perjantai 2. maaliskuuta 2012

Rikkaat tekevät elämästään kallista

Kun rikkaat rikastuvat, niin rikkauksilla saa yhä vähemmän. Joten pitää rikastua enemmän. Ja kun rikkaat rikastuvat enemmän...

Bloomberg raportoi markkinointijohtaja Schiffin taloudellisesta hädästä. Koska hänen vuosipalkkansa on tippunut vaivaiseen $350 000, hän joutuu tiskaamaan käsin, koska vuokra-asunnossa ei ole tiskikonetta. Ja ajatelkaa nyt lapsia joidenka pitää päästä yksityiskouluun.

Tälle tuleekin ivata. Kyse on kuitenkin samoista veijareista joidenka finanssirakennelmat sotkivat koko maailmantalouden, tosin varsinainen perussyy on rakenteelliset alijäämät. Sotkusta laskun kuittasivat tavalliset ihmiset, jotka voivat vain uneksia noinkin huonoista tuloista, useat edes työpaikasta.

Mutta. Katsotaan hieman tarkemmin mitä johtaja Schiff pitää hyväksyttävänä elintasona:
- 165m2 kaupunkirivari kivalta alueelta, oma huone kaikille lapsille
- Vuokratalo rannalta kesäloman ajaksi
- Yksityiskoulu kahdelle lapselle
- Pari autoa
- Eläkke
- Astianpesukone.

Äkkiseltään suurinpiirtein suht hyvin palkatun ihmisen elintaso, yksityiskoulu poislukien. Se mikä siinä maksaa on se että samoista rivareista siellä hyvällä alueella kilpailee muut ylipalkatut ihmiset. Ja sama koskee sitä rantahuvilaa.

Kun nämä hyvät perheet vetävät lapseensa yhä pienempien piirien kouluihin, niin toki niiden kysyntä eli hinta nousee. Julkiset koulutkin voisi olla vaihtoehto, jos sinne ei olisi jäänet kuin ne lapset, joiden vanhemmilla ei ole vaihtoehtoa.

Eli täysin normaaleista hyödykkeistä tulee hyvin niukkoja, jolloin niiden hinta nousee. Ja he tekevät tämän ihan itse, koska heillä on liikaa rahaa suhteessa tavalliseen kuluttajaan. Ja tämän takia heidän pitäisi saada yhä enemmän rahaa, koska ei muuten ole varaa elää.

Tätä rahaa painettiin ottamalla isoja riskejä valtavalla määrällä pääomaa, joita syntyi mm. niistä yksityisistä ja täysin rahastoivista eläkerahastoista, joidenka maksuja Schiff nyt kiroaa. Tiedä karmasta, mutta universumilla on ironiantaju.

Kyseinen kirjoitus on itseasiassa mitä mainioin pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja tasaisen tulojaon puolustus. Rikkaillakin on kivempaa kun eivät ole liian rikkaita.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä tavallaan olettaa, että kaikki mediaanipalkasta ylöspäin ovat Wahlroos/Schiff-tyyppisiä käsienheiluttelijoita. Mutta jos tulonjako pistetään tasaiseksi, miten motivoidaan start-uppeja ja pääomasijoittajia ottamaan suunnattomia riskejä uusien tuotteiden ja palveluiden lanseeraamiseksi? Vai olisko sinulla tarjota parempia kannustimia rahan sijasta? Olen aidosti kiinnostunut.

Jos nykyisen firmani saan joskus myytyä hyvään hintaan, niin rahat lähtevät saman tien kiertoon uusien ideoiden kaupallistamisen merkeissä. Asiaa jokusen vuoden läheltä katselleena en ole juuri vakuuttunut valtiovallan kyvystä pysyä kehityksen perässä. Eri asia tietysti on, jos ei halutakaan elintason ja talouden kehittyvän – sitäkin mieltä voi toki olla.

Teemu kirjoitti...

Sanoisin että kysymys on suhteellisuudesta, jotkut puhuu kohtuudesta. En tarkoita että palkat laitetaan sileäksi, vaan esimerkiksi, jonkun luvun heittääkseni, että sillä millä saa nyt esimerkiksi noin miljoonan euron tuloja vastaavan elintason saa vaikka noin puolen miljoonan euron tuloja vastaavan elintason. Tappaako tuon kannustimet nousta tuohon mediaanipalkasta?

Anonyymi kirjoitti...

Suhteellisuudesta toki. Mutta itse en ole aivan hirveän huolissani rikkaiden onnellisuudesta, kun sen kanssa tuskailevat köyhemmätkin. Ja joillain on vielä oikeasti toimeentulonsa kanssa ongelmia. Karu fakta on kuitenkin se, että nuo rikkaat tuottavat joka tapauksessa tehokkaasti niitä resursseja, joilla voidaan verojen kautta tai työllistävyydellä parantaa myös heikoimpien osaa. Kyllä, tuohon ajatukseen sisältyy paljon idealismia, mutta toisaalta nykyisessä kapitalismissa politiikan ja liike-elämän tiiviit suhteet tappavat kilpailun juuri siellä, missä sitä eniten tarvittaisiin, mikä selviää parhaiten tutkimalla vaikka Eurooppalaista maataloustukien ja -subventointien vaikutusta Afrikkalaisten maiden talouteen.

Rehellisesti puhuen olen kanssasi samaa mieltä siitä, että homman puolittaminen esittämääsi tapaa ei tuskin karsisi kannustinvaikutusta. Mutta keinot tuohon pääsemiseen huolestuttavat. Millä taataan, että markkinat eivät kieroudu? Jos esimerkiksi firmojen tilannetta huononnetaan Suomessa merkittävästi muihin verrattuna, ulkomaiset investoijat – jotka kaatavat Suomeen rahaa ja työpaikkoja – tuskin ovat hirveän kiinnostuneita.

Toinen pointti on tietysti se, että johonkin rajaan asti (?) on erittäin hyödyllistä, että varakkuutta kertyy osaaville henkilöille. Esimerkiksi start-upin rahoittamisessa äkkiseltään suurelta kuulostava 150.000 euroa on pieni raha, jolla vaikkapa viisihenkinen porukka ehtii kehittämään vuoden verran tuotettaan, jos lyödään päälle vielä jokunen kymppitonni vuokraan ja vastaaviin. Olettaen tietysti, ettei tarvitse tehdä juuri mitään hankintoja tai investointeja. Ja jos joku osaa löytää suuresta määrästä pieniä firmoja ne, joilla on eniten potentiaalia, siitä hyötyvät kaikki.

Valtiollinen rahoitus on Suomessa erittäin ankeaa ja kohdistuu suuryrityksiä suosivasti. Aina kun puhutaan pääomaveron korottamisesta, tulee mieleeni vain se, että sitäkin prosenttia vähemmän on Suomessa mahdollista kehittää mitään merkittävää liiketoimintaa alusta lähtien. Isoja tekijöitähän se ei niin paljon häiritse.

Teemu kirjoitti...

Joku voisi heittää linkin jos muistaa, mutta musta siitä on jotain tutkimustakin, että niistä rajusti vaurastuneista stevejobseja tai muita start up miljonäärejä on aika pieni osuus. Enemmän rahaa on tehty ihan sillä että on ollut rahaa.

Se että yksittäinen ihminen vauraustuu voi hyvinkin olla seurausta hänen ansioistaan, eikä siinä mitään, mutta jos kokonaiset tuloluokat rikastuu suhteettomasti, niin tuo selitys ei niin vakuuta. Tuo on pikemminkin minusta seuraus jostain, kilpailun puutteista tai tuista esimerkiksi. Finanssisektorilla veronmaksajien implisiittinen takuu on jälkimmäinen.

Makrotaloudellisesti tässä on minusta se ongelma että varsinkin finanssivetoinen tuloerojen kasvu allokoi resursseja tehottomasti. Ensinnäkin monet sukupolven terävimmät valikoituvat finanssialalle, mitä on päivitelty. Mutta toinen juttu on se että kuten Krugman argumentoi niin tuloerojen kasvu esimerkiksi New Yorkin uusrikkaiden keskuudesta kyllä valuu alaspäin, he käyttävät rahojaan mikä luo työpaikkoja ja yrityksiä. Mutta kun ne työpaikat on esimerkiksi sitä että $17 tuntipalkalla kävelytetään koiria, niin onko tämä nyt edes missään rahtuakaan normatiivisessa merkityksessä tuottavuutta kasvattavaa?

Anonyymi kirjoitti...

Juu, tuon uskon linkittäkin. Muistaakseni Enbuske tokaisi Wahlroosista jotakin sen suuntaista, että hän olisi uskottavampi vapaan markkinatalouden puolestapuhuja, jos ei olisi "sosiaalidemokraattisen sekatalouden oligarkki". Olen monesti itsekin unettomina öinä miettinyt, miten järkevän "uusjaon" voisi toteuttaa ilman, että aiheutetaan eniten kärsimystä kaikista köyhimmille, menetetään runsaasti työpaikkoja ja tuetaan tervettä (mitä sillä kukakin tarkoittaa) tulojen jakautumista sen perusteella, mikä on työn tuottavuus (=kyky allokoida resursseja). Näihinhän on esimerkiksi sosialisteilla ja Zeitgeist-kavereilla mielestään hyviä vastauksia, mutta en ole vakuuttunut: mielestäni ei ole nähtävillä järkeviä tapoja, jotka heikentäisivät esimerkiksi sukutaustansa perusteella rikastuneiden taloudellista asemaa, mutta eivät vaikuttaisi samoin myös allokointikyvyillään tai tuottavuudellaan rikastuneiden asemaan.

Nykyinen tilanne tosiaankin johtaa siihen, ettei esimerkiksi pieniin yhtiöihin sijoittaminen ole erityisen kannattavaa. Riskit ovat suuret. Ja kun vielä esimerkiksi pätevimmistä tuntemistani insinööriestä suurin osa hakeutuu isoihin firmoihin, kun mitään potentiaalisia vaihtoehtoja ei ole, on noidankehä valmis. Vaikka start-upien ja riskisijoittajien osuus ei olisi mitenkään suurin, on erittäin merkittävä osa nykyään suuryritysten pyörittämistä palveuista ostettu start-upeilta ja pieniltä yrityksiltä. Hyviä esimerkkejä on Internet puolillaan.

(Nykyisestä valtiosekoitteisesta pankkikuviosta olemme luultavasti täysin samaa mieltä. Pankkien pitäisi olla liikeyrityksiä siinä missä muidenkin, eikä niiden pitäisi nauttia mitään eritystä kaatumissuojaa. Näin järjetön riskikäyttäytyminen olisi myös taloudellisesti kannattamatonta.)

En ole aivan varma siitä, onko tilanne ihan niin lohduton: Toki finanssialalle päätyy paljon fiksuja, mutta kuitenkin vain pieni osa. Suurin ongelma tuossa lienee se, että esimerkiksi älykkään insinöörin ei ole mahdollista suuressa yrityksessä saada tuottavuuttaan vastaavaa palkkaa, ja vaihtoehtoista tietä esimerkiksi start-upin osakkaana tai freelancerina ei vaikkapa Suomessa juurikaan ole.

Jos jollekin tarjotaan $17:n koiranulkoilutusduunia, niin eipä tuo suuressa mittakaavassa juuri vaikuta muuhun kuin siihen, että ainakaan kyseinen kaveri ei ole työttömänä. Minusta työn tarjoamista on jotenkin hassua arvottaa, kun työttömyydestä on kuitenkin niin suuri haitta sekä yksilölle, lähipiirille että yhteiskunnalle. Utopiassa toki allokoisimme kaikki resurssit alkutuotannon lisäksi rajattomaan energiantuotantoon ja avaruustutkimukseen (valitse omat suosikkisi :)), mutta käytännössä resurssien jakamisessa tulee aina olemaan subjektiivisen luonteensa takia släkkiä, ainakin jonkun mielestä.