Ihmisillä on kaksi eri tapaa suunnistaa, kärjistäen toisilla on ns. kartta päässä, eli he suunnistavat esimerkiksi Kauppatorilta Aleksanterinkadulle niin että kulkevat yhden korttelin verran pohjoiseeen. Toiset taas muodostavat maamerkeistä tavallaan matkakertomuksen, jolloin Kauppatorilta pääsee Aleksille kääntymällä oikealle Mantalta talojen väliin, ja sitten vasemmalle seuraavasta risteyksestä. (Esimerkki lienee huono, koska olen tuollaisessa suunnistamisessa huono). Suurin osa ihmisistä on jotain tästä välistä, eli suunnistaa sekä maamerkkien että kartan mukaan. Toki käytännön harjoitus myös vaikuttaa, koska nämäkin ominaisuudet kehittyvät tai eivät riippuen siitä miten harjoittaa.
Tästä seuraa vaatimuksia esimerkiksi joukkoliikenteen karttojen suunnittelulle. Toisaalta linjaston ja linjakartan tulee olla selkeä jotta sen hahmottaa kartalla, toisaalta tarvitaan myös ohjeita ja selkeitä visuaalisia kiintopisteitä. Samoin kaupungissa suunnistamista helpottaa jos kadut ovat edes jotenkin loogisesti saman suuntaisia, ja toisaalta tunnistettavat maamerkit.
Mutta se parisuhdevinkki. Jossain määrin kyse on sukupuolieroista, miehet suunnistavat keskimäärin useammin kartalla ja naiset useammin maamerkeillä. Esim. seuraava kirjoitus:
Here's the canonical view of the field as I understand it. In simulations of real world tasks using either laboratory situations, or virtual reality, or sometimes even in field studies of human beings doing real world tasks, a difference that often seems to arise is that women appear to rely more on a strategy based on keen observation of landmarks and men appear to rely more on a strategy based on an understanding of Euclidean geometry. This distinction has been observed repeatedly and it also has an interesting analog in non-humans. Even laboratory rats show some signs of a similar difference in spatial strategies between the sexes. As with all aspects of human behavior, there are some modifiers that we need to attach to this basic finding. The main one is that there is a tremendous amount of variability in performance on these behavioral tasks and that there is a great deal of overlap between the genders in the distribution of that variability. What this means is that it isn't too hard to find men who do better with landmarks than geometry, nor is it hard to find women who do better with geometry than with landmarks -- I hear from such individuals all the time and I see them in some of my studies. However, the averages suggest a difference between the genders, and a pretty good sized one at that.Emme tiedä miksi näin, mutta kuitenkin: kyse ei ole siitä että se toinen jääräpäisyyttään ei halua kysyä neuvoa, tai että tuo ei vaan ymmärrä katsoa kartasta. Ihmiset nyt vaan suunnistavat eri tavalla, myös samaa sukupuolta olevat. Ja jos minut haluaa jonnekin perille saakka, niin älkää kertoko että käännyt sen vihreän talon luota vasemmalle ja sitten oikealle sen huoltiksen kohdalta mistä saa hyviä munkkeja, vaikkei siitä nyt haittaakaan ole, varsinkin jos ne munkit ovat hyviä.
4 kommenttia:
Tuosta sukupuolten välisestä erosta sen verran että sillä on ajateltu (muistelisin että esim. Per Møllerupin Wayshowing-kirjassa aihetta käsitellään, ei ole nyt se tässä käden ulottuvilla joten en pysty tarkistamaan) olevan evolutiivinen yhteys miesten ja naisten tehtäviin metsästäjä–keräilijä-yhteisöissä. Yleensä miehet ovat huolehtineet metsästyksestä ja naiset keräilystä. Saaliin perässä pitkin metsiä/savannia juoksevien miesten on ollut hyvä pystyä onnistuneen kaadon jälkeen hahmottamaan lyhin reitti takaisin kotiin ruhon kanssa kun taas keräilijänaisille on ollut hyödyksi muistaa parhaat sieni-, marja- ym. paikat. Ensinmainittu tilanne vaatii yleiskuvan muodostamista ja tuntemattoman paikan suhteuttamista siihen, viimemainittu taas tarkkuutta yksityiskohdissa ja toisaalta myös optimaalinen reitti takaisin kotiin on kulkenut samaa tietä kuin paikalle on tultukin, toisin kuin metsästyksessä jossa saaliseläin on saattanut juosta sinne sun tänne yrittäessään karistaa jäljittäjiä.
Viehättävä kirjoitus. Palaan asiaan. Seppo Honkanen
Noissa evoluutioselityksissä on vähän se ongelma, mainittu myös yllä linkatussa, että niistä on vaikea testata. Eli minkälaisella empiirisellä kokeella tuota hypoteesiä voisi testata? Siitä muuten on kai jotain tutkimusta, että autonavigaattorit muuttaa suunnistamistapoja, eli on tämä opittuakin.
Oman havaintoni mukaan kartan hahmotukseen vaikuttaa kyvyn lisäksi halu aika omituisilla tavoilla. Siskoni on käsitykseni mukaan pään sisäisen kartan mukaan suunnistavaa naisten vähemmistöä, ja muutenkin taipuvainen hahmottamaan pohja- ja rakennuspiirustuksia sun muita paremmin kuin moni mies, hänen aviomiehensä mukaan luettuna (sen parisuhteen rauhaan tämän enempää tässä puuttumatta). Tämä lienee jossain määrin sukuvika, kun itselläni on suorastaan jonkunasteinen karttafetissi, ja olen myös päätynyt pyörittelemään kolmiulotteisia malleja tietokoneella leipätyökseni.
Kuitennii jos minä opastan siskoa hänelle tuntemattomassa paikassa, vaikka uudessa kaupungissa tai kauppakeskuksessa, niin hän ei muista reiteistä mitään ja kysyy kauppakeskuksesta ulos tultaessa, että missä nyt ollaan, vaikka sisään mentiin samaa latua. Toisin sanoen hän on mielessään delegoinut suunnistamisen täysin minulle ja pannut aparaatin omassa päänupissaan pois päältä.
Lähetä kommentti