keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Konservatiivis-populistista kaupunkisuunnittelua

Ennen tehtiin parempaa kaupunkia. Samoin voi tehdä edelleen.

En ajatellut kirjoittaa Halla-ahon kaupunkitilallisesta kannanotosta, mutta saan siitä aasinsillan. Halla-ahon mielestä normaalia on että ihmiset ovat päivän töissä ja illat kotona tai harrastuksissa. Tällaisia normaaleja ihmisiä on luultavasti alle puolet kaupunkilaisista eli vähemmistö, ja minäkin vastustan vähemmistön diktatuuria.

Millaista sitten olisi olisi konservatiivinen ja populistinen kaupunkipolitiikka, normaali kaupunki?

Populistisesti: Katsotaan sitten kyselyitä, hintoja tai anekdootteja niin ihmiset keskimäärin pitävät ihan normaalista korttelikaupungista. Siis katuja, umpikortteleita, jalkakäytäviä, liiketilat kivijalassa, jne. Kaupungissa liikutaan jalan, tätä tehostetaan moottorikulkuneuvoilla kuten hissi ja ratikka, sekä muilla ajoneuvoilla kuten polkupyörä tai auto sikäli kun ne mahtuvat kaduille.

Myös ihan normaaleilla omakotitaloalueilla on kannattajansa. Helsingissä sellaiset 500-700 neliön tontit, kapeat kadut, sellaista tapanilaa.

Lähiöistä ei pidä kuin pieni vähemmistö. Vaikka suurin osa kaupunkilaisista asuu niissä.

Konservatiivisesti: Korttelikaupunki ja omakotitaloalueet ovat nimenomaan 1900-luvun alkupuolen kaupunkisuunnittelua. Moderni kaupunkisuunnittelu (MoKa) on vaan päättänyt tehdä jotain muuta, elitististen arkkitehtein ja liikennesuunnittelijoiden johdolla, vähemmistön tarpeisiin, ihmiset unohtaen. Semmoisia mokattajia, prkl!

Meemiryppääseen liittyy usein myös vaatimus pienemmistä julkisista menoista, eri toten erityisryhmien tuen lopettamista. Helsingissä esimerkiksi joukkoliikenne vaatii tällaista tukea, mutta ihan oikeassa kaupungissa se pyörii käytännössä lipputuloilla, niin myös Helsigin kantakaupungissa. Tai ituhippien henkisessä kodissa Zurichissä.

Ylipäänsä melkein millä tahansa mittarilla korttelikaupunki on parempaa kuin mikään muu. Se on sosiaalisesti ja ekologisesti parempi, kustannustehokas, taloudellisesti ylivertainen, työllisyydeltään parempi, haluttu, tiheä, ja niin edelleen. Ainoa mittari jolla se on vaihtoehtoja huonompi on henkilöautoliikenteen sujuvuus, ja kaikkea nyt ei vaan voi saada.

Normaalit perinteiset omakotitaloalueetkin ovat ihan toimivia. Väestötiheys on riittävä myös päiväkodille, koululle, kaupalle, raideliikenteella ja muille peruslähipalveluille. Autotkin mahtuvat ajamaan hiljaa kapeilla kaduilla.

Eli niin kaupunki-liberaalien, urbanistien, Vihreiden, konservatiivien, Persujen ja populistien tulee kannattaa normaalia kaupunkia. Halataan ja tehdään lisää kaupunkia. Tappelee sitten keskenään vaikka siitä tuleeko aukiolle ampumarata vai kaupunkiviljelmä, kunhan on sitä kaupunkia aukioineen josta tapella.

Muokkaus: Pahimpia kirjoitusvirheitä korjattu, ja pieni lisäys. Kommenteissa kysyttiin että eikö autoliikenne suju paremmin kun vähemmän ihmisiä ajaa? Toki, mutta tämä on suhteellista. Liikenne merkityksessä ihmiset pääsevät liikkumaan toki sujuu paremmin, tosin se taas edellyttää kaupunkia, missä autolla ajaminen nyt vaan on vähän hidasta. Jos rakennetaan lisää teitä niin useampia autoilee tai ajaa pidempiä matkoja, ihan sama asia ruuhkautumisen kanssa, ja samasta syystä joukkoliikenteen parantaminenkaan ei välttämättä auta.

5 kommenttia:

Jari V kirjoitti...

Ylipäänsä melkein millä tahansa mittarilla korttelikaupunki on parempaa kuin mikään muu.
...
Ainoa mittari jolla se on vaihtoehtoja huonompi on henkilö-autoiliikenteen sujuvuus, ja kaikkea nyt ei vaan voi saada.


Tähän voisi kommentoida, että kyllä autoliikennekin luultavasti sujuu, kun kaupunkirakenne omalta osaltaan vähentää rajusti autoliikenteen tarvetta.

J kirjoitti...

(Oliko lukuisat kirjoitusvirheet tahallisia ja liittyivät populistisuuteen?)

Teemu kirjoitti...

J, hauska tulkinta, mutta julkaisin vaan vähän hätäisesti. Pahimpia korjattu.

Schrödingerin Kissa kirjoitti...

Modernista kaupunkisuunnittelusta käyttämäsi lyhenne on erinomaisen osuva.

Missä menee pieleen, kun edelleen rakennetaan sellaisia kaupunkeja, jotka useimpien mittareiden mukaan ovat useimpien ihmisten kannalta huonoja? Ja kenellä on valta jumittaa kaikki yritykset korjata tilannetta?

Teemu kirjoitti...

Minulle on työn alla kirjoitus siitä miksi kaupunkia ei rakenneta liittyen normeihin, se on ehkä se isoin este. Toinen on politiikka eli komiteasuunnittelu, kirjoitin joskus http://tolkku.blogspot.com/2012/02/sopuisaa-kaupunkiterrorismia.html

Kummatkin asiat pyörii autoilun ympärillä.