Mitä Yleiskaavasta päätettin?

Puolueet päättivät Yleiskaavasta jossa laajennetaan kantakaupunkia yli sadalla tuhannella asukkaalla. Ensimmäisten liikennevalojen paikka siirretään pari kilometriä ulommaksi. Sivujuonteena puolueet säätivät vähän rakentamista golf-kentille ja puistoihin.

Kantakaupungin pohjoisosaa. Havainnekuva yleiskaavan materiaaleista.

Puolueet saivat neuvottelut uudesta Yleiskaavasta valmiiksi ja asiasta nuijittu sopu laitettiin pakettiin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa. Poliittisesti asia oli käytännössä tässä. Helsingin Sanomat summasi neuvottelut: Kokoomus pelasti Talin golfkentän, vihreät paloja keskuspuistosta. Lisäksi Jäähallin että Kisahallin pysäköintikentät merkittiin rakennettavaksi ja liito-oravalle varattiin Munkkivuoreen asuinmetsä, niin siinäpä pääpiirteittäin se.

Hesarin Kalle Sifverberg kommentoi uutista Facebookissa:

On se kiinnostavaa, että tiukan paikan tullen puolueen kuin puolueen kannat ikään kuin tiivistyvät kullekin ryhmälle olennaisimpaan, etten sanoisi kliseisimpään. On nähty valtakunnanpolitiikassa ja nähdään taas myös Helsingissä.

Silfverberg on hyvin asiantunteva ja terävä, ja huomio on sinänsä osuva, mutta isossa kuvassa hän on väärässä. Yllä olevasta kuvasta poistui jokunen korttelirivi rakentamista Munkkivuoren pohjoispuolelta ja Hämeenlinnanväylän bulevardin viereinen talorivi kapeni paikoin, mutta iso kuva ei tästä juuri muutu. Asuntoja poistui ehkä muutama tuhat.

Jos neuvottelut olisi käyty niin että jokainen ryhmä vuorollaan poistaa ne talot joista he eivät syystä tai toisesta innostu, niin suurin osa kaavailluista rakennuksista kuvassa olisi poistunut. Tämä olisi ollut takavuosina jopa todennäköistä. Sen sijaan puolueet päättivät mahdollistaa kaupunkibulevardit (80 000 asukasta), taas kerran Malmin kentän (25 000) sekä tiivistää kantakaupunkia (50 000 + jokunen tuhat lisää parkkipaikoille).

Liikennejärjestelmään ei vaadittu maanalaista moottoritie- ja raideverkkoa. Eikä muutakaan mitä ei voi rahoittaa eli  tehdä. Liikenneverkon kasvu perustuu katuihin ja pikaratikoihin, mihin liittyy kiinteästi se että uusi asutus on verraittain lyhyiden etäisyyksien päässä keskustasta.

Asuinrakentamisen ulkopuolelle päätettiin jättää teollisuusalueet (ehkä 50 000 asukasta). Vihersormia ei päätetty katkoa (vaikea arvioida, mutta kymmeniä tuhansia).

Olennaista on siis se mitä ei päätetty muuttaa. Kaupunki kasvaa, sadat tuhannet ihmiset saavat asunnon, viheralueet ovat runsaita ja yhtenäisiä, joukkoliikenne paranee, samoin kuin myös kaupungin talous.

Oikein hyvä päätös, varsinkin vaihtoehtoihin verrattuna. Kuten kuvasta näkyy.

Hakaniemen torin luontoarvot uhattuna?

Harhaan johtavien yleiskaavakarttojen levittely ei edistä parempaa kaupunkisuunnittelua tai edes luonnonsuojelua. Helsingissä on jatkossakin puistoja ja viheralueita, jotka tulee suuunnitella hyvin eli huolella ja tarkasti, ei kaupungin kokoisella kartalla kertarykäyksellä. Yleiskaavaan liittyy täysin aiheellisia huolia kiistanalaisista viheralueista, esimerkiksi Ramsinniemi. Näiden suojelua ei edistä perusteeton pelottelu kaupungin kattavalla asvaltoinilla.

Uhanalaista kaupunkiluontoa Ruoholahdessa
Kuvat suurenevat napsauttamalla.

Internetissä leviää seuraava Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen kartta, jossa annetaan ymmärtää että kuvassa punaisella merkatuilla alueilla olevat viheralueet asvaltoidaan.

Erikoista tässä on että "rakentamiseen osoitetuiksi viheralueiksi" (punaisella Helsyn kartassa) on merkitty alueita joita on vaikea mieltää viheralueiksi kuten...

Lahdenväylän ja Kehä I liittymä...

Hakaniemen tori...

tai Munkkiniemen Neste.

Ja niin edelleen. Erityisen silminpistäävää on että Helsyn mukaan isoin yksittäinen uuden yleiskaavan rakennettavaksi merkitty viheralue on valtava lentokenttä, jonka asuinrakentamisesta päätettiin 23 vuotta sitten vuoden 1992 yleiskaavassa.

Lisäksi on merkitty rakennattaviksi viheralueita joita ei aivan varmasti olla rakentamassa kuten...

Torkkelinmäen puisto...

tai Ruttopuisto.

Helsyn kartassa joka ikinen puisto ja metsä alueella jossa on myös taloja on asvaltoitu, ja tämä on täydellinen väärinymmärrys. Se mitenkä tämä oikeasti menee selviää ihan vaan lukemalla Yleiskaavaa. Kaavan tarkkuus on hehtaarin kokoiset ruudut. Esimerkiksi Helsyn kauhistelema merkintä "Kantakaupunki C2" ei ota tarkalleen ottaen mitään kantaa siihen kuinka suuri osa sen alueesta on viheraluetta. "Asuntovaltainen alue A1" taas sanoo että vähintään 60% ruudun pinta-alasta on korttelimaata, mikä siis jättää edelleenkin 40% maapinnasta esimerkiksi puistokäyttöön.

Sen sijaan vihreä pikseli "Virkistys ja viheralue", joita Helsy ilmeisesti haluaisi koko kaupungin täyteen, estäisi edes pienen osan pikseliä rakentamisen. Jos esimerkiksi Torkkelinmäen puiston merkkaisi vihreillä pikseleillä, alle jäisi Torkkelinmäen talot.

Hassuinta tässä on se että luonnonsuojelujärjestöille oikein ja ilahduttavasti kuitenkin kelpasi mainio Pro Helsinki 2.0 suunnitelma, joka pääpiirteittäin ei itseasiassa niin kovin paljoa eroa Yleiskaava-ehdotuksesta. Esimerkiksi moottoriteitä on  muutettu bulevardeiksi joita reunustavat talot. Erona on että joitain tärkeäksi koettuja viheralueita kuten Vartiosaari on jätetty rakentamatta, pikselikartan tasolla ero on kokonaisuudessaan muuten kuitenkin pieni. Olennainen ero on siis siinä että Pro Helsinki 2.0 (alla) on esitetty yksittäisten kortteleiden tarkkuudella.

Kaavoitus on sitä että sovitetaan yhteen erilaisia intressejä. Se millä tasolla tämä tehdään on tarkoituksenmukaisuuskysymys. Yleiskaava on nimensä mukaisesti korkean tason kuvaus maankäytöstä koko kaupungin tasolla, tarkat viheralueiden rajaukset suunnitellaan taas asemakaavassa ihan puu ja talo kerrallaan. Niistä ei nyt päätetä yhtään mitään ja tästä on turha hätäillä.

Herttoniemen teollisuusalueen kehittämättä jättäminen

Jos Helsingissä hyvällä sijainnilla olevan alueen rakentaminen ensin puolitetaan, ja siitäkään ei kuin puolet rakennu kolmessa vuosikymmenssä, niin mitä kaupunki tekee alueelle: Pääkadun toiseen päähän  sateenkaaren väärinen toteemi, risteyksen päälle nostettu rengas toisesssa päässä, ja hassu pömpeli välissä. Kukaan ei enää edes viitsi teeskennellä että tämä ratkaisisi sen miksei yritysalue kelpaa yrityksille, koska on päätetty että se on kukoistava yritysalue. Kaupungilla tämä puuhastelu maksaa jopa miljardi euroa menettyinä tonttituloina.

Herttoniemen teollisuusalueen kehitystä on hyödyllistä havainnollistaa rakennusoikeuden kautta:

• Ennen vuotta 1981 alueella oli rakennusoikeutta noin 2 miljoonaa kerrosneliömetriä, tonttiteho kantakaupunkimainen 3,5, vastaa paria Jätkäsaarta. Tuohon tilaan mahtuisi helposti noin 100 000 työpaikkaa.
• Vuoden 1981 kaavassa rakennusoikeutta tiputettiin puoleen, 1,1 miljoonaan kerrosneliömetrin, koska ei se rakentunut. Noin 55 000 työpaikkaa.
• Tästä on käyetty noin puolet (540 000 kerrosneliötä). Työpaikkoja on vajaa 5 000, koska suurin osa rakentamista on varastoja ja muuta vastaavaa, joka ei juurikaan työllistä. Vertailun vuoksi suurin piirtein saman kokoisessa Vallilassa on noin 20 000 työpaikkaa, 9 000 asukasta, puutalokaupunginosa, ja puolen tusinaa puistoa.

Rakennusoikeuden käyttöaste tonteittain.
Kuvat suurenevat napsauttamalla.

Lähde: Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet, Osa 1: Lähtötietoja

Eli siis lyhyesti sanottuna rakentamista on noin neljäsosa siitä mitä mahtuisi, ja työpaikkoja noin 5%. Tämän luulisi aiheuttavan toimenpiteitä.

Herttoniemen Designline

Alueen elävöittämiseksi Mekaanikonkadusta tehdään Designline, annetaan kuvien puhua puolestaan:

Designlinen länsipäässä on sateenkaarikyltti.

Kadun keskellä on Point.

Itäpäässä on sateenkaaren värinen rengas liikenneympyrän päällä.

Nimi viitannee kehuttuun Manhattanin High Lineen, joka samoin kuin Mekaanikonkatu on vanha ratapohja. 

Löhöilyä High Linella Manhattanilla

High Linella on ihmisiä ruuhkaksi saakka, koska se kulkee, no. keskellä Manhattania. Mekaanikonkatu ei muutu eläväksi kauppa- ja kaupunkikaduksi siitä yksinkertaisesta syystä että Mekaanikonkadulla on vähän työntekijöitä ja asiakkaita, eikä asukkaita laisinkaan. Vaikka kuinka "suunnitelmassa kadun jäsentäminen, katuestetiikka sekä kadun uudet värilliset elementit eheyttävät katumiljöötä."

Tai kuten Kaisa Karhula erinomaisesti summasi Liikuntakaavoituksen blogissa:

Miellyttävän kaupunkiympäristön pohjana on kuitenkin aina toisten ihmisten läsnäolo. Viihtyäksemme kaupunkikeskustassa, aukiolla, puistossa tai kävelykadulla, tarvitsemme toisia ihmisiä. Amerikkalainen kaupunkikehityksen pioneeri William H. Whyte onkin todennut tutkittuaan vuosia elämää kaupunkitiloissa:
 “What attracts people most, it would appear, is other people.”  (William H. Whyte)

Lähde: Designkadun yleissuunnitelma

Elinkeinopolitiikan miljardimonumentti

Designlinelle on helppo hihittää, jopa siinä määrin että herää pieni epäilys että onko koko suunnitelma yliampuvine esityksineen turhautuneiden suunnnitelijoiden piruilua päättäjille. Se ei nimittäin ole suunnittelijan vika, jos poliittikot haluavat pitää kiinni siitä että Herttoniemen pitää olla kukoistava yritysalue, ja jos ei todellisuus tähän taivu, sen pahempi todellisuudelle.

Alueen eteläosassa on tosin taivuttu siihen, että sinne saa rakentaa ihan normaalia kaupunkia eli taloja joissa on niin asuntoja kuin liiketilaa. Talot joissa on asuntoja myös mitä todennäköisimmin rakentuvat. Pelkät toimitilat taas tuskin koska Pääkaupunkiseudulle on jo kuusi miljoonaa kerrosneliötä rakentamatonta toimitilaa ja miljoona neliötä tyhjänä.

Keskusta-alueelle tulee myös asuntoja.

Tarkemmin katsoen tosin osa Keskusta-alueestakin on määrätty pelkiksi toimitiloiksi, eli niille tonteilla tuskin tapahtuu mitään (musta laatikko alla olevassas kuvassa).

Kun katsoo alueen maanomistuskarttaa, niin pistää silmään että kaupungin omistamat tontit ovat jääneet lähes kokonaan Keskusta-alueen ulkopuolelle.

Näiden tonttien arvo täysin kaavoitettuna ja rakennettuna on suuruusluokkaa miljardi euroa (*), niistä saatava vuokratuotto nykykäytössä lienee nimellinen. Tämä on se hintalappu mitä maksetaan siitä ettei osata ja haluta sopeuttaa toimitilaa ja asuntoja toisiinsa. Sen lisäksi että alue ei kehity eikä rakennu, asuntoja eikä edes työpaikkoja synny.

Helsingissä on tapana pilkata syrjäkuntien rakentamia teollisuushalleja. Tässä on kysymys ihan samasta asiasta. Ajatus on että pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat työpaikoista, ja Helsinki siinä kuin muutkin vastaa tarjoamalla yrityksille puoli-ilmaista toimitilaa. Tämän takia sitä toimitilaa on tyhjäkäytöllä niin paljon, suunnitelmataloudessa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Jos näin nyt kuitenkin on pakko tehdä, niin kyllä siihen löytyy muitakin keinoja kuin vajaasti rakennetut ja tyhjät tontit, kaupunki voi periä vuokraamastaan maasta mitä alihintaa haluaa. Tähän on tapana sanoa vastaan että tuohan olisi subventiota ja väärin, mutta kun kyse on siitä miksi se on vähemmän väärin kuin paljon kalliimpi ja vahingollisempi toimitilatonttien hinnan polkeminen liikakaavoituksella?

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteita tänään, kaupunginhallitus ja -valtuusto myöhemmin. Alue kehittyy tai museoidaan sen mukaan mitä he päättävät.

Lähde: Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet, Osa 2: Suunnitteluperiaatteet

*) Arvio on haarukoitu näin. Keskusta-alueen ulkopuolella jäävien kaupungin tonttien pinta-ala olisi tiheästi kaavoittuna yli miljoona kerrosneliötä, ja rakennusoikeuden arvo tuolla sijainnilla 700 - 1000 €/kerrosneliömetri. Tarkkaa summaa ei voi sanoa ilman yksityiskohtaista kaavaa, mutta suuruusluokka on tuo.

Rakentamisen reunaehdot, eli miksi uusi Helsingin Yleiskaava on sellainen kuin se on?

Helsingin uusi Yleiskaava on hyvä, eikä sisällä isompia yllätyksiä. Kokonaisuutena tarkasteltuna se on kartta siitä mihin voi rakentaa, kun otetaan huomioon neljä reunaehtoa joidenka sisällä Helsingissä tehdään kaavoitusta.

1. Kokonaisia kaupunginosia ei pureta ja rakenneta uudelleen. Tämä nyt ei vaan ole nykyään tapana, vaikka historiallisesti juuri näin kaupungit ovat tiivistyneet. Esimerkiksi omakotitalojen korvaamisesta kivikortteleilla väännettiin peistä jo 80-luvulla, siis Kruununhaassa ja 1880-luvulla. Rakennussuojelu on laajentunut yksittäisistä taloista kokonaisiin kaupunginosiin, ja sillä on vahva tosiasiallinen lainsuoja, koska hallinto-oikeudet ovat antaneet museoviranomaiselle de facto veto-oikeuden. Tämä rajoittaa, hidastaa ja monimutkaistaa täydennysrakentamista, jonka kannattavuudesta yleisesti ottaen toki vallitsee yksimielisyys. Täydennysrakentamisen arki on sitä että saadaan yhden pienen pistetalon kaava, siitä valitetaan, ja se muuttuu viisikerroksisesta nelikerroksiseksi.

2. Helsingin maapinta-alasta on viheralueita noin 40% ja tästä ei haluta olennaisesti tinkiä. Isoista kohteista Kivinokka ja Vartiosaari päätettiin jo edellisessä Yleiskaavassa, Kivinokkaa ei rakenneta ja Vartiosaaren rakentamisen taas valtuusto mitä todennäköisimmin hyväksyy. Viheralueiden osuus rakentamattomasta maapinta-alasta on niin suuri että täysin niihin kajoamatta on hyvin vaikea rakentaa mitään, mutta kaavoittaja on selkeästi tehnyt paljon työtä sen eteen että haitat olisivat mahdollisimman pieniä ja erityisen arvokkaisiin luontokohteisiin ei kosketa.

3. Teollisuusalueet suojellaan. Tämä on keskeinen ero edelliseen yleiskaavaan, jonka kantava ajatus oli laajentaa kaupunkia satamakäytöstä vapautuneille alueille. Satama siirrettiin Vuosaareen, mutta jostain syystä nykyisen teollisen toiminnan siirtymistä vaikkapa juuri Vuosaareen esimerkiksi Pitäjänmäeltä ei nyt yritetä, eikä myöskään yhteensovittamista muun toiminnan kanssa.

4. Rahaa on rajallisesti, ja tämänkin takia rakentamisen painopiste on kantakaupungin laajentamisessa. Kaupungin talous edellyttää että kaupunki saa tonttituloina takaisin suurin piirtein sen mitä infran rakentamiseen kuluu rahaa. Tämä yhtälö kyllä toimii kantakaupungissa ja sen lähialueilla, sekä tietenkin täydennysrakentamisessa, mutta kun liikutaan kauemmaksi keskustasta samaan aikaan (liikenne)infran rakentamiskustannukset nousevat ja vastaavasti tonteista saatava tulo pienenee. Esimerkiksi Östersundomista viimeinen arvio on että menot olisivat noin kolme ja tulot kaksi miljardia, mikä on este koko alueen toteuttamiselle.

Sikäli kun on sitä mieltä että jostain pitäisi Yleiskaavassa poistaa rakentamista, ilman että samalla käytännössä tuhotaan tulevien helsinkiläisten koteja ja työpaikkoja, pitää kertoa mistä reunaehdoista tinkisi. Asiallinen keskustelu rakentamisen vaihtoehdoista Helsingissä on olennaisin osin puhetta siitä mistä sen rajoitteista on vastaavasti valmis luopumaan, ja miten tämä käytännössä toteutuisi, eli esimerkiksi saadaan kaupunginvaltuustossa läpi. On pelkkää hurskastelua sanoa että pitäisi vaihtoehtoisesti rakentaa jonnekin muualle, vaikkei se käytännössä onnistu.

Jotkut tosin haluisivat vielä lisää rajoitteita, kuten että kadun varteen ei saisi rakentaa ilmanlaadun ja liikennevalojen lisääntymisen vuoksi, tai että rakentamisen pitää olla tehotonta väljyyden vuoksi. Tähän ei kaupungin pinta-ala riitä.

Sähkösavuke ei ole tapa lopettaa tupakointia, koska se korvaa sen?

Tolkku lukee myös Seiskaa, ettei teidän tarvitse. Tänään meitä valistetaan että sähkösavuke ei ole tapa lopettaa tupakanpolttoa, vaan vaihtoehtoinen tapa nauttia nikotiinia. Jälkimmäinen väite on sinänsä täysin tosi, juuri siksi sähkösavuke on niin toimiva tapa lopettaa tupakanpoltto. Kokonaisuutena ajatus on jokseenkin yhtä hassu kuin että laihduttajan ei kannata korvata kokista light-versiolla, koska siinäkin on kofeiinia.

Varsinkin lähteen huomioon ottaen, tähän nyt voisi suhtautua olankohautuksella kuten huuhaahan yleensä ja terveyshömppään erityisesti. Mutta kun haastateltu asiantuntija on Matti Rauhalahti, mm. Duodecimin pääsihteeeri, joka yleensä poikkeaa jonkun verran edukseen muiden virallisten savuttomien tahojen propagandasta.

Rautalahti ajautuu semanttiseen pelleilyyn yksinkertaisesti siksi ettei se nyt vaan heillä päin käy että sähkösavukkeet olisi tupakan korvike. Koska jos näin niin sitten sen haittoja pitäisi sääntelyssä suhteuttaa tupakkaan. On selvää että savukkeet ovat moninkertaisesti vaarallisempia,  joten suunniteltu kieltolaki ei olisi ainoastaan perusteeton vaan kansanterveydelle haitallinen. Haitallinen tässä tarkoittaa ennenaikaisia kuolemia johtuen siitä että toimivaa korvikketta savukkeille ei ole saatavilla.

Sähkösavukkeen sekä tuki- ja neuvontapalvelujen yhdistelmällä on saatu aivan loistavia tuloksia, kaksi viimeistä palkkia kuvassa. Ongelma on neuvojien kielteinen asenne, joka näkyy myös pienenä yhteydenottajien määränä. Tähän on Briteissä puututtu terveysviranomaisten puolesta, Suomessa näiden viranomaisten asenne on itsessään ongelma.
(Unlicenced NCP=sähkösavuke,  lähde: E-cigarettes: an evidence update.) 

Tämän takia kasvava joukko tupakan vastustajia vaatii sallivaa suhtautumista sähkösavukkeisiin, esimerkiksi tupakan vastaisen taistelun veteraani Derek Yacht:

At the moment, it’s estimated that there will be a billion tobacco-related deaths before 2100. That is a dreadful prospect. E-cigs and other nicotine-delivery devices such as vaping pipes offer us the chance to reduce that total. All of us involved in tobacco control need to keep that prize in mind as we redouble efforts to make up for 50 years of ignoring the simple reality that smoking kills and nicotine does not.

Suomen kieltolaista pidemmin Vapers.fi erinomaisessa lausunnossaan. Lyhyemmin, jos virkamiehet saavat uudistaa tupakkalain kuten he haluavat, Suomessa saa myydä mauttomia sähkösavukkeita joita kukaan ei haluaa käytää, ja joita ei saa käytännössä ostaa mistään tai tuoda mahaan. Tahojen jargonilla tätä kieltolakia kutsutaan sähkösavukkeiden laillistamiseksi, koska heitä ei voi parodioida.

Eikä täällä nyt oikeasti lueta Seiskaa. Kitokset lähteestä nimimerkille Pottula e-savukkeen foorumilla.

Suomen ASHin lokakamppanja

Sähkösavukkeiden kieltolaki ei vaan kestä asiallista kritiikkiä. Joten terveystahojen Suomen ASH keskittyy loanheittoon ja setäilyyn. Sääli, koska asiasta pitäisi käydä kunnollinen vakava keskustelu.

Miehet joilla on tunteita stumppaavat väärin

Suomen ASH vastaa sivuillaan heitä kohti esitettyyn kritiikkiin, jota tässäkin blogissa on esitetty. Vuoropuhelu olisi virkistävää ja siten tämä on sinänsä tervetullutta.

Asiallisesti ottaen vastineessa kuitenkin heti alkuun setäillään että ihmiset jotka eivät jaa heidän sähkösavukekammoaan ovat maailmankuvaltaan ja identiteeltään herkkiä miehiä joilla on vahvoja tunteita, ja he lukevat Internetistä vääriä tutkimuksia. Tyylinäytteenä:

Miksi terveydenhuollon ammattilaisen puhe iskee miehen kiukkuhermoon?

Tyhmempi kuvittelisi että on aika yksinkertainen selitys sille miksi Jeppe joka on korvannut tupakoinnin sähkösavukkeilla ärsyyntyy, kun hänelle kerrotaan ettei noin voi tapahtua todellisuudessa eikä noin saa tehdä, ja koko tuote pitää kieltää lailla.

Lisäksi todetaan taas että sikäli kun tutkimukset eivät tue ASHin kantoja, ne ovat tupakkateollisuuden maksamaa propagandaa. Tästä annetaan näyttönä että yhden tutkimuspaneelin yksi kahdestoista osallistujasta on neljänkymmen vuoden uransa aikana konsultoinut yritystä, joka valmistaa lääkehyväksynnän saanutta sähkösavuketta. Joita kirjoittaja kannattaa ja joka ei sivumennen herätä mitään kiinnostusta höyryttelijöiden keskuudessa, koska laite vaikuttaa surkealta, mikä ei toki estä sen hyväksymistä tehokkaaksi lääkelaitteeksi. Ja kyseisen yrityksen omistaa British American Tobacco. Vaikkapa samaisen herran kehittämää Fagerströmin testiä nikotiiniriippuvuudella voi kuitenkin ilmeisesti vielä käyttää terveydenhuollossa, vaikka sekin lienee täten tupakkateollisuuden saastuttama.

Summaten kirjoittaja osoittaa heti kärkeen kyvyttömyyttä sietää erimielisyyttä, eli sitä että hänen kanssaan erimielisillä voi olla näkemyksilleen ihan paikkansa pitäviä perustelujakin, ja hän itse on vaan yksinkertaisesti väärässä. Mutta asiaan, henkilökohtaisuuksien jälkeen seuraa lyhyt osuus joka sisältää paikoin asia-argumentin tapaisiakin. Käydään ne läpi.

Ihmiset valitsevat väärin koska eivät käytä tietoa jota ei olemassa

Erityisen pysäyttävä on seuraava epistemologinen kappale:

Sitten ovat tilastojen ja riskien vertailijat. Epidemiologinen tieto saadaan vasta vuosikymmeniä kestävien tutkimusten jälkeen. Sitä varten pitää altistaa satoja tuhansia ihmisiä tupakalle. Tutkimus on kallista ja vaatii paljon osaamista. Kaikkeen tutkimukseen liittyy vielä aina puutteita, eikä tieto ole ristiriidatonta - terveyteen liittyvä tutkimustieto ei ole sitä juuri koskaan. Tutkimustieto koostuu tutkijoiden työnä ja muuttuu hitaasti poliittisiksi valinnoiksi. On totta, että johonkin aina kuollaan, mutta siihen, missä iässä ja miten, voimme itse vaikuttaa. Jos tieto siitä on saatavilla, miksi sitä ei voi jakaa? Valinnan tekee yksilö. Me lääkärit hoidamme kyllä niiden huonompiakin valintoja tehneiden sairauksia.

Ajatuksenjuoksua kontekstissa sähkösavuke on hyvin vaikea seurata, eli puretaan tämä osiin:

1. Pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen on työlästä ja kestää, no, pitkään. Eli sitä tietoa ei ole nyt saatavilla. Tiedosta jota ei ole ei vaan voi päätellä yhtään mitään. Se että emme tiedä kaikkea mahdollista jostain uudesta tuotteesta kuten sähkösavukkeet josta päätetään nyt ei auta päätöstä millään tavalla, paitsi jos haluaa vetää johtopäätöksen että kaikki uusi tulee varmuuden vuoksi kieltää. Historiallisena vertauksena, aikansa huolesta että matkapuhelimet aiheuttavat syöpää oli kai sentään edes jotain näytön tapaista.

2. Ihmisten tekemät valinnat vaikuttavat heidän terveyteensä.

3. Miksei tietoa, jota ei siis kohdan 1 mukaan ole olemasssa, saiai jakaa?

4. Vaikka ihmiset valitsevat väärin, koska eivät käytä tietoa jota ei ole, lääkärit kuitenkin hoitavat heidän sairauksiaan, joidenka ei siis tiedetä johtuvan jostain joka olisi voitu välttää, jos he olisivat siitä tienneet.

Haittoja voi vertailla väärin

Seuraavaksi kai torpataan suhteellinen haitallisuus tarkastelutapana toteamalla: "Riskin väheneminen puoleen voi tarkoittaa sitä, että kuolema korjaa aiemman kymmenen sijasta viisi ihmistä." Se miten tämä liittyy asiaan on jälleen kerran epäselvää, koska sähkösavukkeiden kohdalla ei ole esitetty ensimmäistäkään perusteltua syytä miksi se tappaisi ensimmäistäkään käyttäjäänsä. Olennaisemmin, päätöksenteko näissä asioissa on yleensä riskien vertailemista.

Kulunutta vertausta mukaillen, jos tupakanpoltto on kuin hyppäisi 20. kerroksesta, kevytsavukkeet kuin 14., niin sähkösavuke on todennäköisesti kuin hyppäisi ensimmäisen kerroksen ikkunasta. On se toki kuviteltavissa että alas tullessaan kompastuu, lyö päänsä ja kuolla kupsahtaa.

Nikotiini on tappavan myrkyllistä, vain ruumit puuttuvat

Varsinainen perustelu tiiviistyy lopulta siihen että nikotiini on kuolettavan myrkyllistä. Mitä se toki on, annoksina jotka ylittävät normaalin viihdekäytön monikymmenkertaisesti. Nikotiinin puoliintumisaika elimistössä on lyhyt ja pienikin yliannostus aiheuttaa oksentamista ja yleistä pahoinvointia, mikä tehokkaasti estää nauttimasta lisää nikotiinia. Tämän takia tupakoitsijoiden nikotiinikuolemia ei käytännössä tapahdu päinvastoin kuin vaikkapa alkohomyrkytyksiä. Nikotiinia saa myydä ihan lääkkeenäkin, ja se on turvalliseksi todettu siinä kuin lääkkeet yleensä ovat.

Lopuksi kirjoittaja toteaa että nikotiinista ei ole elimellistä hyötyä, mikä on erikoinen tapa lähestyä nautintoainetta. Kummallisin osuus on kuitenkin se jossa kahden kontrafaktuaalin avulla lähestytään asian ydintä:

Usein he ihmettelevät, miten ammattilainen voi vastustaa vähemmän vaarallista tuotetta, kuten sähkösavukkeita, kun kuitenkin vaarallisin tuote, tupakka, on markkinoilla. Tässä olen heidän kanssaan samaa mieltä. Kieltäisin ilman muuta savukkeet välittömästi ja tekisin nikotiinituotteista lääkelain mukaisia valmisteita.

EU-parlamentti päätti, että sähkösavukkeita ei säädellä lääkeläin vaan tupakkalain alla, joten tämäkin mielipide on käytännössä yhdentekevä. Samoin savukkeiden myyntiä ei olla kieltämässä. Se valinta mikä tehdään sähkösavukkeiden suhteen tehdään tässä todellisuudessa sellainen kuin se on, ei sellaisena kuin joku toivoisi sen olevan. Aiempaa blogausta lainaten:

Jos olisi saarella asuva eristetty populaatio joka ei ole nikotiinista kuullutkaan, ja kysymys olisi että pitäisikö siellä sallia sähkötupakka, niin [kieltävä] vastaus olisi järkevä. Elämme kuitenkin maassa jossa noin viidennes aikuisväestöstä edelleenkin tupakoi, ja Tolkku uskaltaa epäillä ettei tämä johtuu tiedon tai lääkkeiden puutteesta. Mutta koska virallinen linja jota ASH ajaa on Savuton Suomi jonain kymmenlukuna, niin tilanne johon verrataan on juurikin fiktiivinen nikotiinivapaa yhteisö. 

Miksi tämä on tällaista?

Koska päinvastoin kuin ASH, Tolkku ei harrasta kyökkipsykologiaa, tässä ei nyt mennä siihen että mikä näitä ihmisiä vaivaa. Päinvastoin, kirjoittajaa on syytä pitää huolissaan vilpittömänä, ja hän on varmasti oikein mukava ihminen noin muuten. On vaan vaikea kuvitella että tämä on kenenkään käsitys asiakeskustelusta.

Ilmeisesti on olemassa kalustettuja huoneita joissa tällaisia käytöstapoja ja argumentointia ei ainoastaan hyväksytä, vaan katsotaan ansioksi. Suomen ASH:n hallitus on täynnä terveyspolitiikan kärkinimiä, ja toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. RAYn sivuilta ei pintapuolisella hakemisella löydy minkäänlaisia kriteerejä avustusjärjestöjen osallistumisella julkisen keskusteluun, eli senkin puolesta  tämä käy.

Tässä on nyt kyse siitä että tupakkalain uudistus on käsittelyssä, ja sisältää käytännössä sähkösavukkeiden kieltolain. Perustelut kestävät pintapuolistakaan kritiikkiä ihan yhtä huonosti kuin yleensäkin, eli viestinnällisesti on kieltäjien tarkoituksensa mukaista lingota lokaa ja keskutella keskustelusta.

Asukkaita vai yrityksiä Herttoniemen teollisuusalueelle? Tietenkin kumpiakin.

Helsingin maankäytön isoimpia yksittäisiä päätöksiä on mitä tai ei mitään tehdään Herttoniemen yritysalueelle. Luontevasti asiasta on poliitisesti täysin vastakkaisia näkemyksiä: toiset haluavat lisää kaupunkia ja asuntoja 20 000 ihmisille, toiset tilaa yrityksille ja säilyttää 5 000 työpaikkaa. Nämä eivät vaan ole toisensa pois sulkevia tavoitteita.

Vaihtoehtoina meikkaus tai rakentaminen

Yllä on kaksi kuvaa siitä millainen Linnanrakentajantien ja Laivalahdenkadun risteys voisi olla jatkossa. Ylempi on osa virallista Herttoniemen Design-katusuunnitelmaa, jolla on tarkoitus elävöittää yritysaluetta, ilman että mikään rakennuksissa tai toiminnassa olennaisesti muuttuu. Se on kaikessa surkuhupaisuudessaan hyvää tarkoittava ja rehellinen esitys siitä mikä noilla reunaehdoilla on mahdollista.

Toinen kuva on Urban Helsinki-ryhmän esimerkkikortteli. Heidän Pro Helsinki 2.0 ehdotuksessaan alueelle on kaavoitettu kodit noin 16 000 asukkaalle käyttämällä tonttimaa tehokkaasti hyväksi.

Herttoniemi Pro Helsinki 2.0 suunnitelmassa.
Vihreä viiva on ratikka ja oranssi katkoviiva metro.

Korttelirakentaminen tuskin kaatuisi ainakaan arkkitehtien, tontinomistajien tai asukasyhdistyksen vastustukseen. Saman henkinen Kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelma Puusepänkadun korttelista sai poikkeuksellisesti lähes yksinomaan kiittävää palautetta mm. Herttoniemi-seuralta. Se palautettiin valmisteluun, koska myös viereisen tontin omistaja halusi tontilleen vastaavia taloja.

Mainiossa yhteisssuunnitelutyössä Läpikulkualueista kiehtovaksi kaupungiksi - Herttoniemen ja Roihupellon tulevaisuus on sama perusidea (esimerkkikuva korttelista yllä suurenee napsauttamalla). Lisää korttelikaupunkia, mikä tässä on ongelma?

Huoli työpaikoista

Vastaan sanotaan että mihin sitten mahtuu alueen 5 000 työpaikkaa? Nimenomaan Itä-Helsingissä on hyvin vähän työpaikkoja muutenkin. Esimerkiksi menestyvällä Planmecalla on kokonainen kortteli Asentajankadulla.  Lisäksi pitäisi pitää huolta yritysten mahdollisuudesta laajentaa toimitilojaan.

Huoli on ymmärrettävä ja siihen tulee jotenkin vastata. Raadollisemmin kyse on myös siitä, että asuinkäytön mahdollistaminen saattaa nostaa maan arvoa ja siten tilakustannuksia muulle toiminnalle alueella.

Maankäytön vapaus tuottaa yleensä parempia tuloksia kuin virkatyönä tehty suunniteltu. Jos kannattaa purkaa teollisuushalli ja rakentaa tilalle asuntoja yrityksen todennäköisesti tuleekin sijaita jossain muualla.. Mutta tässä tapauksessa valintatilanne on kuitenkin keinotekoinen.

Tiiviiseen kaupunkiin mahtuu

Ristiriita toimitilojen ja asumisen välillä on numeroiden valossa ihan vaan suunnittelukysymys eikä linjavalinta. Herttoniemen teollisuusalueella on nyt noin puoli miljoonaa kerrosneliömetriä toimitilaa. Pro Helsinki 2.0 suunnitelmassa kerrosneliöitä on 1,6 miljoonaa, eli yli kolme kertaa nykyisen varran. Ja tämä vain keskimäärin viisikerroksisilla taloilla: Rakennusalaa olisi noin 320 000 neliötä josta viidellä kerroksella tulee 1 600 000 kerrosneliötä, ja Urban Helsingin tyyppien mukaan he laskivat alakanttiin, koska ei muuten kukaan uskoisi kuinka paljon sinne mahtuu. Alueen manhattanilainen ruutukaavaan sopisi kyllä huomattavasti korkeampakin rakentamisen.

Eli esimerkiksi 500 000 kerrosneliötä 5 000 työpaikalle, ja 1 500 000 kerrosneliötä 30 000 asukkaalle on täysin mahdollista. Ongelma ei (tässäkään) teollisuusalueessa ole tietenkään se että siellä on yritystoimintaa, vaan se että maankäyttö on suhteessa sijaintiin hyvin tehotonta.

Poliittisesti tarvitsee vain päättää että kaavoitetaan tiivisti sekä osuus rakennusalasta joka varataan toimitiloille, lopun voi jättää tehtäväksi osaaville suunnittelijoille. Joka tapauksessa katutasossa olisi hyvä olla toimi- tai liiketilaa, ja jos tämä vaihtoehto ei jollekin toiminnolle käy sille voi olla esimerkiksi oma talonsa umpikorttelissa. Sellaisilla yrityksillä jotka tarvitsevat kokonaan oman tontin voidaan sellainen varata, esimerkiksi Planmeca täyttää korttelinsa ihan hyvin.

Ote Finnoon asemakaavasta Espoossa (!)
Toimitilat punaisella, asunnot keltaisella, samassa korttelissa.

Mutta entä se hintojen nousu? Hinnat määräytyvät markkinoille kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos kaava määrää rakentamaan asuntojen ohella toimitilaa, niin tarjonta ei voi laskea. Jos taas kysyntä kasvaa, niin tämähän on hyvä asia, se tarkoittaa sitä että yhä useampi yritys haluaisi sijoittua alueelle. Tämä on todennäköinen vaihtoehto, koska kymmenet tuhannet asukkaat parantaisivat alueen palveluita ja liikenneyhteyksiä, ja ovat yritysten palveluiden asiakkaita.