Joskus torni on vain torni

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää tänään siitä rakennetaanko Jätkäsaareen hotellitorni. Kaupunginvaltuusto ei samalla päätä esimerkiksi demokratiasta tai kulutusyhteiskunnan suunnasta.

Jätkäsaaren tornihotellin ympärille käyty keskustelu versoineen tuo mieleen seemiläisen perinnetarinan Baabelin tornista. Kysymys ei enää tunnu olevan tornista sinänsä, vaan sitä mitä se kunkin mielestä edustaa. Ja kuitenkin nyt pitäisi päättää rakennetaanko se torni vai ei.

Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat, ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. (1. Moos. 11:5-8)

Mikko Särelä ennakoi vuosi sitten oikein, että tornirakentaminen Helsinkiin tulee herättämään vastareaktion. Särelä kuitenkin ihmettelee, Martti Tulenheimon blogissa:

Harmillisesti tämän keskustelun kohdalla, Jätkäsaaren torni on Helsingin tornisuunnitelmista ainoa, joka on osa normaalia kaupunkia ja josta voisi tulla hyvin toimiva osa ympäröivää kaupunkirakennetta. Ei sekään loistava visuaalisesti ole, mutta onpahan ainakin katu ja kadulla seinä. 

Jostain syystä Jätkäsaaresta valitetaan, mutta [Keski-]Pasilasta tai Kalasatamasta ei.

Tolkku ihmettelee samaa, ja varsinkin kritiikin etääntymistä vaikkapa kaupunkirakenteellisista ja katukuvallisista kysymyksistä. Joista toki voi tämänkin hankkeen kohdalla olla montaa mieltä. Esimerkiksi Kaarin Taipale huolehti viestinnästä:

Jos hotelli toteutuisi tuolla paikalla tuolla ylikorkealla kopiosuunnitelmalla, Helsingin antama signaali olisi huolestuttava: Täällä voi päättäjiä painostamalla rakentaa ihan mitä lystää ihan mihin lystää. 

Sikäli kun tuollaista signaalia katsoo annetun, kyllä se nyt on tullut jo vaikkapa Keski-Pasilan tai Kalasataman kompleksien kohdalla, kummatkin ovat massiivisia nimenomaan siksi että haluttiin tehdä valtava ostoskeskus. Jätkäsaaressa kuitenkin on kyseessä vain korkea hotelli. Se tuskin esimerkiksi tappaa tulevia kivijalkakauppoja, päinvastoin se toisi niille lisää asiakkaita.

Taipaleen kommentti on vastaus Lasse Männistön päinvastaiseen huoleen, jonka Hannu Oskala pukee sanoiksi näin:

Elinkeinopoliittiset vaikutukset ovat yksiselitteisen positiivisia. Lisäksi olen hiukan huolissani Helsingin maineesta ja houkuttelevuudesta investointikohteena, kun valtuuston tehtäväksi näyttää muodostuvan kerta toisensa jälkeen torpata hankkeita. Kaiken kieltävällä linjalla emme pidemmän päälle pärjää.

Siitä löytyykö talolle Jätkäsaaressa rakentaja tuskin tarvitsee olla huolissaan, vaan pikemminkin siitä että kauan sen rakentumisessa kestää. Helsinki ei niinkään kiellä, mutta on kovin hidas yhteistyökumppani.

Jätkäsaaren tornihotelli on visuaalisesti karu, mutta mitä syitä on olettaa että 16-kerroksinen virallisen puolen vuosikymmenen suunnitteluprosessinen läpikäynyt osuuskaupan hotelli olisi yhtään sen parempi? Vähäeleinen skandinaavinen suunnitteluperinne tuottaa kyllä elegantteja vodkapulloja, mutta sadan metrin korkuiset monotoniset lasiseinät tuppaavat vaan olemaan tylsiä.

Pasi Toiviainen pääsee yhdestä hotellitornista korkeampiin sfääreihin:

Laajemmin ottaen tornit ovat nykyisen, modernin teknis-taloudellisen kilpailuyhteiskunnan ja sitä ruokkivan kulutuskeskeisen elämäntavan airuita. Niiden sähkövalot loistavat yössä yli kaupungin ja niiden sliipatut kyljet välkehtivät. Niiden sisuksissa ja kulmilla voi olla ”hyörinää” ja ”pörinää”, mutta tällä kaikella on hintansa. Urbaaneissa – eli tiiviissä – yhdyskunnissa ihmisten elämäntapa on kulutuskeskeisempi, energiaintensiivisempi ja tuottaa de facto enemmän jätettä, kuin sanotaanko, luonnonläheisemmissä yhdyskunnissa. Nämä tekijät eivät tyypillisesti näy tiiveyden ekologiaa julistavissa laskelmissa.

Entä – käsi sydämellä – mikä onkaan nykyisen ilmasto- ja ympäristökriisin todellinen, syvin syy? Se on nimenomaan länsimainen kuluttava elämäntapa. Se on se, mikä pitäisi muuttaa. Muutos kohti kestävää elämäntapaa ei kuitenkaan ole mahdollinen ellemme ensin lakkaa ihannoimasta ja tahtoen tai tahtomattamme edistämästä sitä. Tässä prosessissa arkkitehtuurikin on voima, jonka merkitys tulisi mieltää.

Jotta aito muutos kävisi mahdolliseksi, me tarvitsemme nyt tornirykelmien sijaan entistä enemmän hengittäviä, eläviä, ihmisen mittakaavaisia, pehmeitä ja vehreitä yhdyskuntia.

Toiviaisen esimerkki tällaisesta viherkaupunkialueesta on Vauban Freiburgissa. Kyseessä on väestötiheydeltään (14 000 as./km2), sijainniltaan (4km keskustasta), sekä liikennejärjestelmältään (ratikka, fillarit) äkkiseltään jokseenkin Jätkäsaarta vastaava uudisalue. Uskooko Toiviainen – käsi sydämellä – että Vaubanin ekoarkkitehtuuri tuottaa jotenkin olennaisesti erilaisen kulutustavan asukkailleen kuin Jätkäsaari?

Vaubania

Pelastusarkkitehtuuurin ongelma on että muillakin ihmisillä kuin kaava-arkkitehdillä on suunnitelmia. Urasuunnitelmia, pariutumishaaveita ja erikoisia harrastuksia. Esimerkiksi kun se työpaikka minne haluaa joka aamu mennä on Ruoholahdessa, tyttö jolla on ilkikurinen hymy asuu Kivikossa, ja kaktuksenkuivauskurssi on Alppilassa. Ei liikkumisen ongelmat niin ratkea että kaavoittaja piirtää kaupunkiin ekokylän jossa on lähikauppa, lähikoulu ja lähivirkistysalue.

Ongelmat olisivat pienempiä jos pidettäisiin kaupungin tiiviinä, jotta matkat pysyvät lyhyinä. Ei viidenkymmenen kilometrin päivittäisessä junamatkassa ole mitään ekologista. Suunnittelijan moraalinen velvollisuus on tehdä hyvistä asioista luontevia ja helppoja. Sitten kun tässä sössitään, niin verotetaan ja kielletään. Ja kun tuokaan ei onnistu, jopa ihan pelkkä syyllistäminen on täysin hyväksyttävä ja rationaalinen toimintatapa, paremman puutteessa.

Ihmisillä on myös liiketoimintasuunnitelmia, tässä tapauksessa konferenssihotellille. Ympäristöystävällistä siitä ei saa millään, kysymys on tilaisuuksista joihin lennetään maailman eri kolkilta tapaamaan kollegoja. Jos haluaa lopettaa maailmasta konferenssit, niin tämä tuskin tapahtuu kieltämällä yhden konferenssihotellin rakentaminen Helsinkiin.

On siinä nyt hyvätkin puolensa, että eri alojen asiantuntijat tapaavat toisiaan. Esimerkiksi ilmastotutkijat. Ihmisten kohdatessa syntyy ihmissuhteita ja ajatuksia, hyviä ja huonoja. Kaupungit ovat sellaisia paikkoja jotka kannustavat niin ajatusten, palvelusten kuin tavaroidenkin vaihtoon. Vaihdanta ei sinänsä ole ekologisesti kestävää tai kestämätöntä, mutta kun on enemmän vaihtoehtoja on helpompi tehdä ja ohjata kohti kestäviä vaihtoehtoja.

Lisää kaupunkia Jätkäsaareen

Kirsi Kallio jatkaa laadukasta Kaupunkikuvia-sarjaansa Suomen Kuvalehdessä, tällä kertaa käsittelyssä Jätkäsaari.

Projektipäällikkö, arkkitehti Matti Kaijansinkko kaupunginsuunnitteluvirastosta kertoo, että Jätkäsaaren suunnittelussa on ”palattu juurille”, eli aikaan ennen 1930-lukua, tekemään tiivistä kaupunkirakennetta. Näin myös taataan kannattavat palvelut.
Keskimäärin seitsenkerroksiset talot halutaan julkisivultaan eläviksi. Näköala ja kattotila tulevat käyttöön, kun katoille rakennetaan kattoterassit.

Tolkku tietenkin kannattaa tätä riemurinnoin. Jätkäsaari on parasta mitä Helsinkiin on rakenteilla ja enemmän kuin askel oikeaan suuntaan. Jätkäsaarta on vain turhan vähän.

Aluehokkuus eri kantakaupungin alueilla.

Alutehokkuus on rakennusalan suhde maa-alaan, jos esimerkiksi 10 000 neliön alue rakennetaan alueteholla 1,5 rakennusalaa on 15 000 neliötä. Kuvassa näkyy ruuduissa aluetehokkuus eri alueilla, tiheimmät on korostettu eri värillä. Ote on Clepen tekemästä kartasta.

Nuo tummimmat alueet joilla aluetehokkuus on reilusti yli 1,0 ja jopa yli 2,0 ovat myös aika hyvä kartta siihen missä Helsingissä on sitä katuelämää, mikä ei tietenkään ole sattumaa. Jätkäsaari ei valitettavasti pärjää tässä vertailussa kovin hyvin, neliökilometrin alueella on tulosas 600 000 kerrosneliötä asumista ja 300 000 toimitilaa, eli noin 16 000 asukasta ja 6 000 työpaikkaa Kaupunkisuunnitteluviraston käyttämillä laskentakaavoilla. Eli alueteho 0,9.

Osin tilaa toki vei Länsisatama, mutta silti kaupunkimainen rakentaminen kaipaisi hieman tehokkaampaa maankäyttöä. Verrattaen nopeahko tapa saada lisää asuntoja Helsinkiin olisi nostaa tehokkuuksia ja nopeuttaa nimenomaan Jätkäsaaren ja Kalasataman rakentamista. Lisää asuntoja vaati viimeisimpänä valtiosihteeri Sailas ihan jo kansantalouden vuoksi:

"Pääkaupunkiseudun korkeat asuntojen hinnat ja vuokrat ovat suurimpia kasvun esteitä", Sailas sanoo HS:n haastattelussa.
Hintataso on sellainen, että keskituloistenkin on vaikea ostaa asuntoa.
"Ja pienituloiset joutuvat tuonne Pornaisten peräkylille, josta liikkumiskustannukset ovat korkeat", Sailas sanoo.
...
Ratkaisu asuntopulaan on Sailaksen mukaan "tylsissä" kysymyksissä, lähinnä riittävässä kaavoituksessa.

Kaavoitus on kaikkea muuta kuin tylsää, mutta muuten näin.

Jätkäsaarta tehdään jalankulun ehdoílla:

”Menneiltä vuosikymmeniltä on otettu talteen ajatus, että kaupungin pääinstrumentti ei ole auto, vaan ihminen. Liikenne on ohjattu alueen reunoille, jotta jalankulkijat ja pyöräilijät saavat tilaa liikkumiseen”, kertoo Kaijansinkko.

Ja näin sen pitää mennäkin, mutta tässäkään ei ole saavutettu alkuperäisiä tavoitteita: Kaava pakottaa rakentamaan Jätkäsaareen kaikkinensa noin neljä autopaikkaa asuntoa kohti, kantakaupungissa taas paikkoja eli autoja on yksi kolmea tai neljää asukasta kohti. Sen lisäksi että tämän takia sitä liikennettä alueen reunoilla ja reunoille tulee olemaan paljon, niin tämä myös tulee erittäin kalliksi, viimeisin arvio rakennuskustannuksesta täyttömaalle per paikka on 55 000 €, eli noin 350 miljoonaa euroa. Ja maksaisi vielä enemmän jos jouduttaisiin tekemään isompia parkkihalleja, mikä osaltaan estää rakentamasta tiivimpää.

Tästä ei tule Kaijansinkkoa ryhmineen moittia, heidän alkuperäinen ehdotuksensa sisälsi esimerkiksi vuorottaispysäköintiä, yhteiskäyttöautoja, pysäköintipaikkojen hintojen erottamista asuntojen hinnoista ja ylipäänsä vähemmän pysäköintipaikkoja. Kokoomus yhdessä SDP:n kanssa kuitenkin torjui tämän.

Eli suunta oikea, mutta ei ihan vaan melkein.