Timo Soini ehdotti, nostalgiahenkisesti, eläkerahojen sijoittamista siltarumpuihin. Keskusta ja viimeisenä Kokoomuksen Sampsa Kataja kiirehtivät kannattamaan. Ja miksipä ei, kun tämä tarkoittaa nykypäivänä käytännössä elinkaarimallien käyttöä muuten kannattamattomissa hankkeissa, eli veronmaksajien rahalla kivat korot kavereille ja lisää tietä pellolle.
Vihreiden idea myydä valtionomistuksia investointien rahoittamiseksi on sekin vähän silmänkääntötemppu, mutta siinä ei sentään lahjoiteta valtionlainan ja elinkaarimallin koron erotusta sijoittajille, ja on tuo tavallaan loogista. Todettakoon myös että liikenneministeri on järjissään.
Tulotason muutos eri puolilla Helsingin seutua
6 päivää sitten
5 kommenttia:
Sinänsä samaa mieltä, MUTTA.
Tuo käsityksesi korosta on vähintään ihmeellinen. Firmat maksavat korkeampaa korkoa sen vuoksi, että niille lainaamisessa on korkeampi riski. Ja se riski ei poistu mihinkään, vaikka lainaaja olsi valtio: silloin se riski vain siirretään veronmaksajille.
Eli jos nyt jossain hankkeessa kustannukset, á la Mäntyniemi, räjähtävät käsiin, niin yksityiselle firmalle lainaaja saa sitten ehkä jotain konkurssipesältä, sen sijaan valtion tapauksessa käydään yksinkertaisesti veronmaksajien taskuilla.
Toisin sanoen: jos tehdään asioita valtion halvemmilla koroilla, niin kyseessä on tosiasiassa (piilo-) lisävero (no niinhän se on yksityiseltä tilatessakin, mutta silloin se näkyy selkeästi hinnoissa).
Kari
PS. Tämä menee google-tilin kanssa joka kerta virheilmoon ainakin iphonella ja mac+FF -yhdistelmällä, postaan tästä lähin yksinomaan anonyyminä.
Ilmaisin vähän huonosti itseäni. Jos elinkaarimalliin liittyy riskien jakoa niin asia on eri, mutta ne käytännön toteutukset on ollut minusta puhtaasti rahoitusjärjelyitä. Valtio saa rahaa halvemmalla kuin mikään yritys, tuo on vähän kuin ottaisi asuntolainan sijaan kulutusluottoa kämpän maksuun. Minusta tämä menee käytännössä niin että sijoittaja saa ilman valtionlainaa kummempaa riskiä pari kertaa suuremman tuoton.
Ja mikä se riski sitten olisi mitä jaetaan, liikennemäärät? Miten ne ovat vaikka tienrakentajasta kiinni? Rakennuskustannusten riskiä voi tietenkin siirtää, mutta tähän on ihan urakkasopimuksena tunnettu järjestely.
Mulla on muuten vastaavia ongelmia joskus TM:n blogin kanssa, ja muuallakin. Koetin asiaa kaivella mutten tullut juuri fiksummaksi. Ano on ihan hyvä, itse teen vielä yleensä niin että painan CTRL + A ja CTRL + C ennen kuin postaan, niin jää leikepöydälle.
Taustasi tuntien tavallaan ymmärrän skeptisyytesi. Valtion track-record ei jossain IT-hankkeiden kilpailutuksessa yms. ole mitenkään kovin vakuuttava. Osaamisen puutetta. Infra-hankkeissa tilanne on merkittävästi parempi, koska noita juttuja on tilattu yksityisiltä vuosikmmeniä ja siellä on tilaajapuolella väkeä, joka oikeasti ymmärtää siitä teiden ylläpidon ja rakentamisen kommervenkit, johtuen esimerkiksi siitä, että ne ovat itse vetäneet niitä projekteja (silloin kuin valtio teki niitä itse).
Onhan tuossa sinällään vaikka mitä riskejä. Rakenamiskustannusten nousu, yllättävät ongelmat maapohjassa tai muussa ympäristössä (ne ykköstielle putoavat kivet), tekniset ongelmat (ne infotaulut), korkotason muutokset, sääolosuhteet, liikennemäärät, verotuksen muuttuminen, yms.
Osaan se firma voi vaikuttaa, osaan ei. Huomionarvoista on sekin, että osaan riskeistä tilaaja voi vaikuttaa, esimerkiksi liikennemäärät riippuvat kaavoituksesta, muista väylähankkeista ja autoilun verotuksesta (ja näihin valtio voi vaikuttaa ihan suoraan). Ne riskit voidaan sitten jakaa hyvinkin monella tavalla. Esimerkiksi liikennemääriin kohdistuva riski on nähdäkseni Nelostiellä kuulunut pääosin tieyritykselle (maksut perustuivat varjotulleihin) ja Ykköstiellä valtiolle (maksut perustuvat siihen, onko tie käyttökunnossa - automäärillä ei ole merkitystä).
Ei ole mitään periaatteellista estettä, etteikö PPP-mallin kaikkia riskejä voisi sälyttää valtiolle (valtion takaus sataan prosenttiin). Silloin tietenkään korkoakaan ei tarvitse maksaa sen enempää kuin mitä valtiokaan maksaa. Ongelma tässä on vain se, että se rohkaisee sitten allokoimaan resurssit väärin, eli esimerkiksi käyttämään enemmän pääomaa kuin mitä olisi järkevää. Kyllä siihenkin on syynsä, että julkishallinto tekee näitä megaprojekteja ihan eri määrissä kuin yksityinen sektori - korko on yksi syy.
Eli se minun pointtini oli se, että se valtion halvempi korko on silmänlumetta. Budjetissa se ei näy, vaan se näkyy niinä riskien realisoitumisina. Niinkuin nyt vaikka mallia Kehäradan bakteerit. Jos se olisi tilattu sovittuun hintaan PPP-projektina (ottamatta kantaa, olisiko se järkevää), niin moinen takaisku ei olisi näkynyt valtion budjetissa mitenkään. Sen sijaan se olisi näkynyt sen tilauksen hinnassa (korkeammat korot).
---
Joo, mennään nyt anonyymillä, kun minulla ei kuitenkaan mitään omaakaan blogia tms. ole. On tässä vähän suunnitelmissa nettikirjoittelua jossain vaiheessa harrastella, mutta ei kyllä oman blogin kautta.
Kari
Infra-hankkeissa ja monessa muussakin isoin ero IT-puoleen on se että kuka tahansa nyt jotenkin hahmottaa mikä on vaikkapa junarata, ja ettei se voi sisältää esimerkiksi siltoja jotka on tuettu vain toisesta päästä. Tietotekniikka nyt vaan on niin abstraktia kuin mikään ja tuo on se perussyy miksi menee pieleen, ei se yksityisellekään puolella juuri paremmin mene; on jotenkin hassua vaatia parempaa ostoprosessia kun sekin mitä ollaan ostamassa on yleensä epäselvää.
Mutta takaisin aiheeseen. En minä nyt oikein ymmärrä mihin vaikkapa rakennushankkeiden riskien hallinnassa sinänsä tarvitaan elinkaarirahoitusta, noi nyt on vaan vähän kehittyneempiä urakkasopimuksia, tai voi niitä ajatelle vakuutuksinakin. Ja muuten vertailun vuoksi, valtio ei osta vakuutuksiakaan koska sen oma riskinkantokyky on riittävä.
Lähes joka ikinen kerta kun minä törmään elinkaarimalleihin, vaikkapa Pohjanmaan radan korjaus, kysymys ei ole siitä että ostettaisiin jotenkin lopputulos kokonaispalveluna. Tuosta ja siihen liittyvien riskien kannosta voisi ehkä maksaakin. Vaan siitä että kierretään budjettirahoituksen katkonaisuuden ongelmia elinkaarirahoituksella. Kokolailla halvemmalla pääsee hoitamalla budjettirahoitukseen kuntoon.
Minua hirvittää se Infra Oy. Teoriassa joo varmaan ihan hyvä idea. Käytännössä tuossa käy niin että kaikenmaailman huuhaaprojekteja pusketaan vauhdilla läpi verukkeella "nopean toteutuksen hyödyt" kun ei ole vuosirahoitusta edes jonkinlaisena pidäkkeenä. Ja osakkaiksi otetaan jotain tyyliin eläkeyhtiöitä ja pari pankkia yksityisen pääoman viikunanlehdeksi, ilman mitään riskejä eli kiinnostusta kun tulovirta tulee kuitenkin budjetista.
Eli lyhyesti sanottuna tuo on runsasriskinen ratkaisu ongelmaan joka hoituu ihan lainalla.
Ehkäpä tuo elinkaarimalli sopisi IT-projekteihinkin :-)
Minä vähäistä enemmän karsastan tuon elinkaarisysteemin sotkemista siihen, mitä hankkeita tehdään ja millä aikataululla. Koko systeemin idea on, tai ainakin pitäisi olla, että tuotetaan liikennepalvelua mahdollisimman tehokkaasti. Tässä se siis eroaa perinteisestä infrahankkeiden kilpailutuksesta siinä, että sen tarkoitus on pohjimmiltaan tuottaa sitä infraa mahdollisimman tehokkaasti.
Kari
Lähetä kommentti