tiistai 29. lokakuuta 2013

Hernesaaren telakka ei estä asuntorakentamista

Julkisuuden näyttämöllä pitää vallita vastakkainasettelu, ja jos ei sitä ole niin se keksitään. Tällä kertaa todellisuus on fiktiota kummallisempaa Hernesaaressa, jossa 250 vuotta paikallaan ollut telakka on muka ongelma asumisen kannalta.

"Kaupunki haluaa turvata teollisten työpaikkojen säilymisen Helsingissä. Mikäli telakan toiminta vilkastuu, pyrimme mahdollisuuksien mukaan turvaamaan sen edellytykset toimia Hernesaaressa", sanoo Penttilä. 
"Käytännössä tämä tarkoittaa, että Hernesaaren rakentaminen viivästyy pitkälle 2020-luvulle tai vielä kauemmas tulevaisuuteen."
Telakan nykyinen vuokrasopimus päättyy vuoden 2018 alussa. Alueen kaavoitus on edelleen kesken, mutta Hernesaareen on suunniteltu tuhansia asuntoja ja venesatamia. Penttilä ei usko, että nykyiset suunnitelmat olisi järkevää toteuttaa ilman telakan aluetta osana niitä.
Toisaalta hän ei myöskään usko, että telakka tarvitsisi nykyistä enemmän tilaa.
Telakka on ollut paikallaan vuodesta 1864. Tähän saakka se ei ole ollut mikään ongelma asumiselle. Hernesaaren suunnittelussa, kuten havainnekuvasta näkee, se on paikallaan ja uusi asuinalue toisella rannalla.

Hernesaaren uuden kaavaillun asuinalueen ja telakan välissä on

  • pääkatu jota kulkee ratikka, 
  • uusi vuosituhannen vaihteessa rakennettu Eiranrannan asuinalue, ja
  • asuinkortteli joka silmämääräisesti on rakennettu 30-luvulla.

Lisäksi telakan viereen tulee Telakkarannan uusi asuinalue.

On hyvä että kaupungissa on teollisuutta, ja sen säilymistä ei edistä että se asetetaan vastakkain asuntojen kanssa. Ne todistettavasti viihtyvät vallan hyvin rinnan Hernesaaressa.

Mitään liikenteellistäkään ongelmaa on vaikea keksiä, telakalla on kuitenkin käynyt aikanaan töissä kymmenkertainen määrä ihmisiä nykyiseen tai tulevaan määrään nähden. Tästa on muistona raitiolinja 1 työläiskaupunginosista telakalle, jolla onkin nykyään valitettavan vähän matkustajia.

Kaupunginhallitus palautti asemakaavan uudelleen valmistettavaksi evästeellä että tolkuttoman hintainen helikopterikenttä poistetaan. Kenttä olisi tehnyt rakentamisesta kaupungille kovin kallista, eli epätodennäköistä nykyisinä tiukkoina aikoina. Telakan epäselvä tulevaisuus lienee myös haitannut suunnittelua, kun ei ollut selvää mikä osa Hernesaarta tarkalleen on käytössä.

Nyt nämä ongelmat on ratkottu. On päätetty että telakkaa jää, kopterikenttää ei tule, ja Hernesaaren rakentaminen etenee tältä pohjalta. Tästä on hyvä jatkaa

4 kommenttia:

Niko L. kirjoitti...

Kyse lienee lähinnä niistä vuokra-alueista, jotka sijaitsevat suunnitellulla asuinalueella. Ehkä on ollut jotakin sumplintaa sen suhteen, että niiden vuokra-aikaa pidennettäisiin.

Teemu kirjoitti...

Voi olla että, mutta voihan toi hoitaa niin että supistaa sitä vuokra-aluetta ja jättää telakalle sen tarvitsemana tilan.

Mikko H kirjoitti...

"250 vuotta paikallaan ollut telakka"

250?

Teemu kirjoitti...

Totta, 150. Tosin jonkinlaista telakkatoimintaa on ilmeisesti ollut jo 1600-luvulla, lähteet olivat tämän suhteen vähän epäselviä.