tiistai 21. helmikuuta 2012

Kuinka kadut hoidetaan

Kaduista pitäisi päättää niiden jotka niillä asuvat.

Kirjoituksesta Street Cleaning in Paris:
One of things that struck me the first time I was in Paris (1981) was the constant street cleaning going on. I came from a small city where the streets were cleaned once a week. That seemed to be enough.

Helsinkiläisenä ensimmäinen reaktioni on että kadut putsataan kerran viikossa jossain Amerikan maalla?! Puhumattakaan pariilisilaisesta siivousvimmasta.

Miten heillä siellä muissa kaupungeissa on tällaiseen varaa?

No, luultavasti he joko käyttävät rahan järkevämmin tai sitä käytetään enemmän. Kumpikin asia luultavasti paranisi sillä että asiasta päätettäisiin kaupunginosatasolla.

Otetaan esimerkiksi Kallio, ja kun tämä on Tolkku niin yritetään vähän määrällistää edes mutuna. Äkkiseltään kuvittelisi että esimerkiksi tusinan täyspäiväisen katutalkkarin tiimi pitäsi Kallion kadut niin puhtaana että duunarikaupunginosan katu-uskottavuus olisi koetuksella. Arvataan että tuo maksaisi kalustoineen vuodessa esimerkiksi puolitoista miljoonaa euroa. Paljon rahaa, tai noin vitosen kuussa kalliolaista kohti.

Muuten, jos sama porukka hoitaisi pysäköinninvalvonnan niin sen ja pysäköintimaksujen tuloilla luultavasti kattaisi kaikki kulut. Pysäköintimaksuja on pakko periä jotta pysäköintipaikkoja ylipäänsä on vapaana, mutta ehkä se ottaisi vähemmän päähän jos tietäisi että rahat menevät oman lähiympäristön hoitoon?

Kysymys on siitä että kaupungin tasolla katuympäristöä ei ymmärretä eikä arvosteta. Uskoisin että he ymmärtävät ja arvostavat joidenka kotikaduista on kyse.

2 kommenttia:

a_l kirjoitti...

Suomessakin on kaupunkeja joissa pahimmankin lumimyrskyn jälkeen kaikki kadut aurataan vuorokaudessa, ja päätiet nopeammin. Kokeile joskus osua vaikka Turkuun lumisateisena päivänä.

Teemu kirjoitti...

Turku onkin ulkomailla :)