Kartat, maamerkit ja parisuhderauha

Kuulostako tutulta, mies katsoo karttaa risteyksessä ja nainen huokaa että mikset voi kysyä joltakin neuvoa? Tolkku kertoo kesäisen kevyessä blogauksessa miksi näin ja miten tästäkin voi lakata stressaamasta.

Ihmisillä on kaksi eri tapaa suunnistaa, kärjistäen toisilla on ns. kartta päässä, eli he suunnistavat esimerkiksi Kauppatorilta Aleksanterinkadulle niin että kulkevat yhden korttelin verran pohjoiseeen. Toiset taas muodostavat maamerkeistä tavallaan matkakertomuksen, jolloin Kauppatorilta pääsee Aleksille kääntymällä oikealle Mantalta talojen väliin, ja sitten vasemmalle seuraavasta risteyksestä. (Esimerkki lienee huono, koska olen tuollaisessa suunnistamisessa huono). Suurin osa ihmisistä on jotain tästä välistä, eli suunnistaa sekä maamerkkien että kartan mukaan. Toki käytännön harjoitus myös vaikuttaa, koska nämäkin ominaisuudet kehittyvät tai eivät riippuen siitä miten harjoittaa.

Tästä seuraa vaatimuksia esimerkiksi joukkoliikenteen karttojen suunnittelulle. Toisaalta linjaston ja linjakartan tulee olla selkeä jotta sen hahmottaa kartalla, toisaalta tarvitaan myös ohjeita ja selkeitä visuaalisia kiintopisteitä. Samoin kaupungissa suunnistamista helpottaa jos kadut ovat edes jotenkin loogisesti saman suuntaisia, ja toisaalta tunnistettavat maamerkit.

Mutta se parisuhdevinkki. Jossain määrin kyse on sukupuolieroista, miehet suunnistavat keskimäärin useammin kartalla ja naiset useammin maamerkeillä. Esim. seuraava kirjoitus:

Here's the canonical view of the field as I understand it.  In simulations of real world tasks using either laboratory situations, or virtual reality, or sometimes even in field studies of human beings doing real world tasks, a difference that often seems to arise is that women appear to rely more on a strategy based on keen observation of landmarks and men appear to rely more on a strategy based on an understanding of Euclidean geometry.  This distinction has been observed repeatedly and it also has an interesting analog in non-humans.  Even laboratory rats show some signs of a similar difference in spatial strategies between the sexes.  As with all aspects of human behavior, there are some modifiers that we need to attach to this basic finding.  The main one is that there is a tremendous amount of variability in performance on these behavioral tasks and that there is a great deal of overlap between the genders in the distribution of that variability.  What this means is that it isn't too hard to find men who do better with landmarks than geometry, nor is it hard to find women who do better with geometry than with landmarks -- I hear from such individuals all the time and I see them in some of my studies.  However, the averages suggest a difference between the genders, and a pretty good sized one at that.

Emme tiedä miksi näin, mutta kuitenkin: kyse ei ole siitä että se toinen jääräpäisyyttään ei halua kysyä neuvoa, tai että tuo ei vaan ymmärrä katsoa kartasta. Ihmiset nyt vaan suunnistavat eri tavalla, myös samaa sukupuolta olevat. Ja jos minut haluaa jonnekin perille saakka, niin älkää kertoko että käännyt sen vihreän talon luota vasemmalle ja sitten oikealle sen huoltiksen kohdalta mistä saa hyviä munkkeja, vaikkei siitä nyt haittaakaan ole, varsinkin jos ne munkit ovat hyviä.

Krapula II

Autot on tylsiä.

Pekka Pakkala hs.fi otsikolla Tietokoneet tappoivat autoilun nautinnon:

Teknologia on tappanut kaiken huvin autoilusta, sekä ajamisesta että autoista. Ensin tulivat liikennevalot, jotka määräävät liikenteen rytmin kaupungissa. Sen jälkeen tienvarsikamerat, joilla on nollatoleranssi ylinopeudelle.

Lopputuloksena autoilla ajetaan kiltisti jonossa, tietokoneen ohjaamien liikennevalojen mukaan. Taajaman ulkopuolella laitetaan päälle vakionopeudensäädin, jotta ylinopeutta ei tule vahingossakaan.

Navigointilaite ohjaa perille ja kertoo tarvittaessa matkan varrella olevan ABC:n, Mäkkärin tai Alkon sijainnin. Kuskin tehtäväksi jää lähinnä ohjaaminen ja jarruttaminen. Tosin nämä viimeisetkin tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät ovat siirtymässä tietokoneen hallittaviksi kalliimman luokan autoissa.

Autoilija on villi ja vapaa vain tv-mainoksissa, joissa ei ikinä näy liikennekameroita tai ruuhkia.

Lester R. Brown samoin HS 4.8:

Yksityisautoilu lupaa liikkumisen helppoutta, ja maaseudulla se myös tarjoaa sitä. Urbaanistuvassa maailmassa jo yli puolet ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa. Niissä autoilusta tulee usein liikkumisen vastakohta. Kun autojen määrä kasvaa tiettyyn pisteeseen, ne alkavat haitata liikkumista ja ilmansaasteiden lisääntyessä myös terveyttä.

Kaikista maailman ihmistä, P.J. O'Rourke pakinoi romanssin lopusta jo pari vuotta sitten:

Over the years away got farther away. Eventually this meant that Americans had to spend all of their time driving. The play date was 40 miles from the Chuck E. Cheese. The swim meet was 40 miles from the cello lesson. The Montessori was 40 miles from the math coach. Mom’s job was 40 miles from Dad’s job and the three-car garage was 40 miles from both.

The car ceased to be object of desire and equipment for adventure and turned into office, rec room, communications hub, breakfast nook and recycling bin—a motorized cup holder. Americans, the richest people on Earth, were stuck in the confines of their crossover SUVs, squeezed into less space than tech-support call-center employees in a Mumbai cubicle farm...

The American automobile is — that is, was — never a product of Japanese-style industrialism. America’s steel, coal, beer, beaver pelts and PCs may have come from our business plutocracy, but American cars have been manufactured mostly by romantic fools. David Buick, Ransom E. Olds, Louis Chevrolet, Robert and Louis Hupp of the Hupmobile, the Dodge brothers, the Studebaker brothers, the Packard brothers, the Duesenberg brothers, Charles W. Nash, E. L. Cord, John North Willys, Preston Tucker and William H. Murphy, whose Cadillac cars were designed by the young Henry Ford, all went broke making cars. The man who founded General Motors in 1908, William Crapo (really) Durant, went broke twice. Henry Ford, of course, did not go broke, nor was he a romantic, but judging by his opinions he certainly was a fool.

Tuunattuja polkupyöriä taas näkee liikenteessä yhä enemmän.

Krapula

Aamun blogroll:

Paul Krugman kirjoittaa valaisemattomasta, päällystämättömästä tiestä ei yhtään mihinkään:

The lights are going out all over America — literally. Colorado Springs has made headlines with its desperate attempt to save money by turning off a third of its streetlights, but similar things are either happening or being contemplated across the nation, from Philadelphia to Fresno... in a number of states, local governments are breaking up roads they can no longer afford to maintain, and returning them to gravel... Teachers are being laid off; programs are being canceled; in Hawaii, the school year itself is being drastically shortened...

How did we get to this point? It’s the logical consequence of three decades of antigovernment rhetoric, rhetoric that has convinced many voters that a dollar collected in taxes is always a dollar wasted, that the public sector can’t do anything right.

The antigovernment campaign has always been phrased in terms of opposition to waste and fraud — to checks sent to welfare queens driving Cadillacs, to vast armies of bureaucrats uselessly pushing paper around. But those were myths, of course; there was never remotely as much waste and fraud as the right claimed. And now that the campaign has reached fruition, we’re seeing what was actually in the firing line: services that everyone except the very rich need, services that government must provide or nobody will, like lighted streets, drivable roads and decent schooling for the public as a whole.

Martin Wolf pohtii valtion roolia:

There exists a strand in classical liberal or, in contemporary US parlance, libertarian thought which believes the answer is to define the role of the state so narrowly and the rights of individuals so broadly that many political choices (the income tax or universal health care, for example) would be ruled out a priori. In other words, it seeks to abolish much of politics through constitutional restraints.

I view this as a hopeless strategy, both intellectually and politically.

It is hopeless intellectually, because the values people hold are many and divergent and some of these values do not merely allow, but demand, government protection of weak, vulnerable or unfortunate people. Moreover, such values are not “wrong”. The reality is that people hold many, often incompatible, core values. Libertarians argue that the only relevant wrong is coercion by the state. Others disagree and are entitled to do so.

It is hopeless politically, because democracy necessitates debate among widely divergent opinions. Trying to rule out a vast range of values from the political sphere by constitutional means will fail. Under enough pressure, the constitution itself will be changed, via amendment or reinterpretation...

What are my personal views on how far the protective role of the state should go? In the 1970s, the view that democracy would collapse under the weight of its excessive promises seemed to me disturbingly true. I am no longer convinced of this: as Adam Smith said, “There is a great deal of ruin in a nation”. Moreover, the capacity for learning by democracies is greater than I had realised. The conservative movements of the 1980s were part of that learning. But they went too far in their confidence in market arrangements and their indifference to the social and political consequences of inequality. I would support state pensions, state-funded health insurance and state regulation of environmental and other externalities. I am happy to debate details.

Ja aamun Hesarissa amerikkalaisen työvoimatoimiston arjesta:

Valtion työpaikat ovat Tullyn mukaan kaikkein halutuimpia. Edut ja turvallisuus houkuttelevat. Eikä vauhti ole niin kova kuin yksityisellä sektorilla, jolla 60-tuntiset työviikot eivät ole harvinaisuuksia.

Siinä yövartijavaltiossa on sellainen pieni ongelma että se ei tee sitä mitä ihmiset haluaisivat valtion tekevän.


Haiku error message
Chaos reigns within.
Reflect, repent, and reboot.
Order shall return.

Ehkä on hyvä että valta on virkamiehillä

Henkilökohtaisesti pidän kasvissyöntiä suoraan sanoen kummallisena, vähän niin kuin hankkisi itselleen allergian. Ei sinänsä etteikö se että söisi enemmän kasviksia voisi olla ihan hyvä idea, ja hyvää liharuokaa ei halvalla saa.

Mutta jos nämä valtuutetut ovat lihansyöjien edustajat, niin voiko tästä kerhosta jotenkin irtisanoutua? Sitäpaitsi jos on jostain kummasta syystä huolissaan siitä että kasvispainotteinen kouluruoka tuottaa lisää kasvissyöjiä, niin sitten on varmaan vastaavasti sitä mieltä että tillilihan hurja suosio johtuu kouluruokailusta.

Bambusta tehty poljettava koulubussi

Suhtaudun myötämielesesti sekä pyöräilyyn että joukkoliikenteeseen, ja koululiikuntaakin sitä vähemmän nuivemmin mitä pidempi aika sen omakohtaisesti harjoittamisestani on, mutta tämä alkaa mennä jo yli:

In February 2008 Calfee helped teach three groups in Ghana the basics of bamboo bike frame building. There are now several projects ongoing in that country. And further projects are planned, everywhere from Uganda and Liberia to the Philippines and New Zealand.

And Calfee's latest project is even more ambitious: The bamboo school bus bike. The plan is for the bike to have an adult steering and six or seven children onboard -- and everyone has to pedal.

Bamboo Bikes, Spiegel Online, via Arts and Letters Daily

Lovely weather

Britit tunnetusti ymmärtävät säästä puhumisen päälle. BBC:n esitys siitä mistä kylmä sää johtuu onkin selkeä. Korkeapaine pohjoisnavalla painaa kylmää ilmaa etelään

Toisaalta samasta syystä jossain paikoin on tietenkin normaalia lämpimämpää

Syylliset haussa

Mark Lynas eilen Guardianissa, How do I know China wrecked the Copenhagen deal? I was in the room

Via James Fallows, Kiinalaiset varmaan pahastuvat tästäkin.

Lisäys:
Via Oras Tynkkynen, Foreign Affairs kirjoittaa:

Indeed, China's economic numbers and statistics ought to be viewed as the most unreliable of any major economy in the world. For example, every quarter, China's National Bureau of Statistics (NBS) goes through the same ritual. Statistics come in from all over the country. The provinces take about two weeks to compile them, three times as fast as many smaller, developed economies with much more efficient processes for data collection. The NBS sorts through them, "consults" with senior government officials, applies a mysterious methodology to trim them into shape, and then spits out an annual GDP figure, always in the neighborhood of 8 percent, that is then diplomatically endorsed by organizations such as the World Bank andthe OECD.


Incredibly, provinces rarely fail to hit economic targets set for them by Beijing each quarter despite few changes in policy. Inaccuracy is also perpetuated by the fact that local officials are praised and promoted according to their capacity to meet centrally issued targets, while central officials themselves have limited means with which to verify local figures. Beijing is completely aware that these numbers are wildly inaccurate despite aggressively defending them after release. For the sake of its image and reputation, Beijing still wants to assure outsiders that it remains in charge even though in important respects it is not. It would not want a team of independent experts seeing for themselves the deception, dysfunction, and lawlessness that takes place throughout China under the watch of unaccountable local officials.

This lack of transparency strikes at the heart of China's credibility in any global climate-change agenda. Wen would not want foreign experts reporting to political masters in America and Europe that Beijing's capacity to compel local officials and locally managed, state-controlled enterprises -- some 120,000 companies and countless other subsidiaries -- to implement climate-change initiatives is extremely poor. This would simply strengthen suspicions that decentralized China cannot actually honor future commitments despite promises that it intends to.

Betonibrutalismi

Dalrymple aloittaa aiheesta:

Le Corbusier was to architecture what Pol Pot was to social reform.

...ja loppuartikkeli ei ole sen armeliaampi.

Informaatioähky

En aio sanoa yhtään mitään viimeisimmästä hörhöhyökkäyksestä, mutta mediareaktioon liittyy laajempia kysymyksiä, kuten se että pitäisikö tutkijoiden operoida julkisuudessa ja ilmeisesti julkisuuden logiikalla?

Esimerkiki Clive Crook FT:ssä:

For the sake of their own credibility, scientists should maintain a cautious distance from politics, and those who take up politics should not expect the deference to disinterested scholars they would otherwise deserve.

Mainio James Annan on äkkiseltään samaa mieltä:

"Scientists need to be a lot more pro-active with media"
(All together now) Oh, now we don't!

...I don't need to get involved at all, and (like most scientists) there are significant disadvantages to doing so. One of them is the shrill accusations of politicising climate science, although since this seems to depend on such a vacuous definition of politicisation that I'm already doing this simply by breathing, perhaps I shouldn't care. But it does make a cheap soundbite for the echo chamber, which is presumably the point.

Of course, that does not mean I won't get involved as and when I can be bothered. In fact I'm more than happy to talk to any journalist who contacts me, this happening so rarely that it is much more of a curiosity than imposition (and so far they have mostly done a pretty fair job). But I don't believe there is any particular obligation on me, moral or otherwise, based on my being a scientist rather than anything else.

Paitsi että Crooke ei kuitenkaan tarkoita samaa:

Some dedicated climate sceptics are beyond persuasion. Some are batty. One can understand how exasperating it is for climate scientists to deal with them. But given what is at stake, they had better get over it.

Oh no they don't. Meillä on sellaisia instituutiota kuin tiede, ja parhaimmillaan lehdistö, jonka koko funktio on filtteröidä informaatiota. Eli suomeksi pitää hullut ulkona, jos jokaiseen kaukoniemiseen ja pellepelottomaan joka on juuri mielestään keksinyt jotain mullistavaa pitäisi suhtautua vakavasti niin julkaisut olisivat valtavia tiiliskiviä täynnä toinen toistaan poskettomampia teorioita. Tällaisella julkaisulla ei tee yhtään mitään; julkaisun lisäarvo on siinä että se valikoi jotta lukijan ei tarvitse tehdä tätä itse.

Ajatus että keskustelua ilmastotieteen tutkimuksista, tai vaikkapa rokotteiden hyödyllisyydestä, käytäisiin sanomalehtien sivuilla johtaisi käytännössä siihen että sitä käytäisiin pienimmän yhteisen nimittäjän tasolla. Siis niin että kansa ("public") ymmärtää. En usko että kansa haluaa että esimerkiksi aivokirurgi operoi käsitteistöllä tasoa putkiaivo.

Asiantuntijavallassa on ongelmansa, mutta ratkaisu niihin ei ole se että asiantuntijat koettavat tiivistää alansa tietämyksen kolmen minuutin puolustuspuheeksi, ja sitten äänestetään. Eli siis se että luovutaan asiantuntijoista ja auktoriteeteista, kuten ajoittain osuva Theodore Dalrymple tarinoi:

As I was re-reading (Obedience to Authority), after an interval of 20 years, on a plane to Dublin, the woman next to me - a social worker in a Dublin hospital - said: "I've always been against all authority."

"All?" I asked.

"All," she replied. "We've suffered a lot in Ireland from the authority of the Catholic Church."

"What about the pilot of this aircraft?" I asked. "I assume you would prefer him to continue to fly it, rather than, say, for me to take over, and that were I to attempt to do so, he should exert his authority over me as captain?"

She readily agreed that in this instance his authority was necessary, though only for a short time, and was legitimate because she had granted it to him. I pointed out that even the brief authority that she had been so kind as to bestow upon him actually depended upon a whole chain, or network, of other authority, such as licensing boards, medical examiners and so forth, upon whose competence, honesty and diligence she could not possibly pronounce. She was not against all authority, therefore: on the contrary, she trusted much of it implicitly, even blindly. And necessarily so in a complex, technologically advanced society.

Palin

Näin Nobelin palkinnon alla, aina välistä on hyvä muistuttaa kuinka totaalisen kaistapäistä amerikkalainen hörhöoikeisto on. Kommentit on hilpeitä-

Miksei vaan talo?

Hesarin juttua Hakunilasta lukiessani minulle jäi päällimmäiseksi ajatus että jos olisi mahdollista antaa käänteisiä tunnustuspalkintoja, niin nimeäisin sen kaavoittajan joka keksi erillisen vuokratalon.

Omistajan ongelma

Pitkäaikaistyön Jaska keksii liikeidean, hän rupeaa myymään Rautatientorilla vissyvettä mukeissa ohikulkijoille. Jaska maksaa tehtaalle yhden rahan litrasta vissyä ja myy sen kahdella rahalla, vuodessa Jaska myy 50 000 litraa eli voittoa tulee 50 000 rahaa.

Mukeja täyttäessään Jaska rupeaa miettimään, että eihän tämä ole mitään muuta kuin vettä ja hiilihappoa, mitä jos hankkisi oman hiilihappokoneen? Tätä varten Jaskan pitäisi investoida vesijohtoon, koneeseen, jne. Investointi on kallis, 500 000 rahaa, mutta toisaalta rahaa säästyy vuodessa 50 000 rahaa (oletetaan että vesi on ilmaista) eli tuotto on ihan hyvä 10%. Eiku pankkiin.

Pankinjohtaja on kuitenkin epäileväinen. Mitä jos vissyveden hinta laskee, eli tehdas rupeaakin toimittamaan sitä hintaan 0,5 rahaa? Tämän jälkeen Jaskan kilpailijat laskevat hintojaan, mutta Jaska joutuu edelleen maksamaan korot ja lyhennykset vissykoneestaan. Vastaako 10% tuotto tätä riskiä?



Tuulivoimassa, ja muissa pääomavaltaisissa sähkön tuotantomuodoissa, on ihan sama ongelma. Kustannukset lyödään lukkoon investointihetkellä, mutta tulot riippuu sähkön hinnasta. Jos se, niin hiililauhdevoimalan omistaja voi aina leikata kustannuksiaan reilusti yksinkertaisesti polttamalla vähemmän hiiltä. Tuulivoimalan omistajan taas kannattaa myydä sähköä vielä hinnalla joka lähestyy nollaa, mutta kustannuksiin ei voi juuri vaikuttaa. Tämän takia muuten tuulivoima saattaa hyvinkin laskea sähkön hintaa.

Etu kustannusten joustavuudesta tarkoittaa sitä, että on kannattavampaa investoida hiilivoimalaan kuin tuulivoimalaan, vaikka niiden tuotantokustannukset per watti olisivat samat. Pirullista tässä on se että biopolttoaineita lukuunottamatta kaikki päästöttömät tuotantomuodot ovat pääomavaltaisia, eli päästömaksujen tasoksi ei riitä se että ne tekevät päästöttömistä tuotantomuodoista saman hintaisia, vaan niiden tason pitää olla niin korkea että ne ovat halvempia.

Tämä on syöttötariffin logiikka, poistetaan hintariski takaamalla minimihinta, ja tämä on tehokkampaa tukea kuin suora tuki. Toinen vaihtoehto on että kuluttajat omistavat tuotantolaitokset malliin TVO. Tuulisähkön ostamisen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että olisi parempi ostaa osuus tuulivoimasta kuin tuulisähköä.


Aiheesta pitemmin ja paremmin kirjoituksessa Why wind needs feed-in tariffs (and why it is not the enemy of nuclear)

Ilmastosopimuksen ehdot

Jeffrey Frankelin pragmaattinen lähestymistapa talous- ja ympäristökysymyksiin vetoaa minuun, viimeinen puheenvuoro ei tee poikkeusta. Turhan usein kuulee väitteitä tyyliin Kiina/Intia ei tule suostumaan päästörajoituksiin ja että päästöjen rajoittaminen maksaa "liikaa". Varsinkin jälkimmäinen ärsyttää, kun kerran puhutaan rahasta niin miksi ihmeessä käyttää laadullisia ilmaisuja, eli paljonko on "liikaa"?

Kiinan ja Intian suhteen pitää kysyä millaiseen sopimuksen ne eivät suostu. Frankel ehdottaa kompromissia: Länsimaat sitoutuvat (jo luvattuihin) määrällisiin vähennyksiin, Kiina ja Intia taasen sitoutuvat pitämään päästönsä ensimäissinä vuosikymmeninä ns. ei mitään toimia (Business as Usual, BAU) uralla, jonka jälkeen niitä ruvataan leikkaamaan myös kehittyvissä maissa. Tässä on sellainen nerokas ominaisuus että tämä määritelmällisesti sulkee hiilivuodon pois, kasvu on sitä mitä se olisi muutenkin ilman mitään ilmastosopimusta eli päästöt eivät voi enempää kasva sen takia että länsimaista siirtyy Kiinaan/Intiaan teollisuutta päästörajoitusten vuoksi. Kompromissi täyttää kehittyvien maiden olennaiset ehdot, ne saavat kasvattaa talouttaan ja päästöjään kehitysvaiheessaan, mutta tasaa päästöjä pitkällä aikavälillä. Frankel ei sitä tässä yhteydessä mainitse, mutta myös kepillä voi ainakin uhata.

Kustannusten suhteen, Frankel vetää hatusta ehdot sillä mikä on poliittisesti realistinen taso: 1% BKT:stä diskontanttuna pitkällä aikavälillä, korkeintaan 5% budjettikautena. Luvuista voi olla eri mieltä, mutta lähestymistapa on oikea, samoin suuruusluokka.

Noilla kustannusoletuksilla ja eri maiden määrällisillä rajoituksilla Frankel saa mallista ulos 500 ppm maksimi hiilidioksidipitoisuuden ja kolmen asteen nousun lämpötilassa. Sopimusarkkitehtuuri 2.0 on työn alla ja siinä on tavoitteena 450 ppm, odotan mielenkiinnolla.

Lopun alkua

G20 maat pääsivät kuin pääsivätkin sopuun, ja se vaikuttaa hyvältä. Jonathan Portes raportoi voxeu.orgissa:

Conclusion

The London Summit does not mark the end of the world financial crisis or the recession that has resulted. But history may record that it marks the beginning of the end. As set out above, leaders of the G20 countries agreed that they would take whatever action was necessary – fiscal, monetary and financial – to restore growth and accelerate recovery, with monitoring by the IMF; they agreed to make available more than $1 trillion to and through the IFIs to support emerging and developing countries and maintain access to trade credit; and they agreed to completely reshape the world financial system so that in future it supports rather than undermines the real economy. Not bad for a day’s work.

Vapaakauppaa, 1000 miljardia elvytystä, ja tiukempi valvonta vipurahastoille, veroparatiiseille, jne. Ei todellakaan hullummin, ja lupaavaa ilmastoneuvotteluita ajatellen.

ps. FT:stä bongattu mielenosoituskyltti: Make love, not leverage.

Pakolaiskeskustelu

Selasin Uuden Suomen blogeja pitkästä aikaa. Löytyi mainio tyyppiesimerkki siitä miksi kukaan täysjärkinen ei kirjoita mitään maahanmuutosta paikkaan jossa on vapaa kommentointi:

Miten ihminen voi olla noin sinisilmäinen?

Asiat mistä vihreät jaksavat kantaa huolta ovat :

pakolaiset
ilmastonmuutos.

Ei tuota kirjoitustasi voi järjellä selittää.
Entisenä kalliolaisena myös hirvittää ihmisten puolesta alueesta tulee todella levoton, kun lätkästää yli 200:taa turvapaikanhakijaa pääasiassa somaleita ia irakilaisia.

Sääliksi käy läheltä omistusasunnon omaavia. Kiinteistöjen hinnat tippuvat pikapikaa.

Ei tuota kirjoitusta voi järjellä selittää.

Rooman palo ja puolalaisten asuntolainat

Pari lisälinkkiä edelliseen:

John Mauldin, Europe EconoMonitor, While Rome Burns:

...Eastern Europe has borrowed an estimated $1.7 trillion, primarily from Western European banks. And much of Eastern Europe is already in a deep recession bordering on depression.... In Poland, as an example, 60% of mortgages are in Swiss francs. When times are good and currencies are stable, it is nice to have a low-interest Swiss mortgage. And as a requirement for joining the euro currency union, Poland has been required to keep its currency stable against the euro. This gave borrowers comfort that they could borrow at low interest in francs or euros, rather than at much higher local rates.

But in an echo of teaser-rate subprimes here in the US, there is a problem. Along came the synchronized global recession and large Polish current-account trade deficits... The Polish zloty has basically dropped in half compared to the Swiss franc. That means if you are a mortgage holder, your house payment just doubled. That same story is repeated all over the Baltics and Eastern Europe.

Austrian banks have lent $289 billion (230 billion euros) to Eastern Europe. That is 70% of Austrian GDP. Much of it is in Swiss francs they borrowed from Swiss banks. Even a 10% impairment (highly optimistic) would bankrupt the Austrian financial system, says the Austrian finance minister, Joseph Proll...

The problem is that in Europe there are many banks that are simply too big to save. The size of the banks in terms of the GDP of the country in which they are domiciled is all out of proportion... The ability of the “host” countries to nationalize their banks is simply not there. They are going to have to have help from larger countries...

Western European banks have been very aggressive in lending to emerging market countries worldwide. Almost 75% of an estimated $4.9 trillion of loans outstanding are to countries that are in deep recessions. Plus, according to the IMF, they are 50% more leveraged than US banks.

Biljoona sinne, biljoona tänne, niin kohta aletaan puhua ihan oikeasta rahasta...

Charles Wyplosz, Vox EU, Bailouts: the next step up?:

Much as it was necessary to let Lehman Brothers go down before bailing out the remaining banks, it may be necessary to let a profligate government default and ask for IMF assistance.

Järjen pilkahduksia

FT raportoi:

Germany ready to help eurozone members
...

Asked on Wednesday whether Germany would risk seeing the eurozone break up rather than take action, Germany ready to help eurozone membersPeer Steinbrück, finance minister, told a press conference: “Could you imagine anyone would be willing to put up with this? We would have to take action.”

Mr Steinbrück told an event in Düsseldorf on Monday night that “the euro-region treaties don’t foresee any help for insolvent countries, but in reality the other states would have to rescue those running into difficulty”.

...

But a senior government official, speaking on condition of anonymity, told the FT the government would back assistance to a troubled eurozone state in spite of a European Union rule, known as the “no bail-out clause”, which prohibits collective liability for debt incurred by an EU state.

The senior official said: “Should refinancing conditions become too demanding for a eurozone member, I think other members would have to act to protect the euro despite the no bail-out clause.

“It is a simple matter of theory versus practice.”

Sama julkaisu suosittaa Soroksen mielipidekirjoitusta Euro-alueen yhteisistä velkakirjoista ja pankkivalvonnasta, syystäkin, ajatus on oikean suuntainen. Ilman euroa kriisi olisi vielä pahempi, mutta kun valtiovarainministeriöt on täysin kansallisia. Pankit ovat Eurooppalaisia, mutta valtioiden takaukset maatasolla, josta syntyy kaikenlaisia ongelmia, isoimpana se että esim. Belgian kyky kantaa jättipankkinsa riskit on kyseenalainen. Rasite on kohtuuton varsinkin uusille EU-maille (Puola, Latvia...), jos näiden maiden talous romahtaa, niin lasku lankeaa veronmaksajille pankkien luottotappioiden kautta Itävalllassa, Saksassa, Ruotsissa... ja luultavasti Suomessakin. Toisaalta ne Eu-maat joilla olisi varaa elvyttää (Saksa, Suomi, Ruotsi...), eivät tee tätä täysin mitoin, koska raha valuu kotimarkkinoilta yhteisellä talousalueella vientiin. Toimet pitäisi koordinoida ja ainakin osittain yhteisrahoittaa. Onneksi meillä on tähän insituutiot: missä EU, siellä ratkaisu.

Parempaa luettavaa

Via ALDaily , Naturessa on käynnissä debatti siitä pitäisikö rotua ja älykkyyttä tutkia. Asiaa on puitu myös Soininvaaran blogissa toistuvasti. Kummatkin puheenvuorot ovat vallan erinomaisia, ja nostavat keskustelun puisevasta aiheesta laajemmaksi. Stephen Rosen mukaan rotututkimus on huonoa tiedettä, eli ei. Ceci ja Williams taas ovat sitä mieltä että tutkimus kehittyy kritiikin kautta ja sen takia rajojen asettaminen sille on vahingollista, eli kyllä.

Tartun yhteen kohtaan jatkodebatatissa. Rose kysyy aiheellisesti, että miksi mustat ja valkoiset, miksei vaikka etelä- ja pohjois-walesilaiset joilla on geneettisiä eroja? Ja miksei tutkita perinnöllisyyslinjoja lähes mielivaltaisen rodun sijaan. Ceci ja Williams vastaavat:

Rose argues that the dubious biological underpinnings of race render meaningless scientific analyses. While we agree race is a flexible concept, it nonetheless has significant import in society, where it is responded to as a critical variable in many contexts. Ditto gender, which as Rose points out is highly influenced by socialization, but nonetheless, as a category, continues to offer important insights into human experience

(...)

Rose argues that “Broad divisions between ‘white’ or ‘Caucasian’ and ‘black’ or ‘Asian’ … hide genetically important subpopulation differences within these groups.” Although we agree these groups are not distinct races, his criticism misses the point—namely, self-defined race often provides the largest coefficient in models of achievement. It may derive its predictiveness from its effect on the environment, but this does not minimize the scientific validity of analyzing data in terms of self-defined race/ethnicity. The very same procedure is used in studies of personalized medicine showing preferential success of the heart medication BiDil for African Americans. Even if race is a proxy for a chain of social and environmental events that are not genetic, it could still be scientifically useful to analyze data in terms of it.

Ongelma on mielenkiintoinen. Pitäisikö tutkimuksen käyttää yleisiä käsitteitä vaikka ne eivät ole tieteellisesti tarkkoja, vai luoda oma käsitteistönsä? Minua tuo Cecin ja Williamsin argumentointi ei oikein vakuuta. Ajatus, että koska ihmiset ajattelevat tuollaisilla käsitteillä niin tiede palvelee parhaiten tutkimalla niitä on yksinkertaisesti väärin. Tuo hyödyllisyys on sen sijaan mielenkiintoisempi, voihan se olla joskus hyödyllistä jakaa populaatio vaikka sen mukaan ovatko jäsenet syntyneet parittomina vai parillisina päivinä. Eivätkö tarkat ja perustellut käsitteet ole eräänlainen tietovarasto? Esimerkiksi jos halutaan tutkia sitä kuinka pienillä tuloilla ihmiset tulevat toimeen, on luontevaa ruveta etsimään vastauksia tilastollisesti pienituloisten eikä laihialaisisten joukosta.

Hiljainen keskustelija

Olenkohan minä ainoa, jota puheenjohtaja Katainen ärsyttää päivä päivältä enemmän? Tai paremmin, onko tällä silmät vedessä matalalla äänellä banaliteetteja tyyliin "välittämisvastuuta ei voi ulkoistaa" laukovalla valtiomiehellä ja kykypuoleen johtajalla ylipäänsä mitään annettavaa?

Tänään Katainen on sitä mieltä että maahanmuuton huonoista puolista pitää voida keskustella. Tuohon on sinänsä helppo yhtyä, mutta on jotenkin omituista vaatia että pitäisi keskustella. Jos rouva Katainen on lähdössä kauppaan, ja Jyrki haluaa vissypullon, niin sanooko hän että "voisitko tuoda vissyä" vai että "vissytilanteesta pitäisi keskustella"? Jos on sitä mieltä että Natosta tai maahanmuutosta pitää keskustella, niin sitten keskustelee eli sanoo asiasta jotain. Ainakin Hesarin tai YLEn uutisiin ei ole vaan tarttunut yhtään mitään.

Jykä muuten myös blogaa, niin kuin muotia on. Valtiovarainminister Katainen on sitä mieltä, että "Millään elvytyksellä ei ratkaista talouskriisiä tai sen syitä." Mikä saa satunnaislukijan miettimään esimerkiksi että miksi ratkaisu talouskriisiin olisi korjaus sen syihin, tai että miksei elvytys voi nyt nostaa taloutta taantumasta kun se on useissa maissa useita kertoja niin tehnyt? Emme tiedä, koska ministeri ei kerro. Ehkä tästä pitäisi keskustella.

Lisäys: Nyt Thors ihmettelee, että keskustelua kaivataan asiasta josta on sovittu keskusteltavan. Odotamme Vanhasen kannanottoa että keskustelu siitä mistä tulisi keskustella on hallituksen sisäistä keskustelua, ja tästä ei tule keskustella julkisesti.

Voiko lukemalla tulla tyhmemmäksi?

Minultakin on eri nettiyhteyksissä tivattu kantaa Halla-Ahon kirjoituksiin. Mutta kun ei vaan jaksa kiinnostaa. Yritin taas, ja opin että toimittajat tekevät asiavirheitä. Minkä tosin voi todeta vaikka avaamalla Kauppalehden, jossa miljardit ja miljoonat menevät toimittajilta säännöllisesti sekaisin. Numerosokeus on kansantauti, mutta tuo nyt on kuitenkin Suomen johtava talouslehti. Mutta kuitenkin, takaisin asiaan:

Minua ei kiinnostaa samasta syystä kun en osallistu paikallisessa Teboilissa keskusteluihin. Koska ne ovat karpoilua. Karpoilu on sitä, että kun sotaveteraani pitkäaikaistyöttömän yksinhuoltajamummun kansaneläke on jäänyt tulematta, niin tästä nostetaan hirvittävä meteli. Ei siksi, karpolija puolustatuu, ettei asia ratkeaisi yhdellä puhelinsoitolla, vaan siksi että se on esimerkiksi siitä kuinka yhteiskunta on kelvoton suhteessa sotaveteraani pitkäaikaistyötön yksinhuoltajamummuihin. Se että karpoilua harrastaa vähäisin kirosanoin ja kohtuullisella kirjallisella ilmaisulla ei ole lieventävä vaan raskauttava asianhaara, lukija erehtyy kuvittelemaan että tekstissä on joku idea.

Todettakoon nyt tässä kertaalleen, että toimittajat tekevät kiireessä juttuja vajavaisella tiedolla ja ymmärryksellä. Lisäksi virkamiehet tekevät virheitä, ja antavat hassuja lausuntoja kun kiireinen vajavaisella tiedolla ja ymmärryksellä varustettu toimittaja tenttaa, semminkin kun puheista päätyy tekstiin prosentti. Tarjoan bittien ja painomusteen säästämiseksi vaihtoehtoa: seuraavan kerran kun näin tapahtuu niin linkataan Tolkku-blogin tähän tekstiin, hyperlinkkiin teksti "Kuten tiedämme toimittajat sössivät ja virkamiehet erehtyvät". Jatkossa ehkä vain Tolkku:KTTSVE.


Oli siellä jotain substanssin tapaistakin linkissä. Joku tutkija oli erehtynyt toteamaan, että varmaan arkirasismin kokemuksilla ja karkoituksen uhalla voi olla jotain tekemistä syrjäytymisen, ja sitä kautta rikollisuuden kanssa. En tiedä onko karkoitusuhalla tällaista vaikutusta, onhan se toki jonkinlainen viesti yhteiskunnalta että tuo vaaleanpunaihoinen kaveri vastapäisellä junan penkillä voi ryöstää kiskan ja saa sakot, kun taas minut tummaihoisena lähetetään sotatoimialueelle. Tämä oli joka tapauksessa tutkimuksessa sivujuonne, mutta johdatti herra Halla-Ahon omituiseen mutinaan kausaliteetista, eli että aiheuttaako tämä muka rikoksia? Ei aiheuta, asenteet ja uskomukset eivät ole kausaalisia voimia. Eikä tutkija niin väitäkään, selittävä tekijä on eri asia kuin kausaalinen voima. Humanistille tämän pitäisi olla itsestäänselvää.

Sen sijaan olen lähes varma, että rasismi ja arkiväkivalta joka mamuihin kohdistuu selittää heidän suurempaa tilastollista väkivaltarikollisuutta. Ja syy tähän on arkikokemus. Helsinki on turvallinen kaupunki, itse olen kokenut väkivallan uhkaa harvon, ja vain ja ainoastaan skinien toimesta. Enkä asu ja liiku missään Eirassa.

Ne kaksi kertaa viime vuosina kun olen todistanut uhkaavaa tilannetta Helsingissä: Kalliossa eräästä kiinalaisesta ravintolasta poistui mies naisystävineen ja ravintoloitsija vaimoineen, naapurit muuten, perässä. Selvisi että kyseiselle nousuhumalaiselle herrasmiehelle ei tarjoiltu, koska hän on edelliselle kerralla käyttäynyt kaikkea muuta kuin herrasmiesmäisesti, ja hän purki pettymystään rikkomalla nyrkillä oven lasin tätä solvauksilla säestäen. Josta ravintoloitsija vaati korvausta, mikä aiheutti takkien repimistä ja lisää solvauksia. Poliisin avustuksella korvaus lopulta saatiin, mitään rikosta ei tosin kirjattu. Jos tilanne olisi mennyt toisinpäin, niin kiinalaispariskunta olisi varmaan karkoitettu?

Toinen kerta oli viimenä kesänä Malmilla. Istuin raskaan ruokakauppareissun jälkeen paikallisella terassilla rentoutumassa. Torilla keskusteli rauhallisesti silmämääräisesti jostain välimeren tienoilta peräisin oleva miespari, taisi olla paikallisen pizzerian väkeä. Paikalle pamahti, veikkaan että selvä, noin 40-kymppinen suht siisti suomalaismies kertomaan että tollaiset mokkakikkelit pitäisi tappaa, haisevat pahalle, ovat saastaisia, ja niin edelleen. Miehet eivät kiinnittäneet mitään huomiota, jolloin huutaja siirtyi sylkietäisyydelle ja he lähtivät pois. Katsoin suu auki, jonka jälkeen mies rupesi huutamaan minulle että vittuako tuijotat. En sanonut mitään, mieli teki tirvaista.

Ylipäänsä, väärän väriset tuntuvat olevan vapaata riistaa solvauksille, tönimisille ja ihan kaikelle semmoiselle, enkä nyt ihan hirveästi ihmettele jos hermot menee. Haluaisin nähdä sellaisen tilaston josta selviää kuinka monen mamun tekemän pahoinpitelyn toisena osapuolena on suomalainen häirikkö.


En jaksanut lukea enempää. Enkä taida nyt ihan heti yrittää uudestaan, hömppä ei lukemalla lopu.