Kuinka kadut hoidetaan

Kaduista pitäisi päättää niiden jotka niillä asuvat.

Kirjoituksesta Street Cleaning in Paris:

One of things that struck me the first time I was in Paris (1981) was the constant street cleaning going on. I came from a small city where the streets were cleaned once a week. That seemed to be enough.

Helsinkiläisenä ensimmäinen reaktioni on että kadut putsataan kerran viikossa jossain Amerikan maalla?! Puhumattakaan pariilisilaisesta siivousvimmasta.

Miten heillä siellä muissa kaupungeissa on tällaiseen varaa?

No, luultavasti he joko käyttävät rahan järkevämmin tai sitä käytetään enemmän. Kumpikin asia luultavasti paranisi sillä että asiasta päätettäisiin kaupunginosatasolla.

Otetaan esimerkiksi Kallio, ja kun tämä on Tolkku niin yritetään vähän määrällistää edes mutuna. Äkkiseltään kuvittelisi että esimerkiksi tusinan täyspäiväisen katutalkkarin tiimi pitäsi Kallion kadut niin puhtaana että duunarikaupunginosan katu-uskottavuus olisi koetuksella. Arvataan että tuo maksaisi kalustoineen vuodessa esimerkiksi puolitoista miljoonaa euroa. Paljon rahaa, tai noin vitosen kuussa kalliolaista kohti.

Muuten, jos sama porukka hoitaisi pysäköinninvalvonnan niin sen ja pysäköintimaksujen tuloilla luultavasti kattaisi kaikki kulut. Pysäköintimaksuja on pakko periä jotta pysäköintipaikkoja ylipäänsä on vapaana, mutta ehkä se ottaisi vähemmän päähän jos tietäisi että rahat menevät oman lähiympäristön hoitoon?

Kysymys on siitä että kaupungin tasolla katuympäristöä ei ymmärretä eikä arvosteta. Uskoisin että he ymmärtävät ja arvostavat joidenka kotikaduista on kyse.

Kolmonen, muutakin kuin kulkuneuvo?

Kolmosen parantaminen ei ole ihan helppoa, koska perinteet ovat tärkeitä.

Helsingin joukkoliikenteessä on kaikkea ajankohtaista, päin laituriovea menvä automaattimetro kiristää hermoja, Östersundomissa yritetään kaikin keinoin keksiä yhä huonompia vaihtoehtoja ilmeiselle ratkaisulle, samoin astetta epätoivoisemmin Kruunuvuoressa.

Mutta mennään nyt liikennepolitiikan kovaan ytimeen. Saako kolmosen tunnuksia muuttaa? HSL Liikenteessä blogi kirjoittaa:

HSL saa toistuvaa palautetta kolmosen ratikoista, joiden kirjaintunnukset ja reitit ovat asiakkaiden mielestä epäselviä. Eräässä tyypillisessä palautteessa Rautatieasemalta Kallioon matkalla ollut asiakas kertoi katsoneensa vain, että kolmosen ratikka saapuu, ja nousseensa kyytiin. Pian hän oli huomannut olevansa Aleksanterinkadulla, ja siten siinä väärässä kolmosessa.

Ratikkaliikenteen tulisi olla helppoa myös niille, joiden ratikkamatkat ovat satunnaisia tai jopa ainutkertaisia. Matkustamisen helpottamiseksi HSL pohtii kolmosratikan kirjaintunnuksista luopumista ja linjojen numerointia uudelleen. Linjasta 3B tulisi jatkossa linja 3 ja linjasta 3T linja 2.

Ajatus on hyvä ja ymmärrettävä, jopa ratikkanörtitkin eksyvät vastaavasti. Tätä yritettiin ensimmäisen kerran vuonna 1953 kun kolmonen perustettiin, silloin ajatus oli että toiseen suuntaan tunnus 2 ja toiseen 3. Taustalla lienee myös ajatus kolmosen katkaisemisesta jommassa kummassa tai jopa kummassakin päässä, hyvin pitkän ratikkalinjan liikennöinti on häiriöherkkä. Tämä avaisi muitakin kehitysmahdollisuuksia.

Mutta. Kun kyseessä on kolmonen, bee ja tee. Kun Töölön puolella viimeksi muutettiin kolmosen reittiä, niin Tolkun katastrofivastaava pohti ruoka-apua Töölön mummuille, joidenka elinlanka Stockan herkkuun katkesi. Kolmonen on raitiovaunu jolla kierretään myös huvikseen. Mielenterveyskontakti raportoi että kolmonen on liikkuva avohoitola, ahdistuneelle on turvallista kun ratikka palaa samaan paikkaan. Allekirjoittanut on nuorena ylioppilaana lukenut kolmosessa tenttiin. Ja monestako raitiolinjasta on kirjoitettu kirja?

Raitiovaunut herättävät tunteita, tämä on erinomaisen hyvä asia koska ne ovat myönteisiä ja näin saadaan lisää matkustajia. Kuuluisa raidekerroin, se että ratikka kerää aina enemmän matkustajia kuin vastaava bussi, on tätäkin. Kadussa olevat kiskot myös viestivät pysyvyyttä jonka perusteella esimerkiksi valitaan asunto.

Liiikenneparemmintietäjä ei poikkeuksellisesti osaa olla oikein mitään mieltä. Voisiko asiaa ajatella niin että kolmonen ja kakkonen on yksi lisäkerrostuma, eli lapsille kerrotaan että ennen tämä oli 3B niin kuin baari?


Kun tarpeeksi kauan odottaa, niin vanhat opasteet ovat taas uusia.

Design-pääkaupunki luovana

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa vastauksessaan Elina Moision ja 20 muun edustajamme aloitteeseen, jonka asiasisältö on että kaupunki voisi pakottaa taloyhtiöt rakentamaan vähän vähemmän paikkoja kun ne tulevat niin turkasen kalliiksi:

Tulevaisuudessa on tarkoituksenmukaista erottaa pysäköinnin kustannukset asumisen kustannuksista. Kun pysäköinnistä aiheutuvat kustannukset kohdistuvat pysäköijien maksettavaksi, on ilmeistä, että halukkuus ja tarve pysäköintiin ja siten autopaikkatarve vähenee verrattuna tilanteeseen, jossa pysäköinnin kustannukset kohdistuvat ainakin osin muiden maksettavaksi.

No hyvä, mutta milloin? No...

Tulevaisuudessa on tärkeää luoda malli, jolla autopaikkojen investointi- ja käyttökustannukset saadaan kohdistettua niiden käyttäjille.

Jos luon tähän sellaisen innovaation kuin postitse saapuva lasku, niin paljonko saan konsulttipalkkiota? Asiasta kuitenkin tehdään kokonainen "liikennejärjestelmätason selvitys".

Piruilu sikseen, edistystä. Sitä on vaan vaikea ymmärtää miksi yksinkertaisista asioista tehdään monimutkaisia, kun niitä monimutkaisia asioita on muutenkin ihan tarpeeksi.

Kaupunkien välisestä ystävyydestä

Hyvää ystävänpäivää! Toverelisessa hengessä tänään lähestytäään Sanna Lauslahden kaupunkiyhteistyötä koskevia näkemyksiä rakentavassa hengessä.

Yksinkertaistettu kuva kaavoitusprosessista Helsingin seudulla

Lauslahti on ymmärtänyt ongelman, mitä me kaikki tässä yhdessä kaupungissa yritämme ratkoa:

On totta, että metropolialueella ratkaistavia ongelmia riittää. Pääkaupunkiseudulla erityisiksi huomion kohteiksi onkin nostettu liikenteen, asumisen ja maankäytön parempi järjestäminen. Pääkaupunkiseudulla, varsinkin Helsingissä, asumisen hinta on karannut hurjiin korkeuksiin muuhun maahan verrattuna, eikä varsinkaan pienipalkkaista työtä tekevillä tahdo olla enää varaa asua Helsingissä.

No hyvä, tavoitteet ovat yhteiset, halataan! Lauslahti kuitenkin epäilee:

Tässä on yksi iso "mutta": Pääkaupunkiseudun viiden kunnan liitos ei liity niihin ratkaisuihin, joilla näihin ongelmiin pystytään vastaamaan.

Jaa, mitäköhän ne ovat?

Joukkoliikennettä varten on jo olemassa yhteistyörakenne, HSL. HSL vastaa myös Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelusta.

Sanna hyvä, HSL ei vastaa juuri mistään eikä kykene tekemään juuri mitään.

Joukkoliikenne juuttuu ruuhkiin koska sillä ei ole omia kaistoja ja liikennevaloetuuksia. Nämä ovat käytännössä täysin kaupunkien liikennesuunnittelijoiden asioita.

Käytännössä pitäisi rakentaa raiteita lisää, tätähän me kaikki halutaan, mutta kun se maksaa. HSL:n kautta kustannusten jako ei onnnistu, koska kaupungit eivät pääse sopuun siitä. Tähän on sellainen kenkkumainen syy että raideinfran, jota Helsingillä on paljon, arvottaminen on pohjimmiltaan makuasia, ja yllättäen Helsinki on sitä mieltä että sen arvo on suurempi ja muut kaupungit että se on pienempi. Vantaa taas oli sitä mieltä, että Kehärata on osa rataverkostoa ja siten sen kustannukset tulee jakaa kaikkien kaupunkien kesken, mutta muut kaupungit eivät tätä vaan ymmärrä. Kurjaa.

Toki meillä on HLJ-prosessi, jossa HSL:n ja kaupunkien virkamiehet workshoppaavat kivoja rakennemalleja ja tuottavat raikkaita ideoita. Jonka jälkeen yhteistuumin päättäjät tarkistavat että heidän kaupunkinsa jokainen seudullisesti välttämätön hanke, kuten Klaukkalan ohitustie, kootaan listaan joka kertoo kärkihankkeiden toteutusjärjestyksen. Tällä kertaa sopuisasti päädyttiin ratkaisuun jossa pelkkien kärkihankkeiden kustannusarvio 2010-luvulla on kolme miljardia euroa, kaupungeilla on rahaa noin miljardi tai puolitoista, ja valtiolla noin 700 miljoonaa. Ei ihan ynnää, kun tuossa ei ole edes käynnissä olevia megahankkeita kuten Länsimetro tai muita pienempiä hankkeita mukana. Harmillista.

Jos en olisi näin valoisalla tuulella pitäisin HLJ-prosessia paraatiesimerkkinä siitä miten kuntien yhteistyö ei toimi, koska mistään eikä varsinkaan rahasta päätetä mitään. Mutta ei kai nyt näin voi olla?

Kaavoituksen ja maankäytön nykyistä parempaan koordinaatioonkin on jo olemassa yhteistyörakenne, nimittäin Uudenmaan liitto. Uusimaa on 28 kunnan ja 1,5 miljoonan asukkaan metropolimaakunta. Liitto tekee yhteistyötä avaintoimijoiden kanssa yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Lauslahti on ehkä huomannut että Östersundomin kaavaa, tavoitellulta asukasmäärältään noin Etelä-Espoon kokoinen pikkuinen asuinalue, tehdään jostain syystä kolmen kaupungin yhteistyönä hirveällä kiireellä. Joka on vielä annettu virkamiestyöryhmän johdettavaksi, jottei demokratia turhaan hidastaisi. Miksi näin, vaikka juuri on alkamassa maakuntakaavan valmistelu?

No, maakuntakaavan voi ohittaa kuntien yhteisellä yleiskaavalla. Ei kai vaan olisi niin että Helsinki ja Vantaa ovat kavereita keskenään, eivätkä halua esimerkiksi jakaa ystävänpäivälahjoja Nurmijärvelle, jotta Östersundomin saisi kaavoitettua? Ja kinaavat vielä keskenäänkin raidejärjestelmästä. Omituista.

Olisiko niin että asiat sujuisivat joutuisammin, kansanvaltaisemmin, ja ennen kaikkea sopuisammin, jos yhden kaupungin asioista päätettäisiin yhdessä paikassa ja yksillä rahoilla, kaupunkilaisten edustajien toimesta. Olisi sinulla Sanna jotain ehdotusta siihen mikä tälläinen yhteisyritys voisi olla?

Kansaneläkelaitos tiedottaa

KELAn etusivulta:

Tiedustelut hakemuksen käsittelyajasta ruuhkauttavat Kelan puhelinpalvelua. Sairauspäiväraha- ja työttömyysturvahakemusten käsittely kestää nyt tavallista kauemmin.

Tämän on jokunen suivaantunut tulkinnut niin että KELAlla kestää hakemusten käsittelyssä, koska ihmiset soittavat että mikä siinä kestää, jonka takia siinä kestää kauemmin... Kun niille samoille ymmärrettävästi suivaantuneille sairaille ihmiselle, jotka on odottanut esimerkiksi pari kuukautta sairaspäivärahaa, kuitenkin kerrotaan siellä puhelinpalvelussa että hakemuksen käsittelijälle ei voi soittaa, sähkö- tai pullopostittaa, niin tämä herättää ymmärrettävää raivoa. Tästä on pienet persut tehty.

Se mitä KELA ilmeisesti tarkoittaa on että heidän puhelinpalveluunsa, joka ei voi tehdä mitään, ei ehkä juuri nyt kannatta soittaa jos ei ole ihan pakko.

Minusta KELA voisi laittaa tämmöisen tiedotteen:

Lainsäätäjä on katsonut viisaksi myöntää hakemanne noin 400 - 500 euron kuukausiavustuksen noin 25 perus- ja 250 harkinnanvaraisen avustuksen kautta. Tai jotain sinnepäin, emme oikein pysy itsekään laskuissa. Sen arpominen mihinkä noista lokeroista mahdatte kuulua kestää. Voisimme tietenkin vaan maksaa sen 400 - 500 euroa jonka saatte kuitenkin parin kuukauden säätämisen jälkeen, esimerkiksi nimikkeellä perustulo, mutta kun se ei käy. Jatkotiedustelut aiheesta voi ohjata esimerkiksi eduskuntaan, kokoomuksen puoluetoimistolle, SAK:n, tai veronmaksajien keskusliittoon. Me ollaan täällä vaan töissä.

Ovatko puolueet pahoja?

Tolkku jeesustelee maanis-depressiivisestä suhtautumisesta puoluepolitiikkaan.

Vastauksena otsikon kysymykseen, ovathan ne. Ne kannattavat kaikenlaisia huonoja asioita, niiden edustajat päästää suustaan järjettömyyksiä, ja varsinkin keskenään ne suhmuroivat ihan mitä sattuu. Toisaalta tuota jälkimmäisestä kutsutaan parlamentaariseksi demokratiaksi, jota lähes kaikki kannattavat.

Tolkulla on erillaista pahaa sanottavaa Kokoomuksesta, Keskustasta, Vasemmistoliitosta, Demareista, Vihreistä, Persuista, RKP:stä ja KD:stä sekä Piraattipuolueesta, Suomen Kommunistisesta Puolueesta puhumattakaan. Muutamia esimerkkejä mainitakseen. Mutta tästä huolimatta, on vaikea ymmärtää mistä kumpuaa usein ääneen kuultu syvä pettymys milloin mihinkin puolueeseen, tai vahva vakaumus että juuri sen edustajat ja jäsenet ovat jonkinlainen sekopäälauma. Yrjö Hakanenkin tekee joskus ihan järkeviä aloitteita.

Kun tämä menee pikemminkin niin päin että jokaisessa yli kolmen ihmisen seurueessa on jotain mätää, vähintään yksi kylähullu, ja kuka tahansa täyspäinen ihminen on niiden kahden muun kanssa usein eri mieltä. Politiikka Suomessa ei myöskään ole mitenkään hyvin palkattua, helppoa tai kívaa puhaa. On vaikea kuvitella ihmisten lähtevän siihen ihan itsekkyyttään tai ilkeyttään.

Tämän jaarittelun joka ei johda mihinkään ihmettelyä kummempaan aiheutti eiliset vaalit. Tarkemmin se että sinänsä toki kaikin puolin hyvät ehdokkaat asettuivat politiikan yläpuolelle, mikä toki presidentin virkaan kuuluukin, ja se että nimenomaan tämä kerää laajaa innokasta kannatusta ihmisiltä. Tässä ei siis ole sinänsä mitään vikaa, päinvastoin.

Siinä on vikaa, että monien mielestä se että tehdään politiikkaa on jotenkin pahaa. Jakolinjat ovat pahoja, ikään kuin ideaali olisi yksi iso puolue. On ihmisryhmiä jotka ovat eri elämantilanteissa, eri luokissa, eri alueilta, tms. ja Tolkun demokratiatyöryhmän tutkimusten mukaan on hyvä asia että kullekin löytyy omat edustajansa. Jotka sitten neuvottelevat keskenään tuottaen, jos ei likimainkaan täydellisen tai aina edes hyvän, niin ainakin jotenkin edustavan kompromissin.

Vaihtoehdot tälle ovat karmeita.

Tämän kirjoituksen voi lukea arvostuksen osoituksena niille kaikille luottamusmiehille, puolueaktiiveille, kahvinkeittäjille ja muille, joiden puolueiden kantoja tämäkin blogi usein murjoo.

Sopuisaa kaupunkiterrorismia

Politiikka on neuvottelua terroristien kanssa. Neuvotteleva kaupunkipolitiikka johtaa siihen että terrorisoidaan kaupunkia.

Yllä linkatussa tekstissä annetaan esimerkkinä:

...jotkut haluavat rakentaa keskustatunnelin ja perustelevat sitä syillä, jotka eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Miksi he oikein haluavat hankaloittaa seudun liikennettä, tuhlata valtavasti rahaa ja vaikeuttaa meidän kaikkien elämää?

Ja jatketaan tavalla mihin on sinänsä helppo yhtyä:

Se, että toinen osapuolista on faktisesti väärässä, ei ole tässä relevanttia. Kumpikin osapuoli on mielestään oikeassa, ja toiset terroristeja. Ja näiden terroristien kanssa pitää pyrkiä kompromissiin, jossa me saamme aikaan mahdollisimman paljon hyvää ja he mahdollisimman vähän pahaa. Samalla tietenkin kalvaen vastustajien kannatuspohjaa osoittamalla kaikille, millaisia sekopäitä he oikein ovat.

Keskustatunneli on herkullinen esimerkki, mutta selvennetään nyt ensin yksi perusasia. On täysin yhdentekevää mitä on mieltä keskustatunnelista. Samalla tavalla kuin on yhdentekevää mielipide siitä miten puolustaudumme ruotsalaisten sotilaallista hyökkäystä vastaan. Keskustatunnelia ei rakenneta vaikka koko Helsingin valtuusto sitä yhdessä tuumin kannattaisi, se on yksinkertaisesti rahoitukseltaan absurdi hanke.

Poliittisesti tämä on kätevää. Keskustatunnelia ei tehdä eikä peruta koskaan, eli sitä voi ihan vapaasti kannattaa ilman että joutuu vastaamaan ikäviin kysymyksiin rahasta. Vastustajille se on taas herkullinen esimerkiksi vastapuolen älyttömyydestä ja pahuudesta. Keskustatunnelilla voi positioida itsensä poliittisesti, ilman mitään vastuita.

Asiasta toki myös tehdään sivistyneitä poliittisia kompromisseja. Kaupunkisuunnitteluvirasto ohjeistettiin tekemään keskustasuunnitelma jossa kävelykeskustaa edistetään ja keskustassa on helpompi autoilla. Jonka virasto palautti bumerangina takaisin evästeellä vaatii miljardin tunnelin, johon ei ole varaa. Eli mitään ei tehdä. Tuo on niin kuin Chamberlain ja Hitler olisivat sopineet sudettialueiden kuuluvan sekä Saksalla että Tsekille, nassemetaforaa jatkaakseni.

Tauti ei rajoitu yhteen hassuun putkeen. Helsingin uusille asuinalueille halutaan halpoja perheasuntoja, joissa asuu urbaaneja kuluttavia citysinkkuja. On tärkeää huolehtia kohtuuhintaisesta asumisesta, ja varsinkin tulee haalia hyvätuloisia asukkaita. Tulee tehdä tiivistä kaupunkia jossa on erinomaiset joukkoliikenneyhteydet, ja autoilua ei saa millään tavoin rajoittaa, eikä se saa maksaa mitään. Kivijalkakauppoja toivovat kaikki sydän pamppaillen, ja tietenkin kaavoitetaan alueen keskelle ostoskeskus kaupan tarpeisin. Kaupungin sykkeessä asuntojen tulee olla meluttomia, ja hengitysilman maaseutumaisen raikasta, "välityskyvyltään riittävien" autoväylien kupeessa.

Yhtälö on toki ratkottavissa jos oletetaan ääretön budjetti. Subventoidaan asuntoja ja kauppaa, kaivetaan liikenne maan alle. Käytännössä ei tehdä mitään.

Poliittisissa kompromisseissa ei ole sinänsä mitään vikaa, ne ovat monessa asiassa sivistynyt, reilu ja kelpo työkalu. Tällaisissa asioissa on tyypillisesti kysymys jakamisesta, tasataan veroja ja etuja, hyötyjä ja haittoja.

Suunnitteluongelmat eivät ole jako-ongelmia, varsinkin maankäyttö on nollasummapeliä joissa maa-ala käytetään johonkin tai ei käytetä. On kysymys toisensa pois sulkevista valinnoista, joita poliittinen koneisto ei joko osaa tai halua tehdä.

Yleensä kyse on siitä ettei vaan osata. Tiedollisiin puutteisiin auttaa, tuskastuttavan hitaasti mutta kuitenkin, valistus.