Näytetään tekstit, joissa on tunniste IT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IT. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. tammikuuta 2012

Autossa ei voi räplätä

Kauppalehti raportoi:
Amerikkalaiset autonvalmistajat ovat huolissaan Facebookin ja muun sosiaalisen median voimasta. Esimerkiksi General Motors on ilmoittanut, ettei autoilu enää kiinnosta nuoria, sillä kumin polttamisen sijaan kaverit tapaa nyt parhaiten verkossa.

Aikuisina sama joukko muuttaa suurkaupunkeihin ja alkaa käyttää joukkoliikennettä.

- Alle 30-vuotiaista 54 prosenttia on mieluummin sosiaalisten medioiden parissa kuin autoilee, toteaa GM:n markkinointijohtaja John McFarland, 31.

Hänen mukaansa varsinkin nuoret naiset suhtautuvat autoon kuin rumaan poikaystävään, joka saa mennä heti, kun parempi vaihtoehto tulee näköpiiriin.

Pääsääntöisesti asiat tulevat rapakon yli pohjolaan yhä pienenevällä viiveellä, esimerkiksi nuivailu ei ole juuri mitään muuta kuin käännettyä republikaanihuutoa.

Kyse on muustakin, pari vuotta sitten kännykän hiplaamista junassa katsottiin kummasti, Tolkku muistaa elävästi erään suoraan päin naamaa nauraneen miehen. Nyttemmin jokaisella tuntuu olevan joku pad tai muu räplättävä, eli räplä.

Räplöjen yleistyminen saa matkan tuntumaan nopeammalta ja mukavammalta, eikä tarvitse tuijottaa kenkiään, jottei tuijottaisi. Autossa ei voi räplätä.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Omalla vastuulla saa enemmän

Tarkoituksena ollut kirjoittaa jotain SOPAsta, mutta kirjoitankin sen mitä haluaisin asiasta sanoa viimeisemmistä viranomaisjärjen kukkasesta, operaattorien vastuu vihapuheista.

Fun Pastimes for Stupid Children yleisen Dunning-Kruger efektin kiroamisen ohella kirjoittaa:
Tietoliikenneoperaattori ei mitenkään voi seurata, arvioida ja luokitella kaikkea verkossa olevaa materiaalia tai heidän lävitseen kulkevaa tietoa... sitä tietoa on aivan liikaa, ja se muuttuu koko ajan. Se ei yksinkertaisesti ole inhimillisesti mahdollista, koska kaikki materiaali pitäisi käydä läpi, eikä kukaan pysty siihen.

Valitettavasti tämä ei ole tarkalleen ottaen totta. Netissä sellaisena kuin se nyt on tuollainen valvonta ei tietenkään toimi. Mutta meillä voisi olla myös netti jossa on niin paljon vähemmän sisältöä että sitä voidaan valvoa. Käytännössä tämä voisi tapahtua esimerkiksi niin että operaattorit valuuttaa valvontakustannukset käyttäjille, jos jokainen blogaus maksaa vitosen niin kyllä niiden määräkin tippuu murto-osaan.

Tämä on se suurin ja kärjistetty kauhukuva siinä että operaattoreille kasataan vastuita, kyse on siitä millainen netti halutaan. Yleisemmin, jos teknologian toimittajille laitetaan välilliset vastuut teknologian käytön seurauksista, niin se rajaa rajusti mitä ko. teknologialla saa tehdä, eli tekee siitä vähemmän hyödyllisen. Käytön vapaudesta seuraa omat vastuut.

torstai 2. syyskuuta 2010

Perustuslakituomioistuin?

Korkein hallinto-oikeus rupesi nyt tulkitsemaan perustuslakia lapsiporno.info päätöksessä. Ja hyvin tulkitsee.
Kun tavallisella lailla rajoitetaan perusoikeuksia, rajoituksen on perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan täytettävä seitsemän edellytystä, joista tässä tapauksessa vain yksi täyttyy.

(1) Rajoituksesta on säädettävä lailla. Tässä tapauksessa rajoitus perustuu sinänsä lakiin. Laista kuitenkin puuttuu merkittäviä osia, muun muassa rajoituksen alaisen materiaalin täsmälliset määritelmät. Tästä taas seuraa, että rajoituksista ei tosiasiallisesti säännellä lailla vaan estolistaa ylläpitävien poliisien henkilökohtaisten näkemysten mukaisesti.

(2) Rajoituksen on oltava täsmällinen ja tarkkarajainen. Nyt näin ei ole, esimerkiksi käsite "lapsipornosivusto" on epäselvä. Keskusrikospoliisi on tulkinnut A:n sivuston lapsipornosivustoksi, vaikka sitä ei sellaisena voida arkijärjellä tulkiten mitenkään pitää.

(3) Rajoitusperusteen on oltava hyväksyttävä ja rajoittamisen on oltava painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan sananvapautta voidaan rajoittaa vain, jos tämä on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Tämänkään edellytyksen ei voida katsoa toteutuvan ainakaan tässä tapauksessa.

(4) Tavallisella lailla ei voida säätää perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta. A on sivustollaan käynyt nimenomaan poliittista keskustelua, mikä on sananvapauden ydinaluetta, eikä siihen kohdistuva rajoitus ole lähtökohtaisesti koskaan hyväksyttävä.

(5) Rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia ja välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. A on halunnut tuoda konkreettisesti julki, mitä sivuja ihmiset eivät saa katsoa. Ainut tapa käydä täsmällistä keskustelua sensuroinnista on julkaista sensurointilistat tai niiden kirjojen ja lehtien nimet, joita ei saa lukea. Lisäksi on huomattava, että estolistan sisältö on ollut vain osa koko sivustoa, mutta keskusrikospoliisi on silti estänyt pääsyn koko sivustokokonaisuudelle mukaan lukien pelkästään mielipidetekstejä sisältävät osat. Tätä ei voida pitää suhteellisuusvaatimuksen mukaisena saati välttämättömänä toimena.

(6) Perusoikeuksia rajoitettaessa on huolehdittava riittävistä oikeusturvajärjestelyistä. Kuten edellä on todettu, laista puuttuu valitusoikeus, vaikka sellainen pitäisi perustuslain mukaan olla.

(7) Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomea velvoittavien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. A:n käymän yhteiskunnallisen keskustelun suodattaminen on vastoin ihmisoikeussopimusta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan olisi aikoinaan pitänyt ottaa asiaan kantaa, eli teki tässä virheen mikä on kai myönnettykin. Joten nyt sitten KHO ottaa. En tämän perusteella näe mitään ongelmaa siinä että tästä tulisi maan tapa,

torstai 27. toukokuuta 2010

Nettirahasta

Via Mikko Särelä, Iron Skyn avoin kirje kulttuuriministeri Wallinille on erinomaista luettavaa:
Useat riippumattomat tutkimukset ovat osoittaneet, että netistä laittomasti lataavat henkilöt myös kuluttavat mediasisältöön enemmän rahaa kuin ne, jotka eivät lataamista harrasta – jopa kymmenkertaisen määrän. Myös käsitys nettilataajasta “kaikki mulle heti nyt ilmaiseksi” -teinipiraattina on mustavalkoinen yliyksinkertaistus, kätevä olkiukko ja mielikuvitushahmo, jota vastaan on helppo taistella. Tottakai jossain Gaussin käyrän hyvin terävässä päässä ovat nämä fanaatikot, jotka toitottavat, etteivät he halua koskaan maksaa mistään mitään. Suurin osa heistä kuitenkin kasvaa isoksi, hommaa työpaikan ja ryhtyy kuluttamaan rahojaan siihen mediasisältöön, johon nuorena tutustui.

Juuri näin.

Luovan alan työntekijöinä ja kulttuuriharrastajina me allekirjoittaneet vaadimme Stefan Wallinia kulttuuriministerin roolissaan siirtämään painopisteen pois kuluttajien vainoamisesta ja keskittymään kuluttajien ja artistien kannalta toimivan, reilun ja valikoimaltaan laajan digitaalisen nettikaupan kehittämiseen. Hallituksen tulisi tehdä tekijänoikeus- ja muun lainsäädännön kannalta kaikenlaisen materiaalin nettimyynnistä niin helppoa kuin mahdollista, sekä pyrkiä kaikin keinoin houkuttelemaan myös ulkomaiset suuret mediafirmat tarjoamaan verkkokauppojaan Suomen alueella, suomalaisille kuluttajille. Tekijänoikeusjärjestöihin tällä saralla ei voi luottaa, sillä niiden toimintatapa näyttää olevan laskuttaa lyhytnäköisesti kuoliaaksi jokainen uusi innovaatio, joka pitkällä tähtäimellä toisi heille merkittäviä tuloja.

Toimimalla näin edistetään kulttuuria, turvataan sekä tekijöiden että heidän tukijoidensa toimeentulo, ja lähdetään purkamaan etenkin nuorten kuluttajien ja mediabisneksen tulehtunutta suhdetta – ei vainoamalla ja haastamalla oikeuteen innokkaimpia median kuluttajia.

Tässä pelleillään nyt hyvin konkreettisella tavalla meidän nykyisen sekä tulevan elinkeinomme parissa.

Ja näinkin. Myös semmoinen henk.koht. tunnustus että minunkin meetvurstini leivän päälle tulee ainakin osittain ja välillisesti siitä että sisällöstä maksetaan tavalla tai toisella. Ja kyllä siitä rahaa jo saakin, kun vaan ei tee asiasta kuluttajille turhan vaikeaa. Ihmisten laiskuutta ja mukavuudenhaluisuutta ei voi yliarvioida, ihmiset kyllä maksavat jostain jonka pienellä vaivalla saisi ilmaiseksikin tai katselevat mainoksia jotka samoin voisi pienellä vaivalla ohittaa, jos se hinta eli vaiva mitä siitä joutuu maksamaan on tarpeeksi pieni. Tähän perustuu esimerkiksi pulloveden myynti joka on tietääkseni miljardibines. Sillä että joku Gausin käyrän häntä täyttää pullonsa hanasta ei ole mitään taloudellista merkitystä.

Mutta ihan oikeassa nettirahassa olisi myös puolensa, se tekisi asioista selkeämpää. Copyleft-hengessä tarjoan seuraavan luultavasti jo kuluneen idean ihan vapaasti käytettäväksi, naurettavaksi, ja muokattavaksi. Aloitetaan rahasta, ja tarkemmin siitä miten ihmiset on saatu käyttämään rahaa? Ihmisille annettiin rahaa vastineena jostain tavarasta tai palvelusta, ja tälle pystyi sitten ostamaan muita tavaroita tai palveluita.

Kuinka nettikäyttäjä saataisiin käyttämään bittirahaa? No annetaan sitä hänelle vastineeksi jostain. Se jokin voi olla esimerkiksi sen käyttäjämän luova video, sivusto, miksei suosittu kommenttikin. Tai rahaa voi antaa mainosten katsomisesta. Toisaalta muun sisällön katsomisesta sitä kuluisi vähän.

Sen lisäksi että ihmiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia he ovat myös ahneita. Jos on mahdollisuus julkaista jossain josta saa edes minimaalisen korvauksen niin keskimäärin mieluummin siellä kuin ilmaiseksi. Jonka jälkeen kiinnostava sisältö siirtyy sinne jonnekin. Good money drives out bad money.

Ongelma, hyvinkin mahdollisesti ratkaisematon, on se että jotta tuollainen markkina olisi olemassa sen pitäisi saavuttaa kriittinen massa. Tässä voisi valtioluokan toimijalla olla mahdollisuus, ihan niin kuin rahan luomisessa. Aloittaa voisi kaikilla avoimesta erittäin helppokäyttöisistä sisältöpalveluista, kuten kirjottajat ehdottavat. Valtion ei tarvitse tällaista itse pyörittää, mutta se voisi luoda pelisäännöt ja standardit joilla nämä toimisivat yhteen. Ei ole järkevää että jokaikiseen webbikauppaan tarvitsee esimerkiksi erikseen rekisteröityä.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Tekevätkö tietokoneet päättäjistä tyhmiä?

Sähköinen äänestyskokeilun todettiin sitten KHO:tta myöten epäonnistuneen. Minkä kuka tahansa tietotekniikka-asiantuntija olisi voinut kertoa jo ennen kuin koko puuhasteluun ryhdyttiin, ja aika moni kertoikin. Myös valiokunnille.

Samanlainen farssi oli aikanaan digi-tv, josta myös todettiin usealla suulla että se on huono ja kallis. Mitä se olikin.

Tai että Lex Karpela ei auta yhtään mitään kopiointiin. Eikä se ei ole auttanut

Tai että lapsipornon sulkulista ei toimi ja johtaa väärinkäytöksiin. Mihin se on johtanut.

Seuraavana listalla on sormenjälkipassit, täysin hyödytöntä ja vaarallista teknopelleilyä. Eiköhän niistäkin jonkinlainen katastrofi saada aikaiseksi.

Ihmettelen syvästi virkamiesten ja poliittikojen toistuvaa halua astua digimiinaan varoituksista huolimatta. Tiedän ettei esimerki Tuija Brax ole tyhmä tai teknologisesti ignorantti, eli miksi?

Se että sössitään uusien asioiden kanssa kerran tai kaksi on ymmärrettävää. Se että se tehdään samalla kaavalla ad infinitum ei ole. Jos joku on väärässä, sanomme että hän on erehtynyt. Jos joku on jatkuvasti samalla tavalla väärässä, sanomme että hän on hullu.

Mikä näitä herroja ja rouvia riivaa?

tiistai 24. helmikuuta 2009

Normaalikäyttäjiä ei ole olemassa

Kasvi blogasi Eduskunnan uudesta nettisuodatuksesta: "Vielä toissa-aamuna esimerkiksi minun koneeltani pääsi lukemaan Ruotsin Pirate Bay –oikeudenkäyntiä syytettyjen näkökulmasta seuraavaa sivua, mutta iltapäivällä sivu ei enää avautunut."

Kun hän huomautti asiasta, niin tietohallinto toki avasi yhteyden. Se mikä tässä on taustalla on että tietohallinto ajattelee asioita omasta ja korkeintaan keskivertokäyttäjän näkökulmasta. Esimerkiksi näin äkkiseltään keskivertopoliisin tuskin tarvitsee päästä Youtubeen, paitsi jos siellä on työn kannalta olennaista aineistoa. Ei kansanedustajan tarvitse päästä lukemaan päiväkahvi-ilmoituksia, paitsi että eduskunta säätää prostituutioa koskevat lait joten kansanedustajan olisi varmaan hyvä tietää jotain prostituutiosta. Ei normaalikäyttäjä tarvitse kymmeniä gigoja levytilaa, paitsi jos hän on esimerkiksi valokuvaaja, tutkija tai muuten käsittelee isoja tietomääriä.

Tähän on aina sama vastaväite, käsitellään poikkeukseet erikseen. Jä tämä on lähes aina aina väärin, poikkeusten käsittely on aikaa vievää sekä ylläpidolle että varsinkin käyttäjälle jonka nettisivu ei aukea, tieto ei talletu, jne. Tämä vaiva on yleensä suurempi kuin käyttäjäpolitiikasta saatava hyöty. Alan ihmisenä, tuotamme IT-palveluja, milloinkohan ymmärrämme että se on palveluala?