Kun liikenne vaatii maaseutua

Kaupungissa on katuja, maaseudulla maanteitä. Tiesuunnittelijat täytyy pitää kaukana kaupungista, jotta kaupunkia voi rakentaa.

Tämä kirjoitus on osa sarjaa siitä kuinka sektoriviranomaiset tekevät kaupungin rakentamisesta mahdotonta. Tällä kertaa käsittelyssä tieliikennesuunnittelijoiden hassutukset.

Erään risteyksen anatomia

Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto yhteistyössä ELY-keskuksen eli Liikenneviraston eli aiemmin Tiehallintona tunnetun osaston kanssa kutsuivat kaupunkilaisia osalllistumaan ja arvioimaan.

ITÄKESKUS, KEHÄ I:N JA ITÄVÄYLÄN ERITASOLIITTYMÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Nykytilanne

Suunnittelualueella on Kehä I / Myllymestarintien ja Itäväylän tasoliittymä.

Mitä alueelle suunnitellaan

Alueelle on suunnitteilla eritasoliittymä kaupunkisuunnitteluviraston ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY, Liikenne- ja infrastruktuurivastuualue) yhteistyönä.

...

Vaihtoehdon valinta

Kaupunkisuunnittelulautakunnalle esitellään Kehä I:n ja Itäväylän eritasoliittymä-vaihtoehdot lokakuussa 2010. Kaupunkisuunnitteluvirasto ehdottaa lautakunnalle Siltavaihtoehdon valitsemista jatkosuunnittelun pohjaksi ja asemakaavan muuttamista sen mukaiseksi...

Ja niin edelleen. Alueelle suunnittellaan liittymää jolle on kaksi vaihtoehtoa, joista valitaan toinen. Sitä miksi näin tehdään, miksei tehdä jotain muuta, miksi vaihtoehdot ovat karmeita, jne. ei dokumentista selviä, ja sekin jää vähän epäselväksi että kiinnostaako ketään mitä esimerkiksi alueen asukkaiden mielestä pitäisi tehdä.

Kun autot laitetaan maan alle, niin saadan jalankulkijoille vain puoliympyrän verran mutkutteleva reitti (punaisella) masiivisen liikenneympyrän viertä.

Yllä kuvassa tunnelivaihtoehto, jota ei tehdä koska se maksaisi 200 miljoonaa euroa.

Liikennevihreässä kasvaa ruoho ja sillan alla pelko.

Joten on päätetty että tehdään silta, koska se maksaa vain 100 miljoonaa euroa. Josta puolet valtion pohjattomasta kassastaan. Havainnekuva katutasosta puuttu, mutta jonkinlaisen aavistuksen saa vaikkapa vierailemalla Porkkalankadun sillan alla. Tosin sen vieressä on sentään taloja. Se että se siltaviritys vie pikkukaupungin keskustan verran tilaa ei liikenneinsinööriä kiinnosta, koska heille maa on tähänkin saakka ollut ilmaista ja enemmän maata on parempi.

Kyse on kuitenkin aika ison kaupungin keskustasta, jos Itä-Helsinki olisi itsenäinen kaupunki se olisi Tampereen kokoinen, ja kyseinen risteys on kokolailla keskellä kaupunkia. Jos minulta kysyttäisiin että mitä tälle pitäisi tehdä...

Niin sanoisin että vastaavat autoliikennemäärät hoituu ilman asukkaiden tai yritysten joukkopakoa kaupunkimaisesti esim. Mannerheimintien ja Helsinginkadun risteyksessä näin:

Kuvat ovat samassa mittakaavassa.

Minusta tuo on parempaa kaupunkia, sinne mahtuu asuntoja ja arvokasta tonttimaata, kaupungissa jossa siitä on huutava pula. Ja uskallan väittää että aika moni muukin on samaa mieltä. Myös paikalliset asukkaat kehtaavat vastustaa tieliikennesuunnitelijan heidän parhaakseen tekemiä parannuksia, mm. sellaisin perustein kuin että kerrostalon korkuinen silta nyt vaan on ruma.

Me emme ymmärrä että liikenteen sujuvuus vaatii. Ja se liikenne ei tapahdu jalan, tai pyörillä jos ne ovat esimerkiksi lastenvaunujen tai rollaattorin alla.

Ohjeistuksen  mukaan käytännössä jokaisessa isommassa risteyksessä Helsingissä pitäisi olla eritasoliittymä

Silloisen Tielaitoksen voimassaoleva ohje Moottoriteiden eritasoliittymät valistaa:

Sijoitusympäristö ei vaikuta moottoriteiden ja niiden eritasoliittymien toimintaperiaatteisiin, koska moottoriväylän perusluonne ja liikenteelliset edut juontuvat juuri toiminnallisesta irroittamisesta lähiympäristöstään, erotuksena tavanomaisiin liikenneväyliin. Sijoitusympäristö vaikuttaa sen sijaan jonkin verran ratkaisujen "vapauteen" ja "mittakaavaan" pakkopisteiden ja tilankäytön vaikutuksesta. Taitorakenteiden lisätyllä käyttämisellä voidaan supistaa tilantarvetta taajamissa. Tilaongelmaa ei tule ratkaista liikenteen toiminta-alueita supistamalla.

Taitorakenteen ovat suomeksi siltoja ja tunneleita. Ne eivät ratkaise tilaongelmaa kuten yllä nähtiin ja ovat kustannuksiltaan astronomisia.

Sujuva eritasoliittymä

Sujuvan kaupunkiliikenteen edellyttämät eritasoliittymät sovitettuna Vallilaan

Vallilan kyläpäällikkö Oskalakaan ei oikein ymmärrä, että hänen parhakseen hänen asuinalueensa pitäisi käynnössä purkaa, Hannun koti on tuossa oikeanpuoleisen liittymän alla. Hänen etunsa on se että voi ajaa hakemaan maitoa kaupasta, joka on seuraavassa liittymässä, sujuvasti eli vaihtamattaa nelosta pienemmällä.

Liikennesuunnittelun uhmaikä

Liikennesuunnittelu on nuori insinööritieteen ala. Katuja, kanaaleja, ratoja ja muita kulkuväyliä on aina suunniteltu, mutta liikennesuunnittelu erikoisalana on osa modernia projektia jossa eriytyneiden erikoisalojen erityisasiantuntijat vastaavat ihmisten tarpeisiin parhaalla tiedolla heidän omaksi edukseen. Usein kysymättä ihmisiltä itseltään tai muilta erityisaloilta yhtään mitään. Ulkopuolisesta alan kasvuvaihe näyttääkin usein uhmaikäiseltä

Uhmaikä on lapsella merkittävä muutos- ja kehitysvaihe. Se syntyy, kun lapsi huomaa itsensä ja muiden ihmisten eron... Uhmaiässä lapsi kehittää tahtoaan, sen ilmaisemista ja sen hallitsemista... Lapsi on kiukkuinen, masentunut, hapan, tottelematon, pisteliäs, nenäkäs tai jopa kyyninen. Myös epärealistiset fantasiat ovat uhmaikäiselle tyypillisiä.

Aikuistuneemmat liikennesuunnittelijat huomasivat tosin jo vuonna 1969 että paradoksaalisesti moottoriteiden rakentaminen ainakaan kaupunkiseuduilla ei edes paranna liikenteen sujuvuutta, koska kun tehdään parempi ja nopeampi väylä, niin ihmiset käyttävät sitä enemmän jolloin se taas ruuhkaantuu. Kun pidemmät matkat ovat mahdollisia, niin asutus leviää tuottaen moninkertaisen määrän autoliikennettä, ja loppujen lopuksi ihmisillä menee enemmän aikaa liikkumiseen samalla kun kaupunki korvautuu lähiöillä.

Kaupunkilainen autoilee 2,5 kertaa vähemmän kuin esikaupunkilainen.

Vähemmän aikuiset liikennesuunnitelijat voivat toki piirtää motareitaan, toteutumisriski ihan jo kustannussyistä pieni. Esimerkiksi yllä käsiteltyä Itäkeskuksen liittymää tuskin tehdään. Mutta miten korjataan jo rakennetut virheet?

Betonivyö

Eräs tapa rajoittaa kaupungin leviämistä hallitsemattomasti pitkin peltoja on vihervyö, eli vedetään kaupungille raja josta alkaa maaseutu vähän niin kuin historiallisesti kaupungilla oli ulkomuuri. Helsingillä on sen sijaan betonivyö joka muodostuu moottoriteistä, ihan sama minne suuntaan kaupungin pitäisi kasvaa niin vastassa on moottoriteiden muuri.

Lahden väylän päässä oleva liittymä on normikoon alittava, eli sitä aiotaan laajentaa eteläsuuntaan liikenteen sujuvoittamiseksi

Jos taas halutaan tehdä asuntoja ja kaupunkia niin jatketaan Kustaa Vaasan tietä katuna

Kun kaupunki ei laajene luonnollisesti kortteli kerrallan kadun viertä, niin rakennetaan kauas. Helsingissä tämä on johtanut siihen että vuosina 1950 - 2 000 kaupungin asukasluku on kaksinkertaistunut ja rakennettu maa-ala kymmenkertaistunut. Eli liikenneinsinööri pitää tämän takia lisääntyneen liikenteen turvaamiseksi kiinni moottoritietilasta saavutettuna etuna. Vähän niin kuin luonnonsuojelualueesta.

No ajatellaan sitten niitä lapsia

Vakiopuolustus autorakentamiselle on että kun lapsiperheet ajavat autolla. Think of the children. No riippuu siitä missä lapsiperhe asuu.

Ei ole löydetty mitään hormonaalista syytä miksi lapsen saatuaan ihminen ostaisi auton, kysymys on käytännön tarpeesta ja liikkumistarpeet määrää pitkälti kaupunkirakenne. Syy voi olla myös esimerkiksi lasten koulumatkan turvallisuus.

Koulumatka on Liikenneturvan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan monissa perheissä huolenaihe. Kuusi kymmenestä vanhemmasta koki lapsensa koulutien jollain tavoin vaaralliseksi. Joka neljäs kertoi, että koulumatkan varrella on useita vaarallisia paikkoja. Vanhempia huolestuttivat erityisesti risteykset, tienylitykset ja vilkas liikenne. Lapset toivoivat autoilijoilta esimerkiksi keskittymistä ajamiseen, hiljaisempaa nopeutta koulujen läheisyydessä sekä lasten huomioimista tien ylityksissä ja autojen parkkeeraamisessa....

Useimmat huolestuneet vanhemmat kertoivat myös siitä, miten he olivat pyrkineet parantamaan turvallisuutta vaarallisilla paikoilla. Tavallisimmin lasta oli opetettu ja muistutettu. Reittivalintoja oli muutettu, lapsi viety kouluun autolla tai bussilla..

Epäilen myös että lapset eivät tule kiittämään vanhempiaan motarikaupungista, jota voi tyhjentävästi kuvata muotilyhenteellä VMP.