Mihin tarvitaan autottomia taloja?

Helsinki on pullollaan kerrostaloja ilman ensimmäistäkään pysäköintipaikkaa, ja niitä pitäisi pystyä rakentamaan edelleen. Ei siksi että talo ilman pysäköintipaikkoja olisi joku tavoite sinänsä, vaan siksi että tämä on ainoa tapa miten joihinkin paikkoihin voi rakentaa taloja. Kategorinen vaatimus taloyhtiön omasta parkkihallista johtaa usein siihen ettei taloyhtiötä perusteta.

Helsingin haluitummat asuintalot #6, Torkkelinkatu 17, 0 parkkipaikkaa

Rasittavin yksittäinen puheenaihe Helsingin kaavoituksessa on ns. autoton talo, ja se ei aihepiirin huomioon ottaen ole ihan vähän se. Virasto pohtii milloin autottomuussitoomusta niihin muuttaville, tai kaavoittaa kattokerroksen kokoisen talvipuutarhan, koska eihän muuten kukaan tuollaisessa suostuisi asumaan. Identiteettipolitiikan kokoontomisajoissa poliitikko tuhahtaa, että ei kuulkaa lapsiperheen ruokaostokset liiku Jumbosta ilman tila-autoa Jätkäsaareen, toinen että he kyllä kulkee tavarapyörällä luomupalstalleen. Absurdina huipentumana, jonkinlaisena kompromissina on päädytty siihen että tämmöistä epäilyttävää uutuutta voitaneen ehkä kokeilla.

Helsingin kantakaupunki on täynnä autottomia taloja, esimerkiksi Oikotien mukaan kaupungin kymmenestä halutuimmassa asuintalosta kahdeksassa ei ole ensimmäistäkään pysäköintipaikkaa. Niissäkään taloyhtiöissä joissa sisäpiha on uhrattu parkkikentäksi, paikkoja on nykyisestä normin mukaisesta mitoituksesta murto-osa.

Kyse ei ole sen ihmeellisemmästä asiasta, kuin että tiiviissä rakentamisessa tontilla ei nyt vaan ole mahtunut autopaikkoja. Tämä ei tarkoita että kyseinen talo on jonkinlainen vaihtoehtoväen kommuuni, eikä edes sitä etteikö sen asukkaat käytä tai jopa omista autoja, niitä ei vaan säilytetä asunto-osakeyhtiön tontilla. Tämä ei tietenkään myöskään tarkoita ettei tontille voisi ajaa autolla.

Autopaikattomuudesta on empiiristä kokemusta viimeisen sadan vuoden ajalta lukemattomissa taloyhtiöissä, ja jotenkin tämä tuntuu toimivan.

Kun parkkihalli on toteutuskelvoton vaihtoehto

Sitä että normi vaatii suurinpiirtein jokaista kolmea asuinkerrosta kohti yhden pysäköintikerroksen on ratkottu valtavilla kansirakennelmilla. Ne ovat monin tavoin typeriä, sen lisäksi että ne ovat kalliita, kannen päällä ei oikein puut kasva ja kannet joudutaan korjaamaan eli käytännössä uusimaan 20-40 vuoden välein. Parkkinormi pitäisi päästää päiviltä, mutta tässä kirjoituksessa ei ole kuitenkaan kyse siitä.

On tilanteita joissa käytännössä parkkihalli ei ole toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Esimerkiksi Mikko Särälä elvyttää vanhaa ideaa rakentaa Kulosaareen sillan viereen asuntoja, tällä kertaa urbaanissa, ja määrällisesti eli myös taloudellisesti toteuttamiskelpoisessa muodossa.

Ensimmäinen asia mikä tässä muodostuu ongelmaksi on että miten ihmeessä tuollaiselle täyttömaalle saisi normin mukaisen 600 paikan parkkihallin, suurin piirtein tontin kokoisen, ja toimivan ajoyhteyden sinne? Rakennusteknisesti tämäkin toki on tehtävissä jonkinlaisella tunneliratkaisulla, koska insinööri tekee kyllä rajattomalla budjetilla melkein mitä vaan. Mutta kustannusten räjähtäminen käsiin tarkoittaa ettei rakenneta ensimmäistäkään asuntoa.

Juuri käsittelyssä olevassa Lauttasaaren Lohiapajalahden kaavassa on tehottomat viuhkamaiset talot.

Tätä neliönuukailua myytäneen sillä että avoin rakenne säilyttää merinäkymät sen läpi, joka on ihan totta jos unohdetaan että lähes koko tontti on nelisen metriä korkeaa pysäköintikantta, josta ei näe läpi. Koska merenrantaan ja täyttömaalle on hyvin kallista ja hankalaa tehdä parkkihalleja.

Yleisemmin, pääkadun ja puiston välissä pitäisi olla talo. Se suojaa puistoa kadun melulta, ja toisaalta saadaan rakennusmaata hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelta. Tämän kompromissin kanssa voi puistojen suojelijatkin elää, talo tai edes kortteli ei vielä kovin paljon kavenna puistoa. Mutta jos talossa on valtava halli, sinne pitää tehdä erillinen ajoyhteys, jolloin yhtäkkiä onkin taas autotie viheralueen laidalla.

Mannerheimintien vartta Ruskeasuon siirtolapuutarhan kohdalla.

Nämä ovat kaikki esimerkkejä siitä miten jääräpäinen normeihin tuijottaminen käytännössä tuottaa huonoa rakentamista tai jopa estää rakentamisen kokonaan. Ratkaisu on ilmeinen.

Mallia toimistojen muutoksista asunnoiksi

On kuitenkin onnistuttu tekemään ilman sen kummempaa metelöintiä autoton talo. Alppilassa muutettiin toimistotalo asuintaloksi, rakentamatta parkkihallia, koska sen rakentaminen ei nyt vaan onnistu.

Samanlaista käytännönläheisyyttä toivoisi lautakunnalta ja virastolta myös uudisrakentamisessa. Normista saa lautakunta halutessaan poiketa. Että jos nyt päästäisiin siihen, että jos ei ole järkevää tapaa tehdä parkkihallia, sitä ei myöskään vaadita. Ilman mitään kummallisia ehtoja tulevalle taloyhtiölle. Se pitäisikö niitä ylipäänsä vaatia on toinen juttu, ja siitä tulee tapella erikseen.