lauantai 19. marraskuuta 2011

Hirvisaari ja byrokratirealismi

Persuille näyttää tuottavan vaikeuksia ymmärtää mitä heidän allekirjoittamissaan julkilausumissa lukee. Edustaja Hirvisaari kauhistelee:
Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 14. lokakuuta 2011 kauhajokelaisesta perheestä, jonka äidin ja tyttären Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa Suomesta. Syynä ovat perheen liian pienet tulot...

Vietnamista kotoisin oleva perhe on kotiutunut Suomeen hyvin. Se ei ole hakenut tai saanut minkäänlaisia avustuksia. Perheen 6-vuotias tyttö on oppinut hyvin suomen kielen, ja perhe on selvästi motivoitunut rakentamaan Suomea yhdessä kantaväestön kanssa...

Miksi Maahanmuuttovirasto kohtelee kaltoin työtä tekevää maahanmuuttajaa ja
voiko hallitus perusteluissa mainitussa tapauksessa ohjeistaa Maahanmuuttovirastoa tekemään poikkeuksen ulkomaalaislain 39 §:n perusteella?


Hirvisaari viitannee lain kohtaan
Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii.


Tolkku on kaikesta ylläolevasta toki samaa mieltä. Pitäisi katsoa tapaus kerrallaan, eli kyse on yksittäistapauksesta.

Kuitenkin, Hirvisaari on allekirjoittanut Nuivan vaalimanifestin jossa vaaditaan esimerkiksi:
Kaikista kielteisistä turvapaikkapäätöksistä valitetaan, minkä vuoksi valitusprosessia on yksinkertaistettava ja lyhennettävä.

Oleskelulupiin liittyvät valistusprosessit ovat pitkiä ja monimutkaisia nimenomaan siksi että halutaan pitää yksilöiden oikeuksista kiinni, kuten tuo Vietnamilaisperhe, eli käsitellään asioita tapauskohtaisesti eikä jollain tiukasti tulkitulla yleissäännöillä.

Byrokratiarealismia on että lainsäädäntö ei ole hienosäätöinstrumentti, nimenomaan siksi laissa on poikkeuksia ja päätöksistä voi valittaa. Lainsäätäjällä ei ole käytössä kristallipalloa josta näkisi kaikki mahdolliset tilanteet joissa ko. lakia tullaan soveltamaan, paitsi jos on nuiva lainsäätäjä jotka tuntuvat tietävän ihan tulomaanosan perusteella kuka kelpaa ja kuka ei. Samaisessa manifestissa lukee myös:
Katsomme, että vaatimus itsenäisestä toimeentulosta ja kyvystä huolehtia taloudellisesti myös Suomeen kutsuttavasta perheenjäsenestä ulotetaan kaikkiin maahanmuuttajiin, pois lukien ne, jotka ovat kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia.

Ja kun noin tehdään niin tämä Karpon hengenperillinen huutaa oikeusmurhaa. Nessu ja ruusupuska enää puuttuu.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko hieman korjata. Vietnamilaisperheen tapauksessa ei ole kyse turvapaikkamenettelystä, johon manifesti viittaa, vaan muusta (ns. "normaalista") oleskelulupaprosessista. Sinänsä ulkomaalaislain säännökset koskevat kaikkia oleskelulupamenettelyjä, mutta ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan toimeentuloedellytystä ei sovelleta myönnettäessä oleskelulupa kansainvälisen suojelun perusteella (ts. turvapaikkaa myönnettäessä).

Eli manifestissa ehdotetaan oikeusturvan heikennystä ja toimeentuloedellystä nimenomaan myönnettäessä oleskelulupaa muun kansainvälisen suojelun kuin pakolaisstatuksen perusteella, eli toisin sanoen ulkomaalaislain tarkoittaman turvapaikan hakijoiden tapauksessa. Sinänsä sekä pakolaisstatus että turvapaikan myöntäminen perustuvat humanitaaristyyppisiin syihin, joten omaan silmääni etenkin pistää, miksi näitä ryhmiä tulisi kohdella olennaisesti eri tavalla. Muutos vaatisi myös, että ulkomaalaislaissa erotettaisiin laajemmin turvapaikanhakijoita ja muilla perusteilla oleskelulupaa hakevia koskevat menettelytapasäännökset toisistaan (tai ainakin tehtäisiin ensimmäisiä koskevia merkittäviä poikkeuksia). Tämä vaatisi hieman enemmän perustelua.

Teemu kirjoitti...

Joo, sitähän nuivat tarkoittavat. Mun pointti on se että jos lähdetään rajoittamaan valitusoikeutta ja tiukentamiaan (mekaanisia) maassaoleskelujen ehtoja, niin käytännössä se tuottaa myös ilmeisen perusteettomia ratkaisuja. Eli siitä mitä he tarkoittaa seuraa jotain muutakin kuin he (kai?) tarkoittavat.

Tämä on ihan samanlainen valvontaongelma kuin muutkin, jos järjestelmän valvontaa tiukennetaan väärinkäytösten estämiseksi niin käytännössä myös estetään haluttua toimintaa, eli kyseessä on tasapainon hakeminen. Esimerkiksi sairaala jossa on niin tiukka valvonta ettei hoitovirheitä synny lainkaan luultavasti ei juuri hoida potilaitaan, samoin sosiaaliturvajärjestelmästä joka on rakennettu nimenomaan estämään pummaaminen tulee apuun oikeuttejen kannalta hyvin raskas ja lannistava.

Ja tuo poikkeuslause mihin vedotaan muuten perustuu humanitäärisiin syihin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hirvisaaren ei itse asiassa tarvitsisi vedota humanitaariseen poikkeukseen ollenkaan. Tässä vastaus siihen, miten toimeentuloedellytystä tulee tulkita (http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_69_2009_p.shtml):

"Toimeentuloedellytyksen arvioinnin kriteereistä ei ole säädetty laissa. Valtioneuvoston päätöksessä ulkomaisen työvoiman käytön yleisiä edellytyksiä koskevista valtakunnallisista linjauksista todetaan, että koska toimeentuloedellytyksen harkitsee eri luvissa eri viranomainen, on tarkoituksenmukaista, että toimeentuloedellytyksen arviointi kaikissa tapauksissa tapahtuu yhdenmukaisin perustein. Tähän pyritään osaltaan toimivaltaisen viranomaisen sisäisen ohjeistuksen avulla. Päätöksessä viitataan Maahanmuuttoviraston ohjeeseen, jossa on esitetty suuntaa-antavaksi toimeentulotasoksi aikuista kohden 900 euroa kuukaudessa. Samassa taloudessa asuvien puolisoiden toimeentulotaso on 0,7-kertainen (630 euroa/kk) ja lasten toimeentulotaso 0,5-kertainen (450 euroa/kk). Toimeentulotasoa tarkistetaan elinkustannusten muuttuessa."

"Tulee kuitenkin huomata, että edellä mainittu valtioneuvoston päätös ei sisällä eikä voi sisältää oikeussääntöjä eli aineelliselta sisällöltään lainsäädäntövallan alaan kuuluvia, yksityisiä henkilöitä ja viranomaisia velvoittavia yleisiä oikeusnormeja. Ulkomaalaislain nojalla valtioneuvoston päätös tulee kuitenkin ottaa huomioon harkittaessa työntekijän oleskeluluvan myöntämistä. Toimeentuloedellytyksen täyttymistä koskeva viranomaisharkinta on siten viime kädessä tapauskohtaista."

Tuo viimeinen kappale on kyllä mun mielestä aikamoista hurskastelua: kuka luulee, että esim. Maahanmuuttoviraston virkamies tekisi minkäänlaista tapauskohtaista harkintaa, kun on olemassa selkeä taulukko, jonka mukaan homma on tapana hoitaa? "Tapauskohtainen" harkintahan on jokaisen lupavirkamiehen painajainen. Sinänsä todella vittumaista, koska eihän tuollainen taulukkotarkastelu voi vastata sitä edellytysten arviointia, jota itse laki vaatii! Kun arvioidaan sitä, voidaanko perheen/ihmisen "olettaa joutuvan" toimeentulotuen tarpeeseen, esim. paikalliset asumiskustannukset voivat vaikuttaa huimasti, eikä se tule tuossa taulukossa mitenkään ilmi. Puhumattakaan siitä, saako perhe kustannuksia korvaavia tukia kuten asumistukea tai asumisoikeuden kaupungin vuokra-asuntoon. Jne jne.

Riittäisi siis, että viranomainen ohjeistettaisiin tarkastelemaan toimeentuloedellytystä myös muiden kriteerien kuin karkean palkkataulukon mukaisesti (ilman mitään humanitäärisiä poikkeuksia). Tuntien hallintoviranomaiskulttuurin, pitäisi varmaan luoda uusia, alueellisia tms. taulukoita, jonka taakse ratkaisua tekevä pikkuvirkamies voi piiloutua. Sinänsä hauskaahan tässä on, että alkuperäinenkin ohjeistus on käytännössä Migrin omaa tekoa, jolle on lyöty vain valtioneuvoston leima päälle. Mikä kertoo aika paljon suomalaisesta viranomaisskenestä ja Migrin toimintatavoista, mikä on tietysti toinen juttu kokonaan...

Anonyymi kirjoitti...

Pointtini yllä jäi vähän vajaaksi. Tarkoitus oli tuoda esille myös se, minkä pitäisi olla laissa tarkoitettu toimeentuloedellytyksen arvioinnin lähtökohta. Ks. 39§:

"Ulkomaalaisen toimeentulo katsotaan turvatuksi [...], jos hänen maassa oleskelunsa kustannetaan tavanomaiseksi katsottavilla ansiotyöstä, yrittäjätoiminnasta, eläkkeistä, varallisuudesta tai muista lähteistä saatavilla tuloilla siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen."

Olennaista olisi siis pohtia, voidaanko ulkomaalaisen olettaa joutuvan toimeentulotuen piiriin. Ja tämän ratkaisemiseen käytetään jotain mekaanista taulukkoa!