Ilmaisia pommisuojia

Ihminen joka rakentaa taloonsa henkilökohtaisen pommisuojan ohjataan todennäköisesti hoitoon. Kun useamman ihmisen taloon rakennetaan pommisuoja sitä kutsutaan väestönsuojeluksi.

Kaikista kaupunkirakentamisen normeista todennäköisesti älyttömin on pommisuojavelvoite. Asuntoministerikin vaatii sen poistamista. Rakentamisen normitalkoiden  loppuraportissa esim. todetaan:

Niin web-kyselyn kuin haastatteluissa suurin yksittäinen tekijä, joka vastaajien mielestä aiheuttaa tarpeettomia rakennuskustannuksia on väestösuojaa koskeva vaatimus. Pelastustoimilain 60 §:n mukaan väestönsuoja on rakennettava rakennusta tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla olevaa rakennusryhmää varten, jonka kerrosala on vähintään 600 m2 ja jossa asutaan tai työskennellään pysyvästi. Vastauksissa ja haastatteluissa väestönsuojan tarpeellisuutta ja suojausvaikutusta epäiltiin suuresti. Lisäksi useissa kaupungeissa väestösuojapaikkoja on jo nyt enemmän kuin väestöä. Useissa vastauksissa ja haastatteluissa esille tulleena ehdotuksena on, että rakentamisvelvoitteen kerrosneliömäärä pitäisi kasvattaa tai väestönsuojan rakentamisvelvoite poistaa kokonaan.

Väestönsuojan rakennuskustannukset ovat noin 2 200 €/vssm2. Väestönsuojan alan on oltava vähintään 2,4 % kerrosalasta, jolloin laskennallisesti 600 kem2 rakennuksen väestönsuojan rakennuskustannukset ovat silloin noin 31 000 €, eli noin 51 €/kem2. Kustannusvaikutus neliötä kohden vähentyy rakennuksen kerrosalan kasvaessa, joten väestönsuojan rakentamisvelvoite on ongelma lähinnä pienissä kohteissa.

50 euroa kerrosneliötä kohden on itseasiassa verrattaen vähän, pysäköintinormi tuottaa kustannuksia helposti 500 euroa. Kuitenkin kun Helsinkiin on tarkoitus rakentaa noin 500 000 kerrosneliötä vuodessa niin tuostakin tulee sellaiset 25 miljoonaa euroa vuodessa. Saman verran kuin koko Helsingin kaupungin Pelastuslaitoksen palkkamenot.

Pitempää pelastautumista varten varmaankin tulisi olla ruokaa, vettä, lääkkeitä, ja muita perustarvikkeita, lisäksi toki esimerkiksi hoitohenkilökuntaa. On päivänselvää että tämä ei ole realistista B-rapun kellarissa, ja toisaalta on järjestettävissä esimerkiksi metroasemalla, maanalaisessa urheiluhallissa tai muussa vastaavassa isossa tilassa jollainen löytynee jokaisesta tiivistä kaupunginosasta. Se että näin ei voi tehdä maalla on huono perustelu olla tekemättä niin kaupungissa.

Jos eläisimme rationaalisessa maailmassa jossa turvallisuusmääräysten on tarkoitus parantaa turvallisuutta, niin tuokin 25 miljoonaa käytettäisiin vaikkapa yllä kuvatun kaltaisiin tiloihin, tai muuten tehokkaimmalla mahdollisella tavalla turvallisuuden parantamiseen. Tässä maailmassa missä me elämme viranomaismääräykset ovat ilmaisia, koska eihän niiden kustannukset viranomaisen budjetissa näy. Toki voitaisiin tehdä niin että vastaavasti vain verotetaan uudisrakentamista, mutta tämä ei käy koska sittenhän verot nousevat ja julkiset menot kasvavat, eli jatketaan kuviokelluntaa.

Vaalipaskaa

Tolkussa otettu käyttöön toistaiseksi kommenttien esihyväksyntä. Pahoittelen ja pyrin hyväksymään asialliset kommentit mahdollisimman pienellä viiveellä. Otetaan varmaan vaalien jälkeen pois, viimeksi paneteltu Särelää ja eiköhän sieltä samaa tuubaa tule samasta tuutista. Minä ja vaikituiset lukijat arvannevat kenestä luonnevikaisesta on kysymys.

Julkista palvelua

Tolkku on erehtynyt seuraamaan vaalikeskusteluja jopa televisiosta, tai no toisen käden kuuloetäisyydellä sellaisesta. Mielenterveyspalveluna lyhyt summaus lukijoille, eli jottei teidän tarvitse.

Neljän vuoden välein Suomessa SDP ja Kokoomus keskustelevat julkisesti palveluista. Kokoomuksen mukaan palvelut voi tuottaa joka kunta tai joku muu kuten yritys, palveluita pitää kehittää, ja kaikki annetut esimerkit palveluiden kehittämisestä ovat sattumoisin yritysten tuottamia julkisia palveluita. Demarien mielestä palveluita ei ainakaan saa ostaa yrityksiltä. Keskusta haluaa että palvelut ovat kaukana keskuksista. Vihreät haluavat että palvelut ovat lähellä. RKP haluaa samaa kuin kokoomus kahdella kielellä ja vasemmisto samaa kuin Demarit tai Vihreät riippuen keneltä kysyy, mutta huutomerkkien kera. Perussuomalaiset ovat eri mieltä. Yhteinen näkemys on siitä että palveluita tarvitaan, palveluita pitää saada, ja että palvelut maksavat kovin paljon.

Tehdään sesonginmukainen halpamainen retorinen liike, mitä jos puolueet olisivat palveluyrityksistä?

Klassinen liikeidea on yritys joka vaan laskuttaa, mutta Pakilan Audihuolto sen sijaan kertoo ostavansa kaiken ulkoa, koska heidän oma tekemisensä on niin huonoa. Vartioharjun Terästyöstöpalvelu taas esittelee ylpeänä omaa osuuskuntakaivostaan. Landbon Terassilaudoitushuoltamo on huitsan tuunassa, ja ylpeä siitä. Kalliolainen Lähiruokala myy lähiruokaa lähirahalla ja haluaa laajentua lähiöihinkin. Ostaisitko?

Ns. normaalimaailmassa palveluyrityksissä, ainakin paremmissa sellaisissa, on tapana että asiakasta pyritään palvelemaan vaikkei se onnistuisi normaalin palveluprosessin puitteissa. Jos kaupan valikoimassa ei ole seesamiöljyä, niin hyvä kauppias kertoo että hän tilaa huomiseksi tai soittaa toiseen kauppaan että olisikohan teillä? Eli keksitään jotain. Samoin asiakkaalle pyritään järjestämään yksi kontakti, eikä niin että hän asioi erikseen öljyasiantuntijan, maahantuojan ja kauppiaan kanssa.

Tämä tosin kaikki sitten saattaa vähän maksaa, mutta asiakastyytyväisyydellä on arvonsa. Yritys voi toki tietenkin myös valita ettei se edes yritä palvella kaikkia asiakkaitaan.

Henkilökohtaisuuksia

On taas se aika neljän vuoden välein käydä suorittamassa kaupunkilaisvelvoitteensa. Tolkku tarjoaa näkemyksiä muutamista ehdokkaista ja kertoo ketkä valitaan.

Elina Moisio on nopeälyinen talousosajaa, kuuntelee, neuvottelee ja perehtyy. Elinassa parasta on se että hänelle voi ehdottaa esimerkiksi maglevia Tallinnaan, ilman pelkoa siitä että tuo vielä innostuu ihan mistä tahansa. Tolkku on syvästi huolestunut siitä että onko politiikankin teko ulkoistettu naisille, mutta miesvaltaisena ja patalaiskana blogina emme valita.

Jokunen on kysynyt että mitä eroa on Mikko Särelällä ja Otso Kivekkäällä. Kysymys on sekä erittäin hyvä että täysin hassu. Kysymys on hyvä, koska agenda ja näkemykset ovat hyvin samanlaiset, kumpaakin myös kiinnosta soininvaaralaisittain mikä rakenteissa on vikana kun ne tuottavat vaikkapa huonoa kaupunkia, ja mitä niille rakenteille voi tehdä.

Hassu kysymys taasen on jos on joskus tavannut kummatkin herrat. Mikko on puuhakas ja verkostoituva, jos ja kun Otaniemi - Munkkiniemi raitiolinja edellyttää kiskoja vieraan vallan alueella Kuusisaarentiellä, niin Indonesian presidentti Susilo Bambang Yudhoyono on todennäköisesti Mikon kanssa huomenna kahvilla. Kumpikin herroista perehtyy asioihin tavalla joka ylittää jopa Tolkun täysin kohtuuttomat vaatimukset luottamusmiesosaamiselle, mutta erityisesti Otso porautuu reunakiven pinnan alle tarmokkaasti, ja on käytännössä Helsingin pyöräteiden yhden luottamusmiehen laadunvalvonta. Otson kanssa keskustelu päättyy useimmiten siihen että kerrot omin sanoin miksi Otso on oikeassa, ja herrasmiehenä hän ei ole huomaavinaankaan sitä.

Lähtökohtaisesti taiteiijoiden kanssa ei keskustella rahasta, siis jos haluaa säilyttää mielenterveytensä. Hannu Oskala on kuitenkin osaava kulttuuripoliitikko joka ymmärtää myös euroja, ja on vielä säilyttänyt mielenterveytensä niistä taiteilijoiden kanssa puhuttuaan. Hämmentävää, ja osaa vielä kaupunkiasiatkin. Lisää pisteitä hänellekin tulee terveestä hajoamisesta kaupungin byrokratiaan, epäluottamusmies parhaimmasta päästä.

Enemmistöläisen Salaliiton minulle antamin valtuuksin ääniä Moisiolla 50 000 ja herroilla 30 000 ääntä kullekin. Terävällä Lilja Tammiselle ihan niin monta ääntä kuin hän haluaa, koska kakskytplus sukupolvella on asiat niin hienosti, että tulevan vallankumouksen johtajien kanssa on syytä pysyä väleissä.

Tarvittavalla äänimäärällä tarvitaan muiden ohella päättämään myös Martti Tulenheimo, koska Hämeentie tulee saada osaksi eurooppalaista ABC-vapaata pyöräkaistaverkostoa, ja Turkka Louekari, koska niin helsinkiläinen kuin eurooppalainenkin talouspolitiikkaa kaipaa oikaisua vasemmalle.

Demokratian kulissien ylläpitämiseksi Vihreään yksipuoluevaltuuston valitaan ainakin seuraavat: Kaupunkisuunnitteluasioissa Silvia Modig (vas.) on tietolähteiden mukaan ja täysin vastoin odotuksia osoittautunut hyvinkin osaavaksi. Militantilla puunhalaajalla Jarmo Niemisellä (kok.) on Tolkun täysi tuki Valli- ja Kuninkaansaaren diktaattoriksi, saarten sotilaallisia perinteitä kunnioittaen. Antero Alku (kesk.) on erinomainen joukkoliikenneasiantuntija ja ärhäkkää nettipresensiään vastoin hyvin leppoisa mies. Mirva "Hyvä" Haltia (SDP) ei ole ehdolla, mutta shangaihataan.

Tunnelissa Koivusaaressa

KSV järjestää keskustelutilaisuuden Koivusaaren kaavasta. Hyvä että kaavoitetaan. Tolkulla on asiaan liittyen muutama huomio.

Koivusaaren keskusta on moottoritieliittymä, kuva suurenee klikkaamalla. Lähde: KSV

Ensinnäkin, taas kerran kuvasta näkee paljaalla silmällä mittaamattakin, että sen jälkeen kun Koivusaaressa katetaan motari niin moottoritie uusine liittyminen on isompi kuin aiemmin. Mitä järkeä tässä on, käytetään kymmeniä miljoonia rahaa moottoritien kattamiseen jonka jälkeen se vie enemmän tilaa? Eikö niillä tunneleilla pitänyt laittaa autot maan alle?

Toiseksi, liitymäaukoista johtuen melualue leviää pohjoisosan asuinalueelle, koska edessä ei ole taloja muurina. Jos argumentti on että niitä taloja ei voi tehdä viereen koska motari, niin miten ne voi sitten tehdä motarin päälle?

Kolmanneksi, pyöräilyreitti (oranssi viiva) taas mallia Hakamäentie, koska pyöräily on maisema-ajelua eikä liikennettä, niin rantamutkat vaan lisää nautintoa.

Tilaisuudessa kuulemma myös esitellään bulevardivaihtoehtoa, jossa ei tietenkään ole ylläolevia ongelmia. Toivottavasti jotenkin näin.

Rakennusvirasto voisi kokeilla markkinataloutta

Katumyyntipaikojen hinta pitäisi määräytyä markkinoilla. Ihan niin kuin pysäköinninkin hinta.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on Excel-sulkeisten jälkeen kehittänyt hinnaston ulkotilalle, ja kun hinta ei ole kohdallaan niin esimerkiksi Juhannusjuhlaa ei voi käytännössä järjestää ja kastankauppias ei kauppaa kastanjoita. Helsingin Sanomat kokosi  vastaavista tapauksista pitkän listan.

Leikki menee niin että poliitikot sitten ärähtää, ja joskus asia korjataan, joskus ei. Laiskuus on inhimillinen ominaisuus ja selitää usein byrokratian kipupisteitä, mutta outoa on kun virkamiehet haluavat tehdä elämästään vaikeaa.

Esimerkiksi katumyyntipaikan oikea hinta on se mitä siitä joku suostuu maksamaan, jos se ylittää kaupungille sen vuokraamisesta ja käytöstä aiheutuvat kulut. On vaikea hahmottaa mitä kuluja esim. kastanjakoju aiheuttaa. Sikäli kun kuluja ole ja halukkaita vuokraajia on vain yksi, niin oikea hinta paikalle on nolla euroa. Jos useampia niin korkein tarjous. Eli hinnoitellaan kysynnän mukaan, aivan kuten pysäköinninkin kanssa pitäisi tehdä.

Asian voi hoitaa aivan helposti niin, että tekee yhden verkkosivun jolla on kartta jossa on vuokrattavat ulkotilat, sekä ohjeet miten niistä voi tehdä tarjouksen ja mikä nykyinen vuokrataso on kussakin paikassa. Eikä tarvitse virkamiehen miettiä mikä olisi sopiva vuokra.

100 000 tavallista duunaria

Apunen horisee, tytöt tylyttää, Tolkun toimituksessa heräsi kysymys, olemmeko syrjäytyneet keskustelusta? Ja vielä asiavittuilusellaisesta! Eiku metsään yhteisöllistymään.

Parin ostarin nurkalta röökipalkkalla työllistetyn vaahtosammuttimen kokoisen kanssa sienestäessä, lapset on yhteinen asia eli toki niitä saa lainata, heräsi ajatus, että ehkä penskat syrjäytyisivät vähän vähemmän jos vanhemmat olisivat töissä. Ihan noin työhypoteesinä. Työ on parasti sosiaaliturvaa ja piru löytää töitä joutilaille käsille, duuniin siitä prkl!

Mutta jotta sen työn syrjästä saisi kiinni, niin asiaa auttaisi että sitä olisi tarjolla ja sillä eläisi. Pitkällisen mikromallinnuksen ja talousteoreettisten pohdinnan jälkeen, heräsi ajatus hoitaa tämä niin että palkataan verovaroin 100 000 ihmistä tekemään niitä ihan tavallisia asioita, kuten hoitamaan lapsia tai vaikka vanhuksia.

Tämä vähän maksaa, esimerkiksi 2 000 euron kuukausipalkalla noin 26 000 € vuodessa plus sivukulut. Toisaalta ne sivukulut menee setien eläkkeiden maksuun taskusta tai toisesta kuitenkin, mistä Tolkku-setä on kiitollinen, ja stetson-harrison metodilla päädyimme siihen että noin 70% tuosta palkkasummasta palautuu julkiseen kassaan säästyneinä tukina, lisääntyneinä veroina, puhumattakaan syrjäytymisen aiheuttamista menoista. Joten arvataan netoksi 8 000 € vuodessa per työpaikka, eli 800 miljoonaa 100 000 työpaikasta. Vertailun vuoksi vaikkapa suorat yritystuet ovat noin 500 miljoonaa ja työmatkojen verovähenykset  noin 600 miljonaa euroa vuodessa.

Jatkokehityksenä voitaisiin kokeilla sellaista talous- ja sosiaaliturvajärjestelmää, joka ei tuhlaa ihmisten elämää työttömyyteen. Vaikka ihan noin elintason vuoksi.

Vakavikkoversio: Työttömyys tulee niin kalliiksi suoraan menetettynä työpanoksena, tarvittavina tukina ja epäsuorastai inhimillisenä kärsimyksenä sekä sen hoitona, että melkein mikä tahansa on järkevämpää ja halvempaa. Setä Keyneysin sanoin:

When involuntary unemployment exists, the marginal disutility of labour is necessarily less than the utility of the marginal product. Indeed it may be much less. For a man who has been long unemployed some measure of labour, instead of involving disutility, may have a positive utility. If this is accepted, the above reasoning shows how ‘wasteful’ loan expenditure may nevertheless enrich the community on balance. Pyramid-building, earthquakes, even wars may serve to increase wealth, if the education of our statesmen on the principles of the classical economics stands in the way of anything better.

It is curious how common sense, wriggling for an escape from absurd conclusions, has been apt to reach a preference for wholly ‘wasteful’ forms of loan expenditure rather than for partly wasteful forms, which, because they are not wholly wasteful, tend to be judged on strict ‘business’ principles. For example, unemployment relief financed by loans is more readily accepted than the financing of improvements at a charge below the current rate of interest; whilst the form of digging holes in the ground known as gold-mining, which not only adds nothing whatever to the real wealth of the world but involves the disutility of labour, is the most acceptable of all solutions.