittaisi valtuustokaudessa noin kolmen miljardin investointia kaupungin taholta. Luku lienee yläkanttiin, koska uudella tiiviimmällä rakentamisella päästään pienempiin investointeihin (kuva alla), mutta joka tapauksessa kyse on miljardiluokan investoinneista.

Kaupungin arvioidut investoinnit kerrosneliötä kohti uuden Yleiskaavan isoimmilla alueilla, asuntoa kohti on niiden koosta riippuen noin 70-100 kerrosneliötä. Pidemmin.

Tämä ei sinänsä ole ongelma, koska nimenomaan helsinkiläiseen korttelikaupunkiin riittää maksuhaluista tulijaa, vuodesta 2005:

Helsingin kantakaupungissa (kerrostalo)asuntojen hinnat ovat todella nousseet yli 20% sen mitä ne ovat nousseet koko maassa keskimäärin (0%), Espoossa (1,7%) suunnilleen samaan tahtiin kuin maassa keskimäärin ja Vantaalla (-5,7%) ja kehyskunnissa (-10,6%) selvästi koko maata hitaammin.

Jotta Helsingin kaupunki voisi rahoittaa kasvunsa, sen tarvitsee vain myydä tai vuokrata omistamaansa tonttimaata markkinahintaan. Ainakin kantakaupungissa se kattaa kyllä investointien kustannukset, Soininvaara ja Särelä vaativatkin:

Rakennusmaasta otetaan korkein mahdollinen hinta, eli tontit huutokaupataan

Tätä ehätti jo vastustamaan Rakennusteollisuus RT, joka haluaisi että tontit hoidetaan rakennuskuntoon veronmaksajien rahoilla, minkä lisäksi kaupunki myy ne jotenkin alle markkinahinnan rakennuttajalle.

Kun julkinen keskustelu on tällä tasolla, niin ymmärtää miksi Särelä ja Soininvaara hukkaavast tiivisti pakattuja sivujaan aivan päivänselvien asioiden selittämiseen. Heidän suorastaan nöyrä yleisehdotuksensa on että jos nyt vaan annettaisiin markkinoiden hoitaa ne asiat, jotka se hoitaa joko hyvin, tai ainakin vähemmän huonosti kuin virkamiehet ja politiikot. Kuten pysäköintipaikkojen määrän määrittelyn, ja niin etteivät ne estä asuntojen rakentamista.

Pitää rakentaa hyvin, mutta miten?

Särelän kaupunkuvassa korostuu kävelijän mittakaava ja katukuva. Verrattaen pitkässä umpikorttelien puolustuspuheessa keskeistä on katu ja sen seinät, ei rakennukset sinänsä itsenäisinä teoksina.

Jos ote kaavoituksen ja talouden suhteen on suorastaan vallankumouksellinen, kaupunkikuvan suhteen se on konservatiivinen ja tutkiva. Kysymys joka jää kirjoittamatta auki on se että miten voimme tehdä niin hyvää kaupunkia kuin Helsingin perinteinen korttelikaupunki, mutta vastauksena sille annetaan kuvailua siitä minkälainen se korttelikaupunki on.

Poliittisesti se miten vaaditaan kaunista ja miellyttävää ympäristöä on hyvin vaikea kysymys. Valtuusto toki usein mitä voimakkaimmin tähdentää että tulee toteuttaa laadukkasti, mutta on epäselvää mihin tämä käytännössä ketään velvoittaa. Yksi mielenkiintoinen ratkaisu on Särelän ajama viherkerroin:

Tontin viherkertoimeen lasketaan pihalla, seinillä ja katolla olevan kasvillisuuden suhde koko tontin pinta-alaan. Eri kasveja painotetaan niin, että vaikkapa puusta saa eri kertoimen kuin nurmikosta... mutta samalla jätetään täsmällinen toteutus rakennuttajalle.

Voisiko joku kehittää katuympäristökertoimen?

Saisiko näitä kirjoja lisää, kiitos

Soininvaara ja Särelä ovat pakanneet 70 sivua täyteen asiaa, josta yllä on käsitelty vain osaa. Tuossa pituudessa ei kuitenkaan voi millään vastata tyhjentävästi otsikon kysymykseen, miten tehdään 40 000 asuntoa vaalikaudessa. Kattavuudessaan ja ajankohtaisuudessaan kirja nousee kuitenkin kirkkaasti yli vaalikirjan tason.

Olisi oikein mukavaa, jos näitä asioita käsittelisi useampi. Ei ole vaikeaa löytää poliitikkoa joka haluaa paljon lisää asuntoja, ja hyvä niin, mutta siitä miten tähän ihan käytännössä päästään keskustellaan hämmentävän vähän. Samoin relevanttia tutkimusta on yllättävän vähän, Soininvaara surkuttulee täysin aiheesta että valtakunnan ainoa kaupunkitaloustieteen professuuri juuri lakkautettiin.


Kirjan tekstit löytyvät myös herrojen blogeilta. Erillaisen ja monin tavoin ansioituneemman arvion kuin tämä löytää Nokkelasta kaupungista ja Asiattomasta lehdistökatsauksesta.



*) 30 000 - 40 000 asukasta kohde, ja yhdessä asunnossa on keskimäärin kaksi asukasta.

Tiivistetäänko Helsinkiä "millä hinnalla hyvänsä"?

Helsingin nykyrakentamisen kutsuminen esimerkiksi tiivistymisvimmaksi on historian ja suhteellisuudentajutonta.

Muutenkin pakinaksi luokiteltavassa kirjoituksessa Helsingin Sanomissa, pistää silmään teesi että "kaupunkialueita tiivistetään millä hinnalla hyvänsä". Vastaavia lopunajan kuvia maalailivat taannoin myös luontojärjestöt, joidenka mukaan Helsingistä häviää puistot.

Käydäänpä ihan käytännön esimerkin kautta läpi mitä se tarkottaisi, jos ihan vaan muusta välittämättä tiivistettäisiin kaupunkia, ja sitten miten Helsingissä todellisuudessa tiivistetään. Otetaan esimerkiksi Maunula.

Hinnalla millä hyvänsä tiivistetty Maunula

Maunulan pinta-ala on 123 hehtaaria ja maunulalaisia on noin 7 200. Maunulan yhteenlaskettu kerrosala on 370 000 m2, eli aluetehokkuus on noin 0,3

Jos Maunula tiivistettäisiin vanhan kantakaupungin tapaiseksi, aluetehokkuus olisi noin viisinkertainen. Kerrosalaa olisi 1,85 miljoonaa neliötä ja asukkaita noin 35 000.

Käytännössä tämä tarkoittaisi että koko Maunulan rakennuskanta purettaisiin, ja tilalle rakennettaisiin tiiviitä, todennäköisiä umpinaisia, kortteleita. Kuten vaikkapa Liisankadulla.

Mariankatua 1907, kuva Signe Brander / Helsingin kaupunginmuseo

Mutta ei kai nyt mitään tämmöistä ole koskaan tehty? Tämä on juuri se tapa, jolla Helsingin keskusta, Punavuori, Kallio, Töölö, ja Liisankatukin on rakennettu. Useimmat Jugend-talojen tontit ovat alunperin omakotitalotontteja. Siltavuori oli luonnontilainen kallio, jossa varmaankin parveili uhanalaisi perhosia. Se että Helsingissä ei ole juurikaan jäljellä 1800-luvun rakennuskantaa ei johdu siitä ettei Helsingissä ollut 1800-luvulla rakennuksia. Perinteinen kaupunkirakentaminen on sitä että vedetään katuja, ja täytetään niiden välit taloilla, ja alle jää mitä jää.

Maunulan tiivistäminen todellisuudessa

Maunulan tiivistyskaava vuosimallia 2013

Yllä oleva kuva on 2013 hyväksytty tiivistämiskaava Maunulan Kuusikkopolulle. Kuten kuvasta näkyy, Hannu Oskalan blogista, onhan sinne muutama talo saatu mahdutettua. Rakennettu ei ole esimerkiksi nykyisen pysäköintipaikan päällä, koska se on suojeltu osana koulua. Myös metsiä on suojeltu, koska lähimetsä on tärkeä asia myös, vaikka Keskuspuisto on sadan metrin päässä. Nykyisten talojen tonteille ei ole kaavoitettu yhtään mitään lisärakentamista. Talot ovat myös läheisen rakennuskannan tavoin matalia ja verrattaen kaukana toisistaan, mikä tarkoittaa matalaa rakennustehokkuutta.

Tämä on siis se mitä kaavoituskoneistomme käytännössä tekee. Tästä voi olla monta mieltä, vaikkapa sitä mieltä että tämmöiset kaavat pitäisi torpata jotta tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuuksia ihan oikeasti tiivistää aluetta. Mutta vimmaista mistään välittämätöntä tiivistämistä tämä ei ainakaan ole.

Varovainen yleiskaava

Samoin uudessa yleiskaavassa kantava teema on etsiä jostain jotain rakentamatonta maata, jota ei ole suojeltu tavalla tai toisella. Tehdyistä valinnoista voi toki olla eri mieltä, mutta mitään radikaalia niissä ei ole, pikemminkin kyseessä on diplomaattinen harjoite jossa on loputtomasti otettu huomioon ja sovitettu ristiriitaisia tavoitteita. Moottoriteitä ei katkaista, ne vaan muuttuvat hieman nykyistä ulompana pääkaduiksi. Uusia isoja viheralueita ei olla otettu tarkasteluun, päinvastoin kuin esimerkiksi edellisessä yleiskaavassa (Kivinokka, Vartiosaari, Meri-Rastila, Mustavuori).

Todellinen vaihtoehto voisi olla se perinteinen tiivistäminen. Eli lähdetäisiin siitä että jo rakennetut harvat lähiöt hyvillä sijainnaille puretaan ja rakennetaan tiviisti uusiksi: Maunula, Haagat, Munkkivuori, Oulunkylä... Tätä ei ole kuitenkaan juuri kukaan rohjennut edes ehdottaa, koska perinteinen kaupunkirakentaminen koetaan nykään aivan liian radikaaliksi uudistukseksi.

Asukkaita vai yrityksiä Herttoniemen teollisuusalueelle? Tietenkin kumpiakin.

Helsingin maankäytön isoimpia yksittäisiä päätöksiä on mitä tai ei mitään tehdään Herttoniemen yritysalueelle. Luontevasti asiasta on poliitisesti täysin vastakkaisia näkemyksiä: toiset haluavat lisää kaupunkia ja asuntoja 20 000 ihmisille, toiset tilaa yrityksille ja säilyttää 5 000 työpaikkaa. Nämä eivät vaan ole toisensa pois sulkevia tavoitteita.

Vaihtoehtoina meikkaus tai rakentaminen

Yllä on kaksi kuvaa siitä millainen Linnanrakentajantien ja Laivalahdenkadun risteys voisi olla jatkossa. Ylempi on osa virallista Herttoniemen Design-katusuunnitelmaa, jolla on tarkoitus elävöittää yritysaluetta, ilman että mikään rakennuksissa tai toiminnassa olennaisesti muuttuu. Se on kaikessa surkuhupaisuudessaan hyvää tarkoittava ja rehellinen esitys siitä mikä noilla reunaehdoilla on mahdollista.

Toinen kuva on Urban Helsinki-ryhmän esimerkkikortteli. Heidän Pro Helsinki 2.0 ehdotuksessaan alueelle on kaavoitettu kodit noin 16 000 asukkaalle käyttämällä tonttimaa tehokkaasti hyväksi.

Herttoniemi Pro Helsinki 2.0 suunnitelmassa.
Vihreä viiva on ratikka ja oranssi katkoviiva metro.

Korttelirakentaminen tuskin kaatuisi ainakaan arkkitehtien, tontinomistajien tai asukasyhdistyksen vastustukseen. Saman henkinen Kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelma Puusepänkadun korttelista sai poikkeuksellisesti lähes yksinomaan kiittävää palautetta mm. Herttoniemi-seuralta. Se palautettiin valmisteluun, koska myös viereisen tontin omistaja halusi tontilleen vastaavia taloja.

Mainiossa yhteisssuunnitelutyössä Läpikulkualueista kiehtovaksi kaupungiksi - Herttoniemen ja Roihupellon tulevaisuus on sama perusidea (esimerkkikuva korttelista yllä suurenee napsauttamalla). Lisää korttelikaupunkia, mikä tässä on ongelma?

Huoli työpaikoista

Vastaan sanotaan että mihin sitten mahtuu alueen 5 000 työpaikkaa? Nimenomaan Itä-Helsingissä on hyvin vähän työpaikkoja muutenkin. Esimerkiksi menestyvällä Planmecalla on kokonainen kortteli Asentajankadulla.  Lisäksi pitäisi pitää huolta yritysten mahdollisuudesta laajentaa toimitilojaan.

Huoli on ymmärrettävä ja siihen tulee jotenkin vastata. Raadollisemmin kyse on myös siitä, että asuinkäytön mahdollistaminen saattaa nostaa maan arvoa ja siten tilakustannuksia muulle toiminnalle alueella.

Maankäytön vapaus tuottaa yleensä parempia tuloksia kuin virkatyönä tehty suunniteltu. Jos kannattaa purkaa teollisuushalli ja rakentaa tilalle asuntoja yrityksen todennäköisesti tuleekin sijaita jossain muualla.. Mutta tässä tapauksessa valintatilanne on kuitenkin keinotekoinen.

Tiiviiseen kaupunkiin mahtuu

Ristiriita toimitilojen ja asumisen välillä on numeroiden valossa ihan vaan suunnittelukysymys eikä linjavalinta. Herttoniemen teollisuusalueella on nyt noin puoli miljoonaa kerrosneliömetriä toimitilaa. Pro Helsinki 2.0 suunnitelmassa kerrosneliöitä on 1,6 miljoonaa, eli yli kolme kertaa nykyisen varran. Ja tämä vain keskimäärin viisikerroksisilla taloilla: Rakennusalaa olisi noin 320 000 neliötä josta viidellä kerroksella tulee 1 600 000 kerrosneliötä, ja Urban Helsingin tyyppien mukaan he laskivat alakanttiin, koska ei muuten kukaan uskoisi kuinka paljon sinne mahtuu. Alueen manhattanilainen ruutukaavaan sopisi kyllä huomattavasti korkeampakin rakentamisen.

Eli esimerkiksi 500 000 kerrosneliötä 5 000 työpaikalle, ja 1 500 000 kerrosneliötä 30 000 asukkaalle on täysin mahdollista. Ongelma ei (tässäkään) teollisuusalueessa ole tietenkään se että siellä on yritystoimintaa, vaan se että maankäyttö on suhteessa sijaintiin hyvin tehotonta.

Poliittisesti tarvitsee vain päättää että kaavoitetaan tiivisti sekä osuus rakennusalasta joka varataan toimitiloille, lopun voi jättää tehtäväksi osaaville suunnittelijoille. Joka tapauksessa katutasossa olisi hyvä olla toimi- tai liiketilaa, ja jos tämä vaihtoehto ei jollekin toiminnolle käy sille voi olla esimerkiksi oma talonsa umpikorttelissa. Sellaisilla yrityksillä jotka tarvitsevat kokonaan oman tontin voidaan sellainen varata, esimerkiksi Planmeca täyttää korttelinsa ihan hyvin.

Ote Finnoon asemakaavasta Espoossa (!)
Toimitilat punaisella, asunnot keltaisella, samassa korttelissa.

Mutta entä se hintojen nousu? Hinnat määräytyvät markkinoille kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos kaava määrää rakentamaan asuntojen ohella toimitilaa, niin tarjonta ei voi laskea. Jos taas kysyntä kasvaa, niin tämähän on hyvä asia, se tarkoittaa sitä että yhä useampi yritys haluaisi sijoittua alueelle. Tämä on todennäköinen vaihtoehto, koska kymmenet tuhannet asukkaat parantaisivat alueen palveluita ja liikenneyhteyksiä, ja ovat yritysten palveluiden asiakkaita.

Kuinka ei täydennysrakenneta

Täydennysrakentaminen on kaikin puolin järkevää ja periaatteellisella tasolla sitä kannattavat lähes kaikki. Käytännössä asiassa on kaksi muttaa, ensinnäkin pitäisi rakentaa taloja ja toiseksi se pitäisi tehdä järkevästi, mistä ne vaikeudet sitten alkavatkin.

Hassut viistolevyt ei tätä tönöä pelasta.
Nämäkin kuvat suurenevat napsauttamalla

Kuvan nuhjuisen parakin osoitteessa Mäkitorpantie 30 Oulunkylässä on nyt aika väistyä asuinrakentamisen tieltä. Asia on edennyt taloyhtiön aloitteesta, ja naapuriyhtiölläkään ei ollut mitään huomautettavaa. Taloyhtiö varmaankin käyttää saadut tulot nykyisen asuinkerrostalon korjauksiin. Sijainti on hyvä lähellä kahta juna-asemaa ja Jokeri-linjaa, bussin 64 pysäkki on aivan vieressä. Oulunkylän heikkojalkaisemmille saadaan asuntoja joihin pääsee hissillä. Juuri näinhän tämän pitäisi mennä.

Kaupunginsuunnittelulautakunnan listalla (Oulunkylän tontin 28148/7 asemakaavan muutosehdotus) odottaakin kuvan kaava vahvistamista. Tolkulla olisi tästä kuvasta yhtä jos toista sanottavaa, mutta annetaan puheenvuoro ensin Oulunkylä-Seuralle:

Oulunkylä-Seura ei (16.3.2012) pidä ongelmana liikerakennuksen korvaamista kerrostalolla. Seura pitää kuitenkin 5-kerroksista osaa liian korkeana alueen yhtenäisen 4-kerroksisen ilmeen kannalta ja liikenteellisesti ongelmallisena tonttiliittymää Mäkitorpantieltä. Mäkitorpantien varteen merkittyä puuriviä seura pitää tärkeänä

Kyseessä on ainoa kirjallinen lausunto koko kaavasta, jonka antoi siis tuntematonta määrää jäseniään edustava yhdistys. Naapuritontin asukkailla ei ollut mitään huomautettavaa. Virasto vastaa:

Rakennusta on madallettu kerroksella.

Lisäksi suullisissa mielipiteissä pidettiin hissilisten asuntojen rakentamista tärkeänä. Niitä tulee nyt sitten viidesosa vähemmän.

Tolkku yrittää nyt sanoa tämän kauniisti: Tässäkin osassa Oulunkylää on varmasti taloja joissa on erinomaiset naapurit, hyvä henki ja hieno asua. Ihan näin kaupunkikuvallisesti tai rakennustaiteellisesti ottaen kuitenkin se että rakennus rikko tämän katuilmeen, on pikemminkin argumentti puolesta kuin vastaan:

Mikko Särelä pohtii yleisemmin:

Nykykäytännössä pyritään usein siihen, että täydennysrakentaminen muuttaisi alueen luonnetta mahdollisimman vähän. Rakennusten korkeus ja sommittelu pyritään tekemään mahdollisimman pitkälle samalla tavalla kuin alueella on alunperinkin tehty.
Se toinen vaihtoehto on lähteä rohkeasti rakentamaan kerrostunutta kaupunkia. Siinä kukin aikakausi jättää oman leimansa alueen luonteeseen ja näin vuosikymmenien (ja satojen) saatossa muodostuu rikas kokonaisuus erilaisten aikakausien rakennustavoista. Tällainen kerrostunut kaupunkirakenne on asia, jota rakastamme siellä, missä sitä on rakennettu, mutta vältämme, kun sitä pitäisi rakentaa lisää.

Mainittu puurivi jatkuu vain viereisen tontin verran, ja se vie kosolti tilaa, jonka voisi käyttää isompaan sisäpihaan. Tulos on tällainen perinteinen viherkaista joka ei ainakaan pihatilana toimi.

Erikoiseksi ratkaisun tekee se, että talon ensimmäiseen kerrokseen on kuitenkin tarkoitus kaavoittaa liiketilaa. Mäkitorpantien varrella lähiösuunnittelija on sentään aikanaan osannut vetää liikehuoneistot kiinni jalkakäytävään, jostain perinteistä voisi pitää kiinni.

Vastapäisen kukkakioskin edessä ei ole puuriviä.

Lähimmän ravitsemusliikeen ovi aukeaa jalkakäytävälle.

Vielä vaikeampi on ymmärtää miksi Mäkitorpankujan puolella on viherkaista. Kyseessä on pikkuruinen umpikuja, jonka kautta ajetaan tonteille, miksi se pitää eristää tontista puurivillä? Tämän takia talo on kapeampi, mikä on pois rakennusalasta siinä kuin puuttuva kerroskin.

Vanhan asuintalon autotallit

Sen sijaan Oulunkylä-seuran kritisoima ratkaisu erillisestä sisäänajosta tontille vaikuttaa perustellulta, vaikka onkin liikenteellisesti kieltämättä huono. Nykyisen talon autotalleihin ja uuteen pysäköintihalleihin tulee järjestää ajoyhteys, ja arkkitehti on halunnut mieluummin länsipuolelle yhtenäisen pihan.

Uuteen taloon vaaditaan normin mukaan ilmeisesti 12 paikan halli, on sille tarvetta eli ei. Alla kuva kadunvarresta vastapäätä taloa, sunnuntai päivänä jolloin paikkojen käyttöaste on suurin:

Tässä voisi olla noin 8 asukaspysäköintipaikkaa.

Mäkitorpantiellä ei ylipäänsä ole pulaa pysäköintipaikoista, ja jos on niin samalla kun pyörätiet muutetaan yksisuuntaiseksi mahtuu helposti lisää kadunvarsipysäköintiä. 12 paikan parkkihalli maksanee noin puoli miljoonaa euroa, mikä on käytännössä suoraan taloyhtiön kukkarosta, koska markkihinta ei Oulunkylässä lähimainkaan kata rakennuskustannuksia. Vastaavia täydennysrakentamishankkeita on kaatunut pysäköintivaatimuksiin aiemminkin.

Hyvä hanke, huono toteutus. Tällä tavalla ei täydennnysrakentaminen etene. Tonttiteho 0,93 on noin puolet siitä mitä se uusissa kerrostaloissa, eli laajemmin tällainen täydennysrakentamattomuus tuottaa siten puolet vähemmän asuntoja. Kalliit pysäköintiratkaisut tekevät hankkeista taloyhtiöille vähemmän houkuttelevia ja jopa kannattamattomia yhdessä tuhlaavan maankäytön kanssa.