Jatkosota huumeita vastaan

Ainakin kannabiksen laillistaminen on enää ajan kysymys. Sota huumeita vastaan on hävitty joka rintamalla. Tappiot ovat väkivaltaa, rikollisuutta ja turhia tuomioita, voittopuolella ei ole oikein mitään. Toisin kuin tappioista yleensä, tästä ei ole opittu yhtään mitään.

Oletetaan toimiva sääntely

Yleinen argumentti kannabiksen laillistamisen puolesta on että järkevällä sääntelyllä voitaisiin ehkäistä haittoja. Esimerkiksi Nytin artikkelissa haastateltu sosiologi Jussi Perälä visioi:

Ajatuksellahan voi leikkiä. Kasvattaminen ehkä vähenisi, tuomiot salakuljetuksesta ehkä pienenisivät, saataisiin kannabikselle ikärajat ja rajat pitoisuuksille, ja mainostaminen voitaisiin kieltää.

Kuten yleensä, tämä on tapana esittää passiivissa, ja sille että mikä koneisto tämän optimoidun sääntelyn mahdollisesti toteuttaisi ei ole tapana uhrata ajatustakaan. Implisiittisesti tämä sisältää kyseenalaisen oletuksen, että on olemassa joku pragmaattinen ja kiihkoton taho, joka osaa ja haluaa säädellä huumeita toimivalla tavalla. Eikä esimerkiksi vain koneisto, joka tuottaa uusia kieltoja vanhojen perään, koska niin se on aina ennenkin tehnyt.

Virkatyönä suunniteltu kuluttajatuote

Sama koskee keskeistä vasta-argumentia laillistamista vastaan. Esimerkiksi THL:n alkoholi- ja huumeasioista vastaava ylijohtaja Erkki Vartiainen kirjoittaa:

Kannabiksen vapauttaminen johtaisi vääjäämättömästi sen laajaan käyttöön ja lisäisi merkittävästi sosiaalisia ja kansanterveysongelmia sekä yhteiskunnallisia kustannuksia.

Tämä sisältää oletuksen, että vaikkapa hypoteettinen narko-alko ja siellä myytävät tiukan viranomaiskontrollin läpikäyneet tuotteet, olisivat hinnaltaan ja laadultaan houkuttelevampia kuin laittomilla vapailla markkinoilla tuotetut. Asiaa voi makustella vaikkapa pohtimalla, että jos valtio säätäisi monopolin panimolle joka myy kallista väljähtänyttä kaljaa rumista tölkeistä parittomina arkipäivinä, koska näin minimoidaan haitat, niin kasvaisiko oluen kulutus? Entäpä laiton kauppa?

Vartiainen tuskin on edes miettinyt asiaa tältä kantilta, koska hänen näkökulmastaan:

On pitkälti poliittinen valinta, kuinka paljon terveyttämme ja hyvinvointiamme haluamme päihteille uhrata.

Tämä hubris kitetyy parhaiten Stanton Glantzin suunnitelmassa kannabikseen laillistamiseen:

The goal (should be) to legalize it so that nobody gets thrown in jail, but create a legal product that nobody wants

Kyllä, siinä ihan oikeasti lukee että tulisi korvata laiton tuote laillisella tuotteella, joka on säädelty niin kelvottamaksi etteivät sitä kuluttajat halua. Tämä siten syrjäyttää laittomat tuotteet, koska taho ihan selkeästi sanoo kuluttajille, että te käytätte nyt tätä laillista pilveä. Glantz on tupakan vastaisen taistelun fundamentalistisiiven johtohahmo ja arvostettu kansanterveyden tutkija, kuinkas muuten.

Tällä samalla logiikalla STM argumentoi että he laillistavat sähkösavukkeet, mutta säätelemällä ne kuoliaaksi, ja säännellä täytyy koska laillistaminen lisää kysyntää jota tulee hillitä. Tämän jälkeen tupakan niillä korvaaville on vapaus valita tuote, jota hän ei halua ja jota ei voi käytännössä laillisesti ostaa mistään. Tätä he kutsuvat sallivaksi päihdepolitiikaksi.

Päätön sota

Maailmankuvaa joka tuottaa tällaista ajattelua voi vain arvailla, mutta ulkopuolisin silmin se näyttää jokseenkin tältä: Kansanterveyspolitiikassa niin kuin sitä harjoitetaan kansa on jonkinlainen naivi ja viaton sivullinen, ajopuu joka ajelehtii rikollisliigojen käsistä kansanvälisten suuryritysten hyväksikäytettäväksi, riutuen yhä uusien päihteiden kurjimuksessa. Ja sen ainoa pelastus ja turva on valtio joka käy loputonta sotaa näitä vastaan.

Lähteet

The right way to do drugs, The Economist

Matti Koskinen, Kannabis kauppoihin: Näin Suomi sen laillistaisi

Erkki Vartiainen, Uuden laillisen huumeen tuominen suomalaiseen kulttuurin toisi lisää ongelmia
Researchers warn legal marijuana could be next Big Tobacco, The Sacramento Bee