sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Eikö voisi vaan rakentaa korkeammalle?

30-luvun tornitaloarkkitehtuuria, lähde

Korkea rakentaminen on yksi keino rakentaa tiiviimmin, eikä sieltä helpoimmasta ja ongelmattomimmista päästä. Sillekin on paikkansa. Tiiviin rakentamisen esteet ovat kuitenkin ihan muualla kuin kerrosten puutteessa, pohjimmiltaan kyse on siitä löytyykö halua rakentaa tiiviisti.


Vaalikeskusteluissa on noussut esiin tuttu argumentti: Sen sijaan että rakennettaisiin jonnekin minne henkilö ei halua rakentaa, tulisi rakentaa korkeammalle. Tai joka tapauksessa pitäisi rakentaa korkeammalle, jotta saadaan paljon lisää asuntoja. Ja yleensä tämä jatkuu niin että näin tehtäisiin, mutta kun siluetinsuojelijat.

Tolkku arvioi tämän argumentin seikkaperäisesti ja monipuolisesti, käppyröitä ja lukuja säästelemättä. Tässä yhteydessä käsitellään uudisrakennuksia, eikä nykyisten rakennusten korottamista, joka kaatuu helposti jo ihan siihen että perustukset eivät kanna merkittävässä määrin lisäkerroksia.

Pitäisi rakentaa tiiviimmin


Oletaan rakentavasti että kyse on henkilön vilpittömästä toiveesta saada tehokkaampaa rakentamista, eikä jälleen yksi muunnelma vaatimuksesta rakentaa kuuluisaan jonnekin muualle. Tämä on oikein hyvä toive. Kun käytetään tonttimaata tehokkaasti sitä tarvitaan vähemmän. Ratoja ja katuja muuta infraa tarvitaan vähemmän asuntoa tai työpaikkaa kohti, mikä säästää merkittävässä määrin kaupungin investointimenoja. Liikkeillä on enemmän asiakkaita, joukkoliikenteellä enemmän matkustajia, ravintolassa enemmän ruokailijoita. Saadaan enemmän asuntoja.

Vastaan sanotaan että tiviis ympäristö on epäviihtyisää. Väite on siitä kumma että esimerkiksi Helsingin tiiviimmin rakennetut alueet kuten Punavuori, Vanha Munkkiniemi, Etu-Töölö tai Kallio ovat rakastettuja ja arvostettuja asuinalueita, kun taas kaupunginosat jotka diplomaattisesti sanottuna jakavat enemmän mielipiteitä ovat yleensä kaikkea muuta kuin tiiviitä. Eräs mielenkiintoinen tulkinta asiasta on että kun asukas sanoo vastustavansa tiivistä, hän oikeasti tarkoittaa ettei halua isoja rumia taloja, joka on aivan eri asia. Se että parkkikentän keskellä seisoo 12-kerroksinen pistetalo on tehotonta rakentamista.

Hieman jargonia, kappaleen voi ohittaa jos käsitteet ovat tuttuja: Yksittäisen tontin rakennustehokkuuden mittari on tonttitehokkuus. Tämä on kerrosala (kem2, ulkoseinästä ulkoseinään mitattu pinta-ala kerrottuna kerrosten määrällä) jaettuna tontin pinta-alalla. Esimerkiksi tonttiteho 0,2 (tyypillinen omakotitalotontti) tarkoittaa että 1000 neliön tontilla on 200kem2 rakentamista, 1,0 (tyypillinen lähiö) 1000kem2, 2,5 (tiivistä uudisrakentamista) 2500kem2 ja 4,5 (vanhaa korttelikaupunkia tehokkaimmilaan) 4500kem2. Alueteho taas on kerrosala jaettuna koko alueen pinta-alalla, sisältäen siis kadut, puistot ja muuta ei rakennettua maa-alaa. Näissä vaihteluväli on valtava, Helsingissä noin 0,1-3,0. Kun nykyään rakennetaan tiivistä, jäädään noin 1,0.
Aluetehokkuuskartta

Korkeammat talot, leveämmät kadut

Tehotonta korkeaa (KSV 2011)
Korkean rakentaminen pulmia on se että vaikka se voi nostaa tonttitehokkuutta, aluetehokkuus ei välttämättä nouse, joskus jopa laskee. Näin siksi että yksinkertaistettuna talojen väliin jäävän tilan leveys on riippuvainen niiden korkeudesta. Se mitä voitetaan talojen korkeudesta hävitään usein katujen leveydessä.


Sama rakennusala eri tavalla massoiteltuna

Suomessa on tapana noudattaa niin sanottuna 45 asteen sääntöä, jonka tarkoitus on pitää huolta siitä että luonnonvaloa riittää. Eli katutasosta ylöspäin katsottuna  vastapäisen talon katto ei saisi olla yli 45 asteen kulmassa. Tästä seuraa että talojen välinen tila on yhtä leveä kuin sen viereinen talo on korkea: neljällä kerroksella 15 metriä (Liisankatu, Fredrikinkatu), kahdeksalla kerroksella 30 metriä (Hämeentie), 30 kerroksella lähes sata metriä (Länsiväylä).


45 asteen sääntöä on kritisoitu korkean rakentamisen kannattajien keskuudesta, aiheestakin, turhan orjallisena. Kun otetaan huomioon heijastukset ja eri asukkaiden mieltymykset, varjoisemmissakin asunnoissa on puolensa. Segregaation kannalta on parempi että samassa talossa on vähemmän haluttuja asuntoja esimerkiksi varjoisuudesta johtuen, kuin että ne ovat täysin eri alueilla: Kahden kerroksen väki sentään törmää rapussa ja heidän lapsensa käyvät samaa koulua.




Rabat, Malta

Tämä ei kuitenkaan muuta asetelmaa suhteessa matalampiin taloihin, jos hyväksytään suuremmat valokulmat, voidaan niilläkin toteuttaa kapeammat kadut, mikä nostaa vastaavasti aluetehokkuutta.


Yhdistelemällä korkeaan rakentamiseen matalampia taloja saadaan katukuvasta ihmisen mittakaavainen ja hyvät rakennustehot. (KSV 2015)


Tornirakentaminen on erikoisrakentamistaa


Osin paloturvallisuussyistä, osin ihan vaan siksi että ihmiset pääsevät liikkumaan, yli kahdensankerroksisiin taloihin vaaditaan rapusta toinen poistumistie ja hissi. Rakennuskustannusten kannalta optimaalinen kerrosten määrä onkin kahdenksan.


Kerrosneliön rakennuskustannus (RAKLI)
Suuremmat raput myös vievät enemmän tilaa joka kerroksessa, mistä seuraa että asuinnelöitä joista asukas varsinaisesti maksaa rakentajalla on suhteessa vähemmän.


Hyötyneliöitä on korkeassa talossa vähemmän (KSV 2011)


Yli 16-kerroksen taloihin vaaditaan sprinklerisammutusjärjestelmä. Tämä voi tosin nähdä taloudellisesti myös etuna, koska se vähentää hyvin tehokkaasti tulipaloja. Miehemme Norjan kiertueella Hannu Oskala raportoi että Norjassa on tapana vaatia sprinklereitä ylipäänsä tämän takia.

Isoin kustannuksia nostava tekijä torneissa lienee kuitenkin se että ne ovat erikoisrakentamista. Puut pelastavat arkkitehdin aikanaan peittämällä taakseen nelikerroksisen maanantaikappaleen, mutta korkea rakennus näkyy kauas minkä ja siltä tuleekin vaatia kaupunkikuvallisesti enemmän. Sekä suunnittelun että toteutuksen taso tulee olla korkea. Tämä toki maksaaa, samoin kuin vaadittavat tekniset erikoisratkaisut. Käytännössä korkea torni on aina yksittäiskappale.



Tapausesimerkki: Sörnäisten rantatie


On paikkoja joissa hyvinkin korkea rakentaminen voisi olla hyvä tapa rakentaa tehokkaammin. Yksi tällainen on Sörnäisten Rantatien varrelle suunniteltu uudisrakentaminen. Alueen toisella puolella on meri ja toisella puolella joka tapauksessa hyvin leveä Sörnäisten Rantatie, joten varjostus on pienempi ongelma. Sijainti on haluttu, eli taloudellisesti myös korkeammat rakennuskustannukset olisivat mahdollisia.


Sörnäisten rantatien kaavaluonnoksessa talojen korkeus vaihtelee neljästä viitentoista. Tämäkin kuva suurenee napsauttamalla.

Kaavaehdotuksessa on kuitenkin päädytty teholukuihin, jotka ovat sinänsä hyviä, mutta kalliolaisittain hieman matalia:

Kaavamuutoksen aluetehokkuus on ea = 0,97, luvussa ei ole mukana venesatamia eikä vesialuetta. Asuinkortteleiden keskimääräinen tehokkuus on ek = 2,40.



Miten näihin lukuihin on sitten päädytty, perusteellisen rakennustaiteellisen harkinnan jälkeen on todettu että juuri 2,4 tonttiteho on se oikea määrä rakentamista? Kun lukee korttelitutkielmaa joka on suunnitelman pohjana (Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy), vaikuttaa pikemminkin siltä että rakennusoikeus on määritelty laskemalla paljonko normin jokaista rakennettavaa neliötä kohden vaatimia parkkipaikkoja mahtuu pihakannen alle, kuten kuvasta näkyy.

Pihakannen alainen parkkipaikka on verrattaen halpa, hintahaarukka on 40 000 - 60 000 € kappaleelta (RAKLI, kuva alla). Jos tehtäisiin vielä tiivimpää, jouduttaisiin kaivamaan täyttömaalle parkkiluolia joka on vielä kallimpaa. Se että norminmukainen määrä pysäköintipaikkoja on pari-kolme kertaa sen mitä Rantatien toisella puolella Kalliossa on nyt asuntoa kohden ei muuta asiaa, koska normilla ei ole muutenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta selittää sen miksei todellisuudessa Rantatien varteen saa rakentaa niin tiiviisti kuin Kallioon.

Kun Urban Helsinki ehdotti Hernesaaren huomattavasti tehokkaampaa rakentamista, ihan vain noin kahdeksankerroksisilla umpikortteleilla toteutettuna, vastaava suunnittelija Matti Kajansinko piti ajatusta toteutuskelvottomana:


Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon...Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden.... ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”,

Kyse on pohjimmiltaan siitä mitä halutaan. Jos haluamme rakentaa tehokkaasti, vaadimme sitä ja puramme sen esteitä. Se miten rakennetaan tehokkaammin on tapauskohtainen kysymys, joskus se voi tarkoittaa korkeampaakin, mutta ensin pitäisi saada siihen lupa. Tämä on poliitinen kysymys.


Mutte mites se siluetinsuojelu?


Kysymys on hankala, muttei onneksi kovin tärkeä. Tämä blogi kritisoi ajoittain hyvinkin voimakkaasti kaupunkisuunnittelua, mutta kaupunkikuvallisissa asioissa pyritään antamaan arvo myös ammattilaisten vaikeasti sanallistettavalle kaupunkuvalliselle osaamiselle. Jotain viisautta on Osmo Soininvaaran sanoissa, ettei hän haluaisi asua kaupungissa jonka hän on itse  suunnitellut. Jos asiantuntijamme ovat sitä mieltä, etteivät tornit johonkin sovi, niin kynnys lähteä väittämään vastaan ei ole ihan matala. Toisaalta kategorinen kerrosmäärien rajaus ei oikein sovi yhteen ajatuksen kanssa, että suunniteltaisiin kaupunkikuvaa huolella tapauskohtaisesti.




Korkean rakentamisen rajaus kuitenkin koskee vain pientä osaa kaupunkiamme (A-vyöhyke yllä), jossa on vielä kaiken lisäksi hyvin vähän rakennuskelpoisia tontteja, joten käytännön vaikutus on pieni. Virasto ei myöskään näytä mitenkään vastustavan korkeaa rakentamista sinänsä, Jätkäsaarenkin hotellin typisti valtuusto, virkamiehistä ja arkkitehdeistä huolimatta.  

KSV 2015 Helsingin Yleiskaava, Korkea rakentaminen Helsingin esikaupunkialueilla

7 kommenttia:

Jouni Martikainen kirjoitti...

Itselläni ei ole mieli muuttunut sitten vuoden 2011 https://jounimartikainen.wordpress.com/2011/11/28/tornitaloja-helsinkiin/ :

"Mikä tässä nykyisessä Helsingin keskustan kaupunkisiluetissa on niin pyhää ja täydellistä, että mahdollinen korkea rakentaminen pitää ohjata laidoille, niin kuin Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on ohjeistamassa? Mielestäni ei mikään, vaan myös kaupungin silhuetin tulee elää ja kasvaa kaupungin mukana. Korkea rakentaminen on taloudellisinta siellä, missä maan hinta on korkeinta, eli keskustassa. Siispä korkean rakentamisen mahdollistaminen nimenomaan keskustaan olisi järkevää.

Huoli yhdyskuntarakenteen hajautumisesta on tekopyhää, ellei tehokasta rakentamista sallita keskustaan ja sen välittömään ympäristöön, jossa sille olisi taloudellinen intressi. Helsinki tarvitsee uusia maamerkkejä jäljiksi omasta ajastamme. Ei kaupunkikuvan pidä jumittua viimevuosituhantiseksi. Korkea rakentaminen ei tarkoita samaa kuin ruma rakentaminen. Päinvastoin – tornitalot tarjoavat loistavia arkkitehtonisia ja maisemallisia mahdollisuuksia myös Helsingille!"

Päivän tekstinä keskustan osalta, että se, että jollain tontilla on jotain, ei estä purkamasta ja rakentamasta uutta jos niin vaan halutaan. Vaikkapa lättänät ratapihan eduskuntatalon puoleisella laidalla voisi mainiosti korvata torneilla.

Teemu kirjoitti...

Luitko Jouni ton blogin? Kuten kohdat hyvinkin tiivistä saa ilman kymmeniä kerroksia, ne on siis yksi keino muiden joukussa, ja sekään ei onnistu säädöksillämme. Tai että ei sitä korkeata rakentamista käytännössä mikään kiellä.

Jouni Martikainen kirjoitti...

Luin. Oma kommenttini ei ollut postauksen kokonaisarviointi, vaan "Mutte mites se siluetinsuojelu?" -osioon, ja sen kartasta taas mielen päälle aiemmasta kummunnutta. Ratapihan viereiset lättänät otin esimerkiksi siitä, miten valtakunnan elinkeinoelämän veturikaupungin sisääntulo raiteilla on onnistuttu saamaan mahdollisimman maakuntakaupunkimaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

No mitäs mieltä Teemu oot näistä Hakaniemistä ja satamista? Pitääkö rakentaa vaan, vaikka normien myötä tulee väljää ja vähemmän kaupunkimaista kuin voisi, vai pitäisikö malttaa ja säästää jälkipolville?

Itseäni nimittäin ahdistaa tässä nykymenossa suunnattomasti se, että tehdään täysin tietoista virhettä, eli lähiötä kaupunkiin. Paitsi että kaupungin liepeille rakennetut alueet jäävät turhan väljiksi, niin nuo parkkipaikat ovat merkittävä hyvinvointitappio. Itsessään ja lieveilmiönä duunataan liikennettä katuverkkoon. Käytännössä on siis kyse siitä, että kaupunki jakaa keräämiään verotuloja Kalasatamaan ja Jätkäsaareen muuttaville ihmisille, että nämä liikkuisivat autolla. Se ei ole ainoastaan järjetöntä, vaan tyhmää. Ja Vihreät äänestävät kslk:ssa usein tämän menon puolesta.

70-luvun lähiöille nauretaan ja nyt tehdään samankaltaista virhettä uusiksi. Korjaamaan päästään sadan vuoden päästä.

Teemu kirjoitti...

Jouni, OK. Ratapihan kohdalla tosin kyse ei ollut tuosta kantakaupungin kerrosalasta, olen antanut itselleni kertoa että ajatus oli että Eduskantalon näkymät itään, tai jotain. Töölönlahden suunnitteluhistoria muutenkin on pitkä ja sekava.

Teemu kirjoitti...

Anonyymi, kun en oikein ole samaa mieltä. Jätkäsaaren ja lähiön, noin esimerkiksi, aluetehoissa on nyt kuitenkin semmoinen neljästä kuuteen kertainen ero, eli ei se nyt mittään pistetalomattoa ole. Eli alueteho on muistaakseni 0,9. Itse haluaisin tuohon vielä lisää, jotain 1,2-1,5, mutta ei toi nyt millään muotoa toivottoman vähän ole.

Niitä autohalleja tultaneen tosiaankin kiroamaan useammassa taloyhtiön tulevassa kokouksessa. Niissä on kaiken muun lisäksi sellainen hilpeä puoli, että niitä pitää korjata. Esimerkiksi pihakannen korjaaminen tarkoittaa käytännössä sitä että se puretaan ja rakennetaan uudestaan. Parinkymmenen vuoden välein.

Anonyymi kirjoitti...

No en nyt välttämättä tarkoittanut, että uudet alueet ovat metsälähiötä, vaan että rakentamisen periaatteet ovat pitkälti samat. Ostari ja sen ympärille taloja. Katuverkkoa ei ole, vaan yhteen pisteeseen vieviä kokoojakatuja. Liikkumismuodoksi tyrkytetään autoa.

Toki voi hurskastella, etteivät ne tehokkuudet jää "kuin 30-50 pinnaa" siitä mitä voisi olla, mutta toisessa vaakakupissa on sitten se, että siinä kun 70-luvulla lähiöitä bygattiin oikeasti kaukaisiin metsiin, niin nämä lähiöt rakennetaan kaupunkiin. Että vaikka virhe ei ole yhtä paha, niin se on pahempi. Ts. joku Mellunmäki on oikeasti niin kaukana keskustasta, että ei ole suuri vahinko, miten se on rakennettu. Mellunmäen etäisyydellä keskustasta on lukuisia rakentamattomia alueita, jotka voi rakentaa paremmin, jos sille etäisyydelle haluaa rakentaa. Jätkäsaari, Kalasatama ja Hakaniemi ovat niin lähellä keskustaa ja niin ainutlaatuisia alueita, että ei niitä ole tuhlattavaksi. Ei vastaavia alueita saa lisää kuin merta täyttämällä.

Hätäillen syntyy mm. paskaa kaupunkia. Silti hätäillään. Tämä on vaikea paikka, kun ei oikein taivu tuohon kaikkea ja ensisijaisesti Helsingin kasvua vastustavien kelkkaan, vaan pikemminkin haluaisi nähdä Helsingin kasvavan. Muttei tietenkään hinnalla millä hyvänsä, vaan laadukkaasti.