Äänekkäät nimbyt ja hiljaiset kannattajat

Munkkivuoressa otettiin kantaa asemakaavan muutokseen, alla muutamia otteita:

Mielipiteessä (Mi5) esitettyjä asioita:
- kuinka varmistetaan, että louhinta- ja räjäytystyöt eivät aiheuta lähistön taloissa vaurioita ja kuinka mahdolliset vauriot korvattaisiin
- alueen paloturvallisuus saattaisi kärsiä
- uusi talo tuhoaisi Munkkivuoren hengen vihreästä asumisesta

Mielipiteessä (Mi 11) esitettyjä asioita:
- vehreys ja yhtenäinen rakennuskanta ovat tärkeitä Munkkivuorelle
- käynnistääkö muutos trendin, että taloyhtiöt rahoittavat remonttinsa lohkomalla tontteja ja myymällä niitä rakennusyhtiöille
- uudisrakennus pilaa maisemaamme ja alentaa asuntomme arvoa
- millainen on kaupunginmuseon kanta
- lisääkö kaupunki päivähoitopaikkoja alueelle
- melu-, parkki- ja turvallisuushaitat pahenevat

Mielipiteessä (Mi 9) esitettyjä asioita:
-rakentaminen rikkoisi kaavaa ja muuttaisi asuinympäristöä
-kallio on toiminut lasten leikkikenttänä ja uusien taitojen harjoittelupaikkana 60 vuotta ja kalliota pitävät kotinaan esim. kettu, lumikko, jänis, orava, liito-orava, kanahaukka yms.
-tonttitehokkuus olisi liian suuri
-uusi liittymä haittaa muuta liikennettä, tekee pääsyn kouluun vaaralliseksi ja Ulvilantieltä poistuu muutama asukaspysäköintipaikka 

Jos tämän perusteella pitäisi arvata mistä on kyse, niin luulisi että Munkkivuoreen ollaan rakentamassa kaksikymmenkerroksista jätteenpolttolaitosta, jonne jatkuva rekkaralli kuljettaa koko kaupungin roskat. Ja alle jää satumainen luontoparatiisi jossa kettu ja jänis, ja tietenkin liito-orava, elävät sulassa sovussa. Kyse on kuitenkin pienestä asuinkerrostalosta jo osin rakennetulle tontille:

Ihan YVAn tekemistä tästä ei sentään kukaan vaatinut tällä kertaa. Kaupunkisuunniteluvirasto vastasi asemakaavan selostuksessa:

Mielipiteet on kaavoitustyössä otettu huomioon siten, että ratkaisua on kehitetty ottamaan ympäristön erityisarvot ja -ominaisuudet paremmin huomioon. Uudisrakennus on mataloitettu yhdellä kerroksella, rakennusoikeutta on pienennetty ja kaavamääräyksiä on tarkennettu

Tosin on syytä epäillä, että kyse on oikeasti pysäköinnin kustannuksista, eli rakennusoikeutta on taas vähennetty pysäköintinormin takia ja syntipukiksi haettu valittajat. Määrällisesti tämä on sinänsä vaatimaton tappio, koska tämän kaltainen täydennysrakentaminen ei juurikaan tuota asuntoja: Jos tällaista pienkerroistaloista rakentamalla pitäisi tehdä Helsinkiin 6000 asuntoa vuodessa, niitä pitäisi rakentaa yksi vuoden joka ikisenä päivänä.

Kuinka paljon herkemmin ihmiset kertovat vastustavansa kuin kannattavansa?

Kaupunkisuunnitteluvirasto kirjaa tunnollisesti kaiken saamansa palautteen, mikä tarjoaa tutkijoille kiehtovan aineistoa. Sosiologi Veikko Eranti kirjoittaa Kvartti-lehdessä palautteessa käytetystä argumentaatiosta monipuolisesti, lukekaa ihmeessä koko juttu, mutta tämän kirjoituksen kannalta olennaisin tutkimustulos on tämä:

Näissä kirjeissä asukkaat suhtautuivat hyvin kriittisesti rakennushankkeisiin ja kaavamuutoksiin. Yli 70 % oli luokiteltavissa selvästi muutoksia vastustavaksi ja ainoastaan 18 % selkeästi muutosmyönteisiksi (loput, noin 10 % olivat luonteeltaan teknisiä huomautuksia).

Kuinka edustavan kuvan tämä otos antaa kaupunkilaisten näkemyksistä? Kuitenkin asuntopula on yleisesti tunnustettu ongelma ja varsinkin täydennysrakentaminen nähdään yleisellä tasolla erinomaisena asiana. Useimmiten jonkun rakentamisen vastustajat ainakin yrittävät esitää asian niin, varmaan pitkälti vilpittömästi, että kyllähän he toki kannattavat asuinrakentamista yleensä.

Munkkivuoren tapauksessa KSV tilastoi 11 yhteydenottoa aiheesta, joista kaikki olivat hanketta vastustavia. Tällä otannalla 100% munkkivuorelaisista vastustaa. Kuitenkin, kyseisen taloyhtiön munkkivuorelaiset nyt ainakin suhtautuvat positiivisesti. Asukkaiden kannaltaa kyse on siitä että etsittäessä helpotusta putkiremontin tuottaamaan taloudelliseen taakkaan, lisärakentaminen osoittautui hyvin harmittomaksi vaihtoehdoksi. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja kertoo (sivuilla 9 - 10):

Taloyhtiön asukkaat olivat talon päätyyn rakennettavan uuden talon kannalla, sillä kyseisellä tontin osalla ei ollut juurikaan käyttöä, siinä kasvoi vain yksi mänty ja oli lipputanko...

Pakkohan meidän on Helsinkiä tiivistää. Minusta Munkkivuoressa on monta paikkaa, joihin lisärakentamista voisi harkita ilman, että alueen luonne siitä kärsii. Ja uskon että mitä fiksummin aluetta täydennysrakennetaan, sitä paremmin saaame alueelle lisää palveluita. Jospa jonain päivänä tänne kulkisivat vaikka raitiovaunut...

Hän tuskin on ainoa munkkivuorelainen, tai ylipäänsä helsinkiläinen, joka ajattelee näin. Mutta kukaan heistä, eivätkä myöskään talon asukkaat, ole mitenkään ilmaisseet kannatustaan.

Yksi nyrkkisääntö on että ihmiset ovat ainakin viisi kertaa todennäköisempiä valittamaan kuin ilmaisemaan kannatustaan.  Yksilöpsykologisesti tämä on hyvin uskottavaa, harvempi vaivautuu edes lähettämään sähköpostin, puhumattakaan että järjestäisi kannatusmielenosoituksen ihan vaan kertoakseen että hänestä tämä kerrostalo on kiva juttu.

Pulmallista on ettei ainakaan Tolkun tutkimusosasto oikein löydä aiheesta tutkittua tietoa. Jotain osviittaa saisi jo siitä että vertaisi mielipidetiedustelujen ja palautteen eroja.

Mitä valittamisesta seuraa?

 Eranti kirjoittaa:

Rakentamisen ongelmat toki säilyvät, vaikka NIMBYt nähdäänkin osallistuvina aktiivisina kansalaisina. NIMBYt kun osallistuvat nimenomaan vaikuttaakseen virkamiesten päätöksentekoon, ja usein vieläpä vastustaakseen päätöksiä. Koko osallistumisjärjestelmän ideana tässä yhteydessä on nimenomaan antaa asukkaille mahdollisuus ajaa omia ajatuksiaan eteenpäin, jopa yhteisen hyvän kustannuksella. Kaupunki on lähtökohtaisesti suurten ihmisjoukkojen välinen kompromissi, ja NIMBY-konflikteissa on kyse yhdestä tämän konfliktin ratkaisun hakemisen muodosta.

On sinänsä täysin hyvää ja kunnollista vastustaa huonoksi kokemiaan asioita. Ongelma on kuitenkin siinä että konfliktit eivät ratkea eikä kompromisseja synny, kun äänessä ovat vain vastustajat. Tämä on kuin kävisi rauhanneuvotteluja itsekseen.

Kun palaute on lähes yksinomaan negatiivista, sen kohteena olevat suunnittelijat ja päättäjät reagoivat kahdella tavalla, joista kumpikaan ei ole toivottava: Ensimmäinen ja yleinen vaihtoehto on todeta että nää valittaa joka tapauksessa ihan riippumatta sitä mitä teen, jolloin henkilö tulee kuuroksi palautteelle. Toinen on varoa tekemästä yhtään mitään suunnitelijan tapauksessa, tai päättäjän tapauksessa vastustaa kaikkia muutoksia, koska niistä tulee sanomista.

Mitä tälle sitten voi tehdä? Ratkaisuksi tarjotaan yleensä varhaista ja perusteellista tiedottamista potentiaalisesti nimbyileville asukkaille, ja sillä on kyllä saatu suurempaa kannatusta hankeilla. Tämä on kuitenkin vastustuksen torjuntaa, pelkojen lieventämistä, eikä niinkään kannatuksen tasapuolista aktivoimista. Tavoite pitäisi kuitenkin olla että hankkeista käydään riittävän perusteellinen keskustelu, jossa eri näkökannat ja eri ihmisten näkemykset tuodaan laajasti esiin.

Tämä blogi pyrkii tuomaan oman panoksensa tähän julkisen keskusteluun avaamalla niitä ristiriitaisia tavoitteita joita rakentamiseen liittyy. Pitkälti siksi että maankäyttö on paljon kiinnostavampaa näin tarkasteltuna kuin yksinkertaistettuna kannanottona jonkun yhden hyvän asian puolesta. Se mitä täälläkään ei tehdä tarpeeksi on kirjoittaa silloinkin, kun hankkeet ovat hyviä.

Maailma paranee sillä että avaa suunsa silloinkin kun kannattaa jotain. Tämä on myös tehokasta, koska positiivista palautetta tulee esimerkiksi valtuutetuille hyvin vähän. Se että äänestää itselleen valtuutetun ja jättää hänet oman onnensa nojaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi on kuin ottaisi kesäkissan: se riutuu yksinäisyydessään, villiintyy ja rupeaa sekoilemaan.

Kuinka ei täydennysrakenneta

Täydennysrakentaminen on kaikin puolin järkevää ja periaatteellisella tasolla sitä kannattavat lähes kaikki. Käytännössä asiassa on kaksi muttaa, ensinnäkin pitäisi rakentaa taloja ja toiseksi se pitäisi tehdä järkevästi, mistä ne vaikeudet sitten alkavatkin.

Hassut viistolevyt ei tätä tönöä pelasta.
Nämäkin kuvat suurenevat napsauttamalla

Kuvan nuhjuisen parakin osoitteessa Mäkitorpantie 30 Oulunkylässä on nyt aika väistyä asuinrakentamisen tieltä. Asia on edennyt taloyhtiön aloitteesta, ja naapuriyhtiölläkään ei ollut mitään huomautettavaa. Taloyhtiö varmaankin käyttää saadut tulot nykyisen asuinkerrostalon korjauksiin. Sijainti on hyvä lähellä kahta juna-asemaa ja Jokeri-linjaa, bussin 64 pysäkki on aivan vieressä. Oulunkylän heikkojalkaisemmille saadaan asuntoja joihin pääsee hissillä. Juuri näinhän tämän pitäisi mennä.

Kaupunginsuunnittelulautakunnan listalla (Oulunkylän tontin 28148/7 asemakaavan muutosehdotus) odottaakin kuvan kaava vahvistamista. Tolkulla olisi tästä kuvasta yhtä jos toista sanottavaa, mutta annetaan puheenvuoro ensin Oulunkylä-Seuralle:

Oulunkylä-Seura ei (16.3.2012) pidä ongelmana liikerakennuksen korvaamista kerrostalolla. Seura pitää kuitenkin 5-kerroksista osaa liian korkeana alueen yhtenäisen 4-kerroksisen ilmeen kannalta ja liikenteellisesti ongelmallisena tonttiliittymää Mäkitorpantieltä. Mäkitorpantien varteen merkittyä puuriviä seura pitää tärkeänä

Kyseessä on ainoa kirjallinen lausunto koko kaavasta, jonka antoi siis tuntematonta määrää jäseniään edustava yhdistys. Naapuritontin asukkailla ei ollut mitään huomautettavaa. Virasto vastaa:

Rakennusta on madallettu kerroksella.

Lisäksi suullisissa mielipiteissä pidettiin hissilisten asuntojen rakentamista tärkeänä. Niitä tulee nyt sitten viidesosa vähemmän.

Tolkku yrittää nyt sanoa tämän kauniisti: Tässäkin osassa Oulunkylää on varmasti taloja joissa on erinomaiset naapurit, hyvä henki ja hieno asua. Ihan näin kaupunkikuvallisesti tai rakennustaiteellisesti ottaen kuitenkin se että rakennus rikko tämän katuilmeen, on pikemminkin argumentti puolesta kuin vastaan:

Mikko Särelä pohtii yleisemmin:

Nykykäytännössä pyritään usein siihen, että täydennysrakentaminen muuttaisi alueen luonnetta mahdollisimman vähän. Rakennusten korkeus ja sommittelu pyritään tekemään mahdollisimman pitkälle samalla tavalla kuin alueella on alunperinkin tehty.
Se toinen vaihtoehto on lähteä rohkeasti rakentamaan kerrostunutta kaupunkia. Siinä kukin aikakausi jättää oman leimansa alueen luonteeseen ja näin vuosikymmenien (ja satojen) saatossa muodostuu rikas kokonaisuus erilaisten aikakausien rakennustavoista. Tällainen kerrostunut kaupunkirakenne on asia, jota rakastamme siellä, missä sitä on rakennettu, mutta vältämme, kun sitä pitäisi rakentaa lisää.

Mainittu puurivi jatkuu vain viereisen tontin verran, ja se vie kosolti tilaa, jonka voisi käyttää isompaan sisäpihaan. Tulos on tällainen perinteinen viherkaista joka ei ainakaan pihatilana toimi.

Erikoiseksi ratkaisun tekee se, että talon ensimmäiseen kerrokseen on kuitenkin tarkoitus kaavoittaa liiketilaa. Mäkitorpantien varrella lähiösuunnittelija on sentään aikanaan osannut vetää liikehuoneistot kiinni jalkakäytävään, jostain perinteistä voisi pitää kiinni.

Vastapäisen kukkakioskin edessä ei ole puuriviä.

Lähimmän ravitsemusliikeen ovi aukeaa jalkakäytävälle.

Vielä vaikeampi on ymmärtää miksi Mäkitorpankujan puolella on viherkaista. Kyseessä on pikkuruinen umpikuja, jonka kautta ajetaan tonteille, miksi se pitää eristää tontista puurivillä? Tämän takia talo on kapeampi, mikä on pois rakennusalasta siinä kuin puuttuva kerroskin.

Vanhan asuintalon autotallit

Sen sijaan Oulunkylä-seuran kritisoima ratkaisu erillisestä sisäänajosta tontille vaikuttaa perustellulta, vaikka onkin liikenteellisesti kieltämättä huono. Nykyisen talon autotalleihin ja uuteen pysäköintihalleihin tulee järjestää ajoyhteys, ja arkkitehti on halunnut mieluummin länsipuolelle yhtenäisen pihan.

Uuteen taloon vaaditaan normin mukaan ilmeisesti 12 paikan halli, on sille tarvetta eli ei. Alla kuva kadunvarresta vastapäätä taloa, sunnuntai päivänä jolloin paikkojen käyttöaste on suurin:

Tässä voisi olla noin 8 asukaspysäköintipaikkaa.

Mäkitorpantiellä ei ylipäänsä ole pulaa pysäköintipaikoista, ja jos on niin samalla kun pyörätiet muutetaan yksisuuntaiseksi mahtuu helposti lisää kadunvarsipysäköintiä. 12 paikan parkkihalli maksanee noin puoli miljoonaa euroa, mikä on käytännössä suoraan taloyhtiön kukkarosta, koska markkihinta ei Oulunkylässä lähimainkaan kata rakennuskustannuksia. Vastaavia täydennysrakentamishankkeita on kaatunut pysäköintivaatimuksiin aiemminkin.

Hyvä hanke, huono toteutus. Tällä tavalla ei täydennnysrakentaminen etene. Tonttiteho 0,93 on noin puolet siitä mitä se uusissa kerrostaloissa, eli laajemmin tällainen täydennysrakentamattomuus tuottaa siten puolet vähemmän asuntoja. Kalliit pysäköintiratkaisut tekevät hankkeista taloyhtiöille vähemmän houkuttelevia ja jopa kannattamattomia yhdessä tuhlaavan maankäytön kanssa.

Halutaanko Helsinkiin lisää asuntoja vai lisää autotunneleita?

Helsinki tarvitsee kipeästi uusia asuntoja eli lisää kaupunkia. On sietämätöntä että tämän estää rahoituskelvottomat moottoritiefantasiat.

Suomen Kuvalehden haastatteleman professori Heikki A. Loikkasen mukaan Helsingissä asunnot ovat kovin kalliita yksinkertaisesti siksi, että on paljon hyvätuloisia ihmisiä niistä kilpailemassa.

Suurkaupungissa asukas- ja työpaikkatiheyden kasvu lisää vuorovaikutusta, verkostoja ja tuottavuutta. Alueella toimivien yritysten kannattavuus ja työntekijöiden palkkataso nousevat korkeammiksi kuin muualla. Helsingin kantakaupunki on tyypillinen esimerkki metropolikeskuksen magneettisesta vetovoimasta, joka nostaa kiinteistöjen hintoja.

Loikkanen on oikeassa seuraavalla oletuksella:

Suurkaupungin korkea hintataso ei siis johdu hintapyyntöjen korkeudesta, jos maankäytön rakenne ja instituutiot on annettu.

Eli suomeksi, jos kaupungin byrokratia ei pysty tuottamaan rakentamiskelpoista maata keskeisillä paikoilla, niin ei nouse taloja, vaan hinnat.

Loikkanen korostaa sitä, että ydinkeskustaa ja lähiöitä yhdistäville ”välialueille” pitäisi rakentaa asuntoja. Reunalla taas pitäisi suosia tiiviitä pientaloalueita nykyisten kerrostalolähiöiden sijasta... Kaavoitettukin alue voi jäädä rakentamatta tai rakentaminen viivästyy, koska kunta ei tuo sinne kunnallistekniikkaa tai yksityiset investoijat jättävät tonttivarannon käyttämättä.

Kerrostalojen rakennustahti Helsingissä riippuu lähinnä kaavavarannosta, eli kaavoittujen tonttien määrästä. Tällä hetkellä tontteja on noin kahden vuoden tarpeisiin, joka on aivan liian vähän. Helsingin pitäisi rakentaa mainittua kunnallistekniikkaa, eli putkia, katuja, ratoja ja niin edelleen. Ja tämä ei valitettavasti ole lainkaan selvää, pikemminkin tunnutaan tahtovan megalomaanisia liikenneväyliä.

Helsingin liikennesuunnittelu pohtii miten sadan miljoonan (vuodessa) liikennerakentamisen määrärahat saadaan riittämään, kun kaikkeen ei olekaan rahaa. Pitää priorisoida. Ja evästää:

Kaupunkirakenteen tiivistäminen toteuttamalla projektialueille osoitettu maankäyttö edellyttää tunneleiden ja eritasoliittymien rakentamista pääkatuverkolle liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi.

No ei edellytä. Helsinkiin on rakennettu kaunis, haluttu ja toimiva kantakaupunki ilman ensimmäistäkään tunnelia tai eritasoliittymää, ja niin voi ja tulee tehdä jatkossakin. Saa sitä haluta maanalaisen moottoritieverkoston, mutta ei se nyt voi olla syy jättää taloja rakentamatta. Ja näin kuitenkin tapahtuu. Virasto jatkaa:

Keski-Pasilan toteuttaminen käynnistää Veturitien tunnelin ja Kalasataman keskuksen toteuttaminen Sörnäisten tunnelin rakentamistarpeen. Koivusaaren rakentaminen edellyttää Länsiväylän eritasoliittymän toteuttamista. Kruunuvuorenrannan rakentaminen luo tarpeet Linnanrakentajantien tunnelin...

Näihin ei ole rahaa, eli Keski-Pasilaa, Kalasatamaa ja muitakaan kantakaupungin laajennuksia ei voi rakentaa? Talot häiritsevät ikävästi vapaata autoilua, mutta harvemmin sitä taloja ehdotetaan sen takia poistettavaksi.

Länsiväylän kattamisen Koivusaaressa viimeisin hintalappu taisi olla 170 miljoonaa. Tai jotain sinne päin, sama sinänsä koska se ylittää tuotot mitä kaupunki saa tonttimaasta, eli Koivusaarta ei rakenneta. Saavutus sinänsä Helsingin tonttihinnoilla. Koivusaaren voisi rakentaa ilman mitään betonikansia, ihan vaan tekemällä Länsiväylästä kadun.

Käytännössä Keski-Pasilan rakentaminen seisoo kun ihmetellään mitä tehtäisiin tiesuunnitelmalle johon ei ole varaa. Samaisessa kaupunkisuunittelulautakunnan kokouksessa käsittelyssä oleva Veturitie tunneleineen maksaa arviolta noin 140 miljoonaa euroa, josta Helsingin osuus on 125 miljoonaa. Kaupunki saa tonttimaasta Keski-Pasilasta oman arvionsa mukaan 70 miljoonaa euroa, ja varmaan sinne pitäisi muutakin rakentaa kuin moottoritie keskelle uutta keskustaa. Keski-Pasilan parituhatta parkkipaikka edellyttää ajoyhteydeksi ihan normaalin kadun, ei monitasomoottoritietä. Liikkumista helpottanee että Pasilassa pysähtyvät valtakunnan kaikki junat, pari ratikkalinjaa sekä tusina bussilinjaa.

Kruunvuorenranta on hankalampi tapaus. Sijainnista johtuen Kruunvuoren rakentaminen vaatii sillan. Joskus se kalliskin ratkaisu on oikea, ja toisaalta silta nostaa kaupungin omistaman tonttimaan arvoa, eli myös tuottaa rahaa. Kuitenkin miksi pitäisi tehdä sillan lisäksi yli sadan miljoonan tunnelia Herttoniemeen. Kumpaankin ei ole varaa.

Uusien asuinaluiden rakentaminen pitäisi olla ykkösasia asuntopulasta kärsivässä kaupungissa. Ne edellyttävät kyllä katuja, ratikkakiskoja, pyöräväyliä ja muuta ihan normaalia kaupunki-infraa. Tähän budjettiraamin sata miljonaa vuodessa riittää.

Sellaiset joukkoliikenneinvestoinnit kannattaa myös tehdä, vaikka velaksi, jotka tuottavat kaupungille suoraan rahaa. Esimerkiksi Topeliuksenkadun ratikkakiskot nopeuttavat koko Mannerhemintien suunnan ratikkaliikennettä, joka laskee sen kustannuksia ja toisaalta nopeammat ratikat luultavasti houkuttelevat lisää matkustajia, eli lisää lipputuloja.

Muuta liikennekivaa voi tehdä sikäli kun rahaa jää yli, pariin megahankkeeseenkin voisi olla varaa. Esimerkiksi Raide-Jokeri tai joku autotunneleista. Mikään kuviteltavissa oleva budjetti ei riitä sellaisen liikennesuunnittelun tarpeisiin, jonka patenttiratkaisu jokaiseen risteykseen on sadan miljoonan tunneli. Jotka vielä koplataan asuinaluiden rakentaminen, eli kun niihin tunneleihin ei ole varaa niin asuinalueet jäävät toteutumatta. Nimby-vinkki: Jos haluat että jonnekin nurkkaan kaupunkia ei koskaan rakenneta mitään, kannata rakentamista raivokkaasti, kunhan liiikenne viedään maan alle.

Kyse on yksinkertaisesti siitä että halutaanko rakentaa kaupunkia vai halutaanko rakentaa tunneleita. Jos haluaa kumpaakin, niin sitten pitää kaivaa rahat, ja kun rahaa ei ole on pakko valita. Pallo on kaupunkisuunnittelulautakunnalla ja sen jälkeen kaupunginhallituksella. He voivat päättää että Helsinkiin rakennetaan kaupunkia, ja tieliikenneverkko sopeutuu sekä siihen että budjettiraamiin. Eli jos, ihan kokeiluluonteisesti, vaan rakennattaisiin lisää kaupunkia Helsinkiin.

Mielenterveysongelmaiset pientaloalueella

Mieleltään järkkyneet ovat järkyttävän tavallisia.

Ala-Tikkurilaan on suunniteltu 40 mielenterveyskuntoutujalle asuntoja, ja ympärivuorokautiselle hoitohenkilökunnalle samoin tarvittavat tilat. Näistä on huutava pula.

410 allekirjoittanutta vastustavat Puistolan omakotiyhdistyksen tukemana hanketta. Rakennuslautakunnan esityslistan mukaan seuraavin perustein:

Kirjelmässä on tuotu esiin huomautuksia mm. toimivallan ylityksistä tontinvarausmenettelyn suhteen, rakennuspaikan hallinnan suhteen lupavalmistelun aikana, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn puuttumiseen, asukasrakenteen muutoksen suhteen, helsinkiläisten verorahojen käytön suhteen, hankkeen todellisen luonteen salailun suhteen, eräiden virkamiesten ylimielisen ja töykeän asenteen suhteen, kaavoitusperiaatteiden ja lupausten pettämisen suhteen.

Listalla pistää erityisesti silmään vilpitön huoli paikallisluonnosta. Ympäristöministeriön mukaan:

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn eli YVAn avulla koetetaan vähentää tai kokonaan estää hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. Hankkeet voivat olla esimerkiksi moottoriteitä, kaatopaikkoja tai voimalaitoksia.

Huolien taustalla saattaa olla jonkinlaisia varaumia viriviritööttööt-väestönosaa kohtaan. Mielenterveysongelmista kärsiviä onkin aika paljon, luottettavaksi tarkoitettu Terveyskirjasto kertoo:

Myös vakavat masennustilat ovat varsin yleisiä: niitä arvioidaan olleen edeltävän vuoden aikana noin 9 %:lla suomalaisista. Varsinaisten mielisairauksien, psykoosien, yleisyydeksi on arvioitu noin 2 %

Täten sovellettuna esimerkiksi 410 ihmisen satunnaisotannasta vakavasti masentuneita on noin 37 ihmistä ja psykooseista kärsiviä 8. Vakava masennus eroaa normaalista alakuloisuudesta samoin tavoin kuin se että tuntuu ettei jaksa nousta aamulla sängystä eroaa siitä ettei pysty nousemaan aamulla sängystä. Se myös tekee itsenäisestä asumisesta käytännössä vaikeaa, mikä omalta osaltaan haittaa parantumista. Masentunut aiheuttaa ruuminterveydellistä uhkaa itselleen ja mielenterveydellistä uhkaa läheisilleen, eikä kumpaakaan naapurustolle.

Suutarilasta Helsingin Sanomat raportoi että lähemmin tutustuttuna mielenterveyspotilaat ovat osoittautuneet oikein mukaviksi naapureiksi. Jos ei omaa liikaa kavereita ja haluaa tehdä lähempää tuttavuutta, niin Suomen Punainen Risti välittää ystäväpalvelunsa kautta vapaaehtoisia kavereita myös.yksinäisille mielenterveysongelmaisille.

Ylipäänsä, jos jostain onnellisesta sattumasta johtuen lähi- ja tuttavapiiri on välttynyt näiltä vaivoilta, niin ei kun tutustumaan. Tolkun arvauskeskuksen laskelmien mukaan keskimäärin ihan mukavia ihmisiä, niin kuin ihmiset keskimäärin ovat.

Asukkaat häiritsevät asukasyhdistystä

Eteläiset Kaupunginosat Ry toivoo Telakkarannan kaavoituksesta:

ettei alueelle rakenneta lisää asuintaloja eikä muitakaan korkeita uudisrakennuksia, koska suunnittelualueen ympäristössä on jo runsaasti asumista.

Todellisuus, parasta parodiaa!

Kaupunginmuseo ei kuitenkaan tällä kertaa vastusta ihmisiä.