Herttoniemen teollisuusalueen kehittämättä jättäminen

Jos Helsingissä hyvällä sijainnilla olevan alueen rakentaminen ensin puolitetaan, ja siitäkään ei kuin puolet rakennu kolmessa vuosikymmenssä, niin mitä kaupunki tekee alueelle: Pääkadun toiseen päähän  sateenkaaren väärinen toteemi, risteyksen päälle nostettu rengas toisesssa päässä, ja hassu pömpeli välissä. Kukaan ei enää edes viitsi teeskennellä että tämä ratkaisisi sen miksei yritysalue kelpaa yrityksille, koska on päätetty että se on kukoistava yritysalue. Kaupungilla tämä puuhastelu maksaa jopa miljardi euroa menettyinä tonttituloina.

Herttoniemen teollisuusalueen kehitystä on hyödyllistä havainnollistaa rakennusoikeuden kautta:

• Ennen vuotta 1981 alueella oli rakennusoikeutta noin 2 miljoonaa kerrosneliömetriä, tonttiteho kantakaupunkimainen 3,5, vastaa paria Jätkäsaarta. Tuohon tilaan mahtuisi helposti noin 100 000 työpaikkaa.
• Vuoden 1981 kaavassa rakennusoikeutta tiputettiin puoleen, 1,1 miljoonaan kerrosneliömetrin, koska ei se rakentunut. Noin 55 000 työpaikkaa.
• Tästä on käyetty noin puolet (540 000 kerrosneliötä). Työpaikkoja on vajaa 5 000, koska suurin osa rakentamista on varastoja ja muuta vastaavaa, joka ei juurikaan työllistä. Vertailun vuoksi suurin piirtein saman kokoisessa Vallilassa on noin 20 000 työpaikkaa, 9 000 asukasta, puutalokaupunginosa, ja puolen tusinaa puistoa.

Rakennusoikeuden käyttöaste tonteittain.
Kuvat suurenevat napsauttamalla.

Lähde: Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet, Osa 1: Lähtötietoja

Eli siis lyhyesti sanottuna rakentamista on noin neljäsosa siitä mitä mahtuisi, ja työpaikkoja noin 5%. Tämän luulisi aiheuttavan toimenpiteitä.

Herttoniemen Designline

Alueen elävöittämiseksi Mekaanikonkadusta tehdään Designline, annetaan kuvien puhua puolestaan:

Designlinen länsipäässä on sateenkaarikyltti.

Kadun keskellä on Point.

Itäpäässä on sateenkaaren värinen rengas liikenneympyrän päällä.

Nimi viitannee kehuttuun Manhattanin High Lineen, joka samoin kuin Mekaanikonkatu on vanha ratapohja. 

Löhöilyä High Linella Manhattanilla

High Linella on ihmisiä ruuhkaksi saakka, koska se kulkee, no. keskellä Manhattania. Mekaanikonkatu ei muutu eläväksi kauppa- ja kaupunkikaduksi siitä yksinkertaisesta syystä että Mekaanikonkadulla on vähän työntekijöitä ja asiakkaita, eikä asukkaita laisinkaan. Vaikka kuinka "suunnitelmassa kadun jäsentäminen, katuestetiikka sekä kadun uudet värilliset elementit eheyttävät katumiljöötä."

Tai kuten Kaisa Karhula erinomaisesti summasi Liikuntakaavoituksen blogissa:

Miellyttävän kaupunkiympäristön pohjana on kuitenkin aina toisten ihmisten läsnäolo. Viihtyäksemme kaupunkikeskustassa, aukiolla, puistossa tai kävelykadulla, tarvitsemme toisia ihmisiä. Amerikkalainen kaupunkikehityksen pioneeri William H. Whyte onkin todennut tutkittuaan vuosia elämää kaupunkitiloissa:
 “What attracts people most, it would appear, is other people.”  (William H. Whyte)

Lähde: Designkadun yleissuunnitelma

Elinkeinopolitiikan miljardimonumentti

Designlinelle on helppo hihittää, jopa siinä määrin että herää pieni epäilys että onko koko suunnitelma yliampuvine esityksineen turhautuneiden suunnnitelijoiden piruilua päättäjille. Se ei nimittäin ole suunnittelijan vika, jos poliittikot haluavat pitää kiinni siitä että Herttoniemen pitää olla kukoistava yritysalue, ja jos ei todellisuus tähän taivu, sen pahempi todellisuudelle.

Alueen eteläosassa on tosin taivuttu siihen, että sinne saa rakentaa ihan normaalia kaupunkia eli taloja joissa on niin asuntoja kuin liiketilaa. Talot joissa on asuntoja myös mitä todennäköisimmin rakentuvat. Pelkät toimitilat taas tuskin koska Pääkaupunkiseudulle on jo kuusi miljoonaa kerrosneliötä rakentamatonta toimitilaa ja miljoona neliötä tyhjänä.

Keskusta-alueelle tulee myös asuntoja.

Tarkemmin katsoen tosin osa Keskusta-alueestakin on määrätty pelkiksi toimitiloiksi, eli niille tonteilla tuskin tapahtuu mitään (musta laatikko alla olevassas kuvassa).

Kun katsoo alueen maanomistuskarttaa, niin pistää silmään että kaupungin omistamat tontit ovat jääneet lähes kokonaan Keskusta-alueen ulkopuolelle.

Näiden tonttien arvo täysin kaavoitettuna ja rakennettuna on suuruusluokkaa miljardi euroa (*), niistä saatava vuokratuotto nykykäytössä lienee nimellinen. Tämä on se hintalappu mitä maksetaan siitä ettei osata ja haluta sopeuttaa toimitilaa ja asuntoja toisiinsa. Sen lisäksi että alue ei kehity eikä rakennu, asuntoja eikä edes työpaikkoja synny.

Helsingissä on tapana pilkata syrjäkuntien rakentamia teollisuushalleja. Tässä on kysymys ihan samasta asiasta. Ajatus on että pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat työpaikoista, ja Helsinki siinä kuin muutkin vastaa tarjoamalla yrityksille puoli-ilmaista toimitilaa. Tämän takia sitä toimitilaa on tyhjäkäytöllä niin paljon, suunnitelmataloudessa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Jos näin nyt kuitenkin on pakko tehdä, niin kyllä siihen löytyy muitakin keinoja kuin vajaasti rakennetut ja tyhjät tontit, kaupunki voi periä vuokraamastaan maasta mitä alihintaa haluaa. Tähän on tapana sanoa vastaan että tuohan olisi subventiota ja väärin, mutta kun kyse on siitä miksi se on vähemmän väärin kuin paljon kalliimpi ja vahingollisempi toimitilatonttien hinnan polkeminen liikakaavoituksella?

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteita tänään, kaupunginhallitus ja -valtuusto myöhemmin. Alue kehittyy tai museoidaan sen mukaan mitä he päättävät.

Lähde: Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet, Osa 2: Suunnitteluperiaatteet

*) Arvio on haarukoitu näin. Keskusta-alueen ulkopuolella jäävien kaupungin tonttien pinta-ala olisi tiheästi kaavoittuna yli miljoona kerrosneliötä, ja rakennusoikeuden arvo tuolla sijainnilla 700 - 1000 €/kerrosneliömetri. Tarkkaa summaa ei voi sanoa ilman yksityiskohtaista kaavaa, mutta suuruusluokka on tuo.

Rakentamisen reunaehdot, eli miksi uusi Helsingin Yleiskaava on sellainen kuin se on?

Helsingin uusi Yleiskaava on hyvä, eikä sisällä isompia yllätyksiä. Kokonaisuutena tarkasteltuna se on kartta siitä mihin voi rakentaa, kun otetaan huomioon neljä reunaehtoa joidenka sisällä Helsingissä tehdään kaavoitusta.

1. Kokonaisia kaupunginosia ei pureta ja rakenneta uudelleen. Tämä nyt ei vaan ole nykyään tapana, vaikka historiallisesti juuri näin kaupungit ovat tiivistyneet. Esimerkiksi omakotitalojen korvaamisesta kivikortteleilla väännettiin peistä jo 80-luvulla, siis Kruununhaassa ja 1880-luvulla. Rakennussuojelu on laajentunut yksittäisistä taloista kokonaisiin kaupunginosiin, ja sillä on vahva tosiasiallinen lainsuoja, koska hallinto-oikeudet ovat antaneet museoviranomaiselle de facto veto-oikeuden. Tämä rajoittaa, hidastaa ja monimutkaistaa täydennysrakentamista, jonka kannattavuudesta yleisesti ottaen toki vallitsee yksimielisyys. Täydennysrakentamisen arki on sitä että saadaan yhden pienen pistetalon kaava, siitä valitetaan, ja se muuttuu viisikerroksisesta nelikerroksiseksi.

2. Helsingin maapinta-alasta on viheralueita noin 40% ja tästä ei haluta olennaisesti tinkiä. Isoista kohteista Kivinokka ja Vartiosaari päätettiin jo edellisessä Yleiskaavassa, Kivinokkaa ei rakenneta ja Vartiosaaren rakentamisen taas valtuusto mitä todennäköisimmin hyväksyy. Viheralueiden osuus rakentamattomasta maapinta-alasta on niin suuri että täysin niihin kajoamatta on hyvin vaikea rakentaa mitään, mutta kaavoittaja on selkeästi tehnyt paljon työtä sen eteen että haitat olisivat mahdollisimman pieniä ja erityisen arvokkaisiin luontokohteisiin ei kosketa.

3. Teollisuusalueet suojellaan. Tämä on keskeinen ero edelliseen yleiskaavaan, jonka kantava ajatus oli laajentaa kaupunkia satamakäytöstä vapautuneille alueille. Satama siirrettiin Vuosaareen, mutta jostain syystä nykyisen teollisen toiminnan siirtymistä vaikkapa juuri Vuosaareen esimerkiksi Pitäjänmäeltä ei nyt yritetä, eikä myöskään yhteensovittamista muun toiminnan kanssa.

4. Rahaa on rajallisesti, ja tämänkin takia rakentamisen painopiste on kantakaupungin laajentamisessa. Kaupungin talous edellyttää että kaupunki saa tonttituloina takaisin suurin piirtein sen mitä infran rakentamiseen kuluu rahaa. Tämä yhtälö kyllä toimii kantakaupungissa ja sen lähialueilla, sekä tietenkin täydennysrakentamisessa, mutta kun liikutaan kauemmaksi keskustasta samaan aikaan (liikenne)infran rakentamiskustannukset nousevat ja vastaavasti tonteista saatava tulo pienenee. Esimerkiksi Östersundomista viimeinen arvio on että menot olisivat noin kolme ja tulot kaksi miljardia, mikä on este koko alueen toteuttamiselle.

Sikäli kun on sitä mieltä että jostain pitäisi Yleiskaavassa poistaa rakentamista, ilman että samalla käytännössä tuhotaan tulevien helsinkiläisten koteja ja työpaikkoja, pitää kertoa mistä reunaehdoista tinkisi. Asiallinen keskustelu rakentamisen vaihtoehdoista Helsingissä on olennaisin osin puhetta siitä mistä sen rajoitteista on vastaavasti valmis luopumaan, ja miten tämä käytännössä toteutuisi, eli esimerkiksi saadaan kaupunginvaltuustossa läpi. On pelkkää hurskastelua sanoa että pitäisi vaihtoehtoisesti rakentaa jonnekin muualle, vaikkei se käytännössä onnistu.

Jotkut tosin haluisivat vielä lisää rajoitteita, kuten että kadun varteen ei saisi rakentaa ilmanlaadun ja liikennevalojen lisääntymisen vuoksi, tai että rakentamisen pitää olla tehotonta väljyyden vuoksi. Tähän ei kaupungin pinta-ala riitä.

Sähkösavuke ei ole tapa lopettaa tupakointia, koska se korvaa sen?

Tolkku lukee myös Seiskaa, ettei teidän tarvitse. Tänään meitä valistetaan että sähkösavuke ei ole tapa lopettaa tupakanpolttoa, vaan vaihtoehtoinen tapa nauttia nikotiinia. Jälkimmäinen väite on sinänsä täysin tosi, juuri siksi sähkösavuke on niin toimiva tapa lopettaa tupakanpoltto. Kokonaisuutena ajatus on jokseenkin yhtä hassu kuin että laihduttajan ei kannata korvata kokista light-versiolla, koska siinäkin on kofeiinia.

Varsinkin lähteen huomioon ottaen, tähän nyt voisi suhtautua olankohautuksella kuten huuhaahan yleensä ja terveyshömppään erityisesti. Mutta kun haastateltu asiantuntija on Matti Rauhalahti, mm. Duodecimin pääsihteeeri, joka yleensä poikkeaa jonkun verran edukseen muiden virallisten savuttomien tahojen propagandasta.

Rautalahti ajautuu semanttiseen pelleilyyn yksinkertaisesti siksi ettei se nyt vaan heillä päin käy että sähkösavukkeet olisi tupakan korvike. Koska jos näin niin sitten sen haittoja pitäisi sääntelyssä suhteuttaa tupakkaan. On selvää että savukkeet ovat moninkertaisesti vaarallisempia,  joten suunniteltu kieltolaki ei olisi ainoastaan perusteeton vaan kansanterveydelle haitallinen. Haitallinen tässä tarkoittaa ennenaikaisia kuolemia johtuen siitä että toimivaa korvikketta savukkeille ei ole saatavilla.

Sähkösavukkeen sekä tuki- ja neuvontapalvelujen yhdistelmällä on saatu aivan loistavia tuloksia, kaksi viimeistä palkkia kuvassa. Ongelma on neuvojien kielteinen asenne, joka näkyy myös pienenä yhteydenottajien määränä. Tähän on Briteissä puututtu terveysviranomaisten puolesta, Suomessa näiden viranomaisten asenne on itsessään ongelma.
(Unlicenced NCP=sähkösavuke,  lähde: E-cigarettes: an evidence update.) 

Tämän takia kasvava joukko tupakan vastustajia vaatii sallivaa suhtautumista sähkösavukkeisiin, esimerkiksi tupakan vastaisen taistelun veteraani Derek Yacht:

At the moment, it’s estimated that there will be a billion tobacco-related deaths before 2100. That is a dreadful prospect. E-cigs and other nicotine-delivery devices such as vaping pipes offer us the chance to reduce that total. All of us involved in tobacco control need to keep that prize in mind as we redouble efforts to make up for 50 years of ignoring the simple reality that smoking kills and nicotine does not.

Suomen kieltolaista pidemmin Vapers.fi erinomaisessa lausunnossaan. Lyhyemmin, jos virkamiehet saavat uudistaa tupakkalain kuten he haluavat, Suomessa saa myydä mauttomia sähkösavukkeita joita kukaan ei haluaa käytää, ja joita ei saa käytännössä ostaa mistään tai tuoda mahaan. Tahojen jargonilla tätä kieltolakia kutsutaan sähkösavukkeiden laillistamiseksi, koska heitä ei voi parodioida.

Eikä täällä nyt oikeasti lueta Seiskaa. Kitokset lähteestä nimimerkille Pottula e-savukkeen foorumilla.