Näkyykö mainonnan vaikutus nuorten juomiseen nuorten juomisessa?

Olisiko Ylen toimittajalta liikaa vaadittu, että kysyy miksi nuorten juominen on laskussa, jos lisääntynyt mainonta sitä kerran lisää?

EHYT Ry on yksi niistä tahoista, joidenka kohdalla jokainen faktana esitetty väite on syytä tarkistaa, koska heihin ei kokemusperäisesti voi luottaa. Tolkku tekee nyt sitten Yleisradiolle ilmaistyötä, olkaa hyvä.

Toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi syyttää viskigatea ja muita sääntelyyn tuohtuneita viimeaikaisia puheenvuoroja "masinoiduksi". Salaliittoteoriat on tässä blogissa tapana sivuttaa asiaankuuluvalla hihittelyllä, mutta tartutaan sen sijaan esitettyihin faktoihin:

– Nykyään on olemassa vahva näyttö, että mainonta vaikuttaa erityisesti lasten ja nuorten juomiseen, ja minusta se on aika painava peruste rajoittaa alkoholimainontaa, Aalto-Matturi sanoo.

Pidemmin tämä on tapana sanoa niin että mainontaa sekä lisää että aikaistaa nuorten juomista.

Suomessa sallittiin alkoholimainonta EU-jäsenyyden myötä vuonna 1995. Tuon jälkeen myös alkoholin reaalihinta on laskenut ja saatavuus parantunut. Alla muutama edustava kuvaaja nuorten juomisesta viime vuosikymmeninä. lähde Nuorten terveystapatutkimus 2013

Raittiiden osuus ikäryhmittäin.

Eli tämä"vahva näyttö" ei kovin vahvasti näy todellisuudessa. Sen viimeiset 20 vuotta mitä alkoholia ja sen mainontaa on etupäässä liberalisoitu kehitys nuorten juomisen suhteen on yleisesti ottaen ollut laskeva, ja hyvä niin.

Jos pitäisi arvata, niin veikkaus olisi että alkoholipolitiikka ja sen muutokset tuskin on mitenkään keskeinen selittävä tekijä tässä muutoksessa, eli ei myöskään niin että vähempi hyysääminen vähentää kulutusta. Tietenkään kokonaiskulutuksen tilastot eivät vielä todista ettei mainonta vaikuta alkoholin kulutukseen nuorisossa, tosin joidenkin asiantuntijoiden mukaan näin on:

Erityisesti markkinoinnin tieteellisessä tutkimuksessa on vuosien saatossa osoitettu päinvastoin, että mainonta vaikuttaa lähinnä vain kilpailevien brändien markkinaosuuksiin tuotekategorian sisällä eikä juuri tuotekategorian kokonaiskulutukseen. Tämä pätee sekä markkinoinnin tutkimukseen yleisesti että niihin tieteenalamme tutkimuksiin, jotka koskevat alkoholituotteita erityisesti.

Mutta vähintään tämän kaiken nyt pitäisi herättää jotain kysymyksiä siinä vaiheessa kun tiukemman politiikan autuutta toitotetaan itsestäänselvyytenä. Se mistä tämä hiljaisuus kumpuaa on sitten toisen kirjoituksen aihe.

Kokonaissuunniteltu liikennemuseo

Keskustan liikenne ei tule sujumaan kuin entistä huonommin millään kulkuvälineellä, jollei liikennevalojen haittoja saada vähennettyä. Tämä edellyttäisi muutoksia katuverkkoon, joita ei haluta tehdä.

Ydinkeskustassa liikkuminen on hidasta ja vaivalloista. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä keskustassa kulkee jalan, ja todelliset nopeudet ovat konttausvauhtia. Tämä johtuu siitä että aika kuluu liikennevaloissa seisoskeluun.

Esimerkiksi jalan Kiasmalta Foorumiin: matkaa on noin sata metriä, jonka kävellessään joutuu ylittämään ensin Postikadun (neljä kaistaa), Mannerheimintien (kuusi kaistaa) ja lopuksi Simonkadun (neljä kaistaa). Karkeasti yksinkertaistaen jokaisissa valoissa seistään keskimäärin sellaiset puolisen minuuttia (60 sekunnin valokierto), mikä pidentää matka-ajan noin kaksi ja puolikertaiseksi. Suhteellisesti sama kuin Kehätiellä olisi 30km/h nopeusrajoitus.

Samoissa valoissa jumittavat myös ratikat, jotka ovat keskustassa toiseksi käytetyin liikennemuoto. Esimerkiksi Kaivokadulta menee seitsemänsadan metrin matkaan Bulevardille aikataulun mukaan viisi minuuttia. Keskinopeus siis tragikoomiset 8,5km/h. Matkalla raitiovaunu seisoo pahimmillaan kuusissa eri liikennevaloissa, jolloin edes tuossa aikataulussa ei pysytä. Ajanhukan lisäksi tämä maksaa miljoonia HSL:lle liikennöintikuluina, sekä tekee koko ratikkaverkosta epäluotettavamman. Ankaran rationaalisesti ajatelleen Kaivokadulta etelään ei kannattaisi liikennöidä ratikoita lainkaan siinä kuin bussejakaan, koska ympäristö on liikennöintikelvoton.

Olennaisesti ottaen kaikki henkilöautoliikenteen, pyöräilynkin, viiveet ydinkeskustassa johtuvat nekin myös valoista. Eli siis käytettävissä oleva katupinnan määrä ei rajoita autoliikennettä. Jos näin olisi, niin esimerkiksi jono Mannerheimintiellä etelään Simonkadun risteyksen valoissa täyttäisi koko katutilan Lasipalatsin edessä. Siinä jonossa on todellisuudessa autoja kymmenkunta, ei sata, koska edellisistä valoista ei päässyt enempää läpi.

No miksi liikennevaloilla sitten kiusataan ihmisiä?

Liikennevalojen tarkoitus ei ole nopeuttaa liikennettä. Päinvastoin yleensä ne hidastavat liikennettä, paitsi poikkeustapauksissa joissain risteyksissä. Liikennevalojen tarkoitus on estää ajoneuvoja törmäämästä toisiinsa ja jalankulkijoihin. Valot, ja sivumennen myös töyssyt, ovat jotain jota tehdään siinä vaiheessa kun katuympäristön suunnittelu on jo mennyt pieleen.

Liikennevaloja ja niiden haittoja saa vähennettyä yksinkertaisilla, kustannustehokkailla ja yleisesti sivistysmaissa käytetyillä keinoilla esimerkiksi seuraavasti:

• Hidastetaan ajonopeuksia. Esimerkiksi korotetut suojatiet ja kapeammat kaistat saavat ajamaan hitaammin ja varovaisemmin, jolloin jalankulku ajoradan yli voidaan toteuttaa turvallisesti ilman valo-ohjausta. Idioottimaisinta ja valitettavan yleistä on kymmenen metriä leveä viivasuora tie, jonka 30km/h nopeusrajoitusta ei tietenkään noudateta.
• Suljetaan risteyksiä. Jos ei ole risteävää liikennevirtaa, ei ole myöskään tarvetta valo-ohjata sitä.
• Kavennetaan ajoratoja. Mitä lyhyempi matka kävelijällä on ajoradan yli, sitä lyhyempi aika hänelle tarvitsee varata liikennevaloissa, eli valokierto nopeutuu.
• Karsitaan kääntymissuuntia. Esimerkiksi Saksassa yleinen käytäntö on että pääkaduilta ei käännytä vasemmalle. Kun autoilijat tietävät tämän, he vaihtavat reittejään niin että pääsevät perille tästä huolimatta. Auto on siitä mukava kulkuneuvo että siinä on ratti ja sen takana ihan aikuinen ajatteleva ihminen.
• Raitiovaunukiskojen yli ei ydinkeskustan nopeuksilla ole mitään tarvetta jalankulkijavaloille, Helsingin paras ja toimivin suojatie on Aleksanterinkadulla Stockmannin pääoven edessä. Siinä ei ole suojatietä eikä valoja, eikä onnettomuuksia.
• Suositaan niitä suuntia ja kulkutapoja, joita käyttää eniten ihmisiä. Käytännössä annetaan ensisijaisesti jalankulkijoille ja toissijaisesti raitiovaunuille valoetuudet. Tämän käytännön toteutusmahdollisuudet ovat rajalliset, koska sivukaduiltakin pitää joskus päästä pääkadulle eikä autoille voi pelkkää punaista näyttää.

Kaikille keinoilla on toki haittansakin, mutta ne ovat yleensä pieniä verrattuna liikennevalojen haittoihin; kapeammalla kadulla joutuu ajamaan hitaammin, mutta punaisissa valoissa ei liikuta lainkaan.

Toki voitaisiin vain asentaa kaiteet ajoratojen viereen ja kieltää jalankulku niiden yli, Kaivokadulla tätä on aikanaan kokeiltukin. Mutta kun tavoite on nopeuttaa ja sujuvoittaa liikennettä, niin se ei nopeudu niin että suurin osa liikenteestä eli jalankulkijat laitetaan kiertämään tunneleiden kautta. 

Helsingissä yllä lueteltuja keinoja ei juuri käytetä, edes siellä missä niille on huutavin tarve eli ydinkeskustassa. Koska on epätodennäköistä ja mitä epäkohteliainta olettaa että ihan ammatikseen liikennettä suunnittelevat eivät osaa sitä suunnitella, jäljelle jää vain vaihtoehto ettei niin haluta tehdä, syystä tai toisesta. Ja se miten tämä taas perustellaan on kokonaissuunnittelu.

Keskustan liikenteen kokonaissuunnittelu, eli miten ei taaskaan tehdä yhtään mitään

Kokonaissuunnittelu on suunnittelufilosofia, jossa pitkällisten selvitysten ja pohdintojen avulla selvitetään kaikki mahdolliset tarpeet, oletetaan että nämä tarpeet eivät ole ristiriidassa keskenään tai ihan vaan muuten mahdottomia tyydyttää. Seuraavaksi kokonaissuunnitelma julkaistaan, hyväksytään ja sitten haudataan vähin ääniin, koska todellisuudessa tarpeet ovat ristiriidassa keskenään tai mahdottomia tyydyttää. Kokonaissuunnittelu on erinomaisen näppärä metodi, jos haluaa varmistaa suunnittelijoiden työllisyyyden lisäksi sen ettei mitään suunnitelmaa varsinaisesti koskaan toteuteta.

Helsingin liikennesuunnitteluperinteisiin kuuluu kokonaissuunnittelu sellaisessa muodossa, jossa oletetaan ääretön budjetti. Eli suunnitellaan jotain johon ei missään tapauksessa ole varaa, ja joka sopivan vaillinaisesti tarkastellen kuitenkin täyttää kaikki mahdolliset tarpeet. Yleensä tunneli(verkosto). Tämän jälkeen päättäjä voi vastata Hesarissa, että ongelmaan on kyllä suunniteltu ratkaisu, mutta sen toteuttamisen ei taida valitettavasti löytyä rahaa vielä tällä vuosikymmenellä. Ja vieläpä vuosikymmenestä toiseen, kestävää designia!

Tämän takia ei ole syytä olettaa yhtään mitään muuta kuin yhtä hyllyriviä selvityksiä lisää, kun kaupunki kertoo kantanaan että:

Onnistunut kävelykeskusta edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelua,,, Kaupunginhallitus katsoo, että Mannerheimintien kävelykatuosuuksia tulee suunnitella vuonna 2015 käynnistyvän kävelykeskustan kaupunkirakenteellisen ja liikenteellisen yleissuunnitelman yhteydessä.

On toki mahdollista että tästä syntyy jotain, aivan kuin on mahdollista että tiiliseinä kaatuu seuraavan kerran kun siihen kumauttaa otsallaan. Luottamusta ei varsinaisesti lisää se että Oskalan aloite ei käy nimenomaan siksi että siinä edes kokeiltaisiin kaventaa ajoratoja, vähentää liikenteen risteämisiä, ja muutenkin edistää liikennettä keinoilla, jotka jopa saattaisivat toimia.

Kaikkien aikaa säästyisi, jos nyt vaan odotettaisiin että sedät ja tädit pääsevät eläkkeelle viroistaan ja luottamustoimistaan. Dysfunktionaaliset liikennejärjestelyt ovat kuitenkin suhteellisen harmittomia ja niiden puoltajien puheenvuorot kelpo asiaviihdettä.

Kenelle Fennovoima kannattaa?

Ydinvoiman, ja uusiutuvienkin, yhteydessä on tapana vääntää peistä siitä onko se kannattavaa. Sähkömarkkinoiden luonteesta johtuen pitäisi kysyä kenelle se kannattaa, vastaus on nimittäin eri riippuen siitä kenen kannalta asiaa tarkastelee. Fennovoima on teollisuudelle ihan kohtuullinen investointi, kunnille aivan umpisurkea.

Sähkön hinta määräytyy voimalan käyttökustannusten mukaan.

Jotta ymmärtäisi käytävää keskustelua, on ensin ymmärrettävä miten sähkömarkkina toimii:

Sähkön hinta markkinoilla määräytyy marginaalikustannusten mukaan, eli sen mukaan kuinka paljon voimalan tuotantokustannukset ovat. Voimaloita ajetaan alas ja ylös sen mukaan minkä voimalan käyttäminen on kulloinkin halvinta, eli seuraavaksi kallein voimala tippuu käytöstä. Tätä kutsutaan ajojärjestykseksi.

Tyypillinen ajojärjestys. Jokainen piste on voimala,
marginaalikustanus pystyakselilla, sähkön kysyntä vaaka-akselilla.

Kaikkein kalleinta käyttää on maakaasu ja sen jälkeen kivihiili, koska näissä voimaloissa polttoaine muodostaa merkittävän osan kustannuksista. Ydinvoimalan marginaalikustannukset ovat pienehköt, uusiutuvilla nollaa lähestyvät. Kummassakin maksaa voimalan rakentaminen, ei niinkään sen käyttö Mitä suurempi matalien marginaalikustannusten voimaloiden osuus on, sen halvempi sähkö hinta, koska useammin kalliimmille polttovoimaloille ei ole kysyntää.

Uusituvien ja ydinvoiman suuremman osuuden vaikutus hintaan havainnollistettuna.

Kun sanotaan että ydinvoima laskee sähkön hintaa, niin kyse on nimenomaan tästä efektistä. Kääntöpuoli on se että ydinvoimalat ovat hyvin kalliita rakentaa, joten jos niiden osuus on suuri sähköntuotannosta, niin ne eivät kannata voimalan omistajille..

Teollisuus hyötyy ydinvoimasta halvempana sähkönä

Teollisuuden kannalta ydinvoiman kannattavuudella ei ole niin väliä. Kuten Tuomas Saloniemi tiivistää ansiokkaassa analyysissään:

Outokumpu kuluttaa vuosittain sähköä 3,5 TWh. Outokummun Fennovoimasta omakustannushintaan ostaman sähkön määrä on ainoastaan 1 TWh/a, joten mikäli Fennovoimalla saadaan laskettua sähkön markkinahintaa edes 5-10% sijoitus voi olla Outokummulle kannattava, vaikka Fennovoima itsessään tuottaisikin markkinoita kalliimpaa sähköä.

Tämän takia teollisuusalojen järjestöjä ja niitä lähellä olevia politiikkoja ei hetkauta se että ydinvoimalahanke ei ole kannattava. Ei sen tarvitse olla ollakseen energiaintensiiviselle teollisuudella kannattavaa.

Laskun maksaa voimaloiden omistajat

Mankala-periaatella rakennetussa voimalassa osakkaat saavat sähköä omakustannehintaan. Jos omakustannehinta on suurempi kuin markkinahinta, niin sen verran tulee takkiin. Jos Fennovoima on siitä eriskummallinen ydinvoimalahanke, että se pysyy budjetissaan, aikataulussaan ja tuottaa mitä lupaa, niin Fennovoiman tuottaman sähkön hinta lienee noin 45€/MWh. Realistisempaa lienee noin 60€/MWH.

Nordpoolin keskihinta on heilunut 40€/MWh molemmin puolin. Ruotsin ja Tanskan uusiutuvan rakentaminen sekä OL3 valmistuminen aikanaan painavat sitä alaspäin. Jonkinlaisen pohjatason hinnalle tosin tuo se että jos hintaero Keski-Eurooppaan kasvaa suureksi, kannattaa rakentaa enemmän siirtoyhteyksiä sinne.

Lyhyesti, voitaneen arvioida että tuurilla Fennovoimasta ei tule kunnille kovin paljon tappiota. Paitsi että...

Sähkön hinnan laskusta kärsii kunnan energiayhtiö

Kuten alussa käytiin läpi, kun ydinvoiman ja uusiutuvien osuus kasvaa, polttovoimaloita käytetään vähemmän ja niissä tuotetun sähkön hinta laskee. Nämä voimalat ovat nimenomaan kunnallisten energiayhtiöiden omistamia, eli esimerkiksi Helen tuottaa huonommin. Fennovoimaan investoivat kunnalliset sähköyhtiöt siis tekevät ensin tappiota investoimalla Fennovoimaan, ja sen jälkeen lisää tappiota, koska ylituotanto laskee sähkön hintaa.

On täysin käsittämätöntä, että Vantaan Energia ja sitä kautta Helsingin Energia investoivat Fennovoimaan vielä lisää rahaa. Vantaan energian osuus on nyt 5% ja Helsinki omistaa Vantaan Energiasta 40%. Eli jos leikitään että voimala rakentuu kuudella miljardilla, niin tässä on nyt helsinkiläisten rahaa kiinni 120 miljoonaa euroa. Ilman minkäänlaista poliittista keskustelua aitotaan käyttää suurin piirtein yhden lastensairaalan verran veronmaksajien rahaa. Kun Helsingin kaupunki kaatoi 30 miljoona OL4 suunnitteluun, tämä sentään päätettiin demokraattisesti valtuustossa.

Näyttää siltä että asiaa ajavilla poliitikoilla on mennyt yritysten, valtion ja kunnan rahat sekaisin, koska ydinuskossa asia on kyllä tai ei. Olisi ehkä vielä jotenkin perusteltavissa että valtio käytännössä subventoisi energiaintensiviistä teollisuutta rahoittamalla uuden ydinvoimalan, yhtä hyvin tai huonoin argumentein kuin vaikkapa telakkateollisuuden tukemista perustellaan. Mutta valtio ei tule voimalaan osallistumaan, vaan julkinen rahoitus tulee kunnilta ja Venäjän valtiolta.

Muokkaus: kielellistä ensiapua.

Kuinka paljon maata vie 6 500 asuntoa Helsingissä?

Valtion ja Uudenmaan kuntien välisissä neuvotteluissa päätettiin nostaa kaavoitettavien asuntojen määrää 25%, ja hyvä niin. Helsingissä tämä tarkoittaa että vuodessa pitäisi kaavoittaa 6 500 asuntoa. Tästä ei tule yhtään mitään ilman tiivistä rakentamista, koska maata on rajallisesti kaavoitettavaksi. Ja koska tämä on Tolkku, asia käydään numeroiden kera läpi.

Yksinkertaisuuden vuoksi alla oletetaan että rakennetaan pelkkiä asuntoja tai taloja joissa on pelkkiä asuntoja, joka ei tietenkään pidä todellisuudessa paikkaansa.

Maankäytön tehokkuutta kuvaava luku on aluetehokkuus, se lasketaan jakamalla kerrosneliöiden määrä pinta-alalla. Esimerkiksi aluetehokkuus 1,0 (esim. Jätkäsaari) tarkoittaa että hehtaarilla on 10 000 kem2, eli yksi kerrosneliö maapinnan neliötä kohti.

Miten asuntojen keskikoko vaikutta

Asunnon koot vaihtelevat, mutta uusissa kaavoissa tavataan olettaa että asunnot ovat keskimäärin 75m2 kokoisia, ja niissä asuu keskimäärin kaksi ihmistä. Koska talossa on rappuja ja muuta tilaa asuntojen lisäksi, niin 75 asuinneliötä kohden on noin 90 kerrosneliötä. Eli 6 500 asuntoa on 585 000 kerrosneliötä. Aluetehokkuudella 1,0 tämä on 58,5 hehtaaria, eli kaavana:

tarvittava rakennusmaa = asuntojen keskikoko kerrosneliöinä x asuntojen määrä / aluetehokkuus

58,5 hehtaaria on paljon maata, semminkin jos se pitää jostain löytää joka vuosi, Katajanokan kokoinen pläntti. Eli mitä jos asunnot olisivat keskimäärin vaikka 60 neliön kokoisia, sekin nyt on kuitenkin ihan kohtuullisesti kahta ihmistä kohden? No, vastaavasti tarvittaisiin tietenkin 20% vähemmän maata, eli 47 hehtaaria. Tämä helpottaisi asiaa olennaisesti.

Tiivistä kaupunkia vai harvaa lähiötä?

Aluetehokkuudet vanhoissa Helsingin kerrostalolähiöissä ovat tyypillisesti noin 0,3, jopa vähemmän. Nykyinen lähiökaavoitus on useimmiten noin 0,3 - 0,5, tiiviimmät kantakaupunkimaiset alueet noin 0,8 - 1,0. Vanhassa kantakaupungissa päästään paikoin jopa 2,0. Realistinen vaihteluväli uusissa kaavoissa lienee 0,3 - 1,5. Tässä on 500% 400% ero.

Eli pienimmillä asunnoilla ja tiiviillä 1,5 alueteholla pärjättäisiin vuosittain jopa vain 33 hehtaarilla lisää kaavoitettavaa maata, Hanasaari on 26 hehtaaria vertailun vuoksi. Toisaalta nykyisen kokoisilla uudisasunnoilla ja 0,3 tehoilla maata tarvittaisiin 195 hehtaaria joka vuosi, eli noin Taka-Töölön kokoinen alue. Malmin lentokenttä on isoin yksittäinen potentiaalisesti rakennettava alue, ja se on noin 140 hehtaaria.

Aluetehokkuus on seurausta siitä kuinka tiivisti tontit rakennetaan (tonttitehokkuus) ja kuinka suuri osa maasta käytetään tontteihin. Tämän takia tässäkin blogissa kritisoidaan esimerkiksi ylileveitä katuja ja marmatetaan keskelle tonttia sijoitetuista kerrostaloista. Tai kritisoidaan pysäköintinormia joka tekee tiiviistä rakentamisesta hyvin kallista, eli usein käytännössä mahdotonta.

Sillä minkä kokoisia asuntoja rakennetaan on merkitystä. Samoin tietenkin sillä kuinka paljon rakennettavaa maata ylipäänsä saadaan käyttöön. Nämä ovat kuitenkin toissijaisia asioita: Jos Helsinkiin on tarkoitus rakentaa asuntoja missään merkittävässä määrin, se tarkoittaa väistämättä sitä että rakennetaan kaupunkia eikä lähiöitä. Maantiede ja kertolasku eivät ole neuvottelukysymyksiä.

Energianuuska villitsee lapset, tai ainakin sekoittaa aikuiset

Tolkussa on viime aikoina paneuduttu terveyspolitiikan ja päihdetutkimuksen ihmeelliseen maailmaan. Eräs alustava hypoteesi on että lasten terveysuhat on niin huolestuttava asia, että olisi suorastaan sydämetöntä sotke huolia turhilla tosiasioilla. Hypoteesi toimii valitettavan hyvin.


YLE (1.10. 2013): Energianuuska on lasten uusi villitys

Kyse on kasvavasta muoti-ilmiöstä, josta alakouluikäiset lapset ovat  nyt innostuneet,  Ehkäisevän päihdetyö Ehyt ry:n Pohjois-Suomen aluekoordinaattori Sinikka Korpela sanoo.

HS (5.10. 2013): Asiantuntija: Energianuuska voi houkutella lapsia oikean nuuskan pariin

"Kun niitä voi lapsillekin myydä, lapset tavallaan oppivat samalla tupakkatuotteisiin", sanoo ylilääkäri Antero Heloma Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Hänen mukaansa energianuuskan sisältö ei kuitenkaan vaikuta haitalliselta.

Iisalmen Sanomat (17.10. 2013): Energianuuska pois makeishyllyjen luota

Tupakointia ja nuuskan käyttöä jyrkästi vastustava iisalmelaislääkäri Hannu Vierola hämmästelee nuorten ja jopa lasten uutta villitystä, energianuuskan käyttöä... 

Hän ei ihmettelisi yhtään sitä, että suuret nuuskafirmat ovat energianuuskan markkinoinnin takana. Energianuuskan käyttö saattaa hyvinkin madaltaa kynnystä oikean nuuskan käyttöön. 

- Varsin epäsiisti ja kyseenalainen tapa saada kofeiinia ja vitamiineja. Pahalta haiseva pussi, jota aion kokeilla kesämökilläni hiirenkarkottimena. Koira ja kissa sen hajua ainakin kammoavat

Turun Sanomat (13.11. 2013): Ministeri vetoaa: Ei energianuuskaa alaikäisille

YLE (6.3. 2013) Joukko kansanedustajia: Energianuuskan myynti alaikäisille kiellettävä

Energianuuska on kansanedustajien mukaan lasten ja nuoren parissa uusi muoti-ilmiö, joka vahvistaa myönteisiä mielikuvia nuuskasta.

Ylläolevissa linkeissä kerrotaan lyhyesti summattuna että energianuuska, mistä ainakaan tässä blogissa ei oltu koskaan kuultukaan eikä muutenkaan olla mitään mieltä, on lasten keskuudessa villitys. Mitään tutkimusta tai tilastoa siitä käytetäänkö energianuuskaa ei ole. Eikä varsinkaan siitä että käyttävätkö sitä lapset. Esimerkiksi näissä asioissa usein viitattu Nuorten terveystapatutkimus ei tunne koko tuotetta.

Lisäksi kerrotaan että lapset oppivat energianuuskalla nuuskaamaan tai peräti tupakoimaan. Sinikka Korpela spekuloi Ylen jutussa melkoisen konditionaaliketjun kautta:

- Se muistuttaa hyvin paljon oikeaa nuuskaa ja on hyvin mahdollista, että tällainen leikki johtaa lapsilla ja nuorilla oikean nuuskan käyttöön. Jos tuotetta valmistaa sama taho, joka valmistaa oikeita tupakkatuotteita niin kyllä voisi ajatella, että kyse on tuotteiden markkinoinnista. 

Koko jutun ainoa lähde näyttää olevan haastateltu Sinikka Korpela, joka ei siis ole tutkija, vaan päihdetyön koordinaattori. Missään ei kerrota millä perusteella tämä asiantuntija tuntee asian. Ensimmäistäkään energianuuskaa käyttävää alaikäistä, koululaista, heidän vanhempiaan, kavereitaan tai tutun tuttujaan ei ole löydetty haastateltavaksi.

Ainoastaan Helsingin Sanomat harjoitti journalismia, ja oli soittanut kyseisen tuotteen maahantuojalle. Joka kertoi mm. että he suosittelevat ettei tuotetta myytäisi alaikäisille, ja että he nyt maahantuovat kofeiinia sisältävää nuuskaa siinä toivossa että sitä joku haluaisi ostaa oikean nuuskan korvikkeeksi.

Se että kukaan ei tunnu tietävän asiasta yhtään mitään, ei kuitenkaan estänyt kansanedustajia kertomasta että energianuuska on suosittua koululaisten keskuudessa. Tai ministeriä vaatimasta, ettei tuotetta myytäisi alaikäisille, mistä muuten siis kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä.

Pisteenä i:n päälle iisalmelainen lääkäri antaa lääketieteellisen asiantuntijalausunnon, että sekä hänestä että hänen kotieläimistään energianuuskapussi haisee pahalle.

Voi olla että alakoululaiset viettää välituntinsa energiamälli huulessa, ja tästä jonkinlaisen selittämättömän portin kautta siirtyvät tupakoimaan, puhumattakaan kofeeiniriippuvuudesta. Tai sitten eivät, emme ilmeisesti tiedä koko asiasta yhtään mitään.

Tästä kaikesta jää käteen että niinkin vakavaa asiaa kuin lasten terveys pyöritellään aina lainsäädännön tasolle saakka ilman että kukaan tuntee minkäänlaista kiinnostusta tosiasioihin. Tosiasioilla on sellainen kansanterveydellisesti keskeinen ominaisuus, että niiden avulla selviää miten asiat todellisuudessa tapahtuvat, eli se miten joku vaikuttaa tai ei ihmisten terveyteen. Sikäli kun tosiasioilla ei ole väliä, niin terveydellä ei ole väliä.

Suomen ASH: Sähkötupakkaa ei saa myydä ja sitä tulee verottaa

Suomalaisten tupakantappajien uusin innovaatio on että sähkötupakkaa tulee verottaa, ja sitä ei saa myydä. 

Tänään vietetään maailman tupakanvastaista päivää. Suomen ASH ja Lääkärit vastaan tupakkaa julkaisivat sen kunniaksi tiedotteen, jossa vaaditaan sähkötupakkaa verolle:

Etenkin sähkösavukkeita ja niihin myytäviä patruunoita tulee verottaa tupakkatuotteiden tavoin. Kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry ja Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto ovat huolissaan sähkösavukkeiden käytön lisääntymisestä. 

Ensimmäinen kysymys on että tarkoittavatko he että nikotiinipurkatkin pitäisi saada verolle, mutta järjestöt täsmentävät:

...ei-lääkkeellisiä nikotiinivalmisteita tulee kohdella verotuksellisesti yhdenmukaisesti, sillä ei ole olemassa turvallista tapaa käyttää niitä.

Arvoitukseksi jää, miten nikotiini muuttuu turvallisemmaksi jos sitä kutsutaan lääkkeeksi. Eriskummallisinta tässä kuitenkin on se että ASH Suomi on sitä mieltä, että sähkötupakkaa ei saa myydä, paitsi ehkä jos se on hyväksytty lääkkeeksi, joita ei siis pitänyt verottaa.

On vaikea jäljittää ajatuksenjuoksua, jolla tähän lausumaan päädyttiin, mutta logiikkaa sumentanee huoli siitä että jotkut muut kuin tupakoitsijat käyttävät nikotiinituotteita. Varsinkin lapset. Mitään evidenssiä tästäkään ei ole, pikemminkin päinvastoin:

Koskaan tupakoimattomista Iso-Britanniassa yhtä moni käyttää sähkötupakkaa kuin nikotiinikorvauslääkkeitä.
Eli ei juuri kukaan.

Parempaa luettavaa: Tupakanvastaisena päivänä nimekäs joukko tutkijoita julkaisi avoimen kirjeen Maailman terveysjärjestölle, jossa todetaan mm. seuraavaa:

We have known for years that people 'smoke for the nicotine, but die from the smoke': the
vast majority of the death and disease attributable to tobacco arises from inhalation of tar
particles and toxic gases drawn into the lungs... 

On a precautionary basis, regulators should avoid support for measures that could have
the perverse effect of prolonging cigarette consumption. Policies that are excessively
restrictive or burdensome on lower risk products can have the unintended consequence
of protecting cigarettes from competition from less hazardous alternatives, and cause
harm as a result.

The tax regime for nicotine products should reflect risk and be organised to create
incentives for users to switch from smoking to low risk harm reduction products.

The potential for tobacco harm reduction products to reduce the burden of smoking related disease is very large, and these products could be among the most significant health innovations of the 21st Century – perhaps saving hundreds of millions of lives. 

Sähkötupakasta Briteissä ja Suomessa: Tupakka tappaa, tupakkalainsäädännön ei pitäisi.

Briteissä pyritään vähentämään tupakan terveyshaittoja, Suomessa tupakoitsijoita. 

Toisen sukupolven sähkötupakoita

Tupakan haittojen pienentämistä ja faktapohjaista debattia

Sähkötupakka on yleistynyt nopeasti Briteissä. Jo kaksi miljoonaa brittiä höyryää, heistä kolmasosa on jättänyt kokonaan tupakat pois ja muut korvanneet savukkeet osittain. Määrä on kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.

Viranomaisille ja terveysväelle tämä aiheuttaa iloa ja päänvaivaa. Huolia on ykinkertaistaen kolme:
1) Kuinka toimivia sähkötupakkalaitteet ja -nesteet ovat?
2) Mitkä ovat sähkötupakan terveyshaitat?
3) Koukuttaako sähkötupakka ihmisiä jotka eivät muuten polttaisi, varsinkin lapsia?

Sekä merkittävin tupakanvastainen järjestö ASH UK että hieman varovaisemmin paikallinen THL, ovat päätyneet siihen että (2) sähkötupakan mahdolliset terveyshaitat vaikuttavat pieniltä, varsinkin tupakkaan verrattuna, ja että näyttöä siitä että  (3) sähkötupakkaa käyttäisivät muut kuin nykyiset tupakoitsijat ei ole. Ja  kehottavat tutkimaan ja seuraamaan asiaa, eli puututaan jos ongelmia ilmenee. Konsensuspositio on se että parasta on tietenkin lopettaa ja hankkia siihen apua, mutta jos ei halua tai pysty, niin sähkötupakka on hyvä vaihtoehto joka vaikuttaa toimivan.

Debatti keskittyy nyt Briteissä sähkötupakan tuotesääntelyyn (1). Lääkehyväksynnän puolestapuhujat tuovat esiin mm. että lääkkeeksi lisensointi parantaisi tuotteiden laatua ja varmistaisi niiden turvallisuuden. Vastaan taas sanotaan, että vaikutus on päinvastainen, koska raskas ja kallis hyväksymisprosessi ei ole innonvatiivisille pienvalmistajille mahdollinen. Eli seuraus on päinvastoin huonompi valikoima ja vähemmän houkuttelevat tuotteet. Ylipäänsä lääkeviranomaisella ei ole osaamista arvioida kuluttajatuotteita.

Yhteistä tahtoa on havaittavissa sen suuntaan että haitat ja hyödyt tulee tasapainoittaa, eli kehittää mahdollisimman kevyet hyväksymisprosessit. Lähestymistapa on että kuluttajatuotteina saisi EU-direktiivin mukaisesti myydä esimerkiksi rajatun vahvuisia nikotiininesteitä, kun taas lääkehyväksyttyjä tuotteita ei koskisi samat rajoitukset esimerkiksi markkinoinnin suhteen. Se miten tämä tehdään on visainen sääntelypulma, mutta olennaisesta on että ollaan vaiheessa jossa osapuolet rakentavasti kysyvät miten tämä saadaan hoidettua hyvin.

Ei istu Savuton Suomi visioon, eli kielletään

Suomessakin sähkötupakka yleistyy, julkisesta vastustuksesta huolimatta.

Tolkku tiedusteli Suomen ASHilta heidän kantaansa suhteessa sisarjärjestöön. Se on yksiselitteisesti ettei yhtään uutta nikotiinituotetta Suomeen.  Sähkötupakan haittoja (2, 3) tulee arvioida itsenäisesti, eikä suhteessa tupakan haitoihin. Tästä näkökulmasta kysymys sähkösavukkeiden tehokkuudesta tupakan korvikkeena (1) on irrelevantti, ja täten avoimeksi tutkimuskysymykseksi jää vain haittojen arviointi. 

Käytännössä ASH vaati että sähkötupakkaa pitäisi todistaa täysin haitattomaksi. Vertailun vuoksi, vuosisatojen tutkimuksen ja ihmiskokeiden jälkeen ei ole vieläkään ihan täyttä selvyyttä siitä onko kahvi täysin vaaratonta.

Kanta on jokseenkin sama kuin useimmissa julkisissa viranomaislausunnoissa, ehkä hieman jyrkempi. Pienet piirit.

Jos olisi saarella asuva eristetty populaatio joka ei ole nikotiinista kuullutkaan, ja kysymys olisi että pitäisikö siellä sallia sähkötupakka, niin vastaus olisi järkevä. Elämme kuitenkin maassa jossa noin viidennes aikuisväestöstä edelleenkin tupakoi, ja Tolkku uskaltaa epäillä ettei tämä johtuu tiedon tai lääkkeiden puutteesta. Mutta koska virallinen linja jota ASH ajaa on Savuton Suomi jonain kymmenlukuna, niin tilanne johon verrataan on juurikin fiktiivinen nikotiinivapaa yhteisö.

Ilmeinen ongelma on että lopullista ratkaisua odottaessa todennäköisesti kuolee ihmisiä, verratuna haittojen vähentämiseen.

Sähkötupakan saatavuuden tulee olla sama kuin muillakin nikotiinituotteilla

Lainsäädäntötilanne Suomessa on että laitteita saa myydä, mutta nikotiininesteitä ei. Virallisesti ne pitäisi hyväksyttää lääkkeinä, joka on efektiivisesti sama asia kuin myyntikielto. Nesteitä saa tilata muista EU-maista ainakin toistaiseksi, oikeuden päätöksellä viranomaisten vastustuksesta huolimatta. Asiaan palataan tupakkadirektiivin ratifioinnin yhteydestä.

Verkkokauppaakaan ei ole toki kielletty. Valviran ohje opastaa yrittäjää:

Tupakkatuotteiden ja niiden tuotemerkkien (ml. tuotenimien), tupakointivälineiden, tupakan vastikkeiden ja tupakkajäljitelmien kuvien sekä muun tuotetiedon liittäminen internetsivustoille on tupakkalain 8 §:n vastaista tupakkatuotteiden mainontaa...

Internetkaupassa myynnissä olevista tupakkatuotteista ja muista tupakkalain alaisista tuotteista voidaan laatia tupakkalain 8 a §:n 4 momentissa tarkoitettu luettelo, joka voidaan asiakkaan pyynnöstä toimittaa postitse asiakkaalle. Luettelo ei saa olla sähköisesti saatavilla tupakkatuotteita myyvän internetkaupan sivustoilla, eikä sitä saa lähettää sähköpostitse asiakkaalle. Tupakkalain 8 a §:n 4 momentissa tarkoitettua kuvastoa ei voida internetmyynnissä käyttää.

Yksikään suomalainen sähkötupakkakauppa ei ole rekisteröity Suomeen.

Lainsäädäntöä tulee muuttaa niin että sähkötupakkalaitteita ja nesteitä on saatavissa siinä kuin muitakin nikotiinituotteita. Briteistä voi ottaa mallia. Sikäli kun kansanterveystahojen visiot estävät tämän, niin kyseiset tahot pitää joko palauttaa maan pinnalle tai ohittaa päätöksenteossa. Asiasta päätetään tupakkadirektiivin ratifioimisen yhteydessä eduskunnassa.

Luonto-Liitto ja täydennysrakentaminen

Kaikki haluavat suojella luontoa. Mutta mitä luontoa?

Luonto-Liitto myönsi vuosittaisen Siilin piikki palkinnon Helsingin kaupunkinsuunnitelijoille. Perusteluissa on se että kaupunkisuunnittelu suunnitelee sitä kaupunkiaan luontoalueille. Jatkokysymykseen minne sitten rakennetaan Luonto-liitto vastaa, mikä on ilahduttava poikkeus genressä.

Vaihtoehtoja arvokkaimpien luontokohteiden rakentamiselle on aina olemassa, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Jo rakennettuja alueita tiivistämällä voidaan säästää asukkaiden ulkoilumahdollisuuksia ja monipuolinen kaupunkiluonto.

Tolkussa ollaan tietenkin sinänsä samaa mieltä, että nimenomaan rakennuttujen alueiden tiivistäminen on tärkeää. Olennaisinta määrällisesti, eli olennaisinta, olisi saada moottoritienvarret rakennettua kadunvarsiksi. Tämä tapahtuu siirtämällä ensimmäisten liikennevalojen paikkaa jokusen kilometrin ulommaksi.

Kuitenkin, moottoritien varsillakin on kasvillisuutta ja pelkästään ne eivät yksinään riitä. Myös jo rakennettuja asuinalueita tulisi tiivistää jaa tiivistämisrakentamista vastustetaan muun muaassa täysin samoin argumentein. Alla muutamia satunnaisia poimintoja Kaupunkisuunnitteluviraston vuorovaikutusraporteista (kursivoinnit Tolkun):

Paloheinässä pari kerrostaloa:

Mielipiteissä mm. vastustettiin voimakkaasti kerrostalorakentamista alueen mittakaavaan sopimattomana ja päivittäistavarakauppaa, koska alueella on riittävästi palveluja. Alueen kohentamista enintään kaksikerroksisella pientalorakentamisella pidettiin mahdollisena ja suunniteltua kiertoliittymää hyvänä. Liikenteen ja pysäköintitarpeen lisääntyminen koettiin ongelmana. Myös luonnontilaisen alueen säilyttämistä toivottiin.

Lisäksi mielipidekirjoittaja oli sitä mieltä että kaupunkilaisia ei ole aidosti kuultu, mikä tarkoittanee että tehdään niin kuin suunsa avanneet sanovat, ja että kerrostalot tuhoavat kylähengen.

Herttoniemenrannassa yksi kerrostalo

Mielipiteissä Mi3, Mi4, Mi5, Mi6, Mi7 kaavamuutoksen kohteena olevan tontin rakentamiseen ylipäätänsä suhtaudutaan joko vastustaen tai erittäin kriittisesti. Mielipiteissä esitetään vaihtoehtoisia toiveita tai vaatimuksia tontin käytöstä ja rakentamisesta: Tontin rakentamista puistoksi tai vastaavaksi virkistysalueeksi (Mi3, Mi4, Mi5, Mi6, Mi7), asuinrakentamista enintään 3-kerroksisilla erillistaloilla tai rivitaloilla (Mi3, Mi4, Mi8) ja, jos kerrostaloihin on pakko päätyä, tulee niiden olla pääsääntöisesti 2-3 kerroksisia ja osin enintään 4 kerroksisia (Mi3) tai enintään naapuritalojen korkuisia (Mi6). Esiin nostetaan myös ajatus rakentaa tontille asuntojen sijasta kylpylä, monitoimitila, kahvila, taidetalo tai konserttitila tai vastaava ihmisiä palveleva maamerkkirakennus, koska tonttia pidetään liian arvokkaana asuntorakentamiselle (Mi5).

Kyseessä on kaksi viimeisintä lautakunnan käsittelyssä ollutta täydennysrakentamiskohdetta. Niitä edellinen oli Kaartin poliisitalo, jonka korvaamista asuinrakennukselle ei poikkeuksellisesti vastustanut kukaan luontoperustein.

Lähes joka ikistä täydennysrakentamiskohdetta vastustetaan sillä(kin) perusteella että juuri se talo tuhoaa asukkaiden ulkoilumahdollisuudet ja korvaamatonta kaupunkiluontoa. Millä perusteella erotetaan arvokas luonto ja rakennuskelpoinen maa?

Asunnot voittivat byrokratian Alppilassa

Kantakaupunkiin saadaan yksi pieni ihan normaali asuintalo lisää, siis ei autohalli eikä pelkkiä perheasuntoja. Tolkku käy läpi tähän riemukkaaseen tapaukseen liittyvät koukerot ja kiittää niin virkamiehiä kuin poliitikoja uskalluksesta, Suomen Luonnonsuojeluliittoa unohtamatta.

Alppilassa muutetaan vanha Suomen luonnonsuojeluliiton toimistotalo asunnoiksi, Kaupunkisuunnittelulautakunnan listalla ollut käyttötarkoituksen muutos hyväksyttiin yksimielisesti. Keskikooltaan noin 50 neliön asuntoja tulee noin 60. Kyseessä on ihan kunnon kaupunkikortteli, tonttiteho erinomainen 3,5, eli lähes kaksi kertaa sen mitä se on yleensä uusissa kaavoissa. Vaikka kerroksia ei ole kuin viisi.

Kotkankatu 9 tulee siis aivan normaali asuintalo, mikä tässä onkin erinomaisen ihmeellistä, koska normaali asuintalo poikkeaa norminmukaisesta monin keskeisin tavoin. Luovasti byrokratiaa kiertämällä ja normeja muuttamalla tässä kuitenkin onnistuttiin.

Jos toimistotilojen muutoskielto olisi tullut voimaan, koko hanke olisi alunperinkin ollut huteralla pohjalla,. Kaupunginhallitus kuitenkin yksimielisesti muutti aluerajausta tiukemmaksi ja kieltoa koskemaan vain kadunvarren liiketiloja, eikä esimerkiksi toisessa kerroksessa olevaa toimistotilaa. Hannu Oskalan ehdotuksen mukaisesti Lasse Männistön tukemana.

 

Liiketilat kadunpuolella säilyvät. Alustava suunnitelma, 1. krs

Koko rakennukseen ei tule ensimmäistäkään pysäköintipaikkaa. Niiden kanssa koko hanketta tuskin olisi saanut taloudellisesti kannattavaksi. Pieni piha tarvitaan ihan pihaksi ja virallisen normin mukaiset noin 33 pysäköintipaikkaa olisi vaatinut käytännössä tontin kokoisen pysäköintihallin rakentamisen nykyisen rakennuksen alle.

Ratkaisuna ei vaan yksinkertaisesti tehdä pysäköintipaikkoja, onhan niitä Kotkankadulla, ja maksukykyisille löytyy varmasti paikkoja. Esimerkiksi tulevasta Linnanmäen pysäköintihallista, tai viereisen Konepajan alueen ylimitoitetuista parkkihalleista. Virkamiehet ovat kyllä luovia kun annetaan olla, nyt löytyi poikkeuspykälä vähäisestä kerrosalan kasvusta johon vedota, ja ohjeista voi yleisemminkin poiketa eli käyttää järkeä.

 

Asunnontojen koko vaihtelee yksiöstä neljään huoneeseen.

Taloon tulee paljon yksiöitä, mutta myös isompia perheasuntoja. Asuntojen keskikoko on kaavassa 50 neliötä, piirustuksissa 48 neliötä, mikä onkin juuri se kaksi neliötä jonka rakennusvalvonta voi joustaa alaspäin. Vanhan 75 neliön keskikokosäännön orjallisella noudattamisella tämäkään ei olisi ollut mahdollista, mutta nykyinen säännöstä antaa enemmän tulkinnanvaraa.

Tällä mallilla lisää

Vastaavasti tulisi rakentaa taloja tai vanhoja muuttaa satakunta vuodessa, jotta päästään 5 500 asuntoon vuodessa. Enemmän ei ole ongelma. Jos näin tehdään, saadaan sekä lisää korttelikaupunkia että riittävästi asuntoja mahtumaan rajalliselle käytössä olevalle tonttimaalle, koska korttelikaupunki on tehokkain maankäytön muoto.

Joustaminen asuntojen koon sääntelystä tarkoittaa sitä että pienempään neliömäärään saadaan mahtumaan enemmän asuntoja. Toki tarvitaan myös isompia asuntoja lapsiperheille, kuten Kotkankatu 9 myös tulee, mutta vain joka viidennessä helsinkiläisessä asunnossa asuu kolme ihmistä tai enemmän. Yhden hengen kotitalouksia on Helsingissä 49% ja kahden 31%.

Ensijaista on että ihmisellä on katto pään päällä, toissijaista että autolla. Malmin aluetta suunnittela Crista Toivola toteaa Helsingin Sanomille:

Suunnittelijat kaipaavat myös varmuutta sille, ettei uuteen kaupunginosaan tarvitsisi rakentaa nykyisen pysäköintinormin mukaista määrä autopaikkoja.
 "Tällä hetkellä mikä tahansa asemakaavoitus lähtee siitä, että mietitään ensin miten paljon parkkipaikkoja alueelle mahtuu. Ei se ihan niin voi mennä", Toivola sanoo.

Pysäköintinormin takia esimerkiksi Koivusaareen tulee matalaa rakentamista, ja pienemmässä mittakaavassa pysäköintijärjestelyt eikä nimbyt paljastuivat lopulta syyksi miksi Oulunkylään kaavoitettavasta talosta hävisi kerros, asia josta tässä blogissa taannoin.

Pysäköintinormia on kuitenkin helpotettu asuntoja haluavien päättäjien toimesta: kaupunginhallitus yksimielisesti muutti apulaiskaipunginjohtajan esityksen niin, että puolet normin mukaisista paikoista voi tehdä myöhemmin kysynnän mukaan, kuten lautakuntakin oli päättänyt. Kuten Kaupunkisuunnittelulautakunta oli ehdottanut. Asialla taas rakentava duo Männistö ja Oskala.

Tuki kaupunkirakentamisella on Helsingissä nyt, pitää vaan uskaltaa tehdä. Kotkankatu 9 on siitä erinomainen esimerkki. Onnittelut kaikille osallistusteneille.

Ei saa rakentaa asuntoja Töölöön koska ne ovat rumia, kalliita ja tuhoavat pysäköintikenttiä.

Viraston vastaväitteet kaupungin rakentamisella Kisahallin parkkiksella ovat että asuntoja sisältävät rakennukset pilaavat kaupunkikuvan, asunnoista Töölöstä maksetaan paljon ja että urheilurakennukset edellyttävät asvalttikenttiä, jonka takia niille voi rakentaa vain urheilurakennuksia.

Seoulissa Tokiossa jalkapallokenttä on tietenkin talon katolla.

Aiemmin ehdittin jo esitellä virkamiesten hassuimmat perustelut sille miksei saa rakentaa asuntoja, ja lisää tulee heti vuoden aluksi. Apulaiskaupunginjohtaja Penttilä esittää haastattelussa työryhmän tuottamat kolme painavaa perustelua sille miksei Kisahallin parkkipaikalla saa rakentaa asuntoja.

Asunnot ovat rumia

Penttilän mukaan alue ei sovellu asuinrakentamiseen koska se on "kaupunkikuvallisesti keskeinen". Kieltämätä kaupunki on kaupunkikuvan kannalta keskeinen elementti ja Töölönlahden rantaan rakennattavat talot näkyisivät pitkälle. Tämä on erinomainen perustelu suunnnitella näkyvälle paikalle näyttäviä rakennuksia, joka on nimenomaan Kaupunkisuunnitteluviraston tehtävä. Ei kai virastossa nyt niin masentuneita olla, ettei haluta piirtää taloja, koska niistä tulee kuitenkin rumia?

Mystisintä tässä on kuitenkin  se että pelkkä urheilurakennus virastolle kuitenkin kävisi, josta ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että kaupunkikuvan pilaaminen on yksinomaan asuntoja sisältävien rakennusten ominaisuus.

Madison Square Garden, New York

Asunnot ovat kalliita

Penttilän mukaan uudisasunnot Töölöön eivät tule olemaan "kohtuuhintaisia", eli niistä ei ole apua asuntojen hintakriisiin. Tämä vanha kunnon argumentti menee niin että tulee rakentaa paskoja asuntoja paskoille paikoille, koska paskat asunnot ovat halpoja. Markkinatalouteen edes varauksellisen uteliaasti suhtautuvat taasen elävät käsityksessä, että asuntojenkin hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, jolloin tarjonnan kasvattaminen ceteris paribus vaikuttaa hintoihin laskevasti. Empiirisesti asiaa on kokeiltu pari vuosikymmentä Helsingissä jättämällä rakentamatta läheskään kasvavaa kysyntää vastaava määrä yhtään mitään asuntoja, ja tulokset ovat sisässä.

Olennaista ei siis ole uudisasuntojen hinta sinänsä, koska uudistuotanto on joka tapauksessa pieni osa kokonaistarjonnasta: kalliseen asuntoon muuttava muuttaa siihen todennäköisesti halvemmasta asunnosta, johon muuttaa joku sitä halvemmasta ja niin edelleen aina kontulalaiseen yksiöön saakka. Eli ei onneksi ole tarpeen välttää asuntorakentamista hyville paikoille.

Legendaarinen Maple Leaf Garden istuu mainiosti korttelikaupunkiin

Urheilurakennukset edellyttävät pysäköintikenttiä, jotka tuhoutuvat jos niiden päälle rakennetaan asuntoja, mutta parkkipaikan päälle voi kuitenkin rakentaa urheilurakennuksen, jonka pysäköintikenttätarve kaiketi sitten hoidetaan täyttämällä Töölönlahti tai taivuttamalla aika-avaruutta

Penttilä huolehtii:

Nyt kun stadion peruskorjataan, alueen merkitys liikunnan kannalta kasvaa entisestään. Helsingin liikunnan ykköspaikkaa ei ole syytä alistaa asunnoille... Asiallisesti sanottuna alueen liikunnan ja tapahtumien tilatarpeet ovat mittavat.

Olympiastadionin alkuperäisessä kaavassa Kisahallin parkkis on merkitty urheilukentäksi, byrokratian ja todellisuuden ero tiivistyy siihen että virallisesti sen nimi on Mäntymäen kenttä. Kyseessä on yksinkertaisesti pysäköintipaikka, jonka voi haluttaessa korvata ihan vaan maanalaisilla pysäköintipaikoilla. Tämä ei ole mikään perustelu olla rakentamatta noin erinomaiselle paikalla ja kalliille veronmaksajien omistamalle tontille asuntoja.

Voidaan toki argumentoida, että kenttää käytetään silloin tällöin tapahtumiin. Mutta jos tämä on se perustelu, niin sitten viraston tulisi selittää miten sen kentän voi kuitenkin jyrätä urheilurakennuksen alle, muttei rakennusten joissa on (myös) asuntoja alle. Semminkin kun uusi urheilurakennus arvattaen edellyttäisi mittavasti lisää asvalttikenttää.

Queensiin  suunnitelussa kompleksissa voi seurata urheilua
omalta parvekkeeltaan.

Virasto myös esittää vaihtoehtoiseksi paikaksi uudelle jäähallille nykyisen jäähallin pysäköintialuetta. Mutta kun sinnekin pitäisi saada ihan normaalia korttelikaupunkia asuntoineen, johon toki sopii jäähallikin.

On epäilty että HIFK:n hallihanke perustuisi kikkailuun, jossa tontti hankitaan kaupungilta halvalla jäähallitontin hinnalla, ja halli sitten rahoitetaan myymällä asuntoja. Asiasta on vaikea sanoa mitään, koska HIFK:n suunnitelmat eivät ole julkisia. Tämä on kuitenkin veronmaksajien kannalta perustelu olla antamatta tonttia liian halvalle, eikä tietenkään olla rakentamatta lisää ihan normaalia korttelikaupunkia Töölöön. Siitä on voittopuolisesti hyviä kokemuksia jo sadan vuoden ajalta.