keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Politiikkaa putkessa

Selvyyden vuoksi, haluaisin että ydinkaukolämpö Helsinkiin olisi teknistaloudellisesti toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Riippumatta siitä mitä mieltä uraanipannuista on niin jos niitä kerran tehdään, niin toki on toivottavaa että niitä käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Mutta...

Fortum julkaisi tänään oman selvityksensä ydinkaukolämmöstä. Sanotaan nyt näin että se on vähän ohut, eikä oikein vastaa mihinkään HELENin epäilyihin aiheesta. Ihan ensiselauksella pistää silmään että vertailuskenaarioista puuttuu nimenomaan se HELENin oma päästövähennysohjelma, joka sisältää mm. hiilidioksidin talteenottoa.

Kummassakin paperissa on omat ongelmansa, esimerkiksi HELENin kauhuskenaario jossa kaukolämpö kallistuu 50% ja nykyiset asiakkaat hankkii sähkökäyttöisiä lisälämmityslaitteita huippukuormaa varten on mielestäni taloudellisesti absurdi. Fortumin paperissa taas ihmetystä herättää mm. se että kaukolämmön kysynnän oletetaan kasvavan, kun jokseenkin kaikissa muissa skenaarioissa sen oletetaan laskevan rakennusten paremman energiatehokkuuden myötä. Samoin tämä kuva on hassu:
Fortumin vaihtoehtotulevaisuudesa Pääkaupunkiseuden sähköntarve on kesäisin noin 40% suurempi kuin talvisin

Minusta tämä haisee markkinoinnilta. Fortum kisaa ydinvoimalaluvasta, ja kaukolämpö on mainio myyntivaltti. Onko se vastaavaa huuhaata kuin vesisähkö vai vakasti otettava hanke selvinnee sitten joskus. Ja muuten, jos Suomeen halutaan kaukolämpöä tuottava ydinvoimala pitkine siirtotunneleineen, niin eikö sen järkevä paikka ole jossain Helsingin ja Tampereen välissä?

Lisäys 24.1. Suomen sähköntuotanto ja kulutus 2009, lähteenä Energia.fi

2 kommenttia:

Otso Kivekäs kirjoitti...

Helsingin ja Tampereen väli on siitä huono, että Suomessa tuskin tullaan ikinä rakentamaan ydinvoimaloita sisämaahan.

Ei siksi, että siihen olisi joku tekninen syy, vaan koska lauhdevesien lappaminen johonkin järveen vaan tuntuu niin eri asialta kuin Itämereen. Jos Lauhdevedet (monenko erillisen kerron kautta ne menevätkään? ei siis molekyyliäkään samaa vettä) laskettaisiin Vanajaveteen, niin lähes jokainen Hämäläinen olisi voimalan raivokas vastustaja.

Tietysti kaukolämpövoimalassa olisi paljon vähemmän jämälämpöä hukattavaksi, mutta silti.

helsingin ja Turun väliin saattaisikin siksi olla realistisempi paikka. Jonnekin Salon tai Pohjan hujakoille esim. Tosin kai sieltäkin putket tulevat epäkäytännöllisen pitkiksi; ehkä se pitäisi rakentaa suosiolla Sipooseen.

Itsekin realistista selvyyttä odotellen. Mutta hetken ehkä saa odotella, ydinenergia on tässä maassa politiikkaa, joten realistisuus on toissijaista.

Teemu kirjoitti...

Ongelma on siinä että kun noita lupia säädellään, sinänsä minusta ihan hyvistä syistä, niin niistä on tullut haluttua arvotavaraa. Mikä johtaa sitten tällaiseen Idols-kilpailuun, missä hakijat esittävät toinen toistaan yliampuvampia hyötyjä omille hankkeilleen.

Olen melkoisen skeptinen tuon ydinkaukolämmön toteutuksen suhteen. Ydinongelma on siinä että sen voimalan pitäisi sijaita jossain lähellä kaupunkia ja sen pitäisi olla itseasiassa suhteellisen pieni, sanotaan jotain 300MW, tuommoinen gigawatin voimala on täysin ylimitoitettu tarpeeseen nähden. Mutta kun niistä voimaloista halutaan tehdä mahdollisimman isoja kun lupia on rajallisesti. Ja toisaalta voimaloiden sijoittelu viiden kilometrin suojavyöhykkeineen ja vesistövaatimuksineen minnekään kaupunkien lähellekään on hyvin hankalaa.