Näytetään tekstit, joissa on tunniste normit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste normit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Eikö voisi vaan rakentaa korkeammalle?

30-luvun tornitaloarkkitehtuuria, lähde

Korkea rakentaminen on yksi keino rakentaa tiiviimmin, eikä sieltä helpoimmasta ja ongelmattomimmista päästä. Sillekin on paikkansa. Tiiviin rakentamisen esteet ovat kuitenkin ihan muualla kuin kerrosten puutteessa, pohjimmiltaan kyse on siitä löytyykö halua rakentaa tiiviisti.


Vaalikeskusteluissa on noussut esiin tuttu argumentti: Sen sijaan että rakennettaisiin jonnekin minne henkilö ei halua rakentaa, tulisi rakentaa korkeammalle. Tai joka tapauksessa pitäisi rakentaa korkeammalle, jotta saadaan paljon lisää asuntoja. Ja yleensä tämä jatkuu niin että näin tehtäisiin, mutta kun siluetinsuojelijat.

Tolkku arvioi tämän argumentin seikkaperäisesti ja monipuolisesti, käppyröitä ja lukuja säästelemättä. Tässä yhteydessä käsitellään uudisrakennuksia, eikä nykyisten rakennusten korottamista, joka kaatuu helposti jo ihan siihen että perustukset eivät kanna merkittävässä määrin lisäkerroksia.

Pitäisi rakentaa tiiviimmin


Oletaan rakentavasti että kyse on henkilön vilpittömästä toiveesta saada tehokkaampaa rakentamista, eikä jälleen yksi muunnelma vaatimuksesta rakentaa kuuluisaan jonnekin muualle. Tämä on oikein hyvä toive. Kun käytetään tonttimaata tehokkaasti sitä tarvitaan vähemmän. Ratoja ja katuja muuta infraa tarvitaan vähemmän asuntoa tai työpaikkaa kohti, mikä säästää merkittävässä määrin kaupungin investointimenoja. Liikkeillä on enemmän asiakkaita, joukkoliikenteellä enemmän matkustajia, ravintolassa enemmän ruokailijoita. Saadaan enemmän asuntoja.

Vastaan sanotaan että tiviis ympäristö on epäviihtyisää. Väite on siitä kumma että esimerkiksi Helsingin tiiviimmin rakennetut alueet kuten Punavuori, Vanha Munkkiniemi, Etu-Töölö tai Kallio ovat rakastettuja ja arvostettuja asuinalueita, kun taas kaupunginosat jotka diplomaattisesti sanottuna jakavat enemmän mielipiteitä ovat yleensä kaikkea muuta kuin tiiviitä. Eräs mielenkiintoinen tulkinta asiasta on että kun asukas sanoo vastustavansa tiivistä, hän oikeasti tarkoittaa ettei halua isoja rumia taloja, joka on aivan eri asia. Se että parkkikentän keskellä seisoo 12-kerroksinen pistetalo on tehotonta rakentamista.

Hieman jargonia, kappaleen voi ohittaa jos käsitteet ovat tuttuja: Yksittäisen tontin rakennustehokkuuden mittari on tonttitehokkuus. Tämä on kerrosala (kem2, ulkoseinästä ulkoseinään mitattu pinta-ala kerrottuna kerrosten määrällä) jaettuna tontin pinta-alalla. Esimerkiksi tonttiteho 0,2 (tyypillinen omakotitalotontti) tarkoittaa että 1000 neliön tontilla on 200kem2 rakentamista, 1,0 (tyypillinen lähiö) 1000kem2, 2,5 (tiivistä uudisrakentamista) 2500kem2 ja 4,5 (vanhaa korttelikaupunkia tehokkaimmilaan) 4500kem2. Alueteho taas on kerrosala jaettuna koko alueen pinta-alalla, sisältäen siis kadut, puistot ja muuta ei rakennettua maa-alaa. Näissä vaihteluväli on valtava, Helsingissä noin 0,1-3,0. Kun nykyään rakennetaan tiivistä, jäädään noin 1,0.
Aluetehokkuuskartta

Korkeammat talot, leveämmät kadut

Tehotonta korkeaa (KSV 2011)
Korkean rakentaminen pulmia on se että vaikka se voi nostaa tonttitehokkuutta, aluetehokkuus ei välttämättä nouse, joskus jopa laskee. Näin siksi että yksinkertaistettuna talojen väliin jäävän tilan leveys on riippuvainen niiden korkeudesta. Se mitä voitetaan talojen korkeudesta hävitään usein katujen leveydessä.


Sama rakennusala eri tavalla massoiteltuna

Suomessa on tapana noudattaa niin sanottuna 45 asteen sääntöä, jonka tarkoitus on pitää huolta siitä että luonnonvaloa riittää. Eli katutasosta ylöspäin katsottuna  vastapäisen talon katto ei saisi olla yli 45 asteen kulmassa. Tästä seuraa että talojen välinen tila on yhtä leveä kuin sen viereinen talo on korkea: neljällä kerroksella 15 metriä (Liisankatu, Fredrikinkatu), kahdeksalla kerroksella 30 metriä (Hämeentie), 30 kerroksella lähes sata metriä (Länsiväylä).


45 asteen sääntöä on kritisoitu korkean rakentamisen kannattajien keskuudesta, aiheestakin, turhan orjallisena. Kun otetaan huomioon heijastukset ja eri asukkaiden mieltymykset, varjoisemmissakin asunnoissa on puolensa. Segregaation kannalta on parempi että samassa talossa on vähemmän haluttuja asuntoja esimerkiksi varjoisuudesta johtuen, kuin että ne ovat täysin eri alueilla: Kahden kerroksen väki sentään törmää rapussa ja heidän lapsensa käyvät samaa koulua.




Rabat, Malta

Tämä ei kuitenkaan muuta asetelmaa suhteessa matalampiin taloihin, jos hyväksytään suuremmat valokulmat, voidaan niilläkin toteuttaa kapeammat kadut, mikä nostaa vastaavasti aluetehokkuutta.


Yhdistelemällä korkeaan rakentamiseen matalampia taloja saadaan katukuvasta ihmisen mittakaavainen ja hyvät rakennustehot. (KSV 2015)


Tornirakentaminen on erikoisrakentamistaa


Osin paloturvallisuussyistä, osin ihan vaan siksi että ihmiset pääsevät liikkumaan, yli kahdensankerroksisiin taloihin vaaditaan rapusta toinen poistumistie ja hissi. Rakennuskustannusten kannalta optimaalinen kerrosten määrä onkin kahdenksan.


Kerrosneliön rakennuskustannus (RAKLI)
Suuremmat raput myös vievät enemmän tilaa joka kerroksessa, mistä seuraa että asuinnelöitä joista asukas varsinaisesti maksaa rakentajalla on suhteessa vähemmän.


Hyötyneliöitä on korkeassa talossa vähemmän (KSV 2011)


Yli 16-kerroksen taloihin vaaditaan sprinklerisammutusjärjestelmä. Tämä voi tosin nähdä taloudellisesti myös etuna, koska se vähentää hyvin tehokkaasti tulipaloja. Miehemme Norjan kiertueella Hannu Oskala raportoi että Norjassa on tapana vaatia sprinklereitä ylipäänsä tämän takia.

Isoin kustannuksia nostava tekijä torneissa lienee kuitenkin se että ne ovat erikoisrakentamista. Puut pelastavat arkkitehdin aikanaan peittämällä taakseen nelikerroksisen maanantaikappaleen, mutta korkea rakennus näkyy kauas minkä ja siltä tuleekin vaatia kaupunkikuvallisesti enemmän. Sekä suunnittelun että toteutuksen taso tulee olla korkea. Tämä toki maksaaa, samoin kuin vaadittavat tekniset erikoisratkaisut. Käytännössä korkea torni on aina yksittäiskappale.



Tapausesimerkki: Sörnäisten rantatie


On paikkoja joissa hyvinkin korkea rakentaminen voisi olla hyvä tapa rakentaa tehokkaammin. Yksi tällainen on Sörnäisten Rantatien varrelle suunniteltu uudisrakentaminen. Alueen toisella puolella on meri ja toisella puolella joka tapauksessa hyvin leveä Sörnäisten Rantatie, joten varjostus on pienempi ongelma. Sijainti on haluttu, eli taloudellisesti myös korkeammat rakennuskustannukset olisivat mahdollisia.


Sörnäisten rantatien kaavaluonnoksessa talojen korkeus vaihtelee neljästä viitentoista. Tämäkin kuva suurenee napsauttamalla.

Kaavaehdotuksessa on kuitenkin päädytty teholukuihin, jotka ovat sinänsä hyviä, mutta kalliolaisittain hieman matalia:

Kaavamuutoksen aluetehokkuus on ea = 0,97, luvussa ei ole mukana venesatamia eikä vesialuetta. Asuinkortteleiden keskimääräinen tehokkuus on ek = 2,40.



Miten näihin lukuihin on sitten päädytty, perusteellisen rakennustaiteellisen harkinnan jälkeen on todettu että juuri 2,4 tonttiteho on se oikea määrä rakentamista? Kun lukee korttelitutkielmaa joka on suunnitelman pohjana (Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy), vaikuttaa pikemminkin siltä että rakennusoikeus on määritelty laskemalla paljonko normin jokaista rakennettavaa neliötä kohden vaatimia parkkipaikkoja mahtuu pihakannen alle, kuten kuvasta näkyy.

Pihakannen alainen parkkipaikka on verrattaen halpa, hintahaarukka on 40 000 - 60 000 € kappaleelta (RAKLI, kuva alla). Jos tehtäisiin vielä tiivimpää, jouduttaisiin kaivamaan täyttömaalle parkkiluolia joka on vielä kallimpaa. Se että norminmukainen määrä pysäköintipaikkoja on pari-kolme kertaa sen mitä Rantatien toisella puolella Kalliossa on nyt asuntoa kohden ei muuta asiaa, koska normilla ei ole muutenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta selittää sen miksei todellisuudessa Rantatien varteen saa rakentaa niin tiiviisti kuin Kallioon.

Kun Urban Helsinki ehdotti Hernesaaren huomattavasti tehokkaampaa rakentamista, ihan vain noin kahdeksankerroksisilla umpikortteleilla toteutettuna, vastaava suunnittelija Matti Kajansinko piti ajatusta toteutuskelvottomana:


Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon...Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden.... ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”,

Kyse on pohjimmiltaan siitä mitä halutaan. Jos haluamme rakentaa tehokkaasti, vaadimme sitä ja puramme sen esteitä. Se miten rakennetaan tehokkaammin on tapauskohtainen kysymys, joskus se voi tarkoittaa korkeampaakin, mutta ensin pitäisi saada siihen lupa. Tämä on poliitinen kysymys.


Mutte mites se siluetinsuojelu?


Kysymys on hankala, muttei onneksi kovin tärkeä. Tämä blogi kritisoi ajoittain hyvinkin voimakkaasti kaupunkisuunnittelua, mutta kaupunkikuvallisissa asioissa pyritään antamaan arvo myös ammattilaisten vaikeasti sanallistettavalle kaupunkuvalliselle osaamiselle. Jotain viisautta on Osmo Soininvaaran sanoissa, ettei hän haluaisi asua kaupungissa jonka hän on itse  suunnitellut. Jos asiantuntijamme ovat sitä mieltä, etteivät tornit johonkin sovi, niin kynnys lähteä väittämään vastaan ei ole ihan matala. Toisaalta kategorinen kerrosmäärien rajaus ei oikein sovi yhteen ajatuksen kanssa, että suunniteltaisiin kaupunkikuvaa huolella tapauskohtaisesti.




Korkean rakentamisen rajaus kuitenkin koskee vain pientä osaa kaupunkiamme (A-vyöhyke yllä), jossa on vielä kaiken lisäksi hyvin vähän rakennuskelpoisia tontteja, joten käytännön vaikutus on pieni. Virasto ei myöskään näytä mitenkään vastustavan korkeaa rakentamista sinänsä, Jätkäsaarenkin hotellin typisti valtuusto, virkamiehistä ja arkkitehdeistä huolimatta.  

KSV 2015 Helsingin Yleiskaava, Korkea rakentaminen Helsingin esikaupunkialueilla

maanantai 7. syyskuuta 2015

Mannerheimintie 102 varastoksi eikä asunnoiksi

Jos rakennuksia julistetaan asuinkelvottamaksi, tästä pitäisi olla joku perusteltu päätös.
Mannerheimintie 102, kuva Google Street View

Finnairin vanhalle pääkonttorille osoitteessa Mannerheimintie 102 haetaan muutoslupaa itsepalveluvarastoksi, se talo Mannerheimintiellä Taka-Töölössä jossa on 24h Alepa. Roina on kaupunkilaisen riesa, ja varastotila toki sinänsä tarpeellisia ja tervetulleita.

Mutta se ihmetyttää, että eikö tuolla sijainnilla olisi järkevämpää muuttaa vanha konttori asuntoiksi? Kaupunkisuunnittelulautakunnan listalla lukee:
Rakennus on ollut pitkään vajaakäytöllä ja siihen on eri toimijoiden kautta yritetty löytää toimivaa käyttötarkoitusta. Mannerheimintien aiheuttama melu- ja hiukkaspäästöt ovat poissulkeneet asumisen pääkäyttötarkoituksena. 
Hullunkurista tässä on se että koko naapurusto on asuintaloja, vaikkapa viereinen Mannerheimintie 104. Tästä poissulkevuudesta ei löydy mitään päätöstä, ja on ylipäänsä epäselvää että kuka tällaisen arvion on tehnyt.

Mitään sitovaa määräystä joka kieltäisi muuttamasta kyseistä rakennusta asunnoiksi ei ole. HSY pari vuotta takaperin vielä muutti ohjeistustaan suojaetäisyyksistä niin että urbaaneilla alueilla esteitä on poistettu, melkoinen poliittinen vääntö joka käytiin juuri siksi että KSV valitti että kyllähän he kaavoittaisivat asuntoja, mutta kun normit.

On toki mahdollista että kyseisen talon kohdalla kiinteistön omistajalla varasto on parempi vaihtoehto johtuen esimerkiksi asuinrakentamisen kustannuksista kyseisessä kohteessa, eikä siinä mitään. Se mikä tässä huolestuttaa on että kuinka monelle muulle muutosluvan hakijalle on kerrottu ettei asunnot nyt vaan käy, ilman että tästä koskaan päätetään lautakunnassa?

torstai 11. kesäkuuta 2015

Tuleeko sähkötupakan käyttö kieltää sisätiloissa?

Sähkötupakka ei sisällä tupakkaa eikä sitä polteta.

Ei yksinkertaisesti ole näyttöä siitä että sähkötupakan höyry olisi haitallista sivullisille, joten mitään syytä kieltoon ei ole. Sen sijaan, jokainen tupakoitsija joka vaihtaa höyryyn ei enää myrkytä ympäristöään tupakansavulla. Tätä tulisi edistää eikä kampittaa.

Aamun Hesarissa Antero Heloma, THL:n ylilääkäri:
"Vaikka sähkötupakan haitallisista päästöistä ei kaikenkattavia tutkimuksia toistaiseksi olekaan, nikotiinia sisältävää sähkötupakkaa poltettaessa ympäröivään ilmaan leviää aina nikotiinia", Heloma sanoo. 
"Mielestäni sähkösavukkeiden polttamisen julkisissa tiloissa kieltävälle laille on perusteet sivullisten suojelun näkökulmasta", hän toteaa.
Esitetty perustelu ei kestä kriittistä tarkastelua. Hyväksi havaittu tapa tarkistaa tietojen paikkansa pitävyys sähkötupakan osalta on verrata sitä Ash UK:n erinomaiseen ja selkeään tietopakettiin. Kyseessä on siitä erikoinen iso tupakoinnin vastainen järjestö, että he harjoittavat tiedettä:

A recent review of the impact of electronic cigarettes noted that passive exposure to the aerosol can expose non-users to nicotine but at concentrations that are unlikely to have any pharmacological significance.
Lyhyesti ja suomeksi sanottuna huoli on homeopaattinen. Ja yleisesti ottaen:
... in the absence of evidence of significant harm to bystanders, ASH does not support the inclusion of electronic cigarettes in smokefree laws which would completely prohibit their use in enclosed public places 
 Kielloilla ei siis ole perusteita, mutta sen sijaan niistä voi olla haittoja:


Furthermore, the absence of risk from “secondhand” inhalation of vapour from electronic cigarettes has been described as an “often unconsidered advantage” of electronic cigarettes.35 As an alternative to smoking, electronic cigarettes are preferable in situations where secondhand smoke poses serious health risks to others, such as in vehicles or in the home.

Joka ikinen tupakoitsija joka lakkaa myrkyttämästä ympäristöään tupakansavulla  on ihan oikea terveyshyöty. Ash:n tuoreiden tilastojen perusteella heitä on pelkästään Isossa-Britanniassa tullut noin puoli miljoonaa lisää vuodessa. Ero Suomeen selittyy pitkälti liberaalilla tiedepohjaisella terveyspoliitikalla. Sitä voisi harjoittaa Suomessakin, tämäkin on ihan polittinen päätös.

Mistä tässä sitten on oikeasti kyse? Vinkkinä että samat tahot haluavat myös kieltää nuuskan käytön sisätiloissa.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Asuntorakentamisen kuoppaaminen Koivusaaressa

Perinteisesti Helsinkiin on rakennettu asuinalueita joille rakennetaan metro seuraavana vuosikymmenenä, vuosikymmenestä toiseen. Kymmenluvulla tehdään metroasema asuinalueelle joka rakennetaan seuraavalla vuosikymmenellä.

Helsingin Sanomat raportoi että kustannussyistä Koivusaari noussee vasta 2020-luvulla. Lähinnä moottiritieliittymän ja kansirakennelmien kustannukset ovat nostaneet Koivusaaren kustannukset jo 200 miljoonaan euroon, joka on enemmän kuin kaupunki saa tonttimaasta rahaa. Tässä ei ole tämän blogin lukijoille mitään uutta ja ihmeellistä ja jatkosuunnitelunkin sävelet pitäisi olla selvät, siitä voi aloittaa että ottaa tarpeettoman motariliittymän pois. Tarkoitus lienee kuitenkin ensisijaisesti tuottaa asuntoja ja toissijaisesti autoliikennettä.

Kyseessä ei ole yksittäistapaus, samanlaisten ongelmien kanssa painitaan esimerkiksi Kruunuvuoressa tai Östersundomissa. Miten tähän on tultu?

Kun liikenteen todellisia tai kuviteltuja ongelmia pyritään ratkomaan siirtämällä liikennettä maan alle, niin kustannukset nyrkkisääntönä kymmenkertaistuvat. Pikaratikka maksaa noin 7 miljoonaa kilometriltä, metro 70, pääkatu noin 20 miljoonaa kilometriltä, moottoritietunneli 200 miljoonaa, ja niin edelleen. Välityskyvyssä tai nopeuksissa erot ovat kymmeniä prosentteja, ei kymmenkertaisia.

Liikennerahoitus ei kuitenkaan kymmenkertaistu, eli ei tehdä mitään kun on hirtäydytty rahoittamiskelvottomaan liikennesuunnitelmaan, koska liikenne vaatii maaseutua kaupungissa. Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on tapana päätyä yhden kysymyksen äärellä ja tämä kirjoitus ei poikkea tästä hyväksi havaitusta linjasta:

Miten ongelma on ratkaistu Ruotsissa?

Helsingin tulevan Yleiskaavan liikenneillassa oli maino esitys Tukholman liikennestategiasta. Tukholmassa kantava ajatus on että liikennesuunnittelu tukee kaupunkisuunnittelua eikä vastusta sitä. Loogisesti lähdetään siitä että tarkoitus on liikuttaa ihmisiä ja tavaroita, ja liikennevälineet ovat tähän keinoja eivätkä päämäärä sinänsä.

Tiiviissä kaupungissa etäisyydet ovat lyhyempiä jolloin ihmisten liikkuminen on helpompaa, ekologisempaa ja halvempaa järjestää. Toisaalta kaupungissa tulee kirjaimellisesti seinät vastaan, koska se on tiivis kaupunki. Ihmisten liikkumisen turvaamiseksi pidetäänkin ensisijaisesti huolta siitä että tilankäytöltään tehokkaille liikennemuodoille, kuten kävelylle ja joukkoliikenteelle varataan toimivat, kauniit ja sujuvat väylät talojen väliin jäävään tilaan. Erot tilantarpeessa ovat niin suuria, että kyllä sillee vähiten tehokkaalla autoliikenteellekin jää paljon tilaa.
Kaupunkiliikenteen lainalaisuudet suurenevat klikkaamalla.
Näin se kantakaupungissa toimiikin, ilman että ketään pakotetaan mihinkään.
Eikä siis niin päin kuten Helsingissä on tapana tehdä, että ensin kerrotaan kuinka iso tie ja pysäköintialue olisi liikenneinsinööristä varmasti riittävä, ja sitten mietitään josko johonkin mahtuisi vielä taloja. Ja kun ei, niin suunnitellaan tunneleita ja maanalaisia pysäköintihalleja.

Liikennesuunnittelu puolustautuu tällaisilta syytöksiltä sillä että hehän vaan tekevät parhaan osaamisensa mukaan ja hyvää tarkoittaen liikennesuunnitelmia ja tilavarauksia liikenteellisiin tarpeisiin vastaamiseksi, ja rahasta eli siitä mitä rakennetaan päättävät muut. Valitettavasti tämä ei mene näin, koska liikenneratkaisut sitovat muuta suunnittelua, kuten Koivusaaressakin on nähty. Käytännössä maanalaiset liikennesuunnitelmat estävät rakentamista maan päällä. Tulkaa nyt sieltä kuopasta ylös kuten kolleegat Tukholmassa, runoilijan sanoin:
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ilmaisia pommisuojia

Ihminen joka rakentaa taloonsa henkilökohtaisen pommisuojan ohjataan todennäköisesti hoitoon. Kun useamman ihmisen taloon rakennetaan pommisuoja sitä kutsutaan väestönsuojeluksi.
Kaikista kaupunkirakentamisen normeista todennäköisesti älyttömin on pommisuojavelvoite. Asuntoministerikin vaatii sen poistamista. Rakentamisen normitalkoiden  loppuraportissa esim. todetaan:
Niin web-kyselyn kuin haastatteluissa suurin yksittäinen tekijä, joka vastaajien mielestä aiheuttaa tarpeettomia rakennuskustannuksia on väestösuojaa koskeva vaatimus. Pelastustoimilain 60 §:n mukaan väestönsuoja on rakennettava rakennusta tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla olevaa rakennusryhmää varten, jonka kerrosala on vähintään 600 m2 ja jossa asutaan tai työskennellään pysyvästi. Vastauksissa ja haastatteluissa väestönsuojan tarpeellisuutta ja suojausvaikutusta epäiltiin suuresti. Lisäksi useissa kaupungeissa väestösuojapaikkoja on jo nyt enemmän kuin väestöä. Useissa vastauksissa ja haastatteluissa esille tulleena ehdotuksena on, että rakentamisvelvoitteen kerrosneliömäärä pitäisi kasvattaa tai väestönsuojan rakentamisvelvoite poistaa kokonaan.

Väestönsuojan rakennuskustannukset ovat noin 2 200 €/vssm2. Väestönsuojan alan on oltava vähintään 2,4 % kerrosalasta, jolloin laskennallisesti 600 kem2 rakennuksen väestönsuojan rakennuskustannukset ovat silloin noin 31 000 €, eli noin 51 €/kem2. Kustannusvaikutus neliötä kohden vähentyy rakennuksen kerrosalan kasvaessa, joten väestönsuojan rakentamisvelvoite on ongelma lähinnä pienissä kohteissa.
50 euroa kerrosneliötä kohden on itseasiassa verrattaen vähän, pysäköintinormi tuottaa kustannuksia helposti 500 euroa. Kuitenkin kun Helsinkiin on tarkoitus rakentaa noin 500 000 kerrosneliötä vuodessa niin tuostakin tulee sellaiset 25 miljoonaa euroa vuodessa. Saman verran kuin koko Helsingin kaupungin Pelastuslaitoksen palkkamenot.

Pitempää pelastautumista varten varmaankin tulisi olla ruokaa, vettä, lääkkeitä, ja muita perustarvikkeita, lisäksi toki esimerkiksi hoitohenkilökuntaa. On päivänselvää että tämä ei ole realistista B-rapun kellarissa, ja toisaalta on järjestettävissä esimerkiksi metroasemalla, maanalaisessa urheiluhallissa tai muussa vastaavassa isossa tilassa jollainen löytynee jokaisesta tiivistä kaupunginosasta. Se että näin ei voi tehdä maalla on huono perustelu olla tekemättä niin kaupungissa.

Jos eläisimme rationaalisessa maailmassa jossa turvallisuusmääräysten on tarkoitus parantaa turvallisuutta, niin tuokin 25 miljoonaa käytettäisiin vaikkapa yllä kuvatun kaltaisiin tiloihin, tai muuten tehokkaimmalla mahdollisella tavalla turvallisuuden parantamiseen. Tässä maailmassa missä me elämme viranomaismääräykset ovat ilmaisia, koska eihän niiden kustannukset viranomaisen budjetissa näy. Toki voitaisiin tehdä niin että vastaavasti vain verotetaan uudisrakentamista, mutta tämä ei käy koska sittenhän verot nousevat ja julkiset menot kasvavat, eli jatketaan kuviokelluntaa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ilmanlaatu ei parane eikä melu vähene kieltämällä kaupungit




80-luvun Kallio-liike etsi parempaa kaupunginosaa. Kohtalokkaista
 seurauksista viisastuneena nykypolvi parantaa kaupunkia Kalliossa.

Parempaa ja mukavampaa kaupunkia saa tekemällä lisää kaupunkia. Samalla melu vähenee ja ilmanlaatu paranee, koska autoliikenne vähenee. Sektoriviranomaisten patenttiratkaisu on kuitenkin ettei saa tehdä kaupunkia ihmisten terveyden suojelemiseksi. Heiltä tulee ottaa kaavoitusvalta pois jos he eivät sitä osaa käyttää.
 
Se mitä kaupungille pitää tehdä, ja mitä ei pitäisi enää tehdä, alla kaaviokuvana.  Mutta koska tämä on Tolkku, niin käydään karttoja ja käppyröitä säästelemättä yleisen paremmintietäjyyden hengessä tarkemmin ensin läpi mitä nyt tehdään väärin meluntorjunnassa ja ilmanlaadun parantamisesta kaupungissa, ja sitten mitä pitäisi tehdä.





Hippien kaupunki on vaan kaikin puolin parempi

Ihmiset liikkuvat, puhuvat, nauravat, huutavat ja muutenkin tuottavat erillaisia ympäristöhäiriöitå. Varsinkin kaupungissa missä ihmisiä on paljon. Tämän takia kaupungissa on aina melua ja hiukkaspäästöistäkään tuskin päästään täysin eroon.
Kaupunkilaisten hiljaisïksi nimeämät paikat eivät viranomaisten
harmiksi oikein täytä virallisia hiljaisuusnormeja. (Ymk 2010)

Melua ja päästöjä voidaan ja tulee vähentää. Pienhiukkasilla on tutkitusti vakavia terveysvaikutuksia. Kummaltakin ihmisiä suojaavat kaupungissa lähinnä rakennukset, kuten ylläolevasta kuvasta näkee niin hiljaista on keskellä kortteleita ja niiden sisäpihoilla.

Kaavoituksessa pyritään ehkäisemään melu- ja ilmanlaatuongelmia tavoilla jotka ovat hyvää tarkoittavia, sektoriviranomaisen tontilta katsottuna välttämättömiä, lisäävät liikennettä, ja estävät suojaavien rakennusten tekemisen, eli pahentavat ongelmaa muiden haittojen tuottamisen lisäksi. Alla käydään läpi keino kerrallaan miksi näin, ja mitä sitten voisi tehdä.

Keinoja jotka eivät toimi

Kuinka lähelle tietä saa normin mukaan rakentaa. (YTV 2000)

Ei tehdä taloja. Yllä olevassa kuvassa on esitetty minimi- ja vähimmäissuojavyöhykkeet, ilmeisesti maaseudulla. Kuvaa luetaan Helsingin kaavoituksessa orjallisesti siitä huolimatta. Ongelma on siinä, että Helsingissä tai ylipäänsä isommassa kaupungeissa useampi kymmenen tuhatta ajoneuvoa kadulla on täysin normaalia, Mannerheimintiellä on pelkästään busseja 4 000 päivässä. Evakuoidaanko Töölö?
Automäärä ja siitä seuraava ohjealue, jossa tulisi olla mäntymetsää eikä taloja.
Käytännössä Töölöstä jäisi jäljelle pari pistetaloa, aivan kuin lähiöissä.

Terveellisessä lähiössä on riittävät liikennevihreät, ja muutenkaan liikenne
ei tuota haittoja, koska asukkaita jotka liikkuisivat ei juurikaan ole.

Surkuhupaisimmillaan melun ja pölyn torjumiseksi, ei saa rakentaa taloja, jotka suojaavat melulta ja pölyltä.


Varsinkin korkeat talot toimivat hiukkasmuureina. (YTV 2000)

Ja kun ei voi rakentaa lähelle niin rakennetaan kauas. Tilanteessa jossa jo nyt on asuntopula, ja asukkaita tulee lisää.

Kulkutavat eri alueilla, lähellä kävellään ja käytetään ratikkaa.

Kuljetut matkat eri kulkumuodoilla kilometreinä.
Kaukaa on pitkä matka ja se ajetaan autolla. (HSL 2010.)
 Lopputulos on että autoilun haittojen vähentämiseksi tuotetaan moninkertainen määrä autoliikennettä. Muun huonon ohella tämä myös tuottaa huomattavia kustannuksia.
BKT% vuodessa Helsingin seudulla on noin 600 miljoonaa euroa.


Tehdään toimistoja melumuuriksi. Mitään terveysperusteita tälle ei ole, pikemminkin päinvastoin.

Autojen määrä eri vuorokaudenaikoina (HSL 2011)


Koska autoliikenne on vilkkainta työaikana, niin päivttäisen hiukkasannostuksen kannalta olisi luultavasti parempi olla töissä syrjässä ja asua keskellä, kuin toisin päin. Syy miksi meluvallitoimistoja kuitenkin kaavoitetaan motarien varsille on että niitä saa kaavoittaa, koska työpaikan ilmanlaadulla ei ole käytännössä mitään normeja. EK ja siten kai Kokoomus on perinteisesti niitä vastustanut.

Seuraus on noin miljoona neliötä tyhjää toimistotilaa Pääkaupunkiseudulla, vastaa noin 25 000 ihmisen kotia. Lisäksi vaikka ympäristöviranomaiset antaisivat myöten, niitä on vaikea muuttaa asunnoiksi, koska gosplanin mukaan asunnoissa pitää olla paljon enemmän parkkipaikkoja, ja jonkun muun pitäisi maksaa ne . Eli ihmiset asuvat kauempana, eli lisää autoliikennettä, ja niin edelleen.
Lisäys 3.5 Yhdellä kuvalla että mistä se altistus tulee, lähde

Tehdään tunneli. Vaan kun ei tehdä. Koska ne maksavat alkaen sata miljoonaa euroa kilometriltä ja ylläpito saattaa maksaa jopa enemmän. Helsingin kaikki liikenneinvestoinnit vuodessa ovat noin sata miljoonaa. Kustannuksiin kaatuneita tunnelihankkeita on jo ainakin Keskustatunneli, Kehä II jatko joka on käytännössä pitkälti tunnelissa, Itäkeskuksen tunneli, Kivikon tunneli ja perässä tullee ainakin Herttoniemen tunneli, sekä Kehä I kattaminen Otaniemessä.

Sörnäisten vankilan ali on suunnitteilla ohikulkutunneli jotta Kalasataman tuleva asuinalue säästyy autojen haitoilta. Poikkeuksellisesti tämä voidaan ehkä rahoittaakin lisääntyneellä ja paremmalla rakennusoikeudella. Tosin tunnelin kustannusarvio on jo noussut alkuperäisestä 100 mijoonasta 150 miljoonaan. Eli on riski että tunneli jää toteutumatta, jolloin Kalasatamaan voi rakentaa vähemmän asuntoja, jolloin ne samat asunnot rakennetaan kauemmaksi...
Espoolaista kaupunkisuunnittelua.

Lisäksi yleensä tunnelin suuaukot vievät valtavia määriä tilaa, jonka voisi käyttää asuntoihin, ja ne toimivat savupiipun tavoin.

Sujuvoitetaan autoliikennettä (valo-ohjauksella). Tätäkin joskus kuulee, ajatus menee jotenkin niin että jonottavat autot suoltavat pakokaasuja, joten poistetaan jonot vihreillä aalloilla. Mielikuvitusmaailmassa jossa liikennevalot sujuvoittaisivat liikennettä ja vihreitä aaltoja pystyisi käytännössä tekemään tämä olisi ihan hyvä osaratkaisu. Muu autoliikenteen sujuvoittaminen taas vie tilaa.
Liikennettä sujuvoittava Lahdentien ja Kehä I liittymä, sekä
hieman isompi puolen miljoonan asukkaan vanha Konstantinopoli 

 

Keinoja jotka toimivat

Ei ole olemassa mitään yhtä yksinkertaista ratkaisua siihen kuinka yhdistetään ihmisten liikkuminen ja asuminen sekä terveellisempi ympäristö, on vaan erillaisia rakennusratkaisuja, ohjauskeinoja, katujen hoitoa, jne. ja nämä vielä liittyvät toisiinsa, alempana muutamia. Samasta syystä ei ole olemassa yhtä viranomaistahoa jonka vastuulla asia olisi, eli byrokraattien pitää tehdä töitä yhdessä. Tämä on tunnetusti vastenmielistä ja vaikeaa. Palkkatyö usein on.
 
Normaalia kaupunkia.

Rakennetaan kaupunkia. Eli lähelle eikä kauas, koska tästä seuraa monta kertaa pienempi määrä autoliikennettä. Talot myös suojaavat, hiljaiset paikat kaupungissa ovat umpikortteleiden sisäpihoja.

Kun Tuusulanväylä muuttuu Mäkelänkaduksi niin melualue kutistuu
murto-osaan, koska talot suojaavat. Autoja on saman verran.

Muutetaan motareita kaduiksi. Lisää kaupunkia ja pienemmät autoilun haitat, vaikka ajoneuvomäärä pysyisi samana. Nopeuksien laskiessa myös polttoaineen kulutus laskee, mikä laskee osaltaan päästöjä, ja rengasmelu vähenee eksponentiaalisesti.

Katukuilu rajaa melun ja pölyn leviämistä. Jotta tämäkään ei olisi yksinkertaista, niin toisaalta kadunvarren talomuurissa on hyvä olla myös paikoin aukkoja, jotta ilma katukuilussa vaihtuu. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi vaihtelemalla räystäskorkeutta tai jättämällä toinen puoli kadusta luontevin paikoin rakentamatta, kuten alla olevassa kuvassa.

Länsibulevardi aukeaa merelle.
Tehdään taloihin kunnollinen melueristys ja ilmansuodatua.  Suomalaiset viettävät suurimman osan ajastaan sisätiloissa.

Melua tulee sisätiloihin juuri niin paljon kuin rakenteet päästävät läpi.  Julkisivu maksaa noin 200-300 €/m2, eli kadun puoleinen seinä noin 20-30€ asuinneliötä kohti. Täten hyvin melua torjuva julkisivukaan tuskin on kovin suuri kustannus. Vertailun vuoksi normien pakottamat pommisuojat maksavat yli 100€/m2 ja pysäköintipaikat esim. 500€/m2.

Sisäilman hiukkasista noin kolme neljäsosaa tulee ulkoa, ja täten ilmansuodatus on ensiarvoisen tärkeää. Tämäkin asia on vaan vähän monimutkainen, suodattimet kyllä ovat erittäin tehokkaita, mutta niitä pitäisi säännöllisesti puhdistaa ja huoltaa. Tämän voisi normittaa.

Valikoidaan ja hillitään autoliikennettä. Keinoja on paljon, alla muutamia.
  • Rajoitetaan autoliikenteen määrää. Edes autoilun sujuvuudenkaan kannalta ei ole järkevää että kaupungissa on enemmän autoja kuin katuverkko vetää, koska siitä seuraa ruuhkia, jolloin se katuverkko vetää vielä pienemmän määrän autoja. Kaupunkiin ei vaan mahdu määräänsä enempää autoja, ja autojen määrää voidaan rajoittaa joko maksuilla tai valo-ohjauksella sisäänajoväylillä. Hämeenlinnan moottoritien päässä näin jo tehdäänkin.
  • Suositaan puhtaampia ja hiljaisempia autoja. Valtio on verotuksella ja normeilla ohjannut parempiin autoihin, ja tästä on erinomaisia tuloksia. Ajoneuvojen polttoaineen kulutus, melu ja päästöt ovat vähentyneet. Kaupungin tasolla, ainoa Helsingissä käytössä oleva kannustin on alemmat pysäköintimaksut vähäpäästöisille autoille, ja jos pysäköintimaksuja alentaa käy helposti niin että pysäköintipaikkoja ei ole kun ne alihinnoitellaan. Parempi olisi esimerkiksi suosia hiljaisia ja vähäpäästöisiä autoja varaamalla niille oma kaista leveillä sisäänajoteillä.
  • Siirretään jonot moottoriteille. Jono syntyy käytännössä aina kun leveämpi tai nopeampi tie muuttuu kapeammaksi tai hitaammaksi. Sen takia moottoriteiden päässä on jonot, esimerkiksi Porkkalankadulla. Se jono muodostuisi Länsiväylän sillalle jos valot olisivat siellä, jolloin autot seisoivat tyhjäkäynnillä keskellä merta eikä keskellä kaupunkia.
  • Rajoitetaan raskasta liikennettä. Raskas dieselkäyttöinen kalusto katukuilussa sekä kuluttaa katua että tuottaa päästöjä ihan suoraan pakoputkesta. Huoltoajoa ja osin pysäköintiä varten on rakennettu keskustan huoltotunneli. Hämeentiellä Hakaniemestä Kurviin joka viides auto on bussi, eli todennäköisesti siellä bussit aiheuttavat suurempia haittoja kuin henkilöautot. Busseja tuleekin korvata raideliikenteellä kantakaupungissa.

Lisää ratikoita. Ja muutenkin parempaa joukkoliikennettä. Raitiovaunut ovat matkustajien suosiossa ja niillä voi korvata katuliikenteessä busseja. Joukkoliikenteen edellytys on tiivis kaupunki, kaupunkirakenteen ongelmia on vaikea korjata joukkoliikenteellä.

Nurmirata sitoo pölyä, on halvempi rakentaa ja ylläpitää, sekä nopeampi.
Helsinkiin näitä ei voi tehdä, koska halutaan että kiskoilla voi ajaa autolla.

Pestään katuja. Katuja pitäisi hoitaa, ja se toki maksaa. Keskimäärin maksanee vähemmän mitä vähemmän katua on, ja tiiviissä kaupungissa katumetrejä asukasta kohti on murto-osa haja-asutuksesta. Sen sijaan että viranomaiset tuottaisivat satojen miljoonien tappioita veronmaksajille kieltämällä rakentamisen, voitaisiin sijoittaa pieni osa tonttien tuotoista katujen ylläpitoon. Siis jos oletetaan että kaavoittaja, kunnossapitäjä, ja kaupungin taloudesta vastaavat puhuisivat keskenään.

Herkät ihmisryhmät suojaisiin paikkoihin. Esimerkiksi päiväkodin on hyvä olla keskellä kortteleita kaukana pääkaduista. Näin sinne myös pääsee kävellen ylittämättä katuja ja se on lähellä, eli vähemmän syitä viedä lapset autolla päiväkotiin.

Antaa ihmisten valita. Kenenkään ei ole pakko asua kaupungissa, pikemminkin useat joutuvat muuttamaan sieltä pois koska heillä ei ole varaa asua kaupungissa. Huonouninen astmaatikko ei muuta asumaan Mannerheimintien varteen. Osaa ihmisistä taas esimerkiksi melu ei haittaa lainkaan.


Suhteellisuudentaju. Haluatko radikaalisti vähentää henkilökohtaista altistumistasi hiukkasille? Älä pidä ikkunoita auki, kulje kadulla mahdollisimman kaukana ajoradasta, älä polta kotona kynttilöitä äläkä ainakaan takkaa. Älä muutu omakotitaloalueelle jossa joku muu polttaa puita. Vältä kirjoittimia.

Virallinen tavoite ulkomelulle asuinalueilla on 55dB. Vastaa kahvilan puheensorinaa. Virallinen tavoite ei toteudu sisäpihoja lukuunottamatta Helsingin kantakaupungissa juuri missään, eikä väestö siltikään osoita kuuroutumisen merkkejä.

Täysin suhteellisuudentajutonta on kieltää kaupungit lailla ilmanlaatu- ja meluongelmien vuoksi.


Lähteitä linkattujen lisäksi
HSL  2010, Liikkumistottumukset Helsingin seudun työssäkäyntialueella vuonna 2008

KSV 2011, Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2011

Ymk 2010, Helsingin hiljaiset alueet - asukaskyselyn tuloksia

YTV 2000, Liikenteen jäljet


Lisäys 29.4.

Kommenteissa oli keskustelua etäisyyden vaikutuksesta meluun ja hiukkasiin suhteessa suojaetäisyyksiin. Kuten oheisesta kuvasta (klikkaa isommaksi) näkee asia ei ole ihan yksinkertainen, melu vähenee etäisyyden funktiona lineaaristi tai nopeammin riippuen sen tasosta. Joku fyysikompi osannee selittää miksi. Hiukkasaltistus taas pienenee hyvin nopeasti etäisyyden kasvaessa, siis jopa sillä kumpaa puolta suojatietä kävelee on ihan oikeasti eroa. Yksi syy lisää tehdä leveämpiä jalkakäytäviä ja kadunvarsipysäköintiä. Lähde ylläkin linkattu Melun ja ilmansaasteiden vaikutus sydänterveyteen -esitys (Dos. Timo Lanki / THL, jota oli ilo olla kuuntelemassa Viiteen miniseminaarissa aiheesta taannoin.)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kuinka ei tehdä kaupunkia

Kaupunkilaisten suojelemiseksi kaupungin rakentaminen on käytännössä kielletty. Tie Nurmijärvelle on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

Ihmiset haluavat asua kaupungeissa, tai ainakin ovat siitä valmiita maksamaan summia jotka ylittävät huomattavasti rakennuskustannukset Helsingissä. Näin varmaankin siksi että kaupunkia on vähemmän kuin kysyntää. Kaupungeissa on parempi työllisyys, kaupunkilaiset käyttävät vähemmän energiaa, ajavat vähemmän autolla, kaupungissa tapaa ihmisiä, yritystoiminta viihtyy kaupungissa, kaupungissa mummutkin pääsevät liikkumaan. Lisäksi näitä ihmisiä tulee lisää. On ylipäänsä vaikea keksiä yhtään järkevää syytä miksei Helsinkiin rakennattaisi lisää kaupunkia.

Sektoriviranomaiset ovat kuitenkin luovempia.

Kaavoitusprosessi suurenee vaan ei parane napsauttamalla

Esimerkiksi ilmanlaadusta ja siten kaupunkilaisten terveydestä vastuussa olevan ja sinänsä hyvää tarkoittavan viranomaisen kannalta yksinkertaisinta on vain kieltää säädöksillä rakentaminen. Jos ei ole kaupunkilaisia niin ei ole ongelmaa. On toki muitakin ratkaisuja ongelmaan, ja päinvastoin kuin päästöjen siirtäminen muualle ne saattavat jopa toimia.Mmutta ne ovat vähän monimutkaisia eli työläitä, ja kaupungin rakentaminen taas on jonkun muun viranomaisen asiaa.

Kevään mittaan käydään läpi kaupunkikiellot sektoreittain tarkemmin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Asunto voisi olla ihan vaan asunto

Tolkku on sitä mieltä että verotamme asuinrakentamista liikaa ja turhaan normien kautta. Ja kertoo miten tämä lopetetaan.

Otso blogasi siitä että ihmisille myydään pysäköintipaikkoja, joita he eivät tarvitse eivätkä halua. Niitä myös vuokrataan kytkynä asunnon kanssa, haluaa eli ei. Tämä on yleisesti ottaen käsittämätöntä, mutta myös nostaa varsinkin HITAS-asuntoja hintoja sellaisella tasolle, että esimerkkinä Otson kirjoituksessa mainitulla opettajapariskunnalla ei ole varaa ostaa asuntoa.

Tolkun mielestä asiassa on kaksi muuta keskeistä ongelmaa:

1. Normit ovat rakentamisen veroja ja verot vähentävät taloudellista toimintaa. Kaupungissa raskain näistä veroista on pysäköintinormi.

On toki niin että rakennuskustannukset eivät sinänsä selitä asuntojen hintoja, paitsi HITASissa, koska hinta määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mutta kustannusten kasvu rajoittaa tarjontaa, eli tehdään vähemmän asuntoja, ja tämä nostaa hintoja. Esimerkiksi Helsingin kaupunki, vauhdittaakseen asuntotuotantoa, luovutti Jätkäsaaressa tontteja poikkeuksellisella ehdolla että kaupunki saa tontista korvaukseksi prosenttiosuuden asunnon myyntihinnasta, ja kuten Akateeminen talousblogi huomauttaa tämä tuottaa hassun kannustimen tinkiä laadusta ja laskee kaupungin eli meidän kaupunkilaisten tontista saamaa korvusta. Ja samaan aikaan kaupunki ja valtio lisäävät rakentajien kustannuksia normeilla.
Esteettömyyden, autopaikkanormin ja väestönsuojelutilojen normien vaikutus 55 neliön kaksion rakennuskustannuksiin

Pysäköintipaikka verrattaen edullinen 45 000 € /kpl Jätkäsaaressa joita on 0,77 per asunto, lähde muille luvuille raportti Rakentamisen normitalkoot – turhat kustannukset kuriin, via Lasse Männistö. Lainaus asiantuntijahaasttelusta:
Hinta joka saadaan autopaikkojen myynnistä, ei kuitenkaan kata rakennuskustannuksia vaan jokainen asunnon ostaja sponsoroi autopaikoitusta, esim. Vuosaaressa autopaikasta saadaan 15 000€, mutta rakentaminen maksaa 30 000 €.

Ja nuo ovat vielä vanhaan merenpohjaan ja täyttömaahan verrattuna halpoja paikkoja.



2. Kaupunki on kaupallinen keskus, taloyhtiö ei ole pelastuslaitos tai autokerho

Kaupunki koostuu erillaisista julkisista ja kaupallisista tiloista, kuten kahvilat, kirjastot tai vaikkapa kuntosalit. Se elää siitä että niissä tuotetaan palveluita. Jos niille ei ole kysyntää niin kaupunki ei elä. Talot ovat taas sitä varten että niissä on asuntoja, tarvittavat palvelut löytyvät yleensä kävelyetäisyydeltä.

Asuntoyhtiö sellaisena kuin sen virkamies näkee taasen on pikemminkin jonkinlainen minivaltio. Jos taloyhtiö on yksinään saaressa keskellä Suomenlahtea voi olla mielekästä että síllä on oma pelastustila ja jopa vapaapalokunta. Jätkäsaaressa näin ei ole, vaan kansalaisten suojelu kriiseisssä hoidetaan julkisena palveluna, samoin väestösuojat on järkevää tehdä keskitetysti verovaroin. Ihmisiä jotka rakentavat asuintoihinsa yksityisiä pommisuojia pidetään yleensä vähän omituisina.

Jos pysäköintipaikat olisivat palokunnan tapainen palvelu jota kaikki tarvitsevat, niin olisi järkevää hoitaa pysäköinti julkisena palveluna. Mutta sen tarve vaihtelee eri ihmisillä, joskus on auto ja joskus ei, ja kantakaupungissa autoja ei suurimmalla osalle ole. Lisäksi on vaikea nähdä mitä sellaiset ulkoishyödyt pysäköintipaikoista olisivat jotka eivät siirtyisi niiden hintaan, semminkin kuin autoista on kaupungissa myös merkittäviä ulkoishaittoja.


Miten yksityinen pysäköinti tulee järjestää

Asia on sinänsä äkkiseltään yksinkertainen, ihan normaali yhtiö josta ostetaan pysäköintiaikaa siinä kuin kuntosalilta kuntoiluaikaa. Helpointa tämä on jos ajattelee yrityksen sijaan Autoliiton tapaista autoklubia joka vastaa koko aluen pysäköinnistä, liittyä saavat paikalliset asukkaat ja yritykset. Osakkeen hinta kattaa pienen osan kuluista ja toimii alkupääomana, pääasialliset tulot tulevat aikaperustaisista maksuista. Myös kadunvarsipysäköinti on osa yhtiötä. Taloyhtiöillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, kaupunki voi toimia jonkinlaisena kätilönä.

Alla numeroituina ongelmia ja miten se torpataan:

1. Paikallismonopoli
Voi olla käytännössä vaikeaa tuottaa paikallista kilpailua pysäköintitalojen kesken. Se että kaupunki taas kilpailisi niiden kanssa vääristäisi omalla tavallaan kilpailua. Tämän takia paras ratkaisu on keskinäinen yhtiö jossa pysäköintipalveluita käyttävät myös omistavat sen, vähän niin kuin golf-klubi.

2. Pysäköinti leviää vieras- ja asiointipaikoille jos muualla pitää maksaa
Tähän on hyvin yksinkertainen ratkaisu, mitään tuollaisia erillisiä paikkoja ei ole. Eli siksi ne ovat saman yhtiön alla joka saa niistä myös tuloja. Käytännössä tämä tarkoittaa että kaupunki vuokraa kadunvarsipaikat perustettavalle alueelliselle pysäköintiyhtiölle.

3. Jos pysäköinti on maksullista niin sitä pitää valvoa, ja ihmiset eivät pidä siitä
Ne samat ihmiset jotka pysäköivät ovat myös osakkaita, ihmiset ovat sangen hanakoita puuttumaan väärinpysäköintiin omilla paikoillaan. Yhtiö voi ostaa valvonnan palveluna joka kaupungilta tai yksityiseltä yritykseltä.

4. Sokerina pohjalla Autopaikkatyöryhmän raportissa esiintuotu ongelma:
Pysäköintilaitoksen yksityisten autopaikkojen toteuttaminen jää kiinni alueella asuntoja omistavien ja niissä asuvien asukkaiden halusta ja kyvystä
ostaa itselleen oma autopaikka... Tällöin uuden alueen asukkaat saattavat vaatia kaupunkia muuttamaan pysäköintiä verovaroin esimerkiksi maantasoiseksi tai lisäämään kadunvarsipysäköintiä välttyäkseen ostamasta omakustannusperusteisia, mutta silti kalliita autopaikkoja pysäköintilaitoksesta.

Siellä maatasolla kaupungissa ei ole tilaa vaikka kuinka vaatisi. On myöskin vaikea nähdä ongelmaa siinä että pysäköintilaitoksia joita ihmiset eivät halua, ei myöskään rakenneta.